Isompaa joulua odotellessa

Pikkujoulusesonki on kuumimmillaan. Glögiastioiden äärellä hillutaan milloin työporukalla, milloin jonkin harrastuksen tai yhdistystoiminnan vuoden kohokohtana. Kaupungilla törmää iltaisin juhlakansaan, ja baarit ja ravintolat ovat täydempiä kuin muuna vuonna. Iltapäivälehdet kertovat tarinoita mehevimmistä törttöilyistä ja valistavat pukeutumistrendeistä.

Humun varjoon jää pienimuotoisempi juhla, jolla on melkein sama nimi. Pikkujoulut monikossa on tuo rempseä, äärisosiaalinen karnevaali. Yksikössä pikkujoulu on sen sijaan perinteen mukaan ensimmäistä adventtia edeltävä lauantai-ilta, jolloin ollaan kotona ja tehdään olo viihtyisäksi pienemmässä piirissä. Pikkujoulukuusi on minikokoinen ja lahjat ovat lähinnä symbolisia.

Olin siis perjantaina juhlinut työpaikan pikkujouluja ja lauantaina rauhoituin pikkujoulun viettoon. Kun aihetta googlailee, käy selväksi, että pikkujoulu (lillajul) on ennen kaikkea ruotsinkielisten juhlistama päivä. Muutkin muistavat sen, kun pintaa vähän raaputtaa. Esimerkiksi Hakaniemen torilla myytiin lauantaina pöytäkokoisia pikkujoulukuusia ja hallin myyjäkin toivotti hyvää pikkujoulua.

Pikkujoulun kunniaksi ostin Alkosta pari jouluolutvalikoimaan kuuluvaa olutta. Nämä joulukuun ensimmäiset oluet olivat kaupan kausituotteisiin aiemminkin kuuluneet Shepherd Neamen Christmas Ale (7 %) ja Brasserie d’Achouffen N’Ice Chouffe (10 %). Christmas Ale on tuttua, hedelmäkakkumaista strong alea, joka on brittiläisittäin vahvaa mutta ei erityisen tuhtia. Mausteisuus kääntyy pieneksi, melkein puisevaksi katkeruudeksi, joka jättää miettimään, miten tämä toimisi real ale -versiona. Mikä osa makua tulee (talon)hiivasta?

Tyylilajista tykkään ja myös Shepherd Neamen tulkintaa todennäköisesti silti joisin ympäri vuoden, jos sitä olisi saatavana, vaikkei se lajissaan aivan paras mahdollinen ehkä olekaan. N’Ice Chouffe on puolestaan kelpo esimerkki belgialaisesta jouluoluesta, jotka harvoin ovat sellaisia, ettei niitä voisi kiteyttää kolmeen adjektiiviin tumma, vahva ja maustettu. Tämä on yllättävänkin paljon täyteläisempi ja mustempi, stoutmaisempi, kuin saman panimon skottiolut McChouffe. Maustaminen pysyy juuri ja juuri aisoissa.

Hyviä hankintoja kumpikin, ja vaikka Alkon kausioluihin joskus toivoisi enemmän vaihtelua, on kuitenkin positiivista, että siellä nämä peruslajit pysyvät. Nythän varianssia tuovat esimerkiksi kotimaiset joulu-IPAt sen sijaan, että Shepherd Neameja tai Chouffeja vaihdeltaisiin vastaavien muiden panimoiden tuotteisiin. Britit ja belgialaiset ovat vanhastaan jouluoluen ystäviä, ja taitaa olla vielä historiallisesti niin päin, että Belgian perinne on saanut aikanaan innoitusta Kanaalin takaa eikä toisin päin.

Joulunodotuksen avausta ja oluiden nautintaa sai säestää perinteinen joululevymme, joka on hankittu muutama vuosi sitten Belgiasta. Siitä löytyy kyllä klassisia joulun listahittejä kuten Do They Know It’s Christmas, Whamin Last Christmas tai John Lennonin ja Yoko Onon Happy Xmas (War is Over). Koska levy on kasattu Hollannissa, mukana on sikäläisten isojen nimien vanhoja joulusinglejä kuten Andre Hazesin Eenzame Kerst ja Fay Lovskyn Christmas Was a Friend of Mine. Varsinkin jälkimmäinen on psykedeelisessä lupsakkuudessaan kiinnostava tuttavuus.

pikkuj

IMG_0373 (1)

Mainokset

Sessio #3: Ale eggnog – ghost of Christmases past

Kotimaisten olutblogien kolmannen Sessio-yhteispostausrupeaman julisti alkaneeksi Helppoa juotavaa -blogi, johon en ollut juurikaan ennen tutustunut. Teemana on yksinkertaisesti mutta kauteen sopivasti joulu ja olut.

Koska teeman käsittelyyn annettiin jälleen kerran vapaat kädet, oma panokseni on joulujuomaresepti. Eggnog eli munatoti on ollut minulle käsitteenä etäisesti tuttu jo pitkään, lähinnä amerikkalaisen joulukulttuurin osana, tai glögin tyyliin yleisenä loppuvuoden juhlajuomana. Itse en ole sitä juonut enkä ole ennen tiennyt, että olut liittyy olennaisesti juoman historiaan. Nykyisen amerikkalaisen eggnogin alkoholipitoiset ainesosat kai ovat tyypillisesti brandyä, rommia tai vastaavia väkeviä juomia.

Eggnogin yhteys oluthistoriaan selvisi minulle Don Russellin kirjasta Christmas beer: the cheeriest, tastiest and most unusual holiday beers -kirjasta, joka oli yksi tämän vuoden joululahjakirjoistani. Niinpä oli heti päästävä kokeilemaan oluella höystettyä munatotia, ja toteutimmekin sen kirjan reseptiosiosta löytyvää ohjetta soveltamalla. Sana nog on vanha termi, joka ainakin sanakirjan mukaan tarkoittaa East Anglian kreivikunnassa edelleenkin paikallista vahvaa (ale-)olutta.

cofAmerikkalaisen eggnogin lähtökohtana on ollut tämän etymologian mukaisesti juoma, joka sisältää vahvaa olutta ja kananmunia, ja niin sana on vielä siirtokunta-aikoina 1700-luvulla ymmärrettykin. Näin kertoo meille itse Wikipedia poikkeuksellisen laajassa artikkelissaan. Myöhemmin oluen paikalla on voinut olla viiniä tai vahvempiakin juomia. Varmasti nykyisten reseptien sokeri ja meijerituotteet, ehkä joulumausteetkin, ovat kuuluneet jo varhaisiin resepteihin.

Itse käytimme tällä kertaa oluena sopimusvalmistuttaja Ridgewayn (Hepworth Breweryllä teettämää) Insanely Bad Elfiä, joka löytyy edellisten joulujen tavoin nytkin Alkon jouluolutvalikoimasta. Olut ei ole East Angliasta mutta Etelä-Englannista kuitenkin. Se on jouluolutvalikoiman vahvemmasta päästä ja tuo sekoitukseen mukaan bourbonin tai brandyn lämpöisyyttä.

sdrLopputulos alla olevan ohjeen mukaan tehtynä on kermaisen kuohkea, ja siinä on melkeinpä leivonnaisten paksua ja mausteista tuntua. Olut ei maistu kovin selvästi läpi, koska mukana on myös vahvempia alkoholijuomia. Tämä olutnogi on silti uskollisempi juoman historialle kuin oluettomat versiot, ja reseptiä voi tietysti koettaa varioida myös muunlaisilla oluilla. Juoma on toki hyvin makeaa eikä mitään kevyttä muutenkaan, mutta toisaalta joulu on vain kerran vuodessa!

Ohje:

Sekoita runsas desilitra sokeria (ja ½ tl vaniljasokeria) ja saman verran vettä kasarissa ja kuumenna kiehuvaksi. Hämmennä kunnes sokeri on sulanut. Anna porista viitisen minuuttia kunnes muuttuu siirappimaisemmaksi seokseksi ja saa vähän kullankeltaista väriä. Poista liedeltä ja lisää 2 rkl hunajaa. Vatkaa kolme kananmunaa ja yksi munanvalkuainen vaahtomaiseksi. Koko ajan vispaten kaada kuuma siirappi (eli vesi-sokeri-hunajaseos) munavaahtoon ohuena nauhana. Jos kaadat liian nopeasti, seos voi juoksettua. Sekoita mukaan 2,5 dl kuohukermaa, 4 rkl tummaa rommia, 2 rkl konjakkia, ½ tl kanelia, maustemitta maustepippuria ja ripaus neilikkajauhetta. Lisää viimeisenä puoli pulloa (165 ml) huoneenlämpöistä jouluolutta, joka on dekantoitu ja josta on vatkattu hiilihappoa pois. Jäähdytä seos hyvin kylmäksi. Ennen tarjoilua vatkaa tasaiseksi (voit halutessasi siivilöidä). Tarkista maku, kaada laseihin ja raasta päälle muskottipähkinää. Ohje on kahdelle jälkiruoka-annokselle tai neljälle pienemmälle lasilliselle.

Riemukasta joulua Olutkoiran lukijoille!

Joulu on jälleennäkemisten ja yhdessäolon aikaa. Tonttujen tapaaminen oman kuusemme alla sujuu rauhallisissa merkeissä, kuten kuvasta näkyy. Muista lähteistä olemme eilen saaneet lukea, että jouluiset kohtaamiset voivat yltyä railakkaiksikin.

Tämä on muuten blogin 150:s postaus. Oman joulusessio-osallistumiseni pariin palailen huomenna, mutta nyt joulupöydän ja lahjojen ääreen!

tonttu_houblonchouffe_insanelybadelf

Vuoden parhaat omat postaukset 2017

Joulun valojen takana horisontissa jo miltei kajastavat uudenvuoden raketit ja tinat. Nyt onkin hyvä hetki kääntää katsetta menneeseen vuoteen ja siihen, mitä blogissa on tullut 12 kuukauden mittaan kirjoiteltua. Seuraavana on hieman sekalainen valikoima postauksia, joista osa ehkä on onnistuneita tekstejäkin, mutta myös niihin muihin liittyy vähintään jokin mukavahko olutaiheinen muisto. Näillä mennään kohti blogin kolmatta vuosikertaa.Happy-dog_Flickr_JB-atwood_CC-BY-SA-2-0-att

Joskus on uskaltauduttava epämukavuusoluelle (16.1.2017)

Munkkeja ja hilloa: maallisten luostarioluiden nousu (19.1.2017)

Miksi Pabst Blue Ribbonia pidettiin hipsterioluena (27.1.2017)

Olutkoira tapasi oluthevoset (14.3.2017)

Puolalainen olut eilen ja tänään (17.5.2017)

Onko hyvä idea perustaa ”erikoisolutpanimo” (12.5.2017)

Pilsnerikeisarien salainen sopimus (13.7.2017)

Burton ale -oluttyyli ja Past Masters 1905 London Ale (20.7.2017)

Suomalaisen oluenlaatukeskustelun laatu (9.8.2017)

Oktoberfest 2017: nahkahoususillaan Baijerin taivaassa (26.9.2017)

Belgium: In search of the lost 1980s generation (3.10.2017)

Mitä uutta craft beer on oikeastaan olueen tuonut (9.11.2017)

Olut ja penkkiurheilu Britanniassa – historiantunti (6.12.2017)

Kveik on muotisana ja Norjan maalaisolut ohittaa sahdin maailmanmaineessa (13.12.2017)

Jouluoluet round-uppi, omatuonti, 2016

Ja tapahtui niinä päivinä, että Olutkoiran matkalaukussa oli tilaa muutamalle jouluoluelle, jotka hän toi kotikaappiinsa pimeitä pyhiä valaisemaan.

Tänä vuonna omatuonti painottui belgialaisiin, joita oli Alkon 22 jouluoluen valikoimassa oikeastaan vain yksi (ellei lämmitettäväksi tarkoitettua Glühkriekiä lasketa). Mitään avantgardea tai muutenkaan jännittävää ei tässä tuomassani satsissa nyt taida varsinaisesti olla.

Kirjaan kuitenkin maistelutuokioiden vaikutelmat tähän. Ostopaikkoina olivat Drink Hala (Wrocław) ja PiwoMANIAk (Varsova).   

Maustehyllyllä innostuneet

Anchor Christmas Ale 2016 (6,5 %). Maltainen kirjoitti reilu vuosi sitten napakan yhteenvedon siitä, mitä kaikkea jouluoluet oikeastaan ovat. Hänen mukaansa San Franciscon Anchor Brewingillä on – belgialaisten rinnalla – merkittävä rooli vanhan jouluolutperinteen palauttamisessa nykyisen globaalin pienpanimoskenen piiriin. Anchor on tehnyt omaa jouluoluttaan vuodesta 1975 asti. Huippusalainen resepti vaihtelee panimon mukaan vuodesta toiseen. (Koska se on salainen, asiasta on tietysti vaikea sanoa paljon enempää. Reittausblogi on olettanut, että erityisesti mausteseos muuttaa muotoaan.)

Takavuosina Anchorin jouluolut on joskus ollut Alkon valikoimassakin, mutta tänä vuonna ei. Musta ja neilikkainen olut viittaa tuoksunsa viinimäisyydellä hieman brittiläisen old alen suuntaan, ja joulumausteinen kärki hallinnoi myös makua. Myös havumetsän (katajan?) katkeruutta tuntuu, mutta yleisvaikutelma on pehmeän pyöreä, ehkä vähän vaniljainen. Hyvä jouluolut on tämä vuoden 2016 Anchorkin, mutta jos useamman ottaisi, ronski mausteisuus saattaisi jo tökkiä.wigilijna-3

Wąsosz Opowieść Wigilijna (6,4 %). Näin epähienovaraista jouluolutta ei ole pitkään aikaan tullut vastaan. Mustasta väristä huolimatta kyseessä on maustettu hunajaolut, ja tuotetietojen perusteella vieläpä tattarihunajalla tehty (miód gryczany). Kaneli, vanilja, kuivatut luumut ja appelsiini tuovat joulun makua. Kuvittelemalla aimo annos noita kaikkia mausteita todella makeaan olueen saa helposti kuvan tästä olutkokemuksesta.

Muuten Wąsoszin tyypeillä täytyy olla hyppysissään aika monipuolista panimo-osaamista, koska heillä on tehty monia Puolan tunnetuimpien kiertolaispanimoiden oluita, ja yhteistyökuvioita on viritelty Humaloven ja Omnipollon kanssa.

Largus Świąteczne (7,8 %). Ensimmäinen nuuhkaisu ei ollut rohkaiseva. Tuli mieleen vuosi 1994 ja kaverin autotalli, jossa maistelimme paikallisen kotiviiniliikkeen valmispakkauksista tehtyä hiivaisen omituista tummaa olutta. Browar Largus on Puolan pienpanimokentälle tänä vuonna ilmestynyt tulokas, jolta en ole toistaiseksi maistanut mitään muuta.

Alkujärkytyksestä selvittyäni päädyin toteamaan, että tämä on kuitenkin kohtalaisen normaali puolalaisen jouluoluttyypin esimerkki. Maussa tapahtuu paljon kaikkea, joulumausteista ja siirapista soijakastikkeeseen ja johonkin hedelmämehuun. Ei kyllä mikään ykkönen joulun nautiskeluoluena, mutta voisikohan toimia esimerkiksi Stiltonin kumppanina?cof

Turvalliset belgialaiset

Abbaye des Rocs Spéciale Noël (9 %). Oikein miellyttävä jouluolut edustaa yhtä belgialaisen tumman vahvan oluen perustyyppiä, saman suuntaista kuin esimerkiksi Kapittel Prior. Olut on suhteellisen täyteläinen, eikä alkoholi maistu läpi. Appelsiininkuori tai appelsiinimehu maistuu vähän kirpeänä ensimaun jälkeen, samoin pieni suklainen sivumaku. Humalaa on aika vähän.

Jos Anchor on USA:n pienpanimoaallon pioneereja, niin Abbaye des Rocs (per. 1979) kuuluu Belgian vastaaviin. Luin Ratebeeristä kymmenen vuoden takaisia arvioita, joissa korostettiin lämmittävää alkoholin tuntua ja piparin ja punssin makuja. Ne maut eivät tämän vuoden versiossa tuntuneet, vaan ennemminkin tumman sitruksinen vivahde tuli esiin.

Abbaye de Val-Dieu Bière de Noël (7 %). Tämäkin vallonialainen pienpanimo on ollut maisemissa jo parikymmentä vuotta ja poikkeaa muista ei-trappistilaisista luostaripanimoista siinä, että oluenvalmistus todella tapahtuu kiinteistössä, jossa jonkinlaista uskonnollistakin toimintaa on yhä käynnissä.

Myös tämän oluen kohdalla on ensi kulauksesta lähtien selvää, missä maassa ollaan. Tämä on puolestaan yksi vaalean vahvan belgialaisoluen arkkityyppejä, hieman sitruunainen ja pippurinen (luultavasti hiivan ansiosta, ei lisättyjen mausteiden?) ja vähän suttuisella tavalla elegantti. Jos haluaa saada käsityksen mausta, voi kuvitella, että Duvelin panimolle olisi palkattu jostain syystä uusi kokematon panimomestari, jonka ensimmäinen testierä on vähän liian hiivainen ja rosoinen. En silti tarkoita, etteikö Val-Dieun jouluolut olisi itsessään ihan miellyttävä tuttavuus.

De Struise Brouwers Tsjeeses 2015 (10 %). Tässähän palataankin edellisen vuoden satoon. Struise ei ole mikään eilisen teeren strutsi sekään, vaikka onkin täysmittaisena panimona toiminut vasta muutaman vuoden. Se nimittäin osaa kaikki nykyaikaiselta craft beer -puljulta vaadittavat temput.

Jouluolut (”Tsiisus”) on heidän repertuaarissaan sieltä perinteisemmästä päästä, ainakin tämä vuoden takainen inkarnaatio. Olen tosiaan tottunut assosioimaan muutamaan perustyyppiin ne kaikki vahvat belgialaisoluet, joita viisaat amerikkalaiset verkkopalvelut nimittävät kattotermillä ”Belgian strong ale”. Tämän Tsjeesesin edustamalle alalajille minun antamani nimi on ”vähän niin kuin Sint-Bernardus Tripel”. Se tarkoittaa suurin piirtein: toffeen värinen ja makuinen, paksu ja miedon jalohumalainen, ei mausteinen.

Dubuisson Bush de Noël (12 %). Joulupöydän digestiivi on kirkas, suodatetun oloinen, syvän punaruskea versio arki-Bushista. Tummien hedelmien vivahteella varustettu viinainen ja makeahko – mutta ei ylimakea – joulutuote on panimon omankin määritelmän mukaan Belgian Dark Strong Ale, mikä ei sinänsä merkitse mitään.

Ehkä kuitenkin kyse on vallonialaisen ambréen supervahvasta versiosta. Näitähän oli Dubuissonin panimon nurkilla joskus kymmeniä vuosia sitten muitakin, mutta 1930-luvulla alkunsa saanut Bush jostain syystä säilyi. En tiedä, olisiko mitään ongelmaa kutsua Bushia tai tätä jouluversiota quadrupeliksi, jos joku haluaisi. Joisin toisenkin, jos olisi, mutta toisaalta kaksi tällaista saattaisi tuoda unen silmään.