Berliinin olutkauppoja

Jos sinulla on aikaa käydä Berliinissä olutostoksilla vain kahdessa kaupassa, käy näissä. (En minäkään ole käynyt muissa.)

Olin varannut itselleni keskiviikkoillan niin monen Berliinin olutkaupan kiertämiseen kuin suinkin ehtisin. Finnairin kone, jonka piti laskeutua Tegeliin 17.55, saapui etuajassa, mutta jouduimme odottelemaan puolisen tuntia portin vapautumista, joten koneesta päästiin ulos reilusti myöhässä. Tegelin ahtaudesta päästään näillä näkymin vuonna 2019, jolloin uuden Berlin-Brandenburgin lentokentän on määrä valmistua. Vaikeahan siihen on enää uskoa – kai Länsimetron myöhästely on sentään suhteessa pientä.

Suunnistin terminaalista ulos päästyäni taksitolpalle. Osa Berliinin olutkaupoista sulkee ovensa ihmisten aikoihin eikä puolenyön maissa, joten en uskaltanut jättää illan ensimmäiselle etapille ehtimistä joukkoliikenteen varaan. En tunne kaupunkia erityisen hyvin. Kun sanoin taksille kaupan katuosoitteen Triftstraßella, hän kysyi, onko se hotelli. Sanoin että ei. Kuskin mukaan sen nimisiä katuja on Berliinissä vain yksi, ja se on Weddingissä!

Tervetuloa Berliiniin. Olette matkalla osoitteeseen, johon taksikuskin mielestä turistin ei selvästikään ole syytä olla menossa. Wikipedia tukee käsitystä Weddingin epämääräisyydestä: viime marraskuussa kuriirifirma DHL on lopettanut kuljetukset kaupunginosaan, kun heidän postinkantajiaan on toistuvasti mukiloitu, kiristetty ja ryöstetty.

Totuus oli tietysti taaskin monivivahteisempi, ja suomalaisen matkailusivuston mukaan Wedding on viime vuosina alkanut kiinnostaa myös turisteja – esimerkiksi craft beer -yhteyksiensä ansiosta. Pienpanimo Eschenbräu on samalla kadulla olutkaupan kanssa, ja Vagabund Brauerei muutaman korttelin päässä. Pikavisiittini perusteella kyseessä oli aivan tavallinen kantakaupungin kaupunginosa, etninen mutta hipsteröityvä, osin vähän resuinen ja paikoitellen oikein viihtyisä.

cof

Hopfen & Malz sisäpuolelta: hyllyt on järjestetty oluttyylien mukaan.

Hopfen & Malz, Triftstraße 57, Wedding

Lämpimänä kesäiltana hyväntuuliset ihmiset pysähtyvät olutkaupan terassille juttelemaan tuttujen kanssa ja juomaan oluen tai pari puiden varjossa. Välillä asiakkaat käyvät hakemassa sisältä kaupasta uuden pullon ja kyselemässä omistajalta kaupan uutuuksista. Saa nähdä, eletäänkö tässä niin vanhaksi, että suomalaisissa esikaupungeissakin nähtäisiin jotain vastaavaa.

Ei uskoisi, että kauppa on avattu vasta vuonna 2012. Valikoimassa keskitytään todella vahvasti tarjoamaan parhaita oluita eri puolilta Saksaa, mikä tarkoittaa odotettavasti, että aika suuri osa pulloista on peräisin Baijerista ja varsinkin Frankenista. Belgiasta oli parin hyllyn verran tavaraa, ja yhden hyllyn kulmaan oli merkattu myös Kalifornia, tosin jouduin tarkalla silmällä hakemaan löytääkseni hyllystä edes pari amerikkalaisperäistä olutta. Uusi globaali craft beer loisti enimmäkseen poissaolollaan.

cof

Hopfen & Malz ulkopuolelta: paikalliset notkuvat neuvoa-antavalla.

Pienen kaupan eri osiot oli nimetty oluttyylien mukaan, ja suurimman osan tilasta veivät todellakin kotimaiset klassikkotyylit. Ale- ja IPA-nimiset hyllyt löytyivät kyllä myös, ja Spezialitäten-hyllyssä oli sitten kaikkea sekalaista, jota ei ole saatu mahtumaan tuttuihin kategorioihin. Yhdessä jääkaapissa luki ”Berlin”.

Omistaja Ludger Berges on mukavan oloinen ukkeli, joka oli lähes jatkuvassa liikkeessä takahuoneen ja kaupan välillä, hyräillen mennessään. Ostin valikoiman eteläsaksalaisia oluita ja pari berliiniläistä craft-pulloa, ellei muuta niin kuriositeetteina. Berges myi minulle pullojen lisäksi hyvän näköisen Berliini-olutkirjan, johon iskin silmäni tiskillä.

Biererei, Oranienstraße 19, Kreuzberg

Metro kiidätti minut keskustan halki Kreuzbergiin. En tarkoita sanoa, etteikö Berliinissä olisi useita muitakin hyviä olutkauppoja, mutta Hopfen & Malzin ja tämän Biererein nähtyäni ajattelin ainakin kokeneeni kaksi ääripäätä. Toinen oli siis varsin perinteinen, vanhan koulukunnan saksalaisiin pienpanimoihin keskittyvä, ja toinen tiiviisti 2010-luvun craft beer -aallon etulinjassa.

Päivittelin myyjälle, että on tavallaan absurdia, kun Berliinistä löytää monin verroin paremman ruotsalaisten käsityöoluiden valikoiman kuin Helsingistä. Syyt ovat tietysti päivänselvät, eikä iso Saksa ole toisaalta maantieteellisestikään kauheasti Suomea kauempana, jos Tukholmasta katsotaan. Bierereista näytti saavan Stigbergetiä, Brekerietiä, Beerbliotekiä ja Omnipolloa, tavallisimpia tanskalaisia sekä briteistä ainakin Brew by Numbersia ja Buxtonia. Lisäksi uudempaa craftia oli tarjolla sekä berliiniläisiltä panimoilta että muualta Saksasta.

Biererei

Biererei sisäpuolelta: kuvauskielto voimassa. ”It’s a policy, man.”

Valikoimassa on ilmeisesti noin 600 olutta, selvästi enemmän kuin Hopfen & Malzilla. Kun kysyin lupaa napsia pari kuvaa, jotta muistaisin, mitä kaikkea tällä kertaa oli jäänyt ostamatta, myyjä eväsi pyyntöni ykskantaan. Heillä on kuvauskielto. En ole sellaiseen vielä olutkaupoissa törmännyt, ja sentään melkein aina nappaan niistä kuvan tai pari, luvan kanssa tai ilman. Minulle tarjottiin sen sijaan paperilappua ja kynää, jos halusin kirjoittaa jotain muistiin. Jep jep…

Muuta tarjontaa

Biererei on pelipaikoilla Kreuzbergin suosittujen bilekatujen tuntumassa, joten sinne saattaa eksyä ihan vahingossakin. Wedding ei ole yhtä selvästi keskivertoturistin reitillä, mutta metrolla sinnekin pääsee hujauksessa, ja saksalaista olutta kaipaavan kannattaa visiitti Hopfen & Malziin tehdä. Kolmantena etappinani piti olla Bierlieb entisellä itäpuolella Friedrichshainissa, mutta sepä olikin sulkenut ovensa pysyvästi maaliskuun lopussa.

Kun sain oikeastaan haluamani ostokset tehtyä Hopfen & Malzista ja Bierereista, en enää jaksanut kiertää kaupunkia muita kauppoja tarkastamassa vaan vaihdoin vapaalle. Kellokin lähestyi jo iltakymmentä. Tähän listaan paikallinen journalisti on koonnut tasokkaita berliiniläisiä oluenostopaikkoja. Ratebeer toki kirjaa kaupunginosittain myös niitä vähemmän hohdokkaita.

Mainokset

Rooman olutkaupat

Viikko on vierähtänyt Rooman lämmössä, ja nyt on sitten aika muistella matkaa kertaamalla, mitä ikuisesta kaupungista jäi mieleen olutrintamalla.

Tämä oli ensimmäinen visiittimme Roomaan, joten aika kului tietysti pitkälti kaupunkiin tutustumiseen. Onneksi lomalla järjestyy yleensä päivittäin erilaisia tilaisuuksia testailla myös paikallisia ruokia ja juomia.

Palaan vielä parissa tulevassa postauksessa ravintoloissa ja baareissa tehtyihin oluthavaintoihin, mutta aloitan pikakatsauksella muutamaan roomalaiseen olutkauppaan. Koska lennolle oli varattu ruumaan menevä matkalaukkukin, pakkohan reissusta oli tuoda omaan olutkaappiin pieni erä tuliaispulloja.

Italia on roikkunut viime vuosina Euroopan neljän panimorikkaimman maan joukossa. Vaikken aivan tuoreimpia tilastoja löytänytkään, luultavasti vain Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa on yhä nytkin enemmän panimoita kuin Italiassa.

Niinpä katselin kauppareissuilla erityisesti paikallisia tuotteita, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki mukaan ostamani pullot olivatkin italialaista alkuperää. Vaikka italialaista tuntui olevan kaupoissa ihan hyvin tarjolla, edustettuina oli kuitenkin vain murto-osa maan 600–700 panimosta.

* * *

Les Vignerons, Via Goffredo Mameli 61

sdr

Antonio.

Viiniin ja Roomaan keskittyvissä blogeissa iloittiin, kun alkuviinien myyjä Les Vignerons siirtyi noin vuosi sitten Malatestan metroaseman lähistöltä keskeisemmälle paikalle Trastevereen. Yhtä iloinen uutinen se oli oluen ystäville, koska Trastevereen saatiin samalla oiva olutkauppa.

Olutvalikoima on vallannut Les Vigneronsin liiketilasta isoimman huoneen, sen joka kadulta sisään astuessa tulee ensimmäisenä vastaan. Hetken omin päin katseltuani pyysin suosituksia italialaisista oluista Antoniolta, joka omistaa kaupan yhdessä vaimonsa kanssa. Olen saanut jostain päähäni, että italialaiset panimot ovat erikoistuneet paikallisten tuotteiden (muidenkin kuin ohran ja humalan) käyttämiseen oluissaan. Niinpä toivoin vinkkejä tällaisista oluista ja käskin jättämään normaalit ipat ja apat väliin.

Suosituksiahan Antoniolla riittikin, ohdake-saisonista aina savustetulla levällä maustettuun stoutiin. Näistä lisää myöhemmin. Kun ostin muutaman italopullon lisäksi saksalaisen Bockin ja Kellerbierin, Antonio kertoi, että Roomassa on viikonloppuna Franken-Bierfest, josta frankenilaisten pienpanimoiden tavaraa löytyisi enemmänkin. Sitä olisi kuulemma tarjolla myös Trasteveren suositussa baarissa Ma che siete venuti a fà’ssa.

cofMitä tarjolla: Italialaisia oluita oli täällä ehkä enemmän kuin muissa näkemissäni kaupoissa. Belgialainen ja saksalainen olut olivat myös hyvin edustettuina, mutta muitakin ulkomaisia – Pohjoismaita, Brittein saaria, Yhdysvaltoja jne. – oli mukana.

Erikoisinta: Düsseldorfin klassikkoravintolan Zum Uerigen kausioluista oli saatu tänne myyntiin sekä Sticke että Doppel Sticke. Olenkohan edes nähnyt näitä koskaan pullossa?

Mitä ostin: Saison de l’Ouvrier Cardosa (LoverBeer).  

* * *

Domus Birrae, Via Cavour 88

Montin kaupunginosassa perjantain iltaelämä oli vilkasta, ja matkalla paikalliseen viinibaariin pysähdyimme ostoksilla olutkaupassa alueen pääkadulla. Kauppa on jonkin matkaa ylämäkeen Cavourin metroasemalta. Täällä oli oluiden ja muiden juomien ohella tarjolla homebrewing-tarvikkeita. Tunnelma kelmeine valoineen oli Les Vigneronsia karumpi, mutta valikoima vaikutti ihan riittävän laajalta.

cof

Mitä tarjolla: Tanska korostui jonkin verran olutvalikoimassa, samoin jälleen Belgia. Italialaista oli totta kai paljon, mutta ehkä tosiaan vähän vähemmän kuin Les Vigneronsissa. Jonkin verran jenkkejä oli joukon jatkona, samoin esimerkiksi Põhjalaa.

Erikoisinta: Ruotsalaisen Sahtipajan Violmjöd, ilmeisesti orvokilla (?) maustettu sima kirkuvansinisessä pullossa.

Mitä ostin: Bibock (Birrificio Italiano).

* * *

Off Licence, Via Veio 4

Kauppakuitin mukaan Johnny’s Off Licencena tunnettua kauppaa isännöi John Nolan, mutta ystävällinen irlantilaisen kuuloinen myyjä kiisti olevansa itse Johnny, kun sitä kysyin. Johnny on kuulemma matkoilla. Tämänkin myyjän sain suosittelemaan minulle omaa italialaista lempioluttaan kaupan valikoimista, ja kyseinen barley wine lähtikin mukaani parin muun pullon ohella.

digSitä ennen – heti kauppaan astuttuani – olin jo saanut kutsun takahuoneen viiniosastolla käynnissä olleisiin maistajaisiin. Siellä rennon oloinen italialaismies kaateli laseihin Soaven tuottajan Inaman viinejä eri rypäleistä. Maistelin paria sellaistakin, mutta viinejä en ostanut mukaani.

Kaupan sijainti tuntui aluksi näistä kolmesta hankalimmalta, mutta San Giovannin metroaseman tuntumaan näytti lopulta pääsevän monelta puolelta kaupunkia eri välineillä. Tännepäin lähtemiseen ei ole välttämättä samalla lailla muita hyviä syitä kuin Trasteveressa tai Montissa, mutta parinsadan metrin päässä oli esimerkiksi pieni tavaratalo Coin.

Mitä tarjolla: Kaiken kaikkiaan Johnnyllä oli oman arvioni mukaan näistä kolmesta kaupasta laajin valikoima. Oluthyllyt olivat tosin tiiviissä sumpussa ja se vaikeutti silmämääräistä arviointia. Veikkaisin, että täällä oli myös eniten muuta kuin italialaista tai belgialaista craft beeriä.

cofErikoisinta: Ale de Hardy Brasseurs du Monde -panimolta. Se ei ole välttämättä erikoisuus sinänsä, mutta aiheutti pään raapimista kun jäin miettimään, mikä on kanadalaisen – Thomas Hardyn innoittaman – barley winen suhde brittiläiseen klassikkoon Thomas Hardy Aleen.

Mitä ostin: Via della Cornacchia Barley Wine (Hilltop Brewery).

* * *

Muita oluenostomahdollisuuksia

Kolme yllä mainittua olutkauppaa sijaitsevat kaikki hieman ydinkeskustan ulkopuolella, vaikkakin ihan kohtuullisten yhteyksien päässä.

Rooman historiallisesta keskustasta voi löytää italialaisia oluita – joskin pienehkön valikoiman – esimerkiksi Via del Governo Vecchio 89:ssä sijaitsevasta puodista. Samoin Baladin-panimoon liittyvä baari Open Baladin (Via degli Specchi 6) myy sekä panimon omia että muutamia muitakin oluita myös mukaan. Kovin tarkkaan en käynyt läpi lukuisia muita viini- tai herkkukauppoja, marketeista puhumattakaan, mutta luulisin monenkin niistä myyvän muutamia yleisimpiä italialaisia pienpanimo-oluita.

Kauempana eteläisissä esikaupungeissa lymyilevästä Bir & Fud Bottegasta olen nähnyt kehuja, mutta sinne asti ei matka nyt vienyt. Sen sijaan kävimme syömässä mainion L’Oasi della Birran kellarissa Testaccion kaupunginosassa (Piazza Testaccio 38/41), ja kyseinen paikkahan on myös kauppa, jonka hyllyillä kiilteli ihan kelpo valikoima italialaisia ja ulkomaisia oluita.

Tulevissa postauksissa siis lisää Rooman tunnelmia sekä ostamieni italialaisoluiden arviointia.

Se pieni ero: Aventinus vm. 2012 ja 2013

Kun ei ole jaksanut itse kypsytellä kellarissa, ostaa sitten valmiiksi ikäännytettynä.

Pienenpieni varsovalainen olutkauppa PIWOmaniaK, josta olen ennenkin yhtä ja toista ostellut, tarjosi taas yllätyksiä. Kaupan valikoima painottuu periaatteessa omaan makuuni vähän liikaa tiettyihin amerikkalaisvaikutteisiin oluttyyleihin (ja erityisesti niiden puolalaisiin tulkintoihin), mutta pakko on todeta nyt jo useamman vierailun perusteella, että aina on jotain hauskaa silti löytynyt.

Nyt siis tätä: hyllyllä oli nätisti vierekkäin kahta eri vuosikertaa G. Schneider & Sohn -panimon legendaarista tummaa vehnäbockia Aventinusta. Vuodet olivat 2012 ja 2013, ja taustalla näemmä panimon oma tietoinen vintage-ohjelma. Kyse ei siis ollut siitä, että kauppias olisi pulloja kypsytellyt, vaan ne oli pakattu jo valmiiksi vuosikertakääreisiin, joihin oli myös kirjoiteltu merkittäviä maailman tapahtumia kummaltakin vuodelta.

Itselleni tällainen juttu ei ole ennen tullut vastaan, mutta kiinnostuin tietysti ja yksi pullo kummaltakin vuodelta lähti matkaan. Kappalehinta oli muuten 21 złotyä eli 4,95 euroa. Se on vain 46 senttiä enemmän kuin tuore Aventinus Alkossa. En tiedä, millainen premium näissä vintage-pulloissa Saksassa olisi, mutta tuskin meikäläisiin viinakauppoihin voisi noin halvalla tulla?Aventinus

Oitis maisteluun

Otimme molemmat Aventinukset saman tien lauantai-iltana maisteluun, ensin vanhemman ja sitten tuoreemman. Sanonpa nyt heti sen, mikä vuoden 2012 Aventinuksessa näin viiden vuoden kypsymisen jälkeen herätti eniten ihmetystä: se oli lähentynyt maultaan aika lailla belgialaisia tummia luostarioluita.

Tai jos nyt ei mitä tahansa dubbelia tai vahvempaa tummaa belgialaista, ainakin joitakin verrokkeja Belgian puolelta on minusta löydettävissä. Esimerkkejä voisivat olla Het Kapittel Prior, joka on silloin tällöin samalla tavalla vähän ontto ja fariinisokerinen mutta silti hiivansa ansiosta elegantti – tai vaikkapa Grottenbier, ei ehkä luostariolut mutta tumma, vehnäpitoinen ja luolissa varastoitu.

Samea, muheva vehnäisyys oli ainakin tästä Aventinus-pullosta viiden vuoden aikana palanut pois, samoin tuoreissa yksilöissä usein tuntuva pieni alkoholisuus, mausteinen hiivaisuus ja tumman intensiivinen makeus. Tai oli näistä elementeistä varmasti muistumia tallella, mutta tuoreessa Aventinuksessa ne voivat olla jokseenkin tyrmääviä ja tässä todellakaan eivät.

Vuoden 2013 pullo oli yllättäen toista maata. En tietenkään tiedä mitään näiden yksittäisten pullojen taipaleesta baijerilaiselta panimolta puolalaiseen olutkauppaan, mutta jos nämä olivat tyyppiesimerkkejä, niin sitten voisi olettaa Aventinukselle tapahtuvan jotain olennaista neljännen ja viidennen varastointivuoden välissä.

Tämä tuoreempi pullo oli selkeästi – Aventinusta. Jotkin maut olivat ehkä hieman pehmenneet, ja pieni säilykekirsikkaa muistuttava vivahde tuntui jälkimaussa, mutta kellarointi ei vielä ollut alkanut toden teolla muuttaa vuoden 2013 Aventinusta toiseksi olueksi.

Tutkailin myös, mitä Patrick Dawsonin Vintage Beer -kirja kertoo aiheesta, koska muistelin siinä suositellun Aventinuksen ikäännyttämistä. Kirjan kaavioiden mukaan vuosien 4–5 välillä ei pitäisi tapahtua mitään valtavan dramaattista muutosta, mutta vuoden 7 jälkeen sekä maun että aromin valtaa sherrymäisyys ja muut elementit hiipuvat vähitellen pois.

Omissa esimerkkipulloissani ero oli joka tapauksessa selvä. Ehkäpä ostan enemmänkin näitä valmiiksi kellaroituja ja pidän niitä muutaman vuoden lisää – tulisi sitten kokeiltua se todella vanha Aventinuskin.

Lyhyet erikoiset: Puolalainen Vermont IPA

Oluttyyli valloittaa maailmaa.

Valittelin pari viikkoa sitten Sonnisaaren Humalajaa maistellessani, etten ole pahemmin päässyt testaamaan viime aikoina suosituksi noussutta New England IPA- tai Vermont IPA -oluttyyliä. Suomessa sitä ei ole ollut liiemmälti tarjolla. Niinpä olin hieman eksyksissä sen suhteen, miltä tuollaisen oluen kuuluu maistua.

Tänään kuljeskelimme iltapäivällä Varsovan uudessa Hala Koszyki -kauppahallikompleksissa. Halli on siis uusi vain siinä mielessä, että alun perin vuosina 1906–1908 pystytetyt rakennukset avattiin kunnostettuina loppuvuodesta 2016. Sisään astellaan yhä alkuperäisen näköisten art nouveau -porttien alta. Paikka toimii nyt monista länsieurooppalaisista kaupungeista tuttuna ”hipsterikauppahallina”, sellaisena jossa on useita kaupungin cooleimpia ravintoloita mutta joka ei sovellu kovin hyvin perusruokaostosten tekemiseen (paitsi kellarikerroksen supermarketissa).

Yhden herkkukaupan perukoilta löysin viinitiskin, jonka vieressä seisoi – ei ehkä kovin yllättäen – jääkaappi täynnä puolalaisia käsityöoluita. Mukaan tarttui pari portteria, joita en ollut ennen nähnyt, ja tietysti pakko oli ottaa myös tyrkyllä ollut puolalainen Vermont IPA. Valmistuttajana on Browar Deer Bear, ja olut on tehty Wąsosz-panimolla.

Lähempää tuttavuutta tehdessäni tulin siihen tulokseen, että tässä taisi olla nyt ainakin oppikirjamääritelmän mukainen Vermont IPA. Tarkoitan oluttyylin ominaisuuksia, joita useissa artikkeleissa ja nettijutuissa on tullut vastaan: sameankeltainen ulkonäkö, mehumainen makeus, humalan läsnäolo aromina ja makuna enemmän kuin katkeruutena, sekä mallastamattoman viljan lisääminen.

img_0025
Oliko tämä hyvä olut? Siinä rajalla mennään: mitä selvemmin edellä mainitut ominaisuudet korostuivat muutaman kulauksen jälkeen, sen enemmän tuntui ettei kokonaisuus pysynyt ihan tasapainossa. Vehnä- ja kaurahiutaleet toivat olueen pölyisen kuohkeaa suutuntumaa ja makua. Limonadimainen, joskin miedohko hiilihappo vei hedelmäisyyttä välillä liikaa Fantan suuntaan. Tuoksussa oli vahvasti amerikkalaista humalaa, mutta maussa se hävisi oransseille sitrushedelmille.

Mielenkiintoinen kokemus tämä joka tapauksessa oli ainakin oppituntina. Tyylistä voisi hyvinkin tulla yksi suosikkini, jos pääsisi testaamaan vielä paremmin tehtyjä esimerkkejä.

En nyt tästä nimenomaisesta ala sen kummemmin intoilemaan, vaikka kyllä sitä ihan ilokseen joi. Sen sijaan suosittelen kahta muuta asiaa: ensimmäinen on Koszyki-kauppahallin tapasravintola nimeltä Sobremesa, ja toinen on Browar Deer Bearin kotipaikka Toruń, mainio keskiaikainen kaupunki suunnilleen puolimatkassa Varsovasta Gdańskiin. Hyvä viikonloppukohde, josta oluttakin löytyy.

img_0022

img_0011

Brysselin olutkaupat, lokakuu 2016

Viikonloppuna tarjoutui pitkästä aikaa tilaisuus kiertää Brysselin olutkaupat läpi. Pääsin neljään, mutta pari jäi tällä kertaa väliin.

Bryssel on kieltämättä erittäin hyvä paikka belgialaisen oluen hankkimiseen, kuten asiaan kuuluu. Aika harvinainen uutuus täytyy olla, ettei sitä jostakin pääkaupungin olutkaupasta löydä. Väittäisin, että vielä muutama vuosi sitten katveeseen jäi ehkä vähän useampi belgialainen pienpanimo-olut sieltä tuntemattomammasta päästä.

sdr

Kauppoja on tullut viime aikoina pari lisää, ja varsinkin näissä uusimmissa oluenostopaikoissa valikoimaan on jo uiskennellut paljon ulkomaisiakin käsityöoluita. Tätä sorttia oli kaupungista vielä varsin vaikea löytää viisi vuotta sitten, kun muutimme takaisin Suomeen asuttuamme muutaman vuoden Belgiassa.

Yhtenä hajahuomiona voisin mainita lisäksi, että nyt melkeinpä kaikki kaupat taisivat myydä myös muiden maiden kuin Belgian trappistipanimoiden oluita. Nämä ovat Spencer (US), Engelszell (AT), La Trappe (NL), Zundert (NL) ja Tre Fontane (IT). Ainakin yksi kauppa – Beer Mania – myi harvinaista Westvleterenin olutta, mikä ei ole itsestäänselvyys. Kuriositeettina: jos haluat syödä hyvää belgialaista ruokaa ja huuhtoa sen alas Westvleterenillä, tämä onnistuu tällä hetkellä Brysselissä ainakin Brasserie Mérode -nimisessä paikassa. Hinta oli sama, 12 €/pullo.

Seuraavassa listauksessa olen maininnut jokaisesta kaupasta valikoimassa olleiden oluiden lukumäärän sen perusteella, mitä myyjä minulle kysyttäessä väitti. En tietenkään mene takuuseen siitä, miten hyvin luvut kuvaavat todellisuutta. Varsinkin Beer Planetin mainitsema olutmäärä alkaa kuulostaa jo epäilyttävän suurelta, vaikka kyllä heidän valikoimansa melkoisen laaja onkin.

Lisäksi listasin jokaisesta kaupasta yhden ostamani oluen, vaikka joistakin kyllä haalin todellisuudessa pari kolmekin.

Malting Pot

dig

Pieni kulmapuoti Flageyn aukion lähistöllä oli minulle kokonaan uusi tuttavuus ja edusti belgialaisittain ns. modernimpaa olutkauppojen tyylilajia. Tämä tarkoittaa siis, että valikoimassa oli kiinnitetty huomiota myös muiden olutmaiden kuin Belgian tuotteisiin. (Rue Scarron 50, 1050 Ixelles)

 

Oluiden lukumäärä: Noin 250.

Jakauma belgialaiset/ulkomaiset: Silmämääräisesti vähintään 65/35 belgialaisten hyväksi.

Erikoisinta: Länsiranskalaisen La Débauche -artisaanipanimon oluita en ole ennen nähnyt. Heidän repertuaarinsa on kansainvälisen craft beer -henkinen.

Mitä ostin: Brasserie de la Senne Double Saison.

Beer Mania (400 Bières Artisanales)

Tämä on Brysselin olutkauppojen nestori, joka on toiminut samassa talossa 1980-luvulta lähtien. Edellisestä visiitistäni on jo ehkä viisi vuotta, ja silloin kauppa vaikutti hiljaiselta, eikä hyllyiltä erottunut kovin monta uutta ja kiinnostavaa pulloa. Nyt tilanne oli toinen. Valikoimassa oli paljon minulle uusia belgialaisia merkkejä, ja mukana oli joitakin poimintoja ulkomailtakin. Ihmetyksekseni omistaja Nasser Eftekhari muisti heti minun olevan suomalainen. Hän kertoi, että kaupassa on tarkoitus järjestää lähiaikoina suomalaisen oluen minifestivaali. Oli perjantai-ilta, ja Nasserin maistelubaarissa oli sen verran kova meno päällä, että tarkemmat yksityiskohdat menivät minulta ohi. (Chaussée de Wavre 174–176, 1050 Ixelles)

mde

Oluiden lukumäärä: Yli 400.

Jakauma belgialaiset/ulkomaiset: 95-prosenttisesti belgialaista.

Erikoisinta: Puolalaisia oluita löytyi Doctor Brew -kiertolaispanimolta. Myös lambic/stout-sekoitus RullQuin Stout hätkähdytti, kun en ollut ennen moisesta kuullut.

Mitä ostin: Lefèvbre Barbãr Cuvée Spéciale 140 ans.

De Biertempel

Keskustan suosituin olutkauppa taitaa olla Brysselin varsinaisista erikoisolutkaupoista toiseksi vanhin. Paikalla palloilee paljon turisteja ja nuoria amerikkalaisia oluenystäviä. Kännykkäkamerat räpsyvät. Täältä saa tarvitsemansa belgialaiset oluet yleisimmistä tapauksista aina kohtalaisiin harvinaisuuksiin saakka. Biertempelillä on toinen kauppa Bruggessä. (Rue du Marché aux Herbes 56, 1000 Bryssel)

Oluiden lukumäärä: Noin 600.

Jakauma belgialaiset/ulkomaiset: 95-prosenttisesti belgialaista.

Erikoisinta: Belgialaisia tölkkioluita Belgo Sapiens -panimolta. Lisäksi White Pony Bunga Bunga: italo-amerikkalainen pale ale, jonka valmistaja on kuitenkin belgialainen Millevertus. Viittaako nimi Silvio Berlusconin harrastuksiin?

Mitä ostin: Straffe Hendrik Brugs Quadrupel Bier.

cof

Beer Planet

Tämäkin pikkupuoti löytyy keskustan kapeilta ostoskaduilta. Myyjät ovat minusta vaikuttaneet aina jotenkin elämäänsä kyllästyneiltä, joten ilman laajaa olutvalikoimaa täällä ei varmasti tulisi käytyä kovin usein. Oluet on sijoiteltu hyllyihin karkeasti tyypeittäin, mikä saattaa auttaa löytämisessä – tai sitten ei. (Rue de la Fourche 45, 1000 Bryssel)

Oluiden lukumäärä: Ehkä 800–900.

Jakauma belgialaiset/ulkomaiset: Täälläkin valikoima painottuu belgialaisiin vähintään 85/15 suhteessa.

Erikoisinta: Paras olutkirjojen valikoima. Ei iso, mutta sellaisia, joita en ole nähnyt muualla.

Mitä ostin: Brasserie à Vapeur Saison de Pipaix.

cof

Bonusrasteja

Tällä kertaa en käynyt Malt Attacks -kaupassa, jossa poikkesin pikaisesti tämän vuoden huhtikuussa. Se on Malting Potin tapaan uusi ja nuorekas craft beer -kauppa, jossa saattaa olla Brysselin paras ei-belgialaisten käsityöoluiden valikoima. (Avenue Jean Volders 18, 1060 Saint-Gilles)

Sen sijaan pitemmän linjan olutpuoti ja maistelubaari Délices & Caprices oli kyllä kierrokseni ohjelmassa, mutta paikka oli jostain syystä kiinni ilmoittamistaan aukioloajoista poiketen. Muutaman vuoden takaisen kokemuksen perusteella kyseessä on Beer Manian ohella sympaattisin nimenomaan belgialaiseen olueen erikoistunut pikku ostospaikka, josta saa asiantuntevaa palvelua. (Rue des Bouchers 68, 1000 Bryssel)

Varsovan olutkaupat

Yllätyin itsekin: varsovalainen viinimyymälä oli mukavin olutkauppa, jonka olin pitkään aikaan nähnyt.

Puola on olutmaa ja sen pääkaupunki on nykyisin varsin mielenkiintoinen olutkaupunki. Viimeisten parin vuoden aikana erikoisoluiden markkinoille on tulvinut kotimaisia käsityöoluita ja panimoiden määrä on humpsahtanut yli kahdensadan.

Pitkään sen jälkeen, kun Puola oli muiden itäblokin valtioiden tavoin siirtynyt markkinayhteiskuntaan, maan sinänsä aktiivinen ja kasvava panimoala tyytyi tekemään pääasiassa valtavirran vaaleaa lageria.

Puolasta löytyi kyllä huomattava joukko keskisuuria ja pieniäkin itsenäisiä panimoita, mutta ehkä hieman saksalaiseen tapaan ne toimittivat paikallisille kuluttajille suurin piirtein samoja tuotteita kuin isot (moni)kansalliset panimot kansallisille markkinoille.

Yhä nykyäänkin kolme globaalia panimofirmaa – SABMiller, Heineken ja Carlsberg – hallitsee 80–90:ä prosenttia Puolan olutmarkkinoista. Pienpanimo-oluiden ystäville etenkin vuosi 2015 on silti ollut erittäin antoisa. Valikoima on kasvanut käsittämättömän suureksi – etenkin amerikkalaistyyppisen käsityöoluen rintamalla – ja uusia multitap-baareja putkahtelee isoissa kaupungeissa sinne tänne.

Mistä hankkia olutta Varsovassa?

Ensimmäinen varoituksen sana puolalaisten pienpanimo-oluiden etsiskelijöille on, että Varsovassa kannattaa varautua lähtemään keskustaa edemmäksi kalaan. Näin on ainakin siinä tapauksessa, jos kaupungista haluaa löytää kattavan valikoiman parhaita paikallisia pulloja kotiin hankittavaksi. Keskustan baareista tarjontaa kyllä löytynee paikan päällä nautiskeluun.

20160523_153050Yksi Varsovan parhaista olutkaupoista on kuitenkin kävelymatkan päässä esimerkiksi vanhasta kaupungista. Pieneen Piwomaniak-puotiin (Aleja Jana Pawła II 61) on tosin reilun kilometrin marssi kuninkaanlinnan aukiolta, mutta matkan varrella voi toisaalta poiketa POLINiin eli Puolan juutalaisten historian museoon, jonka on suunnitellut arkkitehti Rainer Mahlamäki. Sekä museo että olutkauppa sijaitsevat keskellä toisen maailmansodan aikaista Varsovan gettoa, vaikka tämä menneisyys ei nykyisessä kaupunkikuvassa juurikaan näy.

Jos haluaa yhdistää olutostoksensa baari- tai ravintolavisiittiin, on syytä suunnistaa eteläiseen kantakaupunkiin (Śródmieście Południowe). Hyviä ruokapaikkoja on melko tiheässä monella kadulla Emilii Plater-, Nowogrodzka-, Krucza- ja Wilcza-katujen muodostamassa neliössä ja sen ulkopuolellakin. Useampia uusia craft beer -baareja on keskittynyt Żurawia- ja Nowogrodzka-kaduille.

20160415_091619Lähellä edellä mainitun nelikulmion lounaisnurkkaa on Wine of Dreams, viini- ja olutkauppa, josta tuli viime talvena joksikin aikaa kaikkien alkoholiliikkeiden suosikkini (Ulica Koszykowa 53). Omistaja oli onnistunut poimimaan pienehkön mutta kerrassaan mainion valikoiman saksalaisia, puolalaisia, belgialaisia, hollantilaisia ja englantilaisia oluita, joukossaan silloin tällöin yllätyksiä myös muista Euroopan olutmaista. Täytyy myöntää, että Wine of Dreamsin viinivalikoimaan en ole koskaan tullut edes tutustuneeksi, sen verran olutkaapit ovat pitäneet otteessaan.

Viimeisimmällä visiitillä oluttarjonta oli huomattavasti aiempaa heikompi, joten nyt osaa suositella kauppaa yhtä ponnekkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten olisin suosittanut. Jos lähistöllä sattuu liikkumaan, kannattaa silti pistäytyä. Olutta saa mukaan hanastakin, ja löytöjä voi kenties tehdä pullovalikoimasta meikäläisittäin edullisilla hinnoilla.

Wine of Dreams ei toki ole niin hyvä paikka nimenomaan puolalaisten oluiden hankintaan kuin yllä mainittu Piwomaniak. Sinänsä ihan kohtuullisen valikoiman puolalaisia käsityöoluita voi kyllä löytää Varsovasta monestakin paikasta, esimerkiksi yleisistä alkoholipuodeista yhdeltä jos toiselta kadulta. Wine of Dreamsin lähistöllä yksi tällainen on Galeria Alkoholi 24H (Ulica Piękna 24/26a), jolla on kaksi muutakin kauppaa Varsovan alueella.

Metrolipun hankkimalla pääsee sitten eteläisiin esikaupunkeihin, joiden olutkaupat soveltuvat juuri puolalaisiin pientuottajiin tutustumiseen. Aika lailla huikea olutvalikoima on etenkin Rodzinka BIS -kaupassa (Ulica Pejzażowa 2), joka on järjestelmälliseen Piwomaniakiin verrattuna kaoottinen. Laaja valikoima kompensoi toki sekavuutta. Kauppa on uudehkon tornitalon alakerrassa parin minuutin kävelyn päässä Wilanowskan metroasemalta.

20151130_150430

Czarodziejka Gorzalka -kaupan oluthanat.

Toinen eteläisen metroradan varrelta löytyvä tutustumiskohde on Kabatyn lähiössä ja samannimisen metroaseman tuntumassa sijaitseva Czarodziejka Gorzałka (Kabacki Dukt 4/3). Sisäänkäynti on Aleja Komisji Edukacji Narodowej -kadun puolella. Sain tiskin takaa ihan hyviä suosituksia englanniksi, ja kaupassa on myös muutama hana, jos oluen laskeminen tuoreeltaan pulloon kiinnostaa. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että muun muassa Malmgårdin Huvila Arctic Circle Ale oli löytänyt tiensä Czarodziejka Gorzałkan valikoimaan.

Puolan olutmarkkinoiden viimeaikainen jakautuminen amerikkalaishenkiseen käsityöolueen ja sovinnaisempaan puolalaiseen pienpanimolageriin on hyvä pitää mielessä, kun etsii paikallisia tuliaisia Suomeen vietäväksi. Jos jälkimmäinen laji kiinnostaa, sitä löytänee aika laajalti Carrefourista (esim. Złote Tarasy -kauppakeskus, Ulica Złota 59) tai muista isommista ruokakaupoista. Varsinkin Carrefourista voi napata samalla muutaman ensiluokkaisen belgialaisen oluen, todennäköisesti erikoiskauppoja edullisempaan hintaan.

 

Montako olutkauppaa esimerkiksi Helsinkiin mahtuisi?

Keskustelu suomalaisen alkoholilainsäädännön muuttamisesta on taas virinnyt viime päivinä. Paljon toistuu tuttu viinit maitokauppoihin -slogan, mutta mieluummin kai viinejä ostaisi viinikaupasta ja oluita olutkaupasta?

Ties vaikka jo lähitulevaisuudessa koittaisi se aamu, jona heräämme erilaiseen Suomeen. Mietoja viinejä ja vahvoja oluita saa muualtakin kuin valtion liikkeistä. Kansalaisten päiväunet, joissa kaikki ruokajuomat voi hankkia ruokien mukana Prismasta, Citymarketista tai Lidlistä, ovat käyneet toteen.

Mielenkiintoista olisi tietysti nähdä, millaiset viini- ja olutvalikoimat ruokakauppoihin kehittyvät, tai vaikka R-kioskeihin. Omat erityiset odotukseni kohdistuisivat kuitenkin siihen, että uusi tilanne avaisi mahdollisuudet myös elintarvikekaupan ketjuista riippumattomien olut- ja viinikauppojen perustamiseen.

Niin: tällaisina aikoina ei tunnu kaukaiselta sekään todellisuus, että Suomessa voisi elättää itsensä pitämällä pientä indie-olutkauppaa jossain kivijalassa. Ainakin isompien kaupunkien keskustoissa hyviin sellaisiin luulisi riittävän asiakkaita. Totta kai Suomeen mahtuu myös aika monta nevaa, kairaa ja lakeutta, jossa näin onnellisesti ei ole.

Bryssel, oluen ikuinen kaupunki

Minulla on aavistus – jota tosin en pysty todistamaan – että niin erikoisolutkauppa kuin erikoisolutbaarikin ovat Brysselistä lähteneitä ilmiöitä.

Hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Bières Artisanales -kauppa (aka BeerMania) on ollut toiminnassa vuodesta 1983 asti.

Puotia pitää avulias Nasser Eftekhari, joka on luettava Belgian olutcomebackin uranuurtajien joukkoon. Hänen tarinansa iranilaisena olutintoilijana, joka lähti ajatollahien maasta tuskastuttuaan alkoholipitoisen oluen kieltoon, on varsin erikoinen jo itsessään. Eftekharin uskonto, zarathustralaisuus, ei nimittäin kiellä alkoholia, ja Belgiassa hän on päässyt toteuttamaan kutsumustaan.

Vaikea on kuitenkin kuvitella sitäkään, että kovin monessa muussa maassa olisi voitu tuota ennen toteuttaa vastaavalla konseptilla satojen olutmerkkien valikoimalla varustettua pullokauppaa. Ehkäpä Eftekharin kauppa onkin maailman ensimmäinen lajissaan. Jos samanlainen on jossain ollut aikaisemmin, olisi kiinnostavaa tietää!

biertempel_flickr-aolin-cc by 2-0-attVanhaan kaartiin täytyy Brysselissä laskea myös ydinkeskustan suosittu De Bier Tempel, joka viettänee näihin aikoihin 20-vuotisjuhliaan. Uudempia tulokkaita ovat Beer Planet, jossa on myös laaja valikoima, sekä Délices & Caprices, joka puolestaan kilpailee maistelutarjonnallaan ja sympaattisella palvelulla. Kaikkein tuorein yrittäjä lienee Malting Pot, jonka olutlistasta puolet on ei-belgialaisia tuotteita! Myös ainakin Beer Planetilla on ulkomaista tarjontaa, joskin vähemmistössä.

Kun ottaa huomioon, että Bryssel on ollut jo vuosia yksi tunnetuimpia olutintoilijoiden matkakohteita, luulisi kaupungissa olevan paljon enemmänkin hienoja belgialaisoluisiin erikoistuneita kauppoja.

Karu todellisuus on kuitenkin toinen. Suurin osa ”olutturisteista” on ainakin toistaiseksi tyytynyt siihen, että monista keskustori Grand’Placen ympäristön turistikaupoista ja elintarvikekioskeista löytyy välttävä muutaman kymmenen yleisimmän belgialaisoluen valikoima. Esikaupungeissa on lisäksi isoja automarketteja, joissa on melko hyvät belgialaisten oluiden valikoimat. Niinpä varsinaisiin olutkauppoihin on oikeastaan asiaa vain niillä, jotka haluavat ehdottomasti harvinaisempaa.

Maailman oluet matkaan

Kun astuu sisään hyvään olutkauppaan missä tahansa maailmalla, tuntuu siltä kuin olisi tullut kotiin. Tiskin takana on asiantunteva ja ystävällinen myyjä, ja valikoimiin on onnistuttu poimimaan parhaat palat eri maiden kiinnostavimmilta pienpanimoilta, joukossa niin uusia kuin vakiintuneita. Hyllystä löytyy riittävän monia eri oluttyylejä, ja pullojen lisäksi tarjolla on ehkä olutkirjallisuuttakin sekä laseja ja muuta tarpeellista.

Bruisin-Ales_Flickr-Adam-Sonnett-cc-by-sa-2-0-attEurooppalainen olutkauppa on tosiaan usein myös paikka, jossa voi tutustua muiden maiden parhaisiin oluihin. Esimerkiksi Amsterdamin mainio De Bierkoning (per. 1985) väittää tällä hetkellä myyvänsä yli 1 500 olutta eri maista, mikä tarkoittaa siis muualtakin kuin Hollannista ja Belgiasta. Muistelen ostaneeni De Bierkoningin tiskiltä aikoinaan mukaani De Molenin oluiden lisäksi Ron Pattinsonin Amsterdam Pub Guide -oppaan.

Pariisin matkalla muutama vuosi sitten tuli yllätyksenä, että kävelymatkan päässä hotellilta oli kaksikin olutpuotia. Pariisi on hurahtanut käsityöolueen, ja kaupungissa on itse asiassa nykyisin lukuisia kauppoja, joissa on laaja valikoima erimaalaisia oluita. Ensimmäisessä pariisilaisessa olutkaupassa, jossa itse kävin, myyjä tarjoutui laittamaan ostamani huoneenlämpöiset pullot pariksi minuutiksi jäähdyttimeen, jotta saan ne mukaani kylminä. Tätä en ollut ennen nähnyt. Totesin jälkikäteen netistä, että kaupalla oli kohtalaisen erikoinen nimikin, People Drug Store.

Etelänaapurissa Tallinnassa yksi olutshoppailijan kohde on ollut jo joidenkin vuosien ajan Drink Shop. Kalseasta nimestään huolimatta kaupassa on hyvän olutpuodin tunnelmaa, ja valikoimassa on muutakin kuin uusinta virolaista craft beeriä. Drink Shop voitti sydämeni takavuosina myymällä mahtavaa belgialaista Sint-Bernardus Abt 12° -luostariolutta. Vanhassakaupungissa myös Koht hoitaa tuplavirkaa baarina, jolla on laaja valikoima ulosmyyntioluita. Tallinnassa on tietysti kourallinen muitakin olutostospaikkoja.

Helsingin olutkaupat vuonna 20xx

Helsingissä on tällä hetkellä 35 kauppaa, joista saa ostaa yli 4,7 % vahvuisia oluita. Niistä noin 20 on kantakaupungissa.

Alle 4,7 % vahvuista olutta myy lisäksi neljä Prismaa, neljä Citymarketia, reilu 50 pienempää K-kauppaa, satakunta S-Marketia ja Alepaa sekä muutama Lidl, reilu 50 Siwaa tai Valintataloa, satakunta R-kioskia ja sekalainen joukko muita kioskeja ja edellä mainittuihin ketjuihin kuulumattomia kauppoja. Muutamissa isoimmissa marketeissa valikoima on todella laaja ja monipuolinen.

Jos totta puhutaan, omalla ymmärrykselläni on mahdotonta arvioida, miten tähän kuvioon istuisivat itsenäiset olutkaupat siinä tapauksessa, että Alkon monopoli joskus purkautuisi. Olisi hauska nähdä jonkun markkinatutkijan näkemys aiheesta. Kai jossain on tehty jopa kyselytutkimusta siitä, mistä ihmiset haluaisivat oluensa ostaa, jos ennen valtion viinakaupoissa myyty olut yhtäkkiä vapautuisi?

Voisi veikata, että Kampin K-supermarket ja muutama muu maamme johtava alle 4,7-prosenttisten erikoisoluiden myyjä on jo tehnyt suunnitelmia senkin varalle, että myyntiin saisi joskus ottaa vahvempiakin oluita pieniltä panimoilta. Ne kuluttajat, jotka ovat oppineet hakemaan oluensa näistä kaupoista, pysyisivät varmasti uskollisina asiakkaina – kai entistä uskollisempina, jos olutvalikoimaa voitaisiin kasvattaa myös vertikaalisesti.

Muissa Euroopan pääkaupungeissa on tyypillisesti muutama riippumaton laajan valikoiman olutkauppa, mutta ei esimerkiksi kymmeniä tai satoja. Joissakin maissa vähittäiskaupan ketjuilla on pienempi rooli kuin Suomessa, ja niissä saattaa olla pienten erikoiskauppojen perinnettä myös muilla ruoka- ja juomakulttuurin osa-alueilla. Toisaalta on kaupunkeja, kuten Tallinna, joissa tarjonta taas on poikkeuksellisen hyvä sen takia, että ostajia tulee paljon myös naapurimaan puolelta.

Kun kaikki tällaiset reunaehdot ottaa huomioon, voisi kuvitella, että esimerkiksi helsinkiläisten ostovoima ja -halut riittäisivät tulevaisuudessa elättämään ainakin paria-kolmea tai ehkä useampaakin ketjujen ulkopuolista olutmyymälää, jos olutmyynti vapautuisi.

Ehkä jokin niistä olisi viinikauppa, jolla olisi lisäksi hyvä olutvalikoima (tai toisin päin). Lisäksi esimerkiksi Hakaniemen hallin Lentävän lehmän tyyppinen herkkukauppa voisi poimia myyntiin pari hyllyllistä juustojensa kanssa sopivia viinejä ja oluita.