Alkon jouluoluet 2023

Tuskin oli oktoberfest-kausi saatu vauhtiin, kun Alkon valikoimaan rupesi jo puskemaan jouluoluita. Ainakin Amerikassa tähän väliin – halloweenin ja kiitospäivän puristuksiin – olisi voitu mahduttaa vielä kurpitsaoluiden sesonki. Mutta tulkoon joulu, kun on kerran tullakseen. Johan nämä ovat suunnilleen kuukauden olleet myynnissäkin. Monopolin valikoima on jälleen tuttu ja turvallinen: useita vanhoja peruspilareita ja jokunen uutuus.

Jos hallituksen suuret suunnitelmat menevät putkeen, tämä muuten taitaa olla viimeinen vuosi, kun ainoa mahdollinen ostopaikka Alkon jouluvalikoiman useimmille oluille olisi enää Suomessa Alko. Käyn läpi alla ne neljä jouluolutta, joihin en ole aikaisemmin törmännyt (ja pikakelauksella ne loputkin). Esimerkiksi nämä neljä ovat kaikki alle 8-prosenttisia ja sikäli voisivat jouluna 2024 kuulua minkä tahansa suomalaisen ruokakaupan valikoimaan. Tai vaikka R-kioskin tai jouluisen herkkukaupan?   

Malmgård Xmas Porter (6,8 %)

Pernajalaisen kartanopanimon pitkälle taipaleelle on sattunut hittejä ja huteja, mutta X-Porter on aina ollut pikemminkin siellä onnistumisten laarissa. Äkkiseltään voisi odottaa, että jouluvalikoimiin tullut Xmas Porter eroaisi heidän perusportteristaan korkeintaan nimellisesti. Normaali X-Porter on esimerkiksi 7-prosenttisena pari piirua vahvempi. Tosiasiassa ne ovat aika erilaiset oluet. Kun maistelin jouluolutkattausta pitemmän ajan kuluessa, minulla oli tilaisuus testata nämä kaksi vierekkäinkin. Tummat värit ovat aika samat, jouluolut hiukan vaaleampi. Tuoksussa päästään selvempiin eroihin: siinä missä X on kahvinen ja tummasuklainen, Xmas tuoksuu metsälle, aika amerikkalaiseen tapaan. Ehkä on haettu joulukuusen aromia. Kuusimetsän takaa taitaa valitettavasti pilkottaa myös kasvimaata. Maltaan makeutta on jonkin verran tarjolla maussa, 17,5°P olut on käytetty vain 6,8 abv-prosenttiseksi. Kuusenkerkkäsiirappi on se aine, joka tästä tulee mieleen, mutta todellisuudessa Xmasin reseptissä on hunajaa. Käytetyistä humalalajikkeista en tiedä, mutta olisivatko ne juurikin joitain Uuden maailman humaloita, joita luonnehtivat männynhavujen ja sitrushedelmien tuoksu ja maku. Perus-X-porterissahan on Columbusta ja Goldingsia, mutta se on aistinvaraisesti paljon brittiläisempi olut. Minusta tämä jouluolut on kuitenkin aivan hyvin toteutettu tuote, joka voi sopia joulun kinkku- ja laatikkopöytään oivallisesti.  

Klosterbrauerei Furth Kloster Dunkel (5,7 %)

Tämä tumma lager tehdään Hohenthannin panimossa, eli sikäli tämän vuoden jouluoluissa on myös Saksa-osastolla kaksi tuotetta samalta valmistajalta (kuten brittipuolella on Ridgewayllä). Puunruskean oluen tuoksussa on talkkunamaisesti paahtunutta viljaa, miedosti jotain hedelmää, eli aika tyypillisiä dunkel-tuoksuja. Maussa ei tämän jälkeen mikään elementti yllätä myöskään: on jälkiuunilimppua pienellä happamalla reunalla, jotain perinteistä saksalaista mausteleipää, loraus toffeelikööriä. Ei paha mutta ei tässä nykyajan väliinputoajatyylissä mikään mestariteoskaan.  

Mallaskoski Yuletide (7,2 %)

Joulunajan seinäjokinen tuplapukki onkin savuolut – tämä käy ilmi vasta tölkin takaa, jonne on melko näkyvästi printattu mallasluettelo: pilsnerimallasta, savumallasta, wieniläistä sekä tumman suklaista Carafa II:a. Savu on aika selkeästi läsnä sekä tuoksussa että maussa, mutta se päästää ohitseen myös esimerkiksi hedelmäisempiä oluen piirteitä. Käytetyistä humalalajikkeista ei ole jälleen mitään havaintoa, mutta on mahdollista, että ne tuovat keitokseen mukaan näitä hedelmäjuttuja, mausteisuutta sekä ohuen sitruunankirpeän kulman. Muuten makumaailmassa on kahvin ja tumman siirapin sävyjä, joista vastaavat varmasti maltaat. Humalakatkeroa ei ole minusta liikaa, mutta Alkon laskema EBU 30 on toki lukema, joka joidenkin määritelmien mukaan menee doppelbockin spekseistä oikealta ohi. Tämä olut oli mukava loppuvuoden yllätys, josta Mallaskoski voisi varmasti eri nimellä tehdä ympärivuotisenkin.  

Neuzeller Weihnachtsbier (6,2 %)

Neuzeller Bock, pitkään Alkon valikoimassa lymyillyt melko pliisu bock-olut, on nyt ilmeisesti poistunut tai poistumassa, ja sen tilalle on ainakin joulukaudeksi tullut saman panimon Weihnachtsbier (6,2 % abv kuten bockillakin). Alaotsikkona on ”Lager Hell”. Laskennallisessa katkeruudessa on mielenkiintoinen ero: jouluoluessa on 23 EBU ja bockissa 14 EBU. Ei tämä jouluolut nyt hassumpi olekaan, vaalea bock kyllä tämäkin ja tyylilajissa aika perustavaraa. Väri on punertavan kultainen, hunajaista maltaan tuoksua. Olisiko humalan puraisu – vaikka heikohko nytkin – sitten vähän aiempaa tuotetta selkeämpi. Maltaan hunajaisuutta on tarjolla niin tuoksussa kuin maussakin, ei hirveästi muita piirteitä tai yllättäviä huomion kiinnittäjiä. Mutta jos joulupöytään kaivataan peruslagerin sijaan ripauksen vahvempaa, makeamman karamellimaista korviketta, tässä on sitä.

Nopeasti muista jouluoluista

A. Le Coq Jõuluporter on tummempi ja tuhdimpi kuin A. Le Coqin normaali Porter, joka on lopulta aika vaatimaton tumma lager suhteessa komeaan alkuperäänsä. Abbaye d’Aulne Christmas Beer on belgialainen vahva jouluolut, josta kirjoitin pari vuotta sitten. Aecht Schlenkerla Eichessa panimolle tyypillisen pyökin sijaan tammipuun savussa kuivatut maltaat tuovat olueen ehkä vähän Schlenkerlan peruskaavasta poikkeavaa makua, mutta 8 % vahvuus merkitsee sitä, että ainakin itselleni puolen litran annos on melkein liian suuri. Ayinger Winterbock on sama kuin panimon normaali doppelbock Celebrator – hieno olut, josta täällä omia ajatuksiani.

Erdinger Schneeweisse lienee sama perusvehnä kuin ennenkin, toki paria promilleyksikköä vahvempi kuin tavalliset vehnäoluet yleensä. Fiskarsin Panimon Luostarin Talvipolku tuli arvioitua tässä blogissa vuosi sitten. Gouden Carolus Christmas on jouluversio belgialaisen perinnepanimon normaalista Caroluksesta, hyvää laatua joskin makeahko. Hohenthanner Winterfestbier käytiin läpi pari vuotta sitten. Leffe d’Hiver/Winter on maailman suurimman panimoyhtiön laiska jouluolutyritelmä, sinänsä kelvollinen belgialaisolut, johon kuitenkin pitäisi käyttää vähän enemmän aivotyötä.

Ridgeway, Alkon valikoimien iki”suosikki” tarjoaa tämän vuoden jouluolutkattaukseen kaksi ennestään tuttua brittiolutta, joista sekä Lump of Coal (se parempi näistä kahdesta) että Very Bad Elf (ainakin vuosi sitten todellakin very bad) on arvioitu tässä blogissa ennen. Shepherd Neame Christmas Ale on vanha tuttu sekin, aivan mainio olut, jos Neamen vähän metallinen talonmaku (?) ei satu häiritsemään.

Joulukuun kuvat 24/24: Pukki käy matkaan

Olutmaailma rauhoittuu joulun viettoon, ja Joulupukki lähti jo eilen napapiiriltä perinteiselle kierrokselleen. Delirium-jouluolutlasissa pukin pulkkaa kiskovat porojen sijasta Huyghen panimon markkinoinnista tutut vaaleanpunaiset norsut – tyypillinen belgialaisen sarjakuvamainen näky. Eiköhän elefanttienkin voimin saada joitakin lahjoja perille, ainakin makoisia olutlahjoja.

Muistakaa juhlia rauhallisesti ja tyylillä, mutta huolehtien kuitenkin siitä, ettei sahti joulupöydästä lopu. Tai sahdin puutteessa käyvät myös tummat tai vaaleammatkin jouluoluet, kunhan niissä on riittävästi vastusta kinkun sinapille ja laatikoiden mausteille. Kun aaton ohjelmasta on selviydytty, voikin vetäytyä sohvan nurkkaan vaikka hyvän olutkirjan seurassa. Olutkoira toivottaa kaikille lukijoille hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

Joulukuun kuvat 21/24: Hyvä Tuomas 2022 ja viime vuoden Tuomas-olut

Kuten aina kerran vuodessa, Olutliitto on nimennyt Hyvän Tuomaan, suomalaista olutkulttuuria merkittävällä tavalla edistäneen henkilön. Valinnan tekevät edellisten vuosien Tuomaat. Tänään julkistettu uusi Hyvä Tuomas on Petri Heino, ruoka- ja juoma-alan rakentajaksi itseään luonnehtivan Heino Groupin toimitusjohtaja.

Tukkukauppa oli pitkään tämän yli 120 vuotta toimineen helsinkiläisen perheyrityksen lippulaivana, mutta nykyisen konsernin kärkiin puolestaan kuuluu maahantuontifirma Brukett. Sen siipien alla taas toimivat muun muassa Fiskarsin ja Suomenlinnan panimot sekä olutkauppa Pien. Erityisesti pitkäaikaisen olutmaahantuontinsa takia kai Heino kuitenkin palkittiin. Onnea uudelle Tuomaalle!

Kuvassa on sen sijaan Heinon edeltäjän, vuoden 2021 Hyvän Tuomaan eli André Brunnsbergin suunnittelemaa Tuomas-olutta. Tämä perinne liittyy Tuomaiden valitsemiseen: kulloinenkin tunnustuksen saaja tekee Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa haluamansa laisen nimikko-oluen (tosin oluet taitavat olla aina ruokakauppavahvuisia). Brunnsbergin Tuomas-olut on amerikkalaistyylinen portteri, ei sellaiseksi aivan humalavetoisimmasta päästä, vaan kahvimaisen paahtunut, suklaan pehmeä musta laatutuote.

Brunnsberg puolestaan valittiin tänä syksynä olutkuluttajien eurooppalaisen kattojärjestön EBCU:n puheenjohtajaksi Irlannissa. Kokousta isännöivän jäsenjärjestön pomo John Duffy oli näköjään arvioinut Hyvä Tuomas 2021 -oluen omassa The Beer Nut -blogissaan. Hän kertoo pohtineensa, onko olut kylmässä käynyt, koska se on niin puhtaan ja rapean oloinen portteriksi, melkein baltic porter-mainen. Herkullinen olut siis Beer Nutin yhteenvedon mukaan on kyseessä, eikä terävämpää humalan purentaa jää kaipaamaankaan. 

Reksi @Panimoravintola Koulu, Turku

Reksi oli minulle ennestään maistamaton olut. 7,2-prosenttisena (doppel)bockina se on Panimoravintola Koulun vahvin tuote, ainakin tällä hetkellä, ja arktisena viikonloppuna sopiva lämmike. Vietimme viikonloppuna Turussa yhden illan ja yön ja söimme vielä seuraavan päivän lounaan ennen paluujunaa Helsinkiin. Tavoitteena oli mahduttaa johonkin väliin lyhyt pistäytyminen Kouluun, ja se saatiinkin hyvin onnistumaan.

Koulussa on jotain vanhaa mannermaista meininkiä, jota Helsingin panimoravintoloista (uusista tai entisistä) ei ole helppo löytää. Suomenlinna on tietysti oma jäljittelemätön miljöönsä – varsinkin kesällä – mutta näinä kylmempinä vuodenaikoina maan parhaat perinteiset panimoravintolat ehkä löytyvät kuitenkin Turun Eerikinkadulta ja Tampereen Finlaysonin alueelta.

Matkaseuralainen ilmoitti ottavansa Maisteria, koska hän on maisteri. Minä join silti Reksiä, vaikka en olekaan rehtori. Molemmat oluet olivat miellyttäviä ja lähinnä vahvistivat kuvaamme Koulusta hyvänä tekijänä tyylilajissaan. Reksi oli hunajaisen maltainen, yrttinen, vähän lakritsinenkin vaalea olut, jossa makeutta ei ollut liiaksi mutta pientä raakaa alkoholisuutta pääsi läpi. Vaikka vaalea bock voisi mahdollisesti olla piirun verran hiotumpikin, pidin kuivahkosta lähestymistavasta, jonka ansiosta Reksiä olisi voinut nauttia sopivan tilaisuuden tullen parikin lasillista.

Turku on julistautunut yksipuolisesti Suomen joulupääkaupungiksi. Totta onkin, että idyllinen Aurajoen ranta ja muutkin kaupungin keskeiset alueet on viritelty ansiokkaasti juhlakauteen. Monet ravintolat ovat tehneet itsensä kutsuviksi panostamalla havuihin, valoihin ja muihin joulukoristeisiin. Vanhalla Suurtorilla on tunnelmalliset joulumarkkinat. Teatterisillalla sen sijaan hönkii lohikäärme Smaug, jonka epäkiitollinen rooli kylminä pakkasiltoina on mainostaa Turun Kaupunginteatterin Hobitti-näytelmää. Kaikenlaista on meneillään. Tiedoksi ensi vuotta ajatellen muuten, että Time Out valitsi juuri Turun yhdeksi Euroopan 16 parhaasta kaupunkilomakohteesta vuodelle 2022.

Ravintolakaupunkina Turku on paitsi tasokas myös kompakti – mukavien kävelymatkojen päästä löytyy kivoja paikkoja ehkä jopa Helsinkiä helpommin. Kesällä jo kehuin Gustavoa, nyt joenvarren monista ravintoloista tuli testattua Tintå lauantain lounasaikaan. Matkaseuralaisen peuratartar oli hyvä, kotitekoisissa ranskanperunoissa sitruunavetoinen majoneesi. Itse söin vegaanisen herkkutatti-rosmariiniperunapizzan, jossa tomaattikastikkeen tilalla oli purjo-pinaattihauduketta. On makuasia, oliko pizza ruoalle osuvin nimitys mutta maut olivat hienoja. Tintå on muuten Turun ravintoloiden nimiä vaivaavasta sanaleikkivillityksestä ehkä se onnistunein, muut (Tårget, Oobu, Hügge jne.) pääasiassa hieman kiusallisia. Olutlista oli Tintåssa lyhyt mutta Kakola-painotteinen, itse tosin valitsin Weihenstephanin aromaattisen vehnäoluen.

Majapaikkamme oli saunallinen kolmio linja-autoaseman lähellä, joka varattiin lyhytvuokrausta harrastavalta firmalta hotellivaraussivuston kautta. Pikku sähkösauna oli tietysti kylmässä säässä ehdoton bonus kaupungilta palaillessa. Perjantai-illaksi olimme hakeneet Linnankadulta Hương Việt -ravintolasta vietnamilaista ruokaa asunnolla syötäväksi. Jo kesällä testasimme samassa paikassa sticky rice -annoksen, jossa on vietnamilaista makkaraa, kanaa ja katkarapua. Nytkin se oli erittäin hyvä. Tässä ilmanalassa tarvitaan jonkin verran helppoutta, kodikkuutta ja lämpöä – ja herkullista ruokaa ja juomaa. 

Olutkoiran joulukalenteri 2021: Kaunokirjallinen olutjoulukalenteri

Moni tykkää saada pukinkontista kovia paketteja, ja kirjat jos mitkä ovat kovien pakettien aatelia. Nyt niitä löytyy jo Olutkoiran perinteisen adventtikalenterin luukuista. Joka päivä huomisesta alkaen esitellään yksi kirja ja jokaisella kirjalla on jokin olutyhteys. Kirjat ovat ehkä yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta kaunokirjoja, joten nyt ei ole luvassa oluttietokirjallisuutta – johon blogin kirja-arviot yleensä ovat kuuluneet.

Oluen rooli kirjan kerronnassa ja tapahtumissa voi olla pienikin, mutta sillä pitää olla jokin selkeä merkitys. Ei siis pelkästään “hän astui baariin, joi yhden oluen ja lähti” -tyyppisiä mainintoja. Siitä, miten ja millaista olutta tyypillisesti juotiin kirjan tapahtuma-aikaan ja tapahtumapaikassa, täytyy ehkä sanoa sitaatissa jotain. Tai oluella pitää olla jokin tietty merkitys kirjan hahmolle (muukin kuin että hän on esimerkiksi juoppo).

Lähdetään siis kokeilemaan, miten tämä joulukalenteriteema toimii. Iso osa kirjoista on tietysti aikaisemmin lukemiani – koska en ole Paavo Väyrynen, en ehdi koota materiaalia joulukuussa lukemalla kirjan per päivä. Osittain suunnitelma on kyllä vielä auki. Yritän myös valita kalenteriin jokseenkin erilaisia kirjoja, eri tyylilajeja, kirjailijatyyppejä ja aikakausiakin. Väistämättä esimerkiksi britit ovat varmaan vähän yliedustettuina, koska luen ylipäätään paljon englanninkielistä kirjallisuutta.

Kommenttikenttää saa käyttää pitkin matkaa esimerkiksi vinkkeihin siitä, mitä olutaiheista fiktiota minun (ja muiden blogin seuraajien) kannattaa jatkossa lukea, sellaisia joita tähän otokseen ei ole mahtunut. Tämän aloituspostauksen alle kokoan myös tulevat luukut julkaisujärjestyksessä.

1. Kaunokirjallinen olutjoulukalenteri
2. Georges Simenon: Les demis de Maigret (Why Maigret drinks beer)
3. Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta
4. Hugo Claus: Belgian suru
5. David Lodge: Maailma on pieni (Small World)
6. Aleksis Kivi: Olviretki Schleusingenissa
7. Eeva Joenpelto: Neito kulkee vetten päällä
8. Marek Krajewski: Death in Breslau (Śmierć w Breslau)
9. Eric Linklater: Poet’s Pub
10. Carol Ann Duffy: John Barleycorn
11. Stephen King: Harmaa lima
12. J.R.R. Tolkien: Hobitti, eli sinne ja takaisin
13. Philippe Delerm: Ensimmäinen siemaus olutta ja muita pieniä iloja
14. Tero Liukkonen: Häätanhu
15. Thomas Hardy: Far from the Madding Crowd
16. Thomas Mann: Taikavuori
17. Agatha Christie: Askel tyhjyyteen
18. Charles Deulin: Cambrinus, roi de la bière
19. Graham Swift: Veden maa
20. Elizabeth Gaskell: Wives and Daughters
21. Bohumil Hrabal: The Little Town Where Time Stood Still (Městečko, kde se zastavil čas)
22. P.G. Wodehouse: The World of Mr Mulliner
23. Joel Lehtonen: Henkien taistelu
24. William Shakespeare, posset ja olut

(Kuvalähde: Lexus2d, Flickr.com, CC BY 2.0.)

Oluthistoriallinen joulukalenteri 2019, luukku 24

“Kaupungin työ- ja vaivaistalossa vietettiin jouluiltaa tavanomaisin menoin. Kello viideltä kaikki laitoksen suojatit kokoontuivat sen kirkkoon, jossa joulusaarnan luki pastori E. Murén. Sen jälkeen syötiin joulupuuroa ruokasalissa, ja P. Sinebrychoffin yhtiö oli antanut tilaisuutta varten erityistä jouluolutta. Joulukuusiin syttyivät valot laitoksen yhteydessä sijaitsevilla mielenterveyshuollon osastoilla, ja täälläkin tanssittiin kuusten ympärillä. Laitoksen lääkäri tri Emil Hougberg rouvineen oli läsnä. Köyhäintalon lastenosastolle toivat kauppias N. Kochtomow lahjoittamat joulupaketit suurta iloa. Joulupäivän aamuna tarjottiin kaikille asukkaille kahvia ja pullaa.”

Edellä vuoden 1895 Helsingin köyhäinhuollon järjestämästä joulunvietosta kertoi Aftonposten. Samalla sivulla uutisoitiin myös muista “vähävaraisten ja kärsivien” joulujuhlista, ja näihinkin oli saatu muun muassa kaupungin mahtavalta panimoperheeltä lahjoituksia: rouva Anna Sinebrychoff oli hankkinut kukkia vanhustentalon jouluun sekä joululahjoja Lapinlahdenkadun lastenkotiin.

Olutkoira hiljentyy joulunviettoon, ja joulukalenteri samalla sulkeutuu viimeisen luukun myötä. Toivotan kaikille lukijoille iloista tai rauhallista joulua, kullekin makunsa mukaan. Olipa joulupöytänne runsas tai vähän vaatimattomampi, toivottavasti siinä on ainakin jouluolutta!

Oluthistoriallinen joulukalenteri 2019, luukku 6

“Miedosta olvista parhaat on Jukolan olut ja portteri joka hyvän maun ja runsaan ravintoaineensa vuoksi hyväksi tunnetaan.” Näin kertoi Keravan Höyrypanimo Oy tuotteistaan 6. joulukuuta 1917 Työmies-lehdessä. Miedosta portteristaan höyrypanimo käytti ainakin jossain vaiheessa myös Kansallis-Portterin nimeä.

Päivänä, jona eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen, väliaikainen kieltolaki oli ollut voimassa jo muutaman kuukauden. Vahvemmalla oluella ei tuota julistusta olisi kannattanut siis ajatella pääsevänsä kilistämään. Panimoalaa kohtasivat noina vuosina joka tapauksessa monenlaiset haasteet. Sota-ajan raaka-ainepula ja Venäjän maaliskuun vallankumousta seurannut mallasjuomien myyntikielto olivat jo ehtineet tuoda rasituksensa.

Jukolan olut vie tietysti ajatukset Aleksis Kiven kuuluisaan veljessarjaan. Heillehän kävi Impivaaran jouluna köpelösti, kun väkevä olut nostatti tunnelman nopeasti kattoon, eivätkä veljet saunassa nahistelleessaan huomanneet palavan päreen putoamista. Äidin ohjeella pantu olut oli kuitenkin ollut ilmeisen onnistunutta ja tietysti asiaan kuuluukin, että se juhlapöydässä on tavallista vahvempaa.

–Valmis vihdoin oli ehtoollinen: seitsemän reikäleipää, kaksi tammipöytyrillistä höyryävää karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi pöydällä. Itse olivat he keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas.—Mutta pöydässä istuivat he jo kaikki, nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta vaahtoavaa olutta.

Impivaaran tulipalon jälkeen veljekset saivat juosta mekkosillaan pakkasyössä takaisin Jukolaan. Siellä taloa veljeksiltä vuokraava nahkapeitturi antoi kodittomille yösijan, ja nahkapeitturin emäntä tarjosi heille lihaa, leipää, makkaroita ja lämmitettyä olutta.

Kaksi panimoravintolaa, kaksi portteria

Joululomalla söimme ja joimme panimoravintoloissa. Tampereella kohteena oli Pyynikin Brewhouse, paikallisen pienpanimon oluiden ympärille rakennettu konsepti. Pääkaupunkiseudulla kävimme Espoon Fat Lizard -ravintolassa, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä samannimisestä panimosta.

Otimme molemmissa paikoissa annokset à la carte -listalta ja kyytipojaksi tietysti oluet, panimoravintoloissa kun oltiin. Olutvalintani oli Espoossa Backdrop Porter, joka oli ruokakauppavahvuisena lempeän paahteinen kumppani hampurilaiselle. Tampereella ajattelin, että otan vertailun vuoksi portterin täälläkin ja mielessäni oli etukäteen Pyynikin Vahvaportteri. Sitä ei ollut kuitenkaan saatavilla.

Join sen sijaan Two Broken Ribs Reindeer Moss Stoutin (8 %), jonka Pyynikki on tehnyt yhteistyössä portugalilaisen Post Scriptumin ja espanjalaisen In Peccatum -panimon kanssa. Mausteena on jäkälää, johon siis reindeer moss oluen nimessä viittaa. En nyt jaksa piitata siitä, onko stout eri asia kuin portteri, joten totean vain, että molemmissa panimoravintoloissa sekä purilaiset että portterit olivat oikein miellyttäviä kokemuksia.

­­Arvostan Fat Lizardin draivia, jolla ravintolaköyhään entiseen kotikaupunkiini on tuotu varman oloinen ruoka- ja olutpaikka. Bonuksena Aalto-yliopiston metroasema on aivan kivenheiton päässä. Alkuruokana söimme friteerattuja sirkkoja, jotka ovat hauskaa naposteltavaa. Eipä hampurilaisessakaan ollut mitään valittamista. Portteri oli tamperelaiseen verrattuna ehkä astetta tylsempi, vaikka vertailu on hieman epäreilu, kun vahvemmasta oluesta ehkä keskimäärin on helpompaa tehdä kiinnostava.

Pyynikin Brewhouse oli paikkana nyt mukavamman oloinen kuin aikaisemmassa olomuodossaan belgialaisena ravintolana. Sen ideoinut Hans Välimäki on edelleen jollain tavalla tekemisissä ruokapuolen kanssa. Hampurilaiseen otin tarjoilijan ehdotuksesta maksullisen lisä-gorgonzolan, ja burgeri olikin erinomainen. Kun tykkään tummista oluista ruokajuomina, myös jäkälä-stout toimi loistavasti. Pyynikin Käsityöläispanimolla tuntuu muutenkin olevan kova noste päällä, kun he ovat saamassa oluitaan Lidliin eri Euroopan maissa ja uudistavat paikallista läsnäoloaan Tampereella korttelioluilla.

Panimoravintolat ovat hauskoja paikkoja, ja on hyvä, että niitä jälleen Suomeen syntyy. Niistähän kotimainen pienpanimomeininki 1990-luvulla lähti alun perin käyntiin. Fat Lizard ja Pyynikin Brewhouse ovat tyylilajiltaan aika erilaisia. Toinen on nykyaikaisen virtaviivainen ja tehokas, mutta silti kieltämättä miellyttävä. Toinen on historiallisesta miljööstään hyötyvä, pubimaisempi viihtymispaikka, jossa paikallinen opiskelijaporukka pelasi naapuripöydässä Tampere-tietovisapeliä. Kumpikin sopii sitä paitsi kuin nakutettu ympäristönsä luonteenomaiseen punatiiliarkkitehtuuriin.

Isompaa joulua odotellessa

Pikkujoulusesonki on kuumimmillaan. Glögiastioiden äärellä hillutaan milloin työporukalla, milloin jonkin harrastuksen tai yhdistystoiminnan vuoden kohokohtana. Kaupungilla törmää iltaisin juhlakansaan, ja baarit ja ravintolat ovat täydempiä kuin muuna vuonna. Iltapäivälehdet kertovat tarinoita mehevimmistä törttöilyistä ja valistavat pukeutumistrendeistä.

Humun varjoon jää pienimuotoisempi juhla, jolla on melkein sama nimi. Pikkujoulut monikossa on tuo rempseä, äärisosiaalinen karnevaali. Yksikössä pikkujoulu on sen sijaan perinteen mukaan ensimmäistä adventtia edeltävä lauantai-ilta, jolloin ollaan kotona ja tehdään olo viihtyisäksi pienemmässä piirissä. Pikkujoulukuusi on minikokoinen ja lahjat ovat lähinnä symbolisia.

Olin siis perjantaina juhlinut työpaikan pikkujouluja ja lauantaina rauhoituin pikkujoulun viettoon. Kun aihetta googlailee, käy selväksi, että pikkujoulu (lillajul) on ennen kaikkea ruotsinkielisten juhlistama päivä. Muutkin muistavat sen, kun pintaa vähän raaputtaa. Esimerkiksi Hakaniemen torilla myytiin lauantaina pöytäkokoisia pikkujoulukuusia ja hallin myyjäkin toivotti hyvää pikkujoulua.

Pikkujoulun kunniaksi ostin Alkosta pari jouluolutvalikoimaan kuuluvaa olutta. Nämä joulukuun ensimmäiset oluet olivat kaupan kausituotteisiin aiemminkin kuuluneet Shepherd Neamen Christmas Ale (7 %) ja Brasserie d’Achouffen N’Ice Chouffe (10 %). Christmas Ale on tuttua, hedelmäkakkumaista strong alea, joka on brittiläisittäin vahvaa mutta ei erityisen tuhtia. Mausteisuus kääntyy pieneksi, melkein puisevaksi katkeruudeksi, joka jättää miettimään, miten tämä toimisi real ale -versiona. Mikä osa makua tulee (talon)hiivasta?

Tyylilajista tykkään ja myös Shepherd Neamen tulkintaa todennäköisesti silti joisin ympäri vuoden, jos sitä olisi saatavana, vaikkei se lajissaan aivan paras mahdollinen ehkä olekaan. N’Ice Chouffe on puolestaan kelpo esimerkki belgialaisesta jouluoluesta, jotka harvoin ovat sellaisia, ettei niitä voisi kiteyttää kolmeen adjektiiviin tumma, vahva ja maustettu. Tämä on yllättävänkin paljon täyteläisempi ja mustempi, stoutmaisempi, kuin saman panimon skottiolut McChouffe. Maustaminen pysyy juuri ja juuri aisoissa.

Hyviä hankintoja kumpikin, ja vaikka Alkon kausioluihin joskus toivoisi enemmän vaihtelua, on kuitenkin positiivista, että siellä nämä peruslajit pysyvät. Nythän varianssia tuovat esimerkiksi kotimaiset joulu-IPAt sen sijaan, että Shepherd Neameja tai Chouffeja vaihdeltaisiin vastaavien muiden panimoiden tuotteisiin. Britit ja belgialaiset ovat vanhastaan jouluoluen ystäviä, ja taitaa olla vielä historiallisesti niin päin, että Belgian perinne on saanut aikanaan innoitusta Kanaalin takaa eikä toisin päin.

Joulunodotuksen avausta ja oluiden nautintaa sai säestää perinteinen joululevymme, joka on hankittu muutama vuosi sitten Belgiasta. Siitä löytyy kyllä klassisia joulun listahittejä kuten Do They Know It’s Christmas, Whamin Last Christmas tai John Lennonin ja Yoko Onon Happy Xmas (War is Over). Koska levy on kasattu Hollannissa, mukana on sikäläisten isojen nimien vanhoja joulusinglejä kuten Andre Hazesin Eenzame Kerst ja Fay Lovskyn Christmas Was a Friend of Mine. Varsinkin jälkimmäinen on psykedeelisessä lupsakkuudessaan kiinnostava tuttavuus.

Sessio #3: Ale eggnog – ghost of Christmases past

Kotimaisten olutblogien kolmannen Sessio-yhteispostausrupeaman julisti alkaneeksi Helppoa juotavaa -blogi, johon en ollut juurikaan ennen tutustunut. Teemana on yksinkertaisesti mutta kauteen sopivasti joulu ja olut.

Koska teeman käsittelyyn annettiin jälleen kerran vapaat kädet, oma panokseni on joulujuomaresepti. Eggnog eli munatoti on ollut minulle käsitteenä etäisesti tuttu jo pitkään, lähinnä amerikkalaisen joulukulttuurin osana, tai glögin tyyliin yleisenä loppuvuoden juhlajuomana. Itse en ole sitä juonut enkä ole ennen tiennyt, että olut liittyy olennaisesti juoman historiaan. Nykyisen amerikkalaisen eggnogin alkoholipitoiset ainesosat kai ovat tyypillisesti brandyä, rommia tai vastaavia väkeviä juomia.

Eggnogin yhteys oluthistoriaan selvisi minulle Don Russellin kirjasta Christmas beer: the cheeriest, tastiest and most unusual holiday beers -kirjasta, joka oli yksi tämän vuoden joululahjakirjoistani. Niinpä oli heti päästävä kokeilemaan oluella höystettyä munatotia, ja toteutimmekin sen kirjan reseptiosiosta löytyvää ohjetta soveltamalla. Sana nog on vanha termi, joka ainakin sanakirjan mukaan tarkoittaa East Anglian kreivikunnassa edelleenkin paikallista vahvaa (ale-)olutta.

Amerikkalaisen eggnogin lähtökohtana on ollut tämän etymologian mukaisesti juoma, joka sisältää vahvaa olutta ja kananmunia, ja niin sana on vielä siirtokunta-aikoina 1700-luvulla ymmärrettykin. Näin kertoo meille itse Wikipedia poikkeuksellisen laajassa artikkelissaan. Myöhemmin oluen paikalla on voinut olla viiniä tai vahvempiakin juomia. Varmasti nykyisten reseptien sokeri ja meijerituotteet, ehkä joulumausteetkin, ovat kuuluneet jo varhaisiin resepteihin.

Itse käytimme tällä kertaa oluena sopimusvalmistuttaja Ridgewayn (Hepworth Breweryllä teettämää) Insanely Bad Elfiä, joka löytyy edellisten joulujen tavoin nytkin Alkon jouluolutvalikoimasta. Olut ei ole East Angliasta mutta Etelä-Englannista kuitenkin. Se on jouluolutvalikoiman vahvemmasta päästä ja tuo sekoitukseen mukaan bourbonin tai brandyn lämpöisyyttä.

Lopputulos alla olevan ohjeen mukaan tehtynä on kermaisen kuohkea, ja siinä on melkeinpä leivonnaisten paksua ja mausteista tuntua. Olut ei maistu kovin selvästi läpi, koska mukana on myös vahvempia alkoholijuomia. Tämä olutnogi on silti uskollisempi juoman historialle kuin oluettomat versiot, ja reseptiä voi tietysti koettaa varioida myös muunlaisilla oluilla. Juoma on toki hyvin makeaa eikä mitään kevyttä muutenkaan, mutta toisaalta joulu on vain kerran vuodessa!

Ohje:

Sekoita runsas desilitra sokeria (ja ½ tl vaniljasokeria) ja saman verran vettä kasarissa ja kuumenna kiehuvaksi. Hämmennä kunnes sokeri on sulanut. Anna porista viitisen minuuttia kunnes muuttuu siirappimaisemmaksi seokseksi ja saa vähän kullankeltaista väriä. Poista liedeltä ja lisää 2 rkl hunajaa. Vatkaa kolme kananmunaa ja yksi munanvalkuainen vaahtomaiseksi. Koko ajan vispaten kaada kuuma siirappi (eli vesi-sokeri-hunajaseos) munavaahtoon ohuena nauhana. Jos kaadat liian nopeasti, seos voi juoksettua. Sekoita mukaan 2,5 dl kuohukermaa, 4 rkl tummaa rommia, 2 rkl konjakkia, ½ tl kanelia, maustemitta maustepippuria ja ripaus neilikkajauhetta. Lisää viimeisenä puoli pulloa (165 ml) huoneenlämpöistä jouluolutta, joka on dekantoitu ja josta on vatkattu hiilihappoa pois. Jäähdytä seos hyvin kylmäksi. Ennen tarjoilua vatkaa tasaiseksi (voit halutessasi siivilöidä). Tarkista maku, kaada laseihin ja raasta päälle muskottipähkinää. Ohje on kahdelle jälkiruoka-annokselle tai neljälle pienemmälle lasilliselle.