Ysibaari uudenvuodenaattona & vegepasta limonello

Olimme viime lauantaina liikkeellä Punavuoressa lounasaikaan ja poikkesimme pitkästä aikaa tuttuun Cafe Bar No 9 -ravintolaan, jossa näytti tavallista väljemmältä. Yleensä paikka on ohi kulkiessa ollut aika täyden oloinen, eli suosiota on riittänyt, vaikka melko samalla konseptilla on jo 1990-luvulta lähtien menty. Nythän Ysille on perustettu sisarbaarejakin ainakin Tapiolaan ja Kallioon, jälkimmäinen siis nimeltään Bar 10.

Viereiseen pöytään kannettiin baarin klassikkoannosta Pollo Limonelloa, kanapastaa, jota saa halutessaan myös halloumijuustolla tai Kalliossa tofulla. Itse söimme bolognesepastan ja korianteriwokin, joissa oli ihan hyvä vanhan ajan tuulahdus – jotain ysärin trendiruokien ja mutkattoman kotiruoan väliltä. Olutvalikoima ei ollut laaja, mutta siinä oli muutama oivallinen valinta, kuten nyt vaikka Alppilaakson Helles. Matkaseuralainen oli pahoillaan, kun hänen Birra Morettinsa kaadettiin old school -kolpakkoon, eikä voinut larpata Etelä-Helsingin hipsteriä italolagerilla rehvastellen.

Alppilaakson Helles on yksi Maku Brewingin parhaista tuotteista, kuten ennenkin olen tainnut sanoa. Ei se isojen baijerilaismerkkien hellesiltä maistu, koska on suodattamaton ja humalaakin on luultavasti heitetty pataan eri valmistusvaiheissa enemmän tai toisilla tavoilla. Maltaat ovat pilsner, münchener ja Cara Pale, humalat Magnum, Hallertau Mittelfrüh ja Saaz. Vaikka panimon kuvauksen mukaan Alppilaakso on ”lempeän maltainen olut”, on tämä siis ruohoisen humalavetoinen enemmän craft-maisella tavalla kuin Saksan rivi-hellesit.

Limonellopastaa olemme tehneet kotioloissa Lyhyenä hetkenä -blogin ohjeella, paitsi että kananrintojen tilalla on käytetty Gold & Green Vegekuutioita. Yhdestä vegekuutiopaketista tulee helposti kolmisen annosta, riippuen keitetyn pastan määrästä. Omassa vegelimonellossamme korvasimme kuohukerman 10-prosenttisella ruokakermalla ja partaäijäjugurttikin oli rasvattominta mahdollista. Öljyllä paistettiin, ei voilla, ja kanafondin voinee korvata kasvisvastaavalla. Makuun nämä muutokset eivät minusta vaikuttaneet niin paljon, etteikö kevennettyä versiota tulisi tehtyä toistekin – varmasti sopii esimerkiksi tähän jouluähkyjen jälkeiseen aikaan.

Advertisement

Joulukuun kuvat 19/24: Matkamuistoja

En ole tietoisesti päättänyt koskaan ruveta lasinalusten keräilijäksi, enkä niitä aktiivisesti haalikaan. Sen verran usein jostain hienosta baarista tai olutpaikasta tulee napattua tuo kartonkipyörylä taskuun, että onhan niitä kertynyt kaapin perälle jo aika korkea torni tai parikin. Ei ehkä useita satoja, mutta helposti kolminumeroinen määrä.

Ajattelin, että poimin yhteen valokuvaan joitakin suosikkejani sen pitempään ajattelematta. Selvästi kuvasta näkee, että silmää miellyttävät eniten melko konservatiiviset saksalaiset, ympyränmuotoiset aluset. Vain harvoja nelikulmaisia tai modernimmin kuvitettuja on valikoitunut joukkoon. Yhdessä niistä – pariisilaisen The Frog -baariketjun lasinalusessa – vetoaa erityisesti paikan tunnuslause Honi soit qui peu y boit*. Myös muita lasinalusten muotoja kuin pyöreitä ja nelikulmaisia kaapistani löytyy, esimerkiksi belgialaisen Gruut-panimon läpyskät ovat kolmion muotoisia.

Pariltakin altbier-panimolta on tähän kuvaan päätynyt muistoja, ja toisessa eli Zum Uerigen lasinalusessa näkyy myös lyijykynämerkintä paikan päällä juoduista oluista ja niiden maksamisesta. Olemme myös usein itse merkinneet kynällä lasinalusen reunaan, missä ja milloin sen päältä on juotu lasillinen. Näitä merkintöjä tässä kuvassa ei tosin näy. Matkaseuralaisen suvussa tämä on jo pitkä perinne, laatikoiden vanhimmat lasinaluset merkintöineen on tuotu muistoiksi Saksan ja Ranskan oluttuvista 60-luvulla.

(* The Frogin motto mukailee Britannian kuninkaallisesta vaakunastakin löytyvää lausetta honi soit qui mal y pense, hävetköön ken pahaa siitä ajattelee. Baarin motossa siis häpeään saatetaan ne, jotka juovat siellä vain niukasti.)

Joulukuun kuvat 18/24: Puupelejä

Olen tehnyt tänä syksynä jonkinlaista vanhojen olutkuvieni läpikäyntiä, niitähän on nykyihmiselle tyypilliseen tapaan puhelimessa, entisessä puhelimessa, muistitikuilla, kahdessa kamerassa ja varmaan muissakin digitaalisissa paikoissa. En ole varma pääsenkö kaikkiin enää edes käsiksi, mutta löytämieni joukossa on nippu ihan mielenkiintoisia kuvia – tai ainakin tavalla tai toisella tärkeitä.

Varsinkin matkoilla otetuista kuvista monet liittyvät hyvin paikallisiin olutkulttuurin ilmentymiin, joilla ei ole välttämättä maailmanlaajuista mainetta. Kymmenisen vuotta sitten kiertelimme Pohjois-Ranskan flaamilaisalueilla, siis La Flandre française -nimellä tunnetulla alueella, joka on jäänyt jo vuosisatoja sitten eri puolelle valtakunnanrajaa kuin Belgian Flanderi. Yhtenä matkan tavoitteista oli nähdä – pienenä paikallisena ilmiönä monien vastaavien joukossa – alueen vanhoja kapakkapelejä.

En enää edes muista tarkemmin, kuinka laajalle levinneestä peliperinteestä oli kysymys, mutta itse löysimme puisia pelilautoja Casselin läheltä Hondeghemista, jossa Estaminet de l’Ancienne Maison Commune oli tunnelmallinen oluttupa ja ruokapaikka. Katselimme naapuripöydästä, miten peliä pelattiin, ja kun lauta vapautui, omimme sen parin pelin ajaksi itsellemme. Keittiö tarjosi hyvää flaamilaista ruokaa, ja tietysti sen kyytipojaksi löytyi hienoja belgialaisia ja pohjoisranskalaisia oluita.

Kun väijyin netin paikallisuutisista, mitä tälle Estaminet’lle nykyään kuuluu, huomasin sen kärsineen alkuvuoden talvisäissä vaurioita puun kaatuessa talon katolle. Ilmeisesti tapaus ei ollut kuitenkaan aiheuttanut kovin pitkää taukoa oluttuvan toiminnassa, vaikka samana päivänä myös kylän kirkon tornia päin kaatunut puu oli sorruttanut tornin huipun. Puilla on selvästikin jotain tätä ravintolaa vastaan, koska myös muutamaa vuotta aikaisemmin puun kaatuminen oli aiheuttanut vahinkoja talolle. Ruoka, juoma ja tunnelma näyttävät kuitenkin nettisivuston perusteella olevan ennallaan kuten 2010-luvun alussakin.

Joulukuun kuvat 17/24: Ennakkoluulo ja ylpeys

Kalliossa on arviolta satakunta baaria, joissa voi käydä joko pelkällä oluella tai syömässä oluen ohella. Luvun tarkkuus riippuu siitä, ottaako mukaan katuja, jotka sijaitsevat tarkkaan ottaen naapurialueilla kuten Harjussa – tai toisaalta Kallion peruspiiriin kuuluvissa Sörnäisissä ja Kalasatamassa, jotka eivät ole kuitenkaan Kallion kaupunginosaa.

Joissain näistä tulee käytyä useammin, toisissa harvoin tai ei koskaan. Loosisterissa Hämeentiellä kävimme joskus sen avauduttua pizzalla, siis useampi vuosi sitten. Baarihan on 20-vuotista taivaltaan tänä syksynä juhlistaneen Loose-rokkibaarin sisarusravintola. Alkuaikojen jälkeen Loosisterissa ei ole tullut kuitenkaan käytyä. Tähän ei ole ihan selvää syytä, mutta yksi selitys voi olla, että paikka on aina ohi kulkiessa vaikuttanut muutenkin suositulta. Keski-ikäinen hiljaisissa ravintoloissa viihtyjä ei lähde hevillä tungeksimaan muiden meluisiin bileisiin.

Tämä oli siis se ennakkoluulo-osuus. Ruoka oli Loosisterissa muistaakseni silloinkin ihan hyvää. Olutvalikoimasta muistikuvaksi on jäänyt Brooklyn East IPA -tyyppinen, ei niin laaja tai omaperäinen poiminta. Voi olla, että muistan senkin aivan väärin. Tänään poikkesimme Loosisteriin nälkäisinä ravintolan avautuessa klo 14. Baaritiskin ja keittiön meininki yllätti kahdellakin tavalla. Toinen oli se, että vegaanihampurilaisia oli listalla kokonaista kolme erilaista (ei Kalliossa ehkä täysin mullistavaa, mutta kuitenkin). Toinen oli olutvalikoiman kärki, jossa oli muun muassa useampi Andechsin olut sekä belgialaiset Rodenbach ja Delirium. Varsin viihtyisäkin Loosister on, mutta se ei ollut mikään yllätys.

Henkilökunnan edustaja sanoi hampurilaisia pohtiessamme, että Stepsister on suosituin vegaanivaihtoehto ja Rock Burger lihapitoisista. Hyppäsimme siis enemmistön vankkureihin ja söimme nämä kaksi, ja olimme tyytyväisiä valintoihin. Hän mainitsi myös Loosisterin olleen toinen baari Helsingissä, joka otti Andechsin mainiota Spezial Helliä hanaan, ja se on kuulemma mennyt mukavasti kaupaksi. Maahantuoja oli tarjonnut santsia, jota oli runsain mitoin otettukin. Pullo-oluina löytyi myös saman panimon Bergbockia ja Hellestä.

Kalliossa kuten muuallakin baarit vaihtuvat nopeasti, osa ei kestä paikoillaan kauan ja tilalle löytyy pian uusia ravintolayrittäjiä. Korona-aika on saattanut vauhdittaa muutoksia, mutta jo ennen koronaa oli päiväperhoja. Ehkä viime aikoina trendi on ollut poispäin kaljajuottoloista, ja lopettavien sellaisten tilalle on saattanut tulla moderni ruokapaikka tai kahvila. Sitten on hyviä olut- ja ruokapaikkoja, joilla osoittautuu olevan paljon turnauskestävyyttä ja niistä tulee pysyviä fikstuureja. Ehkäpä Loosister on muutamien muiden ohella asemoinut itsensä tähän sarjaan, ja hyvä niin. Kalliolaisena voi olla ylpeä paikoista, jotka hoitavat hommansa ilmeisen hyvin ja tarjoavat vielä vähän valtavirrasta erottuvaa olutsettiä.  

Moinette Blonde @Tuulensuu, Tampere

Tämän vuoden toinen käynti Tampereen Gastropub Tuulensuussa oli lyhyempi kuin ensimmäinen, oikeastaan vain aperitiivit pienine ruoka-annoksineen. Tuulensuun sardiinileivät ovat herkullisia, joten niitä söimme, samoin kuin ”olutlautasen”, jossa on juustokuutioita ja leikkeleitä lisukkeineen. Muutenkin Tuulensuu hanalistoineen ja kylmäkaappeineen oli entisellään, ja paikassa on ilo käydä.

Miten voi olla pitämättä baarista, jonka hanarivistöstä löytyy Dupontin panimolta sekä Saison Dupontia että Moinette Blondea? Moinettea en ollut pitkään aikaan juonut, sitä ei suomalaisissa valikoimissa mitenkään yhtenään näe. Olenko mahtanut maistaa suomalaisessa baarissa tätä olutta koskaan? Belgiassa se on kyllä melko yleinen näky. Moinettea ei ilmeisesti ole tarkoitettu luostariolueksi, vaikka moine on munkki. Nimi on murreperäinen ja viittaa Dupontin maatilalla olevaan suohon.

Sen sijaan Moinette Blonde (muun värisiäkin on) toimii enemmänkin Duvelin tai La Chouffen kaltaisen vahvan vaalean belgialaisoluen tavoin. Tosin sillä on varmaan enemmän yhteistä Saison Dupontin kanssa kuin näiden kahden, eli tarkkojen tyylilajien paaluttaminen on jälleen vaikeaa, kuten Belgiassa usein on. Mausteisuutta on runsaasti, ja muistelisin, että oluessa on käytetty mausteita eli nämä piirteet eivät ole pelkästään hiivaperäisiä. Ylipäätään tuoksua ja makua hallitsee tasapainoinen sitruunainen, yrttinen tyylikkyys, jolle maatilapanimon hiiva ja korkeahko alkoholiprosentti (8,5 %) antavat raameja.

Kuten ennenkin olen blogissa linjannut, omia vaikutelmia belgialaisista klassikoista pitää päivittää aina aika ajoin. Viime viikonloppuna tämä jälleennäkeminen hienon vallonioluen kanssa onnistui Tampereen viihtyisissä puitteissa.

Cask ale -viikon sanoma: Juokaa näitä oluita

Miltä maistuvat saukon kyyneleet? Kuka tietää. Sen sijaan kenellä tahansa on tänä viikonloppuna ollut mahdollisuus käydä toteamassa, että Otter’s Tears -niminen hanaolut Helsingin Angleterressä maistuu juuri nyt erittäin hyvältä, jopa omassa kovassa brittisarjassaan harvinaisen mainiolta. Yksi ilmeinen selitys hienolle maulle on, että tuote on matkustanut elävänä tynnyrioluena Britanniasta kauas Pohjolaan, ja sitä lasketaan tuoreeltaan täällä vain muutaman päivän ajan.

Britit viettävät tällä hetkellä Cask Ale Weekinä tunnettua teemaviikkoa, tai oikeastaan se on kestoltaan (22.9.–2.10.) käytännössä puolisentoista viikkoa. Kuten monet tietävät, cask ale on se sama perinteinen oluen tarjoilutapa, jonka kuluttajajärjestö CAMRA 1970-luvulla lanseerasi keksimällään uudissanalla real ale brittiyleisön tietoisuuteen. Käytännössä kaikki brittiläinen olutaktivismi keskittyi vuosikymmenten ajaksi tämän tynnyriolutperinteen pelastamiseen, ja siinä onnistuttiinkin isossa mittakaavassa. Maan pienpanimokenttä 1970-luvulta 2000-luvun loppuun oli käytännössä täysin cask-orientoitunutta.

On oikeastaan sama, kumpaa termiä asiasta käyttää. Jotenkin nykypuheessa cask on ehkä tullut enemmän etualalle. Real ale oli varmasti 50 vuotta sitten hyödyllinen tapa erottaa perinteinen pintahiivaolut isojen panimoiden väkisin hiilihapotetusta kuonasta, mutta nykyään on sen verran monia muitakin ”todellisia” tai ”oikeita” ale-oluita kuin cask-olut, ettei termin poleemisuus oikein enää tunnu niin rakentavalta. Tämä ei tarkoita, etteikö nimenomaan cask/real alen säilymistä myös tuleville polville tulisi pitää äärimmäisen tärkeänä osana Britannian olutperintöä.

Oman ikäpolveni olutintoilijat ovat oppineet pitämään melkein itsestäänselvyytenä, että cask-oluita on säännöllisesti tarjolla myös Suomessa – tai ainakin tietyissä Helsingin ja Espoon baareissa. Voi niitä nähdä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, vaikkapa Oulun Leskisessä, Jyväskylän Harry’s-pubissa tai Tampereen Salhojankadun Pubissa. Kuitenkin se, että suomalainen baari omistautuu tosissaan cask-oluelle, edellyttää sitä, että joku henkilökunnassa on kouluttanut itsensä varsin vaativaan kellaritehtävään. Lämpötilojen, puhtauden ja ajan yhtälö ei ole helpoimmasta päästä. Voin kuvitella, että lisähaasteita on tullut Brexitin ja koronaviruksen myötä, mutta niistä en tarkkaan tiedä.

 

Thornbridgen Otter’s Tears (6 %) Angleterressä on joka tapauksessa jälleen yksi tämän tarjoiluperinteen riemuvoittoja. Tietysti caskin aikasidonnaisuudesta tosiaan seuraa, että se mikä oli eilen hyvää ei välttämättä ole sitä tänään tai huomenna. Jos näette vaikka Facebookista tai Untappdista, että jokin täkäläinen baari on juuri laittanut hyvän brittioluen cask-pumppuun, menkää apajille heti. Nyt Otter’s Tears oli lasissa vaaleankeltaista, hieman utuista. Tuoksussa oli cask-maista hiivaisuutta raikkaan sitruunan parina. Maussa cask-piirteet tuntuivat minusta pienenä marjaisuutena ja lähes pureskeltavana hiivan umamina, ja humala oli hieman greippimäistä mutta ei juuri lainkaan katkeraa. Kaikki oli lähellä täydellistä.

Kolmen vuoden takaisessa postauksessani löysin Helsingistä kuusi paikkaa, jotka sillä hetkellä tarjosivat cask-oluita. Muuallakin niitä on vuosien varrella nähty. Nyt juuri paikkoja ei taida olla niin monta. Varmimpia täällä keskusta-alueella ovat varmaan Iso-Roobertinkadun Black Door ja Museokadun St. Urho’s Pub, tietysti tuon Angleterren ohella – se tosin oli monien S-ryhmän baarien tavoin kesän kiinni. Eiköhän myös Citykäytävän Kitty’s Public House harrasta yhä caskia. Jos muita olennaisia paikkoja tulee tämän lukijoille mieleen, niitä saa ilmiantaa kommentteihin. Kuten Black Doorilla on Musta Ovensa, myös Urho’s Pubilla on oma ”talon real ale”, USB eli Urkki Special Bitter, tekijänä Olarin Panimo. Se oli kuitenkin tämän viikonlopun testissä päässyt lässähtämään hieman oudoksi, toivottavasti on normaalisti paremmassa tikissä. Tätä arvaamattomuuttahan cask-elämään liittyy, mutta kuten kesäisen Lontoon-matkanikin jälkeen totesin, parhaimmillaan se onkin sitten lähes elämää suurempaa.

Virkavapaan sivistynyt olutvalikoima :-)

Ajattelin kirjoitella kesän koittaessa taas jotain Kallion olutpaikoista. Kotikaupunginosani on varmasti yksi Suomen baaritiheimpiä alueita. Tarkkaa määrää on hankalaa sanoa, koska rajanveto olutbaarien ja ruoka- tai viinipaikkojen välillä on veteen piirrettyä, ja osa paikoista myös aina ajoittain vaihtaa luonnetta.

Juuri tällä viikolla Helsingin Uutiset kertoi miehestä, joka on käynyt oluella sadassa Kallion baarissa. Siinä hommassa on tarvittu luovaa määritelmää “Kalliolle”, ja useinhan Kallioon henkisessä mielessä – ei maantieteellisessä – luetaan ainakin Alppiharjun osia, joskus muutakin. Karkealla matematiikalla saan itse laskettua ainakin 50–60 olutpainotteista baaria jo pelkästään Kallion kaupunginosasta ja viereisestä Harjusta. Ei siis selkeitä ruokaravintoloita, kahviloita tai viinibaareja. 

Kotitaloani lähin baari noin 150 metrin etäisyydellä on Kaarlenkadulla, Virkavapaa. Saman paikan entisiä nimiä ovat ainakin Exodus, Kallion Kukko ja Rybar. Varsinkin aikaisempien inkarnaatioiden aikoina baarin edustalla leijui usein mehevä hampun tuoksu. Nykyinen Virkavapaakaan ei erityisen keskiluokkaistuneelta näytä, vaan jotain entisistä säröistä on tallella jo ulkoa päin katsoessa.

Huomioni onkin kiinnittänyt Virkavapaan ulkomainos, jossa seisoo hymiön kera: Meillä on sivistynyt olutvalikoima. Tervetuloa 🙂. Mainos ei vaikuta pelkältä vitsiltä, vaikka leveässä hymynaamassa on luultavasti pientä itseironiaa. Piti siis mennä sisään ja selvittää, mitä sivistyneeseen olutvalikoimaan Kaarlenkadulla vuonna 2022 kuuluu.

Kylmäkaapissa on monenlaista pulloa, selkeästi vähän isompi rivistö kuin Kallion perusbaarissa edes tänä päivänä olisi välttämätöntä. Joitain belgialaisia löytyy, jotain muistakin maista. Silti mistään trendibaarista ja huikeasta craft beer -valikoimasta ei voi puhua – ei lähellekään. Missä siis menee sivistyneisyyden raja? No tässä:

Olutkoira: “Voisin ottaa yhden Duvelin.”

Baarihenkilö: “Ookoo. Kumman Duvelin?”

Olutkoira: “Ton vaaleanvihreän. Tripel Hopin.”

Istun siis tyytyväisenä Duvel Tripel Hopiani siemaillen ja katselen ympärilleni. Screenillä Suomi rökitti totaalisesti jotain vähäisempää jääkiekkomaata, taisi olla Iso-Britannia. Baarin soundtrack oli jonkinlaista alt-rock- tai grunge-linjaa, tyyliin Jane’s Addiction, Mad Season ja uudemmat samanhenkiset aktit.

Harmaaksi maalatut seinät ja kuparilankalampunvarjostimet kielivät siitä, että Virkavapaata on yritetty ehkä hilata jossain vaiheessa hieman BrewDog-baarien tyyppistä charmia kohti. Seinälle maalattu teos, jossa jääkarhu, tiikeri ja muutama muu eläin juovat vettä teollisuuslaitosten viereisestä altaasta, sopii ehkä samaan designiin. Sen sijaan valokuva, jossa Putinin, Trumpin, Kim Jong-Unin ja Xi Jinpingin päät on photoshopattu rap-artistien vartaloihin, ei ihan istu samaan tyylilajiin.

Seinillä roikkuu skeittilautoja ja johonkin kohtaan on teipattu ystävällinen kehotus “Pliis, pidetään seinät puhtaina”. Lautapelejä on runsas kattaus, kun taas selvästi niukempi kirjavalikoima ulottuu Ilmo Lounasheimon Kehän sankarit -nyrkkeilykirjasta Lawrence Durrellin Liviaan. Kantispöytä kyselee naispuoliselta baarihenkilöltä tämän lempibändiä, mutta saa pitkällisen sananvaihdon jälkeen vastaukseksi bändin sijaan lempikoripallojoukkueen. Pöydissä ja muissa kalusteissa on jo vanhan baarin patinaa, ja ylipäätään koko sisustus on onnistunut sulauttamaan muutaman vuoden takaisen muovisemman vaiheen takaisin rönttöiseen yleisilmeeseen.

Tulisinko tänne, jos viettäisin virkavapaata, vuorotteluvapaata tai jotain muuta satunnaista sapattia? Ehkä, jos haluaisin irrottautua hetkeksi hetkisestä ulkomaailmasta ja vaikka kirjoittaa jotain iltapäivällä rauhallisessa ympäristössä. Tosin siihen voisi löytyä hiljaisempiakin baareja. Parhaiten tämä paikka sopisi kuitenkin villimpää baari-iltaa edeltävään zen-tyyliseen käynnistelyyn, ilman tulostavoitteita tai huolta huomisesta. Ei sillä että näillä ikävuosilla sellaisia tilanteita enää usein tulisi eteen.  

Extra Special Marble @Maltainen Riekko

Aina välillä reittini kulkevat Alppilan mainion korttelikapakan Maltaisen Riekon ohi ja silloin tällöin myös sen kautta. Tai mikään rosoinen kapakka se ei ole, vaan olutolohuone suurin piirtein Kalaravintoloiden tai William K:n hengessä. Tietysti nimessä oleva metsäkanalaji yhdistettynä Famous Grouse -teemaiseen sisustukseen viittaa myös viskikiinnostukseen. Kesäaikaan Riekolla on muutama terassipöytä Aleksis Kiven kadun melussa ja pölyssä, mutta sisätilat ovat suhteellisen tilavat ja oikein viihtyisät.

Jotain alkuperäisestä tunnelmasta ehkä menetettiin taannoisen remontin yhteydessä. Näinhän kävi Urkille ja parille Kalaravintolallekin, eli jo muutaman vuosikymmenen patina on ollut yllättävän tärkeä osa paikkojen viehätystä. Onneksi uudistukset on näissä kaikissa tiloissa tehty melko konservatiivisesti, joten perustunnelma on kuitenkin tallella. Ja Riekko siis ei ole sentään muiden mainittujen baarien ikäluokkaa, vaan se avasi ovensa vuonna 2009.

Baarissa tuppaa istumaan aina jokunen enemmän tai vähemmän kanta-asiakas, kerran esimerkiksi sain tilatessani pullollisen Fuller’s Imperial Stoutia kuulla vierestäni, että “siinä meni viimeinen Villen oluista”. Itse en siis ole kantis. Eilisiltana puheenaiheena baaritiskillä olivat Erdoğanin kommentit Suomen Nato-jäsenyydestä. Tiskin toisessa päässä näkyi istuskelevan läheisen biergartenin pipopäinen taustahahmo. Tietovisaa on säännöllisesti maanantai-iltaisin, ja muitakin pelejä ja pillipiipareita on tarjolla.

Ulkoliitutaululla mainostettiin hienoa Ayinger Maibockia, mutta toisesta hanasta löytyi Manchesterin Marblen ESB-tyylistä olutta nimeltä Extra Special Marble (5,5 %). Muistaakseni en ole tätä Lontoon klassikon pohjoista serkkua koskaan maistanut, joten se oli nyt korkea aika ottaa testiin. Esimerkiksi JaskanKaljat-blogi luikautti talvella sille melkoisen ylistyslaulun, tosin tölkkiversiolle. Jaska maistoi samoihin aikoihin myös hanatuotteen ja antoi sille hieman heikommat pisteet, sillekin kuitenkin huikeat 43/50.

Kuvissa näkyy Extra Specialin rinnalla pieni Pilsner Urquell. Viime kesänä Riekon terassilla käydessämme isompi Urquell tarjottiin jäädytetystä lasista, kuten Hoegaarden joissain baareissa. Tämä tuntui aika perverssiltä idealta, mutta toki jos lämpömittari nousee pitkään päivittäin yli 30°C asteeseen kuten viime kesänä, ehkä terassikansa osaa tällaista vetoa kuitenkin arvostaa.

Oma arvioni Extra Specialista on perusmyönteinen, mutta koin silti – näin hanaversiossa ainakin – tiukan humaloinnin vetävän mallaspainotteista tyyliä turhan ronskisti kölin alta. Muistan Marblen perus-(cask)bitterin reilun kymmenen vuoden takaa melko lempeänä brittioluena, jossa hedelmäiset piirteetkin korostuivat. Kaikkia Fuller’sin karamellikeksin ja appelsiinimarmeladin piirteitä eivät Marble-panimon raaka-aineet välttämättä muutenkaan tuottaisi, mutta nyt greippimäisen katkeron alta ei minusta pääse esiin tarpeeksi muita makuja.

Voi olla kyse mieltymyksistäkin – en ole kova katkeruuden fani. Olin siis hieman eri mieltä Jaskan kanssa, mutta hänellä oli arvokasta pohdintaa siitä, mitkä oluttyylit ja oluet ylipäätään voivat olla lähes täysien pisteiden arvoisia. Muutkin numeeristen arvioiden harrastajat voisivat tätä aina ajoittain mietiskellä myös ääneen.   

Olari & HOMBRE: Brew It Better Yourself – ja rahaa Ukrainaan

Viime viikkoina Euroopassa on tehty urakalla asioita Ukrainan eteen ja ukrainalaisten tukemiseksi, aina suurista poliittisista päätöksistä pienempiin arkielämän avustuksiin ja tempauksiin. Jälkimmäisiin kuuluu erilaisia olutaiheisiakin juttuja, kuten “solidaarisuusolut”, jota on kehotettu tekemään ukrainalaisten kotipanijoiden reseptillä – kyseessä on punajuurta sisältävä vahva stout.

Nyt maisteltava olut ei ole kuitenkaan se, vaan Brew It Better Yourself (5,5 %) on Olarin Panimon ja kotiolutyhteisö HOMBREn eli pääkaupunkiseudun kotipanijoiden yhteistyöolut. Myynnin tuotoista ohjataan 20 senttiä per tölkki Ukrainan apuun. Tyylilaji on märzen, eli historiallisesti Baijerissa edellissyksyn viljoista pantu maaliskuun olut. Kun kesällä ei ennen vanhaan voitu olutta tehdä, keväällä pantiin kesäksi hieman vahvempia oluita, joista viimeisten tuli säilyä hyvinä varastoissa syksyn sadonkorjuujuhliin saakka.

Olarin Panimo kertoo:

Etiketti oli jo lähdössä painoon, kun panimon instagram-tilille tuli viesti ukrainalaiselta kotioluentekijältä ja olutharrastajalta Dmytrolta. Hän pyysi meitä käyttämään Brewers Against War -logoa solidaarisuuden osoitukseksi ja Venäjän hyökkäyssodan vastustamiseksi. Kun olimme päättäneet oluen tuotoilla jo tukea Ukrainaa, logon lisääminen tuntui luonnolliselta. Myös Dmytron kotiolutharrastus sopi hyvin tämän oluen teemaan.

Etiketin on suunnitellut HOMBRE-yhteisön perustajajäsen Pate Pesonius. Kyseessä on noin 3 000-päisen kotipanijajoukon ensimmäinen kaupallinen olut. Resepti löytyy muun muassa Olutpostin artikkelista tämän linkin takaa. Ostin omat tölkkini Juova Hanahuoneen tiskiltä Kaisaniemestä, koska oluen prosentit mahdollistavat juuri ja juuri sen ulosmyynnin baarista.

Itse olut on väriltään punertavan kultainen, sopivasti vaahtoava ja maltaan ja ruohon tuoksuinen. Se on kirkas ja melko kevyen tuntuinen, selkeästi maltainen, mutta maltaan reunoilla tuntuu myös sitruunan puraisua. Mietoa karamellisuuttakin on mukana, samoin jotain metallista tai mineraalista, ja ruohoisuutta ehkä humalasta.

Tässä ei varsinaisesti lähdetä hakemaan märzenin olemusta mistään kovin tummista, historiallisista meiningeistä. Maltaista on 62 prosenttia vaaleaa pilsneriä ja 31 prosenttia aavistuksen tummempaa Munich II:ta. Humalapuolella mennään Hallertaun Magnumilla ja Mittelfrühllä sekä Saazilla. Tykkäisin itse, että ruohoisuutta olisi vähemmän ja makeampien maltaiden pohjaa vielä vähän enemmän, mutta varsin pätevää tekemistä tässä on toki taustalla. Ja pisteet tietysti siitä, että hieman epämuodikkaalla oluttyylillä on rohkeasti lähdetty ideaa toteuttamaan.

* * * * *

Brew It Better Yourself -olutta olisi saatavana myös Olarin Panimon kaupasta Espoon Otaniemestä sekä näköjään myös erinäisistä muista baareista. Lisäksi sitä on toimitettu ainakin joihinkin K-kauppoihin eri puolella Etelä-Suomea, meillä päin esimerkiksi Rediin, Sörkkaan, Arabiaan ja Mustaanpekkaan. Kallion K-marketissakin olisi pitänyt olla, mutta tänään sunnuntaina ei näkynyt – olisiko satsi myyty jo loppuun.  

Ukrainalaisia sopii tietysti tukea muutenkin kuin ostamalla oluttölkkejä. Tein itse pari lahjoitusta tekstiviesteillä avustusjärjestöille. Listoja tahoista, joiden kautta voi auttaa, on koottu moniin paikkoihin, kuten nyt vaikka Hesarin verkkosivuille. Kansainvälisen olutkansan kannatusta on keskittynyt ainakin jossain määrin Drinkers for Ukraine -aloitteen ympärille, ja sen taustajoukoissa on sekä ukrainalaista että länsieurooppalaista ns. uskottavaa porukkaa.

Kaljakesä ’21: Juova Hanahuone

Kesän aikana olen kulkenut muutamatkin kerrat Kaisaniemenkatua alas tai ylös ja suunnitellut käyntiä uudessa hanahuoneessa, joka avattiin toukokuussa. Juova-niminen paikka on pystytetty entisiin Steam Coffeen (ja Wayne’s Coffeen) tiloihin, ja sen taustalla on kokonaista seitsemän kotimaista pienpanimoa ja yksi maahantuoja. Näistä niukka enemmistö on Helsingin seudulta – Olari, Etko, Tired Uncle ja CoolHead sekä tuontifirma Imbibe International – ja loput muualta Suomesta, eli Maistila, Tuju ja Mallassepät.

Sunnuntaina sain toteutettua aikeeni, ja paikkahan paljastui sekä mielenkiintoiseksi että pätevän oloiseksi. Panimoilla on ravintolatilassa nimikkonurkkauksiaan, joita on personoitu niiden usein värikkäillä designilmeillä, ja mittava takahuone on kokonaan Olarin Panimon “valtakuntaa”. Kuten monelta näistä isäntäpanimoista voi odottaa, hanarivistön tarjonta on paljolti NEIPAa ja muita ipoja, sekä hapanoluita ja makustouteja. Joukossa on pari lageriakin, yksi niistä vaalea tšekkiläinen Vinohradská 12. Seuranani ollut naapuriblogisti Tuopillinen oli tästä innoissaan, ymmärrettävästi.

Itse testasin Maistilalta UESB:n (6 %), jonka lyhenteen taakse kätkeytyy näköjään nimi Uleåborg Extra Special Bitter. Pientä hämmennystä aiheutti, että tänä kesänä St. Urho’s Pubissa on ollut cask-oluena USB (Urkki Special Bitter), mutta se on siis täysin eri olut ja Olarin Panimon valmistama. Kovin monta kotimaista ESB-tyylistä olutta en ole maistellut, mutta tämä UESB taisi olla niistä lähimpänä esikuvaansa eli lontoolaista Fuller’s ESB:tä. Tuntui siis hyvältä valinnalta.

Kiinnostuin kuitenkin myös kylmäkaapista, jossa oli vahvempaa tarjontaa pullopuolelta – verkkokalvoille osui esimerkiksi Firestone Walkerin barley wine Sucaba sekä minulle ennen näkemätön Zundert 10. Innostuin siis ottamaan Alankomaiden toisen trappistiluostarin vahvempaa olutta, joka ainakin nettikansalta on kerännyt hyvin positiiviset arviot. Zundert 10 osoittautuikin hyväksi tuotteeksi – se edustaa periaatteessa tuota tummaa trappistityyliä jonka Westvleteren aikanaan aloitti, mutta ei niinkään belgialaisella kuin ehkä brittiläisellä lisävireellä. Ikään kuin vahvempi versio Tynt Meadow’sta?

Juova Hanahuone on paikka, johon todennäköisesti poikkean toistekin. Hanaoluiden kimppuun en käynyt tällä kertaa ollenkaan, ja pullo- ja tölkkikaapeissakin riittäisi lisää maisteltavaa. Toki suuri osa tarjonnasta oli niitä kolmea oluttyyliä, joita trendihakuinen craft-kansa tällä hetkellä janoaa, mutta onneksi muutakin oli. Vaikka terassi Kaisaniemenkadun varressa saattaa olla meluisa (tosin se on silti ilmeisen suosittu), sisätiloissa riittää lääniä, mikä on hyvä asia näin korona-aikana. Hanahuoneen nimi kuuluu tavallaan samaan sanaleikkipitoiseen virtaukseen kuin vaikkapa Panema, mutta kuriositeettina Olutposti tietää kertoa, että sen on keksinyt Olarin Ville Leinon itävaltalainen vaimo. Ei siinä mitään – onhan Juova tuplamerkityksensä lisäksi mukavan kuuloinen suomen sana, joka sopii hyvin vaikka firman nimeksi!