Braupakt 2024: Weihenstephaner & St. Bernardus Blonde Ale

Saksalais-belgialainen kollaboraatio on ollut tänä vuonna vuorossa Baijerin valtionpanimon Weihenstephanin yhteistyöoluiden sarjassa. Tässähän on kaksi lähes täyden kympin panimoa asialla, joten odotuksetkin saattavat monella nousta aika korkealle. Papukaijamerkkikin voi olla luvassa. Mutta miten yhteistyö on onnistunut näiltä panimoilta, joilla on yhteenlaskettuna yli tuhannen vuoden kokemus alalta?

St. Bernardus on kaksikosta tietysti huomattavasti nuorempi. Se on se belgialaispanimo, joka synnytettiin 1940-luvulla valmistamaan oluita Westvleterenin luostarin resepteillä maallikkovoimin, kun munkeilla ei ollut rahkeita panna niitä kuin itselleen ja luostariin. Tätä järjestelyä jatkui muutaman vuosikymmenen verran, kunnes Westvleteren jälleen 1990-luvun alussa palasi sellaiseksi trappistiluostaripanimoksi, jona sen nyt tunnemme.

St. Bernarduksen tunnetuin olut on varmasti tumma ja vahva Abt. Aivan tämän tyyppistä, puolet miedompaa ja vaaleaa olutta kuin Braupakt Blonde Ale (6,5 %, 14.6°P) ei heillä suoraan valikoimissa ole. Entisellä luostarikumppanilla Westvleterenillä on enemmän sen tapainen. Braupakt-olut on joka tapauksessa tehty ilmeisesti Baijerissa ja Weihenstephanin (vehnäolut?)hiivalla.

Tuoksu muistuttaa – ehkä hiivaan sopien – saksalaista kristallweizen-olutta, hieman vahvempaa sellaista. Siinä on saksalaisen vehnäoluen mausteisuutta, neilikkaa ja muuta, ei niinkään belgialaisten oluiden korianteria ja pippuria. Ehkä vähän banaaniakin on vehnäoluthiivan ansiosta tuoksussa, kuten maussakin. Toki myös maussa tuntuu maustetta, samoin kuin jonkin verran humalan katkeruutta (panimon mukaan EBU 28). Hedelmäisyyttäkin taitaa jonkin verran olla, mutta hieman vaniljasokerilla makeutettujen hillokkeiden tyyliin. Humalat ovat oikeilta maantieteellisiltä suunnilta (Saksan Hallertau ja Belgian Länsi-Flanderi), joskin ne istuvat kokonaisuuteen aavistuksen kulmikkaasti.

Tämä Braupakt-olut on kiinnostava tuttavuus, jossa hienot elementit lyövät kättä mutta eivät sulaudu toisiinsa saumattomasti. Ehkä omalta osaltani pieni ongelma on tosiaan tuo humalointi – vaikka se on nykyaikaisen käsityöolutkulttuurin puitteissa hyvin hillittyä, tämän oluen yhdistämissä oluttyyleissä se saisi sulautua vielä vähän enemmän tapettiin. Tuntuu ettei tämä olut ole sentään enempää kuin osiensa summa, vaikka mainio ja lämmittävä kevätolut onkin.