Isompaa joulua odotellessa

Pikkujoulusesonki on kuumimmillaan. Glögiastioiden äärellä hillutaan milloin työporukalla, milloin jonkin harrastuksen tai yhdistystoiminnan vuoden kohokohtana. Kaupungilla törmää iltaisin juhlakansaan, ja baarit ja ravintolat ovat täydempiä kuin muuna vuonna. Iltapäivälehdet kertovat tarinoita mehevimmistä törttöilyistä ja valistavat pukeutumistrendeistä.

Humun varjoon jää pienimuotoisempi juhla, jolla on melkein sama nimi. Pikkujoulut monikossa on tuo rempseä, äärisosiaalinen karnevaali. Yksikössä pikkujoulu on sen sijaan perinteen mukaan ensimmäistä adventtia edeltävä lauantai-ilta, jolloin ollaan kotona ja tehdään olo viihtyisäksi pienemmässä piirissä. Pikkujoulukuusi on minikokoinen ja lahjat ovat lähinnä symbolisia.

Olin siis perjantaina juhlinut työpaikan pikkujouluja ja lauantaina rauhoituin pikkujoulun viettoon. Kun aihetta googlailee, käy selväksi, että pikkujoulu (lillajul) on ennen kaikkea ruotsinkielisten juhlistama päivä. Muutkin muistavat sen, kun pintaa vähän raaputtaa. Esimerkiksi Hakaniemen torilla myytiin lauantaina pöytäkokoisia pikkujoulukuusia ja hallin myyjäkin toivotti hyvää pikkujoulua.

Pikkujoulun kunniaksi ostin Alkosta pari jouluolutvalikoimaan kuuluvaa olutta. Nämä joulukuun ensimmäiset oluet olivat kaupan kausituotteisiin aiemminkin kuuluneet Shepherd Neamen Christmas Ale (7 %) ja Brasserie d’Achouffen N’Ice Chouffe (10 %). Christmas Ale on tuttua, hedelmäkakkumaista strong alea, joka on brittiläisittäin vahvaa mutta ei erityisen tuhtia. Mausteisuus kääntyy pieneksi, melkein puisevaksi katkeruudeksi, joka jättää miettimään, miten tämä toimisi real ale -versiona. Mikä osa makua tulee (talon)hiivasta?

Tyylilajista tykkään ja myös Shepherd Neamen tulkintaa todennäköisesti silti joisin ympäri vuoden, jos sitä olisi saatavana, vaikkei se lajissaan aivan paras mahdollinen ehkä olekaan. N’Ice Chouffe on puolestaan kelpo esimerkki belgialaisesta jouluoluesta, jotka harvoin ovat sellaisia, ettei niitä voisi kiteyttää kolmeen adjektiiviin tumma, vahva ja maustettu. Tämä on yllättävänkin paljon täyteläisempi ja mustempi, stoutmaisempi, kuin saman panimon skottiolut McChouffe. Maustaminen pysyy juuri ja juuri aisoissa.

Hyviä hankintoja kumpikin, ja vaikka Alkon kausioluihin joskus toivoisi enemmän vaihtelua, on kuitenkin positiivista, että siellä nämä peruslajit pysyvät. Nythän varianssia tuovat esimerkiksi kotimaiset joulu-IPAt sen sijaan, että Shepherd Neameja tai Chouffeja vaihdeltaisiin vastaavien muiden panimoiden tuotteisiin. Britit ja belgialaiset ovat vanhastaan jouluoluen ystäviä, ja taitaa olla vielä historiallisesti niin päin, että Belgian perinne on saanut aikanaan innoitusta Kanaalin takaa eikä toisin päin.

Joulunodotuksen avausta ja oluiden nautintaa sai säestää perinteinen joululevymme, joka on hankittu muutama vuosi sitten Belgiasta. Siitä löytyy kyllä klassisia joulun listahittejä kuten Do They Know It’s Christmas, Whamin Last Christmas tai John Lennonin ja Yoko Onon Happy Xmas (War is Over). Koska levy on kasattu Hollannissa, mukana on sikäläisten isojen nimien vanhoja joulusinglejä kuten Andre Hazesin Eenzame Kerst ja Fay Lovskyn Christmas Was a Friend of Mine. Varsinkin jälkimmäinen on psykedeelisessä lupsakkuudessaan kiinnostava tuttavuus.

pikkuj

IMG_0373 (1)

Mainokset

Jouluoluet 2017, Olutkoira international edition

Viime vuoden tapaan teen nyt tiliä ulkomailta hankkimistani jouluoluista, joita oli tällä kertaa kuusi kappaletta. Alkon jouluoluistakin tuli osa maisteltua, lähinnä vanhoja tuttuja, mutta niistä ei nyt sen enempää.

cofJulemælk (To Øl, 15 %). Kattauksen vahvin olut tarjoaa myös eniten sellaisia skandiääkkösiä, joita suomalaisesta näppäimistöstä ei löydy. Milk stoutin yllättävä suosio tämän hetken käsityöpanimoiden keskuudessa toimii vasta-argumenttina sille oletukselle, että craft-väki vaatisi aina oluelta äärimmäisiä makuja kuten tömäkkää katkeruutta tai happamuutta. Omaan makuuni milk stoutit ovat usein vähän pliisuja, mutta en aio heittää ensimmäistä kiveä minkään oluttyylin suuntaan pelkästään omien mieltymysteni perusteella. Näin vahvana milk stout on tietysti ihan toinen juttu. Maku on laktoosinen, kalkkinen, vähän katkerakin, eikä yksinomaan makea alusta loppuun. Taustalla vaanii salmiakkia, hedelmäisyyttä ja kemikaaleja. Tuoksussa on stoutin paahteisuutta. Reseptissä on ilmeisesti Sorachi Ace -humalaa, jonka omaleimaista olemusta en tainnut tästä oikein erottaa. Johonkin joulunpyhien meditointihetkeen tämä olut on varmasti ihan paikallaan, ainakin pienenä lasillisena. Itse tykkään, että näin vahvassa oluessa saisi olla hiukan enemmän särmää.

St. Bernardus Christmas Ale (Brouwerij St. Bernard, 10 %). St. Bernardin normaalivalikoiman vahvin olut Abt on yksi belgialaisia luotto-oluitani ja saman panimon jouluolut on ulkonäöltään mustanpuhuvaa ja tiheävaahtoista kuten sekin. Panimon tarinahan on sikäli erikoinen, että Westvleterenin munkit valmistuttivat luostarioluitaan lisenssillä täällä vuosina 1946–1992, kunnes jälleen ottivat mäskilapiot omiin kauniisiin käsiinsä. Abtiin verrattuna Christmas Ale on kevyemmän oloinen, vaikka alkoholin näkökulmasta tilavuusprosentit ovat samat. Tuoksussa ja maussa on yllättävää metsämansikkaa, jota tumman lakritsisesta Abtista en muista maistaneeni. En tiedä, onko resepteissä paljon eroja ja jos niin mitä. Hiilihappo on pehmeää, jälkimaussakin hieman mansikkalikööriä ja jopa aivan aavistuksenomaista happamuutta. Jouluoluet ovat usein panimon valikoiman tummimpia ja tuhdeimpia juhlajuomia, tässä kausituote ehkä jää ympärivuotisen jalkoihin.

Wesołych Świąt 2017 (PINTA, 8,4 %). Puolan tunnetuimman käsityöpanimon jouluolut on nimeltään yksinkertaisesti ”Hyvää joulua”, ja sitä toivotetaan tällä kertaa Madagaskarin vaniljalla maustetun itämerenportterin muodossa. Vanilja ei kokonaisuudessa näyttele kovin suurta roolia, eikä tämä miltään erityisen tyypilliseltä puolalaiselta Baltic porterilta muutenkaan tunnu. Hieman savuisen samea olut tuo mieleen pehmeät lakritsimöhkäleet, joita ainakin ennen myytiin irtokarkkitiskeissä Väyrysen pään nimellä. Suutuntumassa on jotain lesemäisen sakeaa, ja taustalla leijuu vieno kotieläinkarsinan tuoksu. Reseptissä näkyy olevan hunajaa, mutta sitä en erota. Humala on tyylille ominaiseen tapaan vähissä.

Bush de Noël (Dubuisson, 12 %). Tämä belgialainen vahva jouluolut oli testissä viime vuonnakin, mutta tällä kertaa maistelin sen perus-Bushin eli Bush Ambréen rinnalla. Jälkimmäinen on yksi vanhimpia yhtäjaksoisesti tuotannossa olleita oluita maassaan, sillä se on kuulunut panimon valikoimiin vuodesta 1933 lähtien. Vaatimattomasta maalaiskylän panimosta ponnistava Bush on yksi Belgian monumentaalisimpia oluita, voimakkaasti kanelin ja omenan tuoksuinen talven(kin) lämmittäjä, jossa belgialaisten hiivojen mausteisuus yhdistyy englantilaisten esikuvien hedelmäisyyteen. Jouluversion tuoksu on pikemminkin suklaata ja karamellia, eikä se ole yhtä voimakas. Maussa on mukana aavistus kahvia ja tummempaa mallasta, ehkä vähän omenan tai muun happaman hedelmän vivahdetta tässäkin. Kuten St. Bernarduksen tapauksessa, tässäkin vie ympärivuotinen versio ehkä voiton joulujuomasta.

Captain Baltic Winter Edition (Pracownia Piwa, 9,5 %). Jälleen Baltic porter -tyyppisestä oluesta on tullut maustehyllylle tehdyn visiitin jälkeen puolalainen joulu- tai talviolut, eikä siinä mitään. En itse asiassa ymmärrä, mikä järki on etiketin määritelmässä ”imperial Baltic porter”, voihan 9,5-prosenttinen olut olla myös pelkästään Baltic porter ja Puolassa yleensä onkin. Olut on sinänsä puolalaiseksi portteriksi aina tyypillinenkin ja maussa on salmiakkia, ehkä vähän viileää mentolia tai yskänlääkettä. Mausteena on käytetty biisoniruohoa, josta jo aiemmin toisen oluen yhteydessä kirjoitin. Tätä kautta mukaan tulee aniksen, vaniljan ja kookoksen sävyjä, ja toisena mausteena ollut limetinkuori maistuu myös melko selvästi. Aika paljon tässä oluessa tapahtuu, ja ainakin yhden maistelukerran perusteella kokonaisuudesta jää hiukan sekava kuva. Siitä huolimatta tykkäsin tästä tosin enemmän kuin yllä mainitusta PINTAn portterista.

Tsjeeses Reserva (Bourbon Barrel Aged) 2014 Vintage (De Struise Brouwers, 10 %). Kuparinvärinen bourbon-tynnyreissä kypsytetty olut on jatkanut käymistään pullossa. Tyyliltään tämä jouluolut on sukua tietyille muille länsiflaamilaisille vahvoille oluille, lähinnä kai Sint-Bernardus Tripelille ja De Dolle Brouwersin kausioluille Stille Nachtille ja Boskeunille. Hedelmäiseen perusolueen on tarttunut ilmeisesti tynnyreistä väkevien alkoholijuomien makua, bourbonia varmaankin mutta myös konjakin olemusta. Mausteinen, vaniljainen, suolaisen karamellin sävyinen tanakka herkku, joka viilennettynä lämmittää takkatulen edessä mutta itse lämmettyään on aika intensiivistä juotavaa.

Sessio #3: Ale eggnog – ghost of Christmases past

Kotimaisten olutblogien kolmannen Sessio-yhteispostausrupeaman julisti alkaneeksi Helppoa juotavaa -blogi, johon en ollut juurikaan ennen tutustunut. Teemana on yksinkertaisesti mutta kauteen sopivasti joulu ja olut.

Koska teeman käsittelyyn annettiin jälleen kerran vapaat kädet, oma panokseni on joulujuomaresepti. Eggnog eli munatoti on ollut minulle käsitteenä etäisesti tuttu jo pitkään, lähinnä amerikkalaisen joulukulttuurin osana, tai glögin tyyliin yleisenä loppuvuoden juhlajuomana. Itse en ole sitä juonut enkä ole ennen tiennyt, että olut liittyy olennaisesti juoman historiaan. Nykyisen amerikkalaisen eggnogin alkoholipitoiset ainesosat kai ovat tyypillisesti brandyä, rommia tai vastaavia väkeviä juomia.

Eggnogin yhteys oluthistoriaan selvisi minulle Don Russellin kirjasta Christmas beer: the cheeriest, tastiest and most unusual holiday beers -kirjasta, joka oli yksi tämän vuoden joululahjakirjoistani. Niinpä oli heti päästävä kokeilemaan oluella höystettyä munatotia, ja toteutimmekin sen kirjan reseptiosiosta löytyvää ohjetta soveltamalla. Sana nog on vanha termi, joka ainakin sanakirjan mukaan tarkoittaa East Anglian kreivikunnassa edelleenkin paikallista vahvaa (ale-)olutta.

cofAmerikkalaisen eggnogin lähtökohtana on ollut tämän etymologian mukaisesti juoma, joka sisältää vahvaa olutta ja kananmunia, ja niin sana on vielä siirtokunta-aikoina 1700-luvulla ymmärrettykin. Näin kertoo meille itse Wikipedia poikkeuksellisen laajassa artikkelissaan. Myöhemmin oluen paikalla on voinut olla viiniä tai vahvempiakin juomia. Varmasti nykyisten reseptien sokeri ja meijerituotteet, ehkä joulumausteetkin, ovat kuuluneet jo varhaisiin resepteihin.

Itse käytimme tällä kertaa oluena sopimusvalmistuttaja Ridgewayn (Hepworth Breweryllä teettämää) Insanely Bad Elfiä, joka löytyy edellisten joulujen tavoin nytkin Alkon jouluolutvalikoimasta. Olut ei ole East Angliasta mutta Etelä-Englannista kuitenkin. Se on jouluolutvalikoiman vahvemmasta päästä ja tuo sekoitukseen mukaan bourbonin tai brandyn lämpöisyyttä.

sdrLopputulos alla olevan ohjeen mukaan tehtynä on kermaisen kuohkea, ja siinä on melkeinpä leivonnaisten paksua ja mausteista tuntua. Olut ei maistu kovin selvästi läpi, koska mukana on myös vahvempia alkoholijuomia. Tämä olutnogi on silti uskollisempi juoman historialle kuin oluettomat versiot, ja reseptiä voi tietysti koettaa varioida myös muunlaisilla oluilla. Juoma on toki hyvin makeaa eikä mitään kevyttä muutenkaan, mutta toisaalta joulu on vain kerran vuodessa!

Ohje:

Sekoita runsas desilitra sokeria (ja ½ tl vaniljasokeria) ja saman verran vettä kasarissa ja kuumenna kiehuvaksi. Hämmennä kunnes sokeri on sulanut. Anna porista viitisen minuuttia kunnes muuttuu siirappimaisemmaksi seokseksi ja saa vähän kullankeltaista väriä. Poista liedeltä ja lisää 2 rkl hunajaa. Vatkaa kolme kananmunaa ja yksi munanvalkuainen vaahtomaiseksi. Koko ajan vispaten kaada kuuma siirappi (eli vesi-sokeri-hunajaseos) munavaahtoon ohuena nauhana. Jos kaadat liian nopeasti, seos voi juoksettua. Sekoita mukaan 2,5 dl kuohukermaa, 4 rkl tummaa rommia, 2 rkl konjakkia, ½ tl kanelia, maustemitta maustepippuria ja ripaus neilikkajauhetta. Lisää viimeisenä puoli pulloa (165 ml) huoneenlämpöistä jouluolutta, joka on dekantoitu ja josta on vatkattu hiilihappoa pois. Jäähdytä seos hyvin kylmäksi. Ennen tarjoilua vatkaa tasaiseksi (voit halutessasi siivilöidä). Tarkista maku, kaada laseihin ja raasta päälle muskottipähkinää. Ohje on kahdelle jälkiruoka-annokselle tai neljälle pienemmälle lasilliselle.

Riemukasta joulua Olutkoiran lukijoille!

Joulu on jälleennäkemisten ja yhdessäolon aikaa. Tonttujen tapaaminen oman kuusemme alla sujuu rauhallisissa merkeissä, kuten kuvasta näkyy. Muista lähteistä olemme eilen saaneet lukea, että jouluiset kohtaamiset voivat yltyä railakkaiksikin.

Tämä on muuten blogin 150:s postaus. Oman joulusessio-osallistumiseni pariin palailen huomenna, mutta nyt joulupöydän ja lahjojen ääreen!

tonttu_houblonchouffe_insanelybadelf

Korruptiokoira: Rekolan Panimon uutuudet

Yksi kotimaisista suosikkipanimoistani, Rekolan Panimo, otti yhteyttä hämäräperäisissä merkeissä. He halusivat tarjota uutuuksiaan ennakkomaisteluun suositussa olutblogissa. Niinpä sovimme tapaamisen vanhaan tienristeykseen, jossa salamyhkäinen musta salkku vaihtoi omistajaa.forest_flickr_wilmer-nilsson_cc-by-2-0-att

Lupasin, että oluet arvioidaan tässä blogissa ennen kuin yksikään haaskalintu ehtii astialle. Ylisanoja ei säästeltäisi. Vastapalveluksena panimo vakuutti, että Korruptiokoiralla olisi exclusivité totale. Kenellekään muulle ei hiiskuttaisi ennen kuin aika on kypsä.

Tässä siis ensimmäisiä vaikutelmia oluista, joita muut eivät ole vielä päässeet nautiskelemaan.

Kaffe Stout (5,5 %)

Sekä tuoksussa että maussa on selvästi kahvia. Sikäli nimeen sisältyvä lupaus lunastetaan. Tämä kahvisuus on mukavaa, ehkä turhankin mukavaa pehmeää maitokahvia. Olut on etikettinsä mukaan laktoosilla makeutettu, mutta ei se suinkaan ole mikään makein koskaan maistamani stout.

Kahvitauoillahan minä olen ärhäkän mustan kahvin ystävä, joten siinä mielessä hyvä, että tässä oluessa koneöljyn kitkeryyttä simuloi pieni humalan puraisu. (Aika pieni tosin.)

Kahvistout on nyt niin valtavirta-hip tyyli, että omaperäisyyspisteitä ei Rekolalle voi valitettavasti antaa. Olutkellari uumoili, että tämän tuotteen vahvuus 5,5 % olisi viritetty tulevaa alkoholilakia ja maitokauppoja ajatellen. Siinä todellisuudessa tämä olut voisi kököttää Starbucksin jääkahvien rinnalla Alepan pienessä tyrkkyjääkaapissa kassojen lähistöllä.cof

Talven tähti (4,3 %)

Ensimmäinen tuoksahdus panimon lähettämästä pullosta viittaa miellyttävään joulu- tai talviolueen: on pienesti mausteita ja jonkinlaista sitrushedelmän kuoren tuntua. Maku kyllä sopii tuoksun antamiin vihjeisiin. Ihmetystä aiheuttaa kuitenkin selkeä happamuus: sitrus on uinut mukaan myös makuun.

Nyt nimittäin sattui olemaan niin, että Korruptiokoiralla on jääkaapissa myös ruokakaupasta äskettäin ostettu versio identtisestä Talven tähdestä (ei siis aikaisempi Alko-vahvuinen tuote). Se otettiin rinnalle hörpättäväksi. Siinä tätä sitruunaista olemusta ei tunnu olevan, vaan makua hallitsevat ehkä hiukan liiankin ylväästi erilaiset joulumausteet.

En pysty näiden kahden pullon perusteella sanomaan, mitä panimo on tarkalleen halunnut Talven tähdellä saavuttaa. Varmaan ainakin teoriassa happamuus ja lievä sitruuna-Fairyn maku voisi viitata pilaantuneeseen yksilöön.

Yleisenä kommenttina tällä joulu- ja talvioluiden saralla voin sanoa, että toivoisin henkilökohtaisesti panimoiden panostavan hieman vahvempiin tuotteisiin ja yrittävän pitää maustearsenaalin niin kurissa kuin mahdollista. Sitrushedelmät ovat tietenkin myös sallittuja, mutta niistä ei saa jäädä epäilystä tahattomasta happamuudesta.

Juhla Pils (4,5 %)

Rekolan lootassa oli siis myös etiketitön ”pimeä pullo”, joka panimon saatekirjeen mukaan sisältää heidän Suomi100-juhlavuotta varten panemaansa pilsiä. Oletan että kyseessä on Ratebeerissa Juhla Pilsiksi nimetty 4,5-prosenttinen lager.

Minulla ei ole mitään erityistä tätä pilsiä vastaan, mutta sekä tuoksussa että maussa tuntuu jokin kasvikunnan elementti, jota jään hieman märehtimään. Ei kai tämä ole sitä hernettä, josta hörhöt moittivat erään toisen kotimaisen pienpanimon lagereita, vai onko kyseessä vain humalasta tai jostain muusta johtuva ruokaisa ruohoisuus? Pullo ehti loppua, ennen kuin osasin päättää.mde

Kuinka tiukka humalointi muuten on pilsissä tarpeen? Arden näkemyksen mukaan katkeruus puuttuu tästä oluesta lähes kokonaan. Humala kuuluu toki pilsin rakenteeseen, ja minusta tässä juhlapilsnerissä on sitä sen verran, että pilsneri-nimitys on paikallaan. Onko lopputulos sitten tšekkiläisen jalo vai vaatiiko vielä virittämistä, siitä voidaan keskustella.

Käytän kuitenkin tilaisuuden antaakseni Rekolan Panimolle tunnustusta siitä, että juhlavuoden tuotteeksi on valittu melko vähäalkoholinen pohjahiivaolut. Ne eivät ole helpoin laji.

**************

Jos haluat Korruptiokoiran haukkuvan panimosi uutuusoluet, tiedät mitä tehdä.

Jouluoluet round-uppi, omatuonti, 2016

Ja tapahtui niinä päivinä, että Olutkoiran matkalaukussa oli tilaa muutamalle jouluoluelle, jotka hän toi kotikaappiinsa pimeitä pyhiä valaisemaan.

Tänä vuonna omatuonti painottui belgialaisiin, joita oli Alkon 22 jouluoluen valikoimassa oikeastaan vain yksi (ellei lämmitettäväksi tarkoitettua Glühkriekiä lasketa). Mitään avantgardea tai muutenkaan jännittävää ei tässä tuomassani satsissa nyt taida varsinaisesti olla.

Kirjaan kuitenkin maistelutuokioiden vaikutelmat tähän. Ostopaikkoina olivat Drink Hala (Wrocław) ja PiwoMANIAk (Varsova).   

Maustehyllyllä innostuneet

Anchor Christmas Ale 2016 (6,5 %). Maltainen kirjoitti reilu vuosi sitten napakan yhteenvedon siitä, mitä kaikkea jouluoluet oikeastaan ovat. Hänen mukaansa San Franciscon Anchor Brewingillä on – belgialaisten rinnalla – merkittävä rooli vanhan jouluolutperinteen palauttamisessa nykyisen globaalin pienpanimoskenen piiriin. Anchor on tehnyt omaa jouluoluttaan vuodesta 1975 asti. Huippusalainen resepti vaihtelee panimon mukaan vuodesta toiseen. (Koska se on salainen, asiasta on tietysti vaikea sanoa paljon enempää. Reittausblogi on olettanut, että erityisesti mausteseos muuttaa muotoaan.)

Takavuosina Anchorin jouluolut on joskus ollut Alkon valikoimassakin, mutta tänä vuonna ei. Musta ja neilikkainen olut viittaa tuoksunsa viinimäisyydellä hieman brittiläisen old alen suuntaan, ja joulumausteinen kärki hallinnoi myös makua. Myös havumetsän (katajan?) katkeruutta tuntuu, mutta yleisvaikutelma on pehmeän pyöreä, ehkä vähän vaniljainen. Hyvä jouluolut on tämä vuoden 2016 Anchorkin, mutta jos useamman ottaisi, ronski mausteisuus saattaisi jo tökkiä.wigilijna-3

Wąsosz Opowieść Wigilijna (6,4 %). Näin epähienovaraista jouluolutta ei ole pitkään aikaan tullut vastaan. Mustasta väristä huolimatta kyseessä on maustettu hunajaolut, ja tuotetietojen perusteella vieläpä tattarihunajalla tehty (miód gryczany). Kaneli, vanilja, kuivatut luumut ja appelsiini tuovat joulun makua. Kuvittelemalla aimo annos noita kaikkia mausteita todella makeaan olueen saa helposti kuvan tästä olutkokemuksesta.

Muuten Wąsoszin tyypeillä täytyy olla hyppysissään aika monipuolista panimo-osaamista, koska heillä on tehty monia Puolan tunnetuimpien kiertolaispanimoiden oluita, ja yhteistyökuvioita on viritelty Humaloven ja Omnipollon kanssa.

Largus Świąteczne (7,8 %). Ensimmäinen nuuhkaisu ei ollut rohkaiseva. Tuli mieleen vuosi 1994 ja kaverin autotalli, jossa maistelimme paikallisen kotiviiniliikkeen valmispakkauksista tehtyä hiivaisen omituista tummaa olutta. Browar Largus on Puolan pienpanimokentälle tänä vuonna ilmestynyt tulokas, jolta en ole toistaiseksi maistanut mitään muuta.

Alkujärkytyksestä selvittyäni päädyin toteamaan, että tämä on kuitenkin kohtalaisen normaali puolalaisen jouluoluttyypin esimerkki. Maussa tapahtuu paljon kaikkea, joulumausteista ja siirapista soijakastikkeeseen ja johonkin hedelmämehuun. Ei kyllä mikään ykkönen joulun nautiskeluoluena, mutta voisikohan toimia esimerkiksi Stiltonin kumppanina?cof

Turvalliset belgialaiset

Abbaye des Rocs Spéciale Noël (9 %). Oikein miellyttävä jouluolut edustaa yhtä belgialaisen tumman vahvan oluen perustyyppiä, saman suuntaista kuin esimerkiksi Kapittel Prior. Olut on suhteellisen täyteläinen, eikä alkoholi maistu läpi. Appelsiininkuori tai appelsiinimehu maistuu vähän kirpeänä ensimaun jälkeen, samoin pieni suklainen sivumaku. Humalaa on aika vähän.

Jos Anchor on USA:n pienpanimoaallon pioneereja, niin Abbaye des Rocs (per. 1979) kuuluu Belgian vastaaviin. Luin Ratebeeristä kymmenen vuoden takaisia arvioita, joissa korostettiin lämmittävää alkoholin tuntua ja piparin ja punssin makuja. Ne maut eivät tämän vuoden versiossa tuntuneet, vaan ennemminkin tumman sitruksinen vivahde tuli esiin.

Abbaye de Val-Dieu Bière de Noël (7 %). Tämäkin vallonialainen pienpanimo on ollut maisemissa jo parikymmentä vuotta ja poikkeaa muista ei-trappistilaisista luostaripanimoista siinä, että oluenvalmistus todella tapahtuu kiinteistössä, jossa jonkinlaista uskonnollistakin toimintaa on yhä käynnissä.

Myös tämän oluen kohdalla on ensi kulauksesta lähtien selvää, missä maassa ollaan. Tämä on puolestaan yksi vaalean vahvan belgialaisoluen arkkityyppejä, hieman sitruunainen ja pippurinen (luultavasti hiivan ansiosta, ei lisättyjen mausteiden?) ja vähän suttuisella tavalla elegantti. Jos haluaa saada käsityksen mausta, voi kuvitella, että Duvelin panimolle olisi palkattu jostain syystä uusi kokematon panimomestari, jonka ensimmäinen testierä on vähän liian hiivainen ja rosoinen. En silti tarkoita, etteikö Val-Dieun jouluolut olisi itsessään ihan miellyttävä tuttavuus.

De Struise Brouwers Tsjeeses 2015 (10 %). Tässähän palataankin edellisen vuoden satoon. Struise ei ole mikään eilisen teeren strutsi sekään, vaikka onkin täysmittaisena panimona toiminut vasta muutaman vuoden. Se nimittäin osaa kaikki nykyaikaiselta craft beer -puljulta vaadittavat temput.

Jouluolut (”Tsiisus”) on heidän repertuaarissaan sieltä perinteisemmästä päästä, ainakin tämä vuoden takainen inkarnaatio. Olen tosiaan tottunut assosioimaan muutamaan perustyyppiin ne kaikki vahvat belgialaisoluet, joita viisaat amerikkalaiset verkkopalvelut nimittävät kattotermillä ”Belgian strong ale”. Tämän Tsjeesesin edustamalle alalajille minun antamani nimi on ”vähän niin kuin Sint-Bernardus Tripel”. Se tarkoittaa suurin piirtein: toffeen värinen ja makuinen, paksu ja miedon jalohumalainen, ei mausteinen.

Dubuisson Bush de Noël (12 %). Joulupöydän digestiivi on kirkas, suodatetun oloinen, syvän punaruskea versio arki-Bushista. Tummien hedelmien vivahteella varustettu viinainen ja makeahko – mutta ei ylimakea – joulutuote on panimon omankin määritelmän mukaan Belgian Dark Strong Ale, mikä ei sinänsä merkitse mitään.

Ehkä kuitenkin kyse on vallonialaisen ambréen supervahvasta versiosta. Näitähän oli Dubuissonin panimon nurkilla joskus kymmeniä vuosia sitten muitakin, mutta 1930-luvulla alkunsa saanut Bush jostain syystä säilyi. En tiedä, olisiko mitään ongelmaa kutsua Bushia tai tätä jouluversiota quadrupeliksi, jos joku haluaisi. Joisin toisenkin, jos olisi, mutta toisaalta kaksi tällaista saattaisi tuoda unen silmään.