Mallaskosken panimo lähetti näytteitä Roots- ja Barrel Aged -sarjojensa oluista. Paketin idea on lyhyesti se, että roots-valikoimassa on englanniksi nimettyjä vahvoja tummia tai punaisia oluita – Black Stout, Black Imperial Rye ja Imperial Red Ale – ja barrel aged-sarjassa nämä samat oluet kypsytettyinä erilaisissa viinatynnyreissä ja kreikkalaisten jumalolentojen mukaan nimettyinä: Cerberos, Nemesis ja Hera.
Black Stout ja Cerberos
Tässä parissa roots-olut oli minulle ennestään tuttu ja olen siitä tykännytkin. Lakritsimaustettu imperial stout, Black Stout (10,5 %),on mausteestaan huolimatta aika suoraviivainen ja helposti juotava lajinsa edustaja, vaikka pienellä kierteellä. Lakritsikarkkihan on ainakin vehnäjauhoa ja siirappia sisältävä tuote, ja sellaiset maut tässä oluessakin tuntuvat tulevan hieman esiin – sekä perusversio Black Stoutissa että bourbon-tynnyrissä kypsyneessä Cerberoksessa.
Sinänsä Cerberos (11,8 %) on aika erilainen peto kuin Black Stout. Bourbonin eli maissiviskin jälki oluessa on tuoksun ilmeinen viskimäisyys, ja jäähän sitä makuunkin. Näistä kahdesta melkein tykkään enemmän perustuotteesta. Ruokaparituksena kokeilin kauan kypsytettyä englantilaista Godminster-cheddaria, joka on aivan toimiva mutta ei ehkä tuo oluen makuun mitään uutta ihmeellistä – ehkä yllättäen juusto vain korostaa oluessa olevaa lakritsia, myös Cerberos-versiossa.
Black Imperial Rye ja Nemesis
Jos Black Stout on ollut omaan makuuni sopiva olut jo aiemmin, Black Imperial Rye (11,4 %) on sitä ehkä vielä enemmän. Lakun sijaan tämän oluen tuoksu ja maku on vähän hedelmäisempi, mutta hyvin tummalla ja herkullisella tavalla. Mallaspuskassa on monenlaista muutakin tummempaa makumallasta kuin ruista, humalana amerikkalainen Simcoe. Suklaata ja yrttisyyttä on sekä tuoksussa että maussa. En ole ikinä ihan varma, mikä elementti tummissa ruisoluissa tulee nimenomaan rukiista, mutta kokonaisuus toimii tässä oluessa minusta loistavasti. Black Imperial Rye on jo perusversionaan hyvin vahva, mutta kantaa vahvuutensa hyvin.
Seuraavaksi sitten Nemesis, eli Mallaskosken panimo koston jumalattarena. Konjakkitynnyri on tässä tapauksessa muuttanut oluen makua jotenkin vähemmän kuin bourbon-tynnyri Black Stoutia. Lähinnä jotain belgialaista luostariolutta muistuttava epämääräisen ei-stoutmainen yrttilikööriipiirre on mukana. Varsin pehmeä ja miellyttävä tumma olut tämä on myös tynnyrissä muhineena, vaikka jälleen alkoholipitoisuus on korkea (12,8 %).
Huomasin Mariaana Nelimarkan Facebook-päivityksessään kehuneen Gateau-leipomon pistaasisolmua hyvänä makuparina Nemesikselle, ja päätin sitten kokeilla sen. Koska humalan maku on muuttunut tynnyrissä tosiaan lääkeyrttimäiseen suuntaan, se löytää pullan voimakkaan kardemumman hyvin, ja oluen pieni makeus myös pistaasipullan makeuden. Lämmetessään oluen tuoksussa tuntuu anis. Ei todellakaan hassumpi makuyhdistelmä.
Imperial Red Ale ja Hera
Imperial Red on kastanjanpunainen olut, jossa karamellityyppisten maltaiden ja rankan alkoholiprosentin (9 %) yhdistelmä tuottaa tuoksuun melkein konjakkimaisen fiiliksen. Intensiivisen makuinen nautiskeluolut, jossa pilsnerin lisäksi on tummempina maltaina müncheniläistä, caramel 300:a sekä red activea. Humalalajikkeita on pitkä liuta ja lähes kaikki amerikkalaisia: Mosaic, Chinook, Magnum, Amarillo ja Simcoe. Tuoksussa ja maussa virtailee näidenkin ominaisuuksia, erityisesti ylikypsien hedelmien raskautta ja jotain havumaista katkeruuttakin.
Tällä kertaa makuparina Imperial Red Ale -perusversiolla oli pizza-automaatti Fizzan ”kuukauden pizza” Alpine Supreme, jonka täytteenä oli päärynää, kinkkua ja emmentaljuustoa. Pizza on maukas ja sopi hyvin tämän oluen pariksi.
Hera (10,5 %) on edellisten tavoin tynnyrikypsyttämätöntä perusoluttaan vahvempaa. Tuoksu on samantapainen kuin Imperial Red Alessa mutta melkeinpä miedompi. Maku on vaikuttava, samaa hedelmäisyyttä ja yrttilikööriä siinäkin, mutta vähän tynnyrissä pehmenneenä.
Tällainen ohjatusti paritettu olutmaistelu oli kiva idea, ja siihenhän tuli panimolta paketin mukana kirjalliset ohjeet. Tarkoitan siis perusoluita ja niiden tynnyriversioita – ruokaparit olivat puolestaan itse lisäämiäni.
Olutkoira 