Töölön perinteikäs Viisi Penniä -baari muuttui ravintolapanimoksi, kun Mad Hopper pystytti laitteistonsa sen baaritiskin taakse kolmisen vuotta sitten. En ole Mad Hopperista tullut blogissa paljonkaan kirjoittaneeksi, vaikka viime kuukausina olen pariinkin otteeseen ihan nauttinut joistain heidän oluistaan. Täytyy jossain vaiheessa testailla hepokattipanimon valikoimaa tarkemmin, mutta nyt yksi nosto eiliseltä.
Ruoholahden One Pint Pub, joka on tietenkin Helsingin olutbaareista ellei paras niin ainakin kolmen kärjessä, tarjoilee tällä hetkellä hanassa Mad Hopperin vahvaa stoutia nimeltä Parallax (8,5 %). Oman huomioni kiinnitti tämä luonnehdinta panimon julkaisemassa olutkuvauksessa: This hearty brew comes from historic 19th and 20th century recipes for Imperial Brown and British Treble Stouts.
Sanoja “brown” ja “treble” harvemmin näkee nykyajan stout-luonnehdinnoissa, joten herää kysymys, mistä resepteistä on tarkemmin ottaen haettu innoitusta. Viisi Penniä/Mad Hopper on vain muutaman korttelin päässä Hesperian puiston kupeessa 1800-luvulla toimineen Robsahmin stout-panimon entiseltä tontilta. Tuon helsinkiläispanimon reseptejä ei liene säilynyt, mutta Britannian autenttisia stout-reseptejä samalta aikakaudelta löytyy tietysti ongelmitta vaikka Ron Pattinsonin blogista.
Täysin sokkona maisteluun ei tarvitse mennä, vaan Mad Hopper kuvaa tarkasti käyttämänsä mallasvalikoiman (Eraclea, Amber, Brown, Low Colour Chocolate, Black). Eraclea on kuulemma välimerellinen ja hunajanmakuinen mallas. Humalat ovat Polaris ja Fuggle, joista ensimmäinen on saksalainen mutta varustettu yllättäenkin järjettömän korkealla alfahappopitoisuudella.
Olut on musta ja melko samea, vaahto on vaalean beigenväristä. Tuoksu on paahteinen, melkein tupakansavuinen ja vähän multainen. Maku alkaa tiheän ja ankaran oloisena mutta on lopulta yllättävän monikerroksinen. Alussa on noen, tumman suklaan ja espresson kireää tunnelmaa, sitten avautuu hedelmäinen tai pikemminkin marjainen loppusuora. Siinä on seljaa tai karhunvatukkaa. Jälkimakuun jää marjojen lisäksi jonkin verran humalan katkeroa ja toffeen makeutta. Korkeahko alkoholipitoisuus ei paljonkaan vaikuta tuoksuihin ja makuihin.
Jotenkin jään pohtimaan tätä olutta arvioidessa tuota panimon ääneen lausumaa pyrkimystä edellisten vuosisatojen stout-reseptien tavoittamisesta. En tiedä, onko Mad Hopper siinä mielestään onnistunut, mutta varsin pätevältä export stoutilta tai jopa imperial stoutilta Parallax tältä pohjalta vaikuttaisi. Kuten sanottu, enemmän tai vähemmän tällaisten oluiden tyyssija tuolta Töölön ulommista osista 140 vuotta sitten löytyi.
Olutkoira 