Oluthistoriallinen joulukalenteri 2019, luukku 4

Kieltolain aikana jouluportteria myi ainakin Iso-Kaljatehdas Tampereella. Ilmoituksessa joulukuulta 1927 tarjotaan sekä juldricka– että julporter-nimisiä juomia. Mahtoiko ensin mainittu olla kotikaljan tyyppinen alkoholiton juoma ja toinen mieto mallasjuoma? Pyynikin panimo myi samassa Tammerfors Aftonblad -lehdessä aatonaattona julvaarinkalja– ja julmjöd -tuotteitaan.

Portteri-sana lähti noina aikoina elämään omaa elämäänsä toisaalta myös virvoitusjuoman nimenä. Esimerkiksi Savon Sanomat ilmoitti syksyllä 1919 paikallisen työväen osuuskaupan limonaditehtaan tuotteista, joita olivat limonadi, portteri ja metsämarjakuohu.

Myöhemmilläkin vuosikymmenillä tunnettu juoman nimi oli portterilimonadi, vaikka itse portteriakin sai taas vuodesta 1932 alkaen ennen kaikkea myös vahvana oluena, joka oli selkeästi alkoholipitoisempi kuin muut Alkon myymät oluet.

julporter-tammerfors-aftonblad-21-12-1927limonadi-savon-sanomat-06-09-1919

Perhon Kveik

Helsinkiläinen panimokoulu on pullottanut norjalaisella perinnehiivalla tehtyä olutta. Kveik oluen nimessä viittaa juuri hiivaan, koska kuten Lars Marius Garshol on lukemattomat kerrat sanonut, kveik ei ole oluttyyli. Mitä oluttyyliä Perhon uutuus edustaa? Mukana on ohramaltaan lisäksi ruismallasta, joten ruis-alesta voi ehkä puhua. Voi myös miettiä, onko kyseessä norjalainen maltøl, mutta sitä en osaa arvioida – en tiedä tai ainakaan muista, onko sellaiselle muita tyylivaatimuksia kuin kveik-hiivan käyttö. cof

Olen aikaisemmin maistanut norjalaista maalaishiivaa vain kahdessa oluessa, jotka olivat molemmat puolalaisia, toinen tyyliltään double IPA ja toinen maltøl. DIPAssa moderni humalointi ehkä jyräsi muita makuja alleen, joten en onnistunut lausumaan siitä mitään selkeästi hiivaan liittyvää arviota. Maltølissä pääsin vähän enemmän jyvälle kveik-hiivan luonteesta, ja Vossin alueen hiiva oli siis puolalaista kokeilua ollut käyttämässä.

Perhon hankkima kanta on myös vossilaista hiivaa Sigmund Gjernesiltä, ja se tuntuu nousevan oluessa etualalle. Mieto tuoksu tuo erikoisesti mieleen joidenkin 90-luvun pienpanimoiden ale-oluet, joissa humalaa oli hädin tuskin peruslageria enemmän eikä se tuonut isommin aromiakaan. Jotain hiivaista tuntuu tuoksussa, samoin maussa, jossa ananaksen tai sitrushedelmien kirpeys lisäksi hyppää kielen takaosaan. Tämä ei ole mikään neutraali olut – jossakin tutummassa oluttyylissä epäilisin moista lievää happamuutta viaksi. Mausteita ja hedelmäisyyttä jää jälkimakuunkin, mutta minun on jälleen varsin vaikea sanoa, mitä kaikkea kveik-hiivan on tarkoitus tuottaa olueen ja mitä ominaisuuksia on tullut muista syistä.

Kiinnostava aluevaltaus panimokoululta – varmasti tämä on ollut myös mielenkiintoinen olut tehdä. Minun ei kannata tästä paljon viisastella, kun kveik ja sen käyttö, maut ja ominaisuudet ovat itselleni tuttuja lähinnä kirjoista tai blogeista (noita paria puolalaisolutta lukuun ottamatta). Tietysti olisi hauskaa kuulla, mitä Lars Marius Garshol tai joku norjalainen olutmestari sanoisi tästä helsinkiläisten panimo-opiskelijoiden oluesta. Tai kenties Perhon 44 pullon erä on jo mennyt parempiin suihin.

Kuten pari vuotta sitten totesin, kveikistä saattaa muodostua avantgarde-olutpiireissä vielä hieman nykyistä isompi muotijuttu. Sitähän on nykyään kaupallisestikin saatavilla. Sanon tuon ennustuksen kuitenkin yhä varauksella, koska hiivat ja niiden erot eivät ehkä taivu trendiksi ja hypeksi aivan yhtä helposti kuin humalalajikkeet.

F.C.B.R.-oluet: Mufloni Pumpkin Spice Ale ja Lapland ESB

S-ryhmän olutravintolat ovat jo parina aiempana vuonna järjestäneet Finnish Craft Beer Revolution -tapahtumaa, jossa kotimaiset käsityöpanimot esittäytyvät ketjun eri baareissa. Konseptiin kuuluu jopa hevoskärryajelu, joka tosin toimi vain tämän viikon torstaista lauantaihin, vaikka F.C.B.R.-tapahtuma jatkuu ensi viikon loppuun asti.

Ideana näissä suomalaisen pienpanimo-oluen “täsmäpudotuksissa” on, että kuudessatoista olutravintolassa pääkaupunkiseudulla ja yhdessä Hyvinkäällä on kussakin esillä yhden kotimaisen pienpanimon juomia. Ainakin osa näissä tap takeover -käytäntöä etäisesti muistuttavissa valtauksissa tarjottavista oluista on uusia, tänä syksynä lanseerattuja tuotteita. Kävin kahdessa ässäbaarissa ja tässä vaikutelmia sekä paikoista että oluista.

Ølhus Stockholm, Kamppi

Ølhus Stockholm on lähes tyhjä, kun tulen paikalle lauantai-iltana seitsemän maissa. Tämä on lähellä kaupungin kiireisimpiä reittejä, mutta ei ehkä suoraan yhdelläkään niistä. Hetken tyhjyyttä ihmeteltyäni sisään alkaa kyllä ajelehtia enemmän porukkaa, joten kyseessä onkin ehkä enemmän myöhäisillan paikka. Baari on suhteellisen viihtyisä, vaikka hiljaisella hetkellä vaikuttaa vähän kliiniseltä. Kattokruunuja ja muuta tunnelman luojaa löytyy, joten ei kai tästä puutu kuin lautapelejä pelaava opiskelijaporukka tai jotain vastaavaa.

mdeJuon kurpitsaolutta. Totta puhuen kurpitsaolut on syy, miksi ylipäätään olen lähtenyt F.C.B.R.-tapahtuman baareja kiertämään. Olin aikani selaillut Twitteristä ja muista kanavista amerikkalaista olutpöhinää, ja siellä on nyt pumpkin ale -sesonki. Kun huomasin, että Beer Hunter’s oli tehnyt tällaisen oluen, Pumpkin Spice Alen (7 %) F.C.B.R.-hanoja varten, ajattelin, että tätä tyyliä voisi taas vaihteeksi maistaa. Kun käsityöpanimot Suomessa ja muualla tekevät mitä tahansa hapanta ja sameaa mikä Amerikassa myy, niin mikseivät ne voisi kunnioittaa tätä Halloween-ajan olutperinnettä, jolla on jo yli 30-vuotinen historia.

Pumpkin spice on maustesekoitus, johon kuuluvat suunnilleen samat mausteet kuin meikäläiseen piparkakkumausteeseen tai “joulumaustesekoitukseen”. Kyllä se tämänkin oluen tuoksussa jo tuntuu – siinä on pullaa ja paahdettua kurpitsaa. Itse olut ei ole niin paksu ja mehevä kuin tuoksu antaisi luulla. Vähän siirappista makeutta ja omenapiirakkaa on maussa taustalla, mutta se on pääasiassa hedelmäisen keskitien vahvan alen maku – siitä huolimatta, että olut pelaa mausteen ehdoilla. Aivan pientä happamuuttakin pääsee läpi, ja jälkimaussa on aavistus humalaa. Mietin, olisiko tästä kannattanut tehdä selkeästi vielä makeampaa ja paksua tököttiä? Nyt olut ehkä hieman väistelee kurpitsaisuuttaan. Tällaisenaankin tämä sopii joka tapauksessa vain reilusti maustettujen oluiden ystäville.

Oluthuone Poseidon, Katajanokka

Minulla on ollut pieni kana kynittävänä S-ryhmän kanssa siitä, että se ikään kuin yrittää tehdä hyvää 2010-lukulaista olutravintolaa mutta sortuu brändäyksessä 90-lukulaiseen matalamielisyyteen. Siinä missä muinainen William K -ketju on nyt jo aivan kunniallinen (kuka enää muistaa, mistä sen inspiraatio alkujaan tuli?), Ølhusit olivat aloittaessaan vuonna 2014 ärsyttävän laskelmoituja. Ketjun aiemmat muka-tšekkiläiset baarit teipattiin uudelleen skandinaavisiksi, kun markkinointiosasto kertoi Pohjoismaiden olevan nyt hip ja hype olutalue.

Katajanokan Poseidon on nykyään eri maata. Eräs sukulaiseni piti kiinteistössä 80- tai 90-luvulla Poseidon-nimistä ruokaravintolaa. 2000-luvun alussa Poseidonin omi Oluthuone-ketju ja liitti sen Pivnice Pošeidon -nimisenä “tšekkiläisten” kapakoidensa ryhmään Hádankan ja Milenkan seuraksi. (Nykyinen Ølhus Stockholm oli myös Hostina-nimellä osa tätä joukkoa lähes kymmenen vuotta.) Muista tšekkibaareista tehtiin siis sittemmin skandinaavisia ølhuseja, mutta Katajanokan “Possu” sai pitää neutraalimman identiteetin – enää se ei yritä edes olla tšekkiläinen, ja hyvä niin.

Poseidonissa on suomalaisittain harvinaista pubimaista tunnelmaa, matalia kattoja ja erilaisia hämyisiä tiloja. Tiiltä on paljon, ja sehän sopii katajanokkalaiseen maisemaan. Tämä on yksi suosikkipaikoistani Oluthuone-ketjussa, mutta Helsingin kantakaupungissa Katajanokka on hieman eristäytynyt kolkka, jossa tulee käytyä valitettavan harvoin.

Poseidonissa on väkeä, sekä porukoita että satunnaisia yksittäisiä kävijöitä. Tilaan Tornion Panimon 5,9-prosenttisen Lapland ESB:n. Prosentit ovat samat kuin Fuller’sin ESB:n pullo- ja kegiversiossa. Torniolaista ESB:tä luonnehditaan näin: perinteinen, vahva bitter, jossa yhdistyvät Lapin vesi, suomalaiset maltaat ja aidot brittihumalat. Kuparinruskea, pehmeän maltainen, havuisa humalointi, jossa yrttiset katkerot.poseidon

Osa noista adjektiiveista osuu oman maistelukokemukseni perusteella oikeaan ja loput eivät. Vahva bitter ja havuisa humalointi ovat ehkä ne eniten paikkansa pitävät. Perinteisestä en tiedä – mihin perinteeseen viitataan? Kylmenevään vuodenaikaan ESB kyllä sopii, koska tyylilajin esiäidillä, Fuller’s ESB:llä on juurensa vuonna 1969 Winter Ale -nimen saaneessa oluessa. Jo tuoksussa tuntuu englantilaisen oluen piirteitä: lämmintä hunajatoffeista maltaisuutta.

Varmasti käytetyt humalat ovat brittiläisiä, kun esittelytekstissä kerran niin sanotaan. Kuitenkin amerikkalaisia ominaisuuksia nousee pintaan – havumetsän aromi ja maku, ja pihkainen katkeruus, suorastaan kitkerään vivahtava. Tuoksun lupaama maltaisuus jää näiden piirteiden alla maussa avautumatta, ja tyypillistä brittiläistä appelsiinimarmeladin ja keksien paahteista liittoa ei löydy. Esittelytekstissä mainittua pehmeyttä en aivan allekirjoita – paitsi ehkä verrattuna vielä katkerampiin, humalavetoisempiin oluihin.

* * * * *

Oluiden yksittäisistä piirteistä voi tietysti keskustella, mutta sekä Mufloni Pumpkin Spice Ale että Lapland ESB ovat sellaisia juomia, joita mielelläni tähän aikaan vuodesta maistelen. Olen kausioluiden ystävä, ja tällaiset ystävälliset oluttyylit sopivat kaupungin kylmeneviä iltoja lämmittämään. Vallankumousretoriikkaan en suuremmin usko, mutta F.C.B.R. on joka tapauksessa hyvä muistutus siitä, miten suuri määrä oluen voimaan luottavia baareja Helsingin keskustasta ja sen lähistöltä löytyy. Osuusliikkeen ulkopuolellakin niitä onneksi on, ja siitä taas tulevissa postauksissa lisää.

Jeriko Wild Ale nousee Seinäjoen seinämistä

Mallaskosken panimo on aina kanavoinut pohjalaisia juuriaan ja paikallista sielunmaisemaa monin eri tavoin. Vanhoissa Kuohu-tölkeissä oli jussipaidan vinoruutuja. Lonkerot ja siiderit ovat olleet Häjyä ja Komiaa. Kuohu itsessään oli nykyisen panimon edeltäjältä, 1920–60-luvuilla toimineilta Mallaskosken Tehtailta peritty brändi.

Nyttemmin Kuohukin taitaa olla nimenä kuopattu. Ainakin panimon omilla sivuilla esiteltävä perusvalikoima on stailattu 2010-luvun craft-tyyliin ja oluiden nimiksi on jätetty tyylinimet kuten Heller Bock ja Amber Lager. Mallaskoski-logo on mukana tölkin kyljessä muistuttamassa juurista. Käytössä oleva logo on ilmeisesti sama, jota alkuperäiset Mallaskosken Tehtaat käyttivät. Vahvuus on kohonnut kautta linjan entisen maitokaupparajan yli, 5 % paremmalle puolelle.

Paikallisuus on kuitenkin tullut panimon tarjontaan mukaan uudella tavalla. Tuore olutlanseeraus Jeriko Wild Ale (5,6 %) viittaa nimellään Seinäjoen keskustan tuntumassa sijaitsevaan alueeseen, joka tunnetaan paikallisesti Jerikona. Edellä mainittu “vanha” Mallaskoski perustettiin nimenomaan Jerikon suunnalle, joskin siellä tehtiin kieltolain takia 1920-luvulla vain mietoja mallasjuomia. Sittemmin se muutti samaan paikkaan vesitornin juurelle, jossa nykyinen Mallaskoskikin toimii.

Uutuusolutta varten olutmestari Jyri Ojaluoma on käynyt keräämässä villihiivaa Seinäjoen uomasta läheltä alkuperäisen panimon sijaintipaikkaa. Tällä hiivalla on käytetty hapanolut, joka on tehty kattilahapatuksella. Kettle souring on ehkä halvan oloinen oikotie sellaisten puristien mielestä, joille belgialaisten hapanoluiden pitkät ikäännytysprosessit ovat ainoa oikea tapa. Kuitenkin esimerkiksi Amerikassa kattilahappamat ovat olleet viime vuosina hyvin suosittuja.jeriko

Jeriko Wild Ale on kevyen vaalea, selkeästi hapan mutta ei naamaa vääntävä sour. Siinä on samaa greipin kuoren makua kuin belgialaisessa lambicissa, mutta ei hevosen loimea tai muitakaan maalaismaisia sävyjä – ei toki myöskään brysseliläisen Brettanomyces-hiivan aromeja ja makuja. Lievä vihreän rypäleen ja hiivan tuoksu tuo mieleen itävaltalaisen Sturmin ja vastaavat hyvin nuoret viinit. Tämä on aika helposti juotava hapanolut, joka ei aseta ainakaan kompleksisten eurooppalaisten hapantyylien ystäville välttämättä tarpeeksi haastetta.

Kotiseinäjokinen maistoi Jeriko Wild Alea myös ja sanoi kunnioittavansa panimoa tuotteen kehittelystä. Hän totesi, että tällaiselle oluelle voisi kyllä kuvitella sopivia hetkiä, mutta oli samaa mieltä kanssani, että kyseessä on easy drinking -hapanolut. Jeriko ei ollut koehenkilölle erityisen tuttu käsite muuten kuin legendaarisen Jerikon grillin kautta. Seinäjoesta hiivan kerääminen ei tuntunut pahalta ajatukselta, kun kerran joessa voi uidakin ainakin Sahalammen uimarannalla. Pienempi Pajuluoma kuulemma haisi aikoinaan kauhealta, vaikka sielläkin varmaan kasvaa “vaikka mitä villihiivoja”.

Groteski – Suomen Paras Olut on uskollinen puolalaistyylilleen

Tämän blogin toistaiseksi luetuin postaus on Puolalainen olut eilen ja tänään keväältä 2017, ja taidan olla muutenkin puolalaisesta olutkulttuurista eniten julkaissut suomalainen olutkirjoittaja. Niinpä tuntui luontevalta rynnistää läheiseen William K -ketjun baariin heti, kun somesta huomasin sinne saapuneen Suomen Parhaaksi Olueksi valittua grodziskieta. Se on nyt testattu, ja alla pienen tyyli-intron jälkeen maistelumerkintöjä.

Mikä grodziskie?

Kommunistiset talousjärjestelmät eivät olleet totaalisen (totalitaristisen?) huonoja paikkoja muinaisten oluttyylien säilymiselle, vaikka jotkut angloamerikkalaiset lähteet antavatkin ymmärtää rautaesiripun laskeutuneen erikoisempia mallasjuomia tuhoamaan. Kummasti Neuvostoliitossa, Puolassa ja Tšekissä juotiin pohjahiivaportteria, ja DDR:lle kuuluu kunnia nykynuorten suosiman Gosen ylösnousemuksesta.

Länsi-Puolassa grodziskie-nimisen savuvehnäoluen perinne jatkui suunnitelmataloudesta huolimatta vuoteen 1993, kunnes kapitalismi tappoi sen. Grodziskie, saksalaiselta nimeltään Grätzer, kuului Preussin rikkaaseen pintahiivaoluiden traditioon, jota vapaa markkinatalous oli jo ennen ensimmäistä maailmansotaa harventanut armotta. Vain vahvat selvisivät niistä taistoista, eikä henkiin jääneiden joukossa ollut monia pintahiivaoluita.

Grodziskien kotikaupungin Grodzisk Wielkopolskin panimohistoriaa on jäljitetty ainakin 700 vuoden päähän. Se sijaitsee humalanviljelyalueella, jossa kai yhä Tomyski- tai Nowotomyski-lajiketta kasvaa. Kuten monissa muissakin manner-Euroopan panimokaupungeissa, Grodziskissa pantiin jo 1600-luvulla erityisesti vehnämaltaisiin perustuvaa olutta – varmaan sitä aiemminkin.

Kun Puola 2010-luvun vaihteessa heräsi muun maailman vanavedessä käsityöoluisiin ja Euroopan oluthistorian ihmeisiin, Grodziskie Redivivus -nimisessä projektissa rakennettiin raameja perinteisen oluttyylin henkiin herättämiselle. Lähdettiin rekonstruoimaan Grodziskin viimeisen panimon miedointa, 7,7° Ballingin (noin 3 % abv) vahvuista 100-prosenttisesti vehnäpohjaista olutta. En tunne panimon historiaa, mutta projektin raportista saa käsityksen, että se – joko panimo tai ainakin olut itse jossain muodossa – tosiaan sinnitteli 1990-luvun alkuun saakka.

Olut oli raportin mukaan raaka-aineiltaan hyvin paikallista. Sen makuun vaikuttivat kaupungin kaivojen kova vesi ja juurikin nuo Nowy Tomyślin alueen aromaattiset, noin 5% alfahappoiset humalat. Hiiva oli pintahiivaa, jossa oli sekä paikallisia kantoja että jossain vaiheessa Berliinistä tuotua kantaa. Mallastaminen tapahtui myös paikallisesti ja tammisavulla kuivaamalla (ei Bambergin tavoin pyökkisavulla).

Puolalaista olutta Kallaveden rannalta

Iso-Kallan Panimon tänä vuonna lanseeraama Groteski (3,2 %) kukitettiin siis Suomen Parhaana Oluena tässä kuussa järjestetyssä palkintojenjaossa. Kilpailuoluet tuomaroitiin kesällä ja finaaliraati kokoontui Helsingin SOPP-festarien yhteydessä. Olen nähnyt Groteskia kutsuttavan Suomen ensimmäiseksi grodziskieksi, mikä onkin hyvin mahdollista. En usko, että yksikään muu ei-puolalainen grodziskie on saanut lähellekään tämän tason julkista huomiota kotimaassaan.groteski

Analyyttinen oluenmaistelu ei ehkä ole erikoistaitojani, mutta maistelen Groteskia nyt yrittäen verrata sitä puolalaisiin grodziskie-oluihin, joita olen joskus juonut. Olen testannut niitä ehkä yhteensä kymmenkunta, ja vaikka ne eivät olleet aivan samasta puusta veistettyjä, yleisimmät ominaisuudet toistuivat lähes kaikissa.

Myös kuopiolaisessa grodziskiessa olivat nyt samat perusperiaatteet kunnossa. Tuoksu muistutti saksalaista vehnäolutta, mutta siitä puuttui banaanimainen hedelmäisyys ja toisaalta takamatkalla oli miedosti savua. Näin tulee ollakin. Maku oli selkeän vehnäinen sekin, ei tarjonnut yllätyksiä mutta ei tosiaan pettymyksiäkään. Savuisuus oli maussa maltillista, ei savukinkkumaista, ja se kääntyi loppumaussa hieman tuhkaiseksi. Toisaalta tämä on puhdas ja suorastaan askeettinen vehnäolut, ja toisaalta taas maukkaimpia maistamiani noin 3-prosenttisia oluita. Jälkimakuun jäi kenties pieni vehnäinen kirpeys, mutta missään vaiheessa tämä olut ei ollut hapan. Humalaa siinä oli myös erittäin hillitysti – ehkä grodziskiessä voisi olla reippaamminkin.

Jos yksinkertaiset, laadukkaat maut olisivat nykyään arvossaan, tässä voisi olla iso hitti. Annetaan joka tapauksessa pisteet sekä panimolle että SPO-raadille tyyliltään erikoisen mutta olemukseltaan matalaprofiilisen oluen nostamisesta hetkellisesti kotimaiseen valokeilaan. Groteski on tyylilajissaan ja muutenkin hyvin tehty tuote.

Hedönist & Friends: Homemade Dynamite #1 Toukopukki

Panimot tekevät nykyään paljon oluita frendiensä kanssa. Joskus on kysymys siitä, että pitkäikäiset, perinteikkäät panimot haluavat osoittaa olevansa kartalla 2010-luvun trendeistä. Tällaisia viritelmiä ovat brittiläinen Fuller’s & Friends tai saksalainen Maisel & Friends. Niissä konkaripanimot työstävät käsityöoluita yhdessä nuorempien, dynaamisten tekijöiden kanssa. Jos esimerkiksi Maisel on yleisesti tunnettu perusbaijerilaisesta vehnäoluesta, Maisel & Friends -brändin alla saattaa syntyä vaikka Choco Porter tai Hoppy Hell.

Suomalainen Hedönist & Friends -otsikko kätkee taakseen erilaisen, hieman sekavamman kuvion. Ensinnäkään Hedönist ei ole panimo vaan jonkinlainen toimija, jolla on majapaikka Helsingissä. Brändinä Hedönist kuuluu Saimaa Brewing Companyn tuoteperheeseen, jossa sen tehtävänä on luullakseni tuoda mikkeliläisen, konservatiivisemman big craftin rinnalle nuorekkaita tuulia ja rentoa asennetta. Tavallaan Hedönist on jo itsessään jonkinlainen “Saimaa & Friends”.

Homemade Dynamite taas on kotiolutkilpailu, joka on Hedönist & Friends -verkoston esimmäinen projekti. Kilpailua tuomaroimassa on myös muista yhteyksistä tuttuja hahmoja kuten Malmgårdin Panimon Tuomas Markkula, bloggari Jaakko “Jaska” Matikainen ja olutalan yleistaituri Anikó Lehtinen. Jos oikein ymmärrän, kisa pyörii kalenterivuoden ympäri eikä esimerkiksi vain kerran vuodessa. Kilpailurakenteen kuvausta löytyy Homemade Dynamite -nettisivuilta tai Jaskan postauksesta. Porkkanana osallistujille on joka tapauksessa oman oluen saaminen valtakunnalliseen jakeluun.

Tällainen on nyt sitten Alkojen hyllyihin taannoin ilmestynyt Toukopukki, joka on tyylilajiltaan tumma Weizenbock. Vahvuutta on peräti 8,6 %. Tekijät ovat etiketin mukaan Dan Koivulaakso (onko kyseessä kaupunginvaltuutettumme?) ja Jussi Vuorio. Ironisestihan tässä on tapahtunut nyt niin päin, että äärimmäisen hype-henkinen Hedönist-brändi on päätynyt ensimmäisenä frendijulkaisunaan lanseeraamaan oluen, joka edustaa epämuodikasta saksalaista setätyyliä.

cofMinulle tämä kaikki sopii mitä mainioimmin. Ehdin tänä kesänä heiluttaa jo märkää rättiä Hedönistin IPA-uutuuksien suuntaan, osittain siksikin, etten ollut ehkä niiden ydinkohderyhmää. No Weizenbockien kohderyhmää minä kylläkin olen. Tätä sitten kotiutuikin lähi-Alkosta pari pulloa, ja täytyy sanoa, että odotukset maistelussa jopa ylittyivät. Kotimaisten bockien kanssa olen joutunut silloin tällöin pettymäänkin.

Toukopukin ensivaikutelma oli, että tässä on suunnattoman täyteläinen, makea ja ylipäätään monia nuppeja kaakkoon vääntävä olut. Jos jonkin Aventinuksen mausteisessa omaperäisyydessä on samanlaista mystiikkaa kuin vaikkapa Rochefortin 10°:ssä, tämä on kansanomaisempi, ehkä sahtimainenkin olut. Kypsää banaania ja tummia kuivahedelmiä on jo tuoksussa, samoin jotain umamia, ehkä vaahterasiirappimarinoitua pekonia. Maku seuraa samoilla linjoilla. Suutuntuma on hiilihappoisempi kuin pehmeissä sukulaisoluissa – esimerkiksi Erdingerin Pikantuksessa – vaikka näkyvää vaahtoa on paljon vähemmän.

Vehnäbockeja on moneen lähtöön. Jos tämä tummempi, makeampi siipi houkuttaa, Toukopukki on kotimaisena vaihtoehtona aivan asiallinen esitys. Olut on kai valmistettu tähän laajempaan jakeluun Malmgårdilla Pernajassa, ja kartanon tuotepalettiinhan tämä tuntuisikin sopivan selvästi paremmin kuin hörhömäisen Hedönistin. Kiva että panimoiden uutuuslistoille tulee yhä muutakin kuin IPAa, jos ei muuten niin sitten kotiolutkilpailujen kautta. Panimoilla on paha tapa tehdä sitä, mitä olettavat trenditietoisimpien kuluttajien juuri nyt vaativan. Kotioluen tekijänä ainakin itse panisin juuri niitä oluita, joista satun eniten tykkäämään.

Finland’s Mr Real Ale is worried about Brexit

With an extra week’s wait in Dover, and another week stuck in Finnish Customs, there would be no time left to sell the beer in my pub, says Thomas Aschan, who started serving British real ale in the Helsinki area in the mid-90s.

After almost 25 years, you can say this thing has some history behind it. A handful of publicans in the Helsinki metro area have been selling real ale since the 1990s, virtually without interruption. The pumps dispensing the good British stuff are not only a point of pride for the pubs but something the regulars have grown to rely upon.

Now, with Brexit looming, these places find themselves more attached to the destinies of the British brewing sector than most Finnish bars.

Thomas Aschan organises an annual Real Ale Festival at his pub The Gallows Bird in Espoo, a few kilometres west of Helsinki. He has done the event for more than twenty years, and suspects that his festival – with a selection of 40 cask ales in the best year so far – may be the only one of its kind in continental Europe, or certainly one of very few.

‛My last festival, in January 2019, was subheaded The Brextival, because we thought the UK would be leaving the European Union in March. The future of the whole event felt uncertain. Well, it is still uncertain,’ says Thomas.

With the next edition of the festival scheduled for the first weeks of 2020, he needs to start making the arrangements with British breweries in the coming weeks. Waiting until late in the year would mean no event in January. But in any case, a no-deal Brexit is likely to risk the regular imports of real ale indefinitely.

‛Now I just hope the whole Brexit thing would either be over quickly – at the end of October – and some kind of a deal could be reached as soon as possible after that. Or that the Brits would seek another long extension and just come to their senses at some point.’

Aschan

Thomas Aschan behind the bar at The Gallows Bird.

Even in the best of circumstances, importing cask-conditioned beer to Finland is more complicated than normal beer trade between two countries.

The journey typically takes three weeks: one for the brewery to package products for shipment, another for the delivery to the port of loading, and a third week at sea. If a brewery gives its beer a five-week shelf life, that leaves two weeks for the pub to sell the beer in Finland.

‛This is how it goes when I order the beers through an importer, which is 95% of the time. But if I order directly from breweries, that usually saves a good amount of time. For my festival, I order everything directly, but then I pay both the UK tax and the Finnish tax.’

In case a no-deal Brexit adds two extra weeks to the regular three-week import cycle – one at the UK Border and another one at the Port of Helsinki – the number of days left to actually sell the beer in good shape will come perilously close to zero.

*****

When I went to Espoo to talk to Thomas, I had no particular intention to write a Brexit story. Rather, the idea was to reminisce about the past couple of decades, to hear how it all had started back in the 90s and how Finnish punters had responded to a beer that may seem slightly eccentric to someone accustomed to bog-standard lager.

‛Believe it or not, the first real ale I sold in this pub was not British but Finnish. It came from a new microbrewery in Central Finland called Palvasalmi. They closed only five years later, but just last week I found a battered old pump-clip for their Best Pal bitter’, says Thomas.

In March 1996, the bar at the Old Student House in Helsinki had managed to get hold of a cask of Wells Fargo – the first ever British-imported real ale sold in Finland. Around the same time, the fifth anniversary of a Finnish beer magazine was celebrated with several casks from Fuller’s.

‛I bought one or two casks of London Pride from that import to sell here at The Gallows Bird. A few hours after opening the first one we had nothing left. So that’s where it started for us. We had had British keg bitter on tap for a couple of years on and off but that was the first cask.’

‛Our first Real Ale Festival at The Gallows Bird in 1998 was also probably one of the shortest beer festivals in world history. I had five or six different real ales from Shepherd Neame, Fuller’s and possibly Morland. Again it took just four hours till the last drop was gone.’

Thomas says real ale had a small but dedicated followership right from the start, and it has grown over the years. Although Finns today are generally much more used to beers that are not macro lager, he still instructs staff to ‛warn’ first-time drinkers that they are about to buy a pint that may taste flatter and warmer than whatever they might normally have.

‛My own taste has also developed along the way, or should I say I seem to have come full circle. The first foreign beers I fell in love with were British, possibly McEwan’s Export which became available in Finland in the late 1980s.’

‛Then I had phases where I’d drink sour Belgian beers, bitter American IPAs, or other styles that were even more extreme. But lately I’ve been going back to those subtle malty flavours. It takes a really good brewer to make a delicate UK-style ale with low ABV but enough body and packed with taste.’

*****

We are drinking Rock the Kazbek from Redemption, a new-ish craft brewery in North London. It’s my first time with this beer and this brewery. The UK currently has more than 2,000 breweries. How do you source the beers for the pub and your festivals?

Thomas Aschan: ‛I obviously go to a lot of breweries personally. This one, Redemption Brewing, I visited when I was in London for this year’s Great British Beer Festival. Our regular Finnish importer was taking a summer break and I ordered five of their beers directly from the brewery to tide us over the break.’

‛These days, the number of breweries in London alone is just staggering. A lot of them are good ones, too. The overall quality is much more consistent than even, say, five years ago. You no longer get the kind of nasty surprises you sometimes did then. There are also a lot of beers that are truly outstanding.’

‛Whenever I can I also travel to festivals in the UK. I’ve found a lot of great beers that way. I remember tasting Brewers Gold by Crouch Vale at GBBF back in late nineties, early noughties. That was one of the early golden ales and the judges loved it, too. The same way we also found Dark Star’s Hophead around the same time. It was actually a better beer than it is now.’

‛But I must say some of the major festivals have grown too big for me. The selection is mind-boggling and it’s almost impossible to find all the beers you had marked down as interesting. One of my favourite festival experiences is from Wedmore in Somerset, where we went with my beer club. The venue was a village hall, and when our bus arrived there was a table with Finnish and English flags waiting for us. The range of beers was humanly comprehensible and sourced from local breweries.’

The Gallows Bird in its current location will close in 2021 when the building is taken down for development. You already have another little pub, Captain Corvus, at the Iso Omena mall. And later this year you will open a new brewpub a couple of kilometres down the road in Tapiola. What’s your plan with these new places, and will real ale still play a role?

‛Yes. In the brewpub, we’ll be working together with Ville Leino, who is the brewer at a local craft brewery, Olarin Panimo. He has already brewed cask beer for us on a couple of occasions, and that is something we’re looking to do in the new place, too. We’ll have a 500-litre brewing kit and also a food menu. So those two things are different compared to the pub we’re in now. On top of that, we will of course continue to serve British cask ale just as always.’

Have other Finnish breweries been doing real ale recently?

‛Well, there was long gap after Palvasalmi quit almost twenty years ago. But in the past few years, there have been a handful of brewers around Southern Finland who have supplied us. We have had cask beers from Ruosniemi, Malmgård, Suomenlinna – at least those three. It’s not something they do all the time, but I get it by special request.’

And any other countries?

‛Not really. Only Ireland actually. We’ve had O’Hara’s Stout and Moling’s Red at least once, but that was also a one-off deal.’

When a central Helsinki pub, Kuikka, decided last year to stop serving real ale due to low demand, there was some speculation on an online beer forum that the first generation of beer enthusiasts might be getting too old to go to the pub, and that the young ones no longer cared for cask. What’s your take?

‛I can only speak for my own pub, but we have seen no signs whatsoever of slowing sales in cask beer. We’re able to sell any real ale on our pumps under the three-day limit that I consider optimal. Four days is still okay but towards the end you start to feel it going a bit flat. I have instructed my staff to go down to the cellar every day to taste and smell the beer.’

‛Why does real ale not sell in a particular pub? Sometimes it’s a chicken-and-egg problem – or do I mean a vicious circle? If you can’t shift the product quickly enough it will go bad – and when you sell beer that’s a bit off, even once, you’ll have a hard time selling it next time around.’

So real ale is still going strong in Finland. Any other thoughts about the future?

‛Well, I personally believe that the classics will always be relevant. Once all the fuss we have now about NEIPA and sour beers passes, a new interest towards traditional styles such as British cask bitter will arise.’

‛I belong to the first generation of serious Finnish beer aficionados, and I think we were ahead of our time in many ways. People who started to brew or sell beer or write about beer at the same time I did brought these phenomena – real ale, traditional IPA, and so on – to Finland around the mid-90s. Just a few years earlier, there was not a single microbrewery in this country, all beer imports were a state monopoly and practically all we had was blond lager. So it’s nice to see that our mission is still bearing fruit!’

Text: Teemu Vass (teemu.vass@gmail.com)

*****

Where to find real ale in the Helsinki metro area?

  • The Gallows Bird (Merituulentie 30, Espoo). See above.
  • St Urho’s Pub (Museokatu 10, Helsinki). This is a city-centre stalwart with Fuller’s ESB and a guest beer on hand-pump. Also Finnish food, pizzas and a good selection of tap and bottled beers.
  • Angleterre (Fredrikinkatu 47, Helsinki). Angleterre is a Helsinki restaurant with a long history, in its current incarnation a British-themed pub since 1976. Two hand-pulls.
  • Black Door (Iso Roobertinkatu 1, Helsinki). Another UK-themed pub operating since 1992 and serving real ale since 1998.
  • Viisi Penniä (Mannerheimintie 55, Helsinki). ‛The Five Pence’ opened in 1956 but was transformed five years ago into a serious gastropub with one real ale pump.
  • The Pullman Bar (Rautatientori, Helsinki). A spacious bar on the upper floor of Helsinki’s central railway terminal serves real ale, apart from a few summer weeks.
  • Kitty’s Public House (Keskuskatu 6, Helsinki). A pub in a city-centre shopping gallery has a real ale pump and is part of the same chain as Angleterre.
  • Captain Corvus (Suomenlahdentie 1, Espoo). This tiny pub inside the Iso Omena shopping mall is under the same ownership as The Gallows Bird and usually serves cask ale between Thursday and Saturday, barring the summer months.realale1realale2