Novopacký Podkrkonošský Speciál ja Žatecký Celia Dark Export

Jo muutamassa aikaisemmassa postauksessa olen tänä vuonna käsitellyt vähän vahvempia lagereita ja toisaalta nimenomaan tšekkiläisiä sellaisia. Sarja jatkuu nyt selkeästi tummemmilla esimerkeillä, nämä kaksi olutta ovat väriltään tummanruskean–mustan skaalalla, valossa kyllä punertavia. Tumma tšekkiolut on sinänsä ainakin 1990-luvulla olutharrastamisen aloittaneille tuttu juttu, mutta vahvempia versioita ei tule vastaan niin usein. Tässä on kuitenkin kaksi Alko-myynnissä olevaa esimerkkiä.

Podkrkonošský Speciál (6,3 %) on tumma speciál-olut Nová Pakan kaupungista, joka sijaitsee pohjoisessa Tšekissä Krkonoše-vuorten juurella (oluen nimikin tarkoittaa täsmälleen tätä). Olut syntyi alkujaan panimon 125-vuotisjuhliin ja siitä tuli myöhemmin osa vakiovalikoimaa. Olen maistanut tätä ennenkin ja pitänyt melko erikoisena. En tiedä, miten tämä on jämähtänyt Alkon vakiovalikoimiin näin pitkäksi aikaa, mutta kun se nyt siellä on, otetaan uudelleen maisteluun.

Tuoksussa on ohuesti kaakaota tai kahvia ja erikoista hunajaista leipäisyyttä. Maussa on kahvia, mausteleipää, ja voimakkaan kemikaalimaista ja ruohoista humalaa, jälkimaussa tumman sokerin makeutta ja jotain lääkemäistä. Kaikkien näiden erikoisten piirteiden alla runko on jotenkin vetinen.

Ehkä vilkaisu Alkon ilmoittamiin tietoihin tästä oluesta valaisee vähän sen outoa luonnetta. Tässä on siis vain 13,3° Platoa kantavierrevahvuutta. Yleensä kuvittelisin tšekkipanimon keittelevän sen vahvuisesta vierteestä myös vähäväkisempää olutta. Tässä maltaan sokerit on käytetty tarkkaan. Vertailukohtana Bohemia Regent Prezident – vaalea olut tosin – on kantavierteeltään vahvempi (13,7°) mutta alkoholiprosenteiltaan miedompi (6,0). Kun tähän yhdistää kohtuullisen korkean katkeropitoisuuden (27 EBU), saadaan ehkä juuri ohutselkärankainen olut, jossa humalan piirteet pääsevät todennäköisesti hyvin esiin. Tasapaino ei ole minusta ihanteellinen.

Celia Dark on Žatecký pivovar -panimon export-olut, jossa taas ei ole aineksia säästelty. 14,2° Plato-asteen kantavierteestä (Alkon mukaan, kun panimo itse mittaa jopa 14,4–14,6°) on tehty 5,7 %-abv vahvuinen olut, jossa sekä humala (30 EBU) että maltaan mehevät maut on kuitenkin saatu jotenkin puristettua melko mitäänsanomattomaksi kokonaisuudeksi.

Tuoksu on mieto mutta hyvä, siinä pähkinäsuklaata ja häivähdys lakritsia. Maussakin on miellyttäviä piirteitä, pähkinäistä mallasta, vähän karamellia, kahvia ja nahkaa, pieni yrttinen humalan pilkahduskin. Silti lopputulos on tosiaan jossain määrin pliisu ja jälkimaku yksiulotteisen makea. Liittyykö tasapaksuus johonkin metodiin, jolla tästä on saatu gluteeniton olut – sehän Celia-sarjan tärkein myyntivaltti kai on?

* * * * *

Täydellisen tšekkilagerin etsintää (kategoriassa tummat) eivät nämä kaksi olutta hirveästi edistä, vaikka kumpaakin maistelee tarpeen tullen aika mielellään, jos tyylistä tykkää. Niinkin karu asia kuin alkoholiprosentti tekee tästä kaksikosta astetta vakavasti otettavampia tekijöitä kuin jotkut ruokakauppapuolen tummat tšekit, jotka ovat monesti myös vähän tylsiä oluita ulkomaalaisomisteisilta bulkkipanimoilta.

Kuitenkin jokin tässä siis silti tökkii. Jos Celian ongelma on enemmänkin liian matala profiili ja Podkrkonošský Speciálilla taas vähän hallitsematon tasapaino ohuen maltaan ja vahvan humalan välillä, mitä asialle voisi tehdä? Žatecin panimo jos mikä on tietysti tsekkiläisen humalanviljelyalueen ytimessä. Selvästikin myös Nova Pakan panimo tykkää heittää pataan ihan kunnolla kotimaista humalaa. Alkaa kiinnostaa, saisiko näistä resepteistä enemmän irti, jos niitä pääsisi maistamaan vaikka tuoreeltaan paikan päällä hanasta ja uusimmalla humalasadolla?

Žatec The Seventh Step ja Pilsner Urquell

Vertailussa on tällä kertaa kahden perinteikkään tšekkipanimon vahvimmat oluet. Pilsner Urquellin tapauksessa se tarkoittaa 4,4-prosenttista, koska tämä elävä legenda on tietysti panimonsa ainoa olut ja siksi voimakkainkin. Useimmilta muilta Tšekin panimoilta, joilla myös on tällainen 12° Plato-asteen aukon täyttävä varasto-olut, löytyy lisäksi ainakin yksi miedompi käyttöolut, “hanaolut”.   

Žatecký pivovar on Saaz-humalan kotikaupungin Žatecin historiallinen kaupunkipanimo, jonka juuret ulottuvat 1800-luvun alkuun asti. Siis kauemmaksi kuin Urquellilla. Žatecissa on pantu olutta keskiajalta asti, ja on väitetty, että nykypanimo olisi pisimpään samalla tontilla yhtäjaksoisesti toiminut Tšekin panimo. Toisaalta vaikuttaisi, että aktiivinen toiminta oli kommunistisen Tšekkoslovakian hajottua muutamia vuosia katkolla. Joka tapauksessa Žatecin panimo on aina jäänyt kotimaassaan – ja varsinkin kansainvälisesti – Saaz-humalan tunnetuimman käyttäjän Urquellin varjoon.

Vaikka näillä panimoilla on lopulta kohtuullisen samanlainen alkuperä, Žatecin panimo on niistä tällä hetkellä se, joka kehtaa painaa pullonkaulaan sanat ARTISAN BREWED. Tämähän ei ole välttämättä valetta, onhan isojenkin yhtiöiden omistamilla panimoilla varmasti käsityöläiseksi itsensä mieltäviä ihmisiä töissä. Joka tapauksessa Žatecký on ollut vuodesta 2014 alkaen Carlsbergin “osaomistuksessa”; tanskalaisten tiedotteen mukaan omistusosuus on 51 %:n enemmistö. Niinpä Žateckýn käsityöläismäisyys liittynee enemmänkin paikallisen panimon pieneen kokoon kuin omistuspohjaan.

Ja kuten tunnettua, Pilsner Urquellia hallitsee nykyisin japanilaisjätti Asahi, jonka omistusportfoliossa on muutamiakin pitkän linjan eurooppalaisia merkkejä – italialainen Peroni, alankomaalainen Grolsch sekä brittiklassikot Fuller’s ja Meantime.  

Entä itse oluet sitten? Mikä erottaa nyt esimerkiksi Pilsner Urquellin (Plzeňský Prazdroj) sadoista muista peruslagereista, joita emoyhtiö Asahin kansainväliset kilpailijapanimot valmistavat?

Valmistustavoissa voi olla monenlaisiakin eroja, kuten Urquellin kovasti mainostama kolminkertainen keittomäskäys ja elävä tuli pannun alla. Kuitenkin myös ihan määriä katsoen tölkin sisältö koostuu eri lailla kuin vaikka isoilla suomalaisilla lager-valmistajilla. Siitä kantavierrevahvuudesta, mistä Urquell viimeistelee jonkinnäköisen mellanölin (tässä tapauksessa siis 4,4 %), joku Olvi tai Hartwall puristaa yli 5-prosenttisen A-oluen. Tämä tarkoittanee, että jälkimmäiset neloskaljat ovat ohkaisempia, vaikka prosentteja on enemmän. Myös humalan katkeruuslukuja Urquellissa on Alkon mukaan 31 EBU, siinä missä niitä saattaa olla kotimaisessa “vahvassa mutta pehmeässä” lagerissa vain tusinan verran.

Toisaalta saman tyylisuunnan vahvemmassa oluessa on monesti enemmän humalaefektiä kuin miedommassa, ja tämä korrelaatio toimii myös Urquellin ja The Seventh Stepin (Sedmý Schod) kesken. Žatecin tuotteessa EBU-lukemaa on siis panimon tietojen mukaan jopa 43, siis kaksitoista enemmän kuin miedommalla Urquellilla. Humalalajikkeet ovat Saazin “puolivarhainen punakäpyinen” (poloraný červeňák), Premiant, Sládek, Vital, Rubín ja Kazbek. Samoja on Urquellissa, lyhyempi lista tosin.

Kun Urquellia ja The Seventh Stepiä katsoo laseissa, väriero on aika selvä, ensin mainittu olut kullanvärinen ja jälkimmäinen selvästi punertavampi. Väriero on joidenkin mittausten mukaan noin kolmen EBC-asteen luokkaa (13 ja 16).

Urquellin tuoksussa on lagermaista vaaleaa mallasta ruohoisella humalalla silattuna, sekä mietoa diasetyyliä, siis voin tai popkornin aromia – tältä oluelta sitä olisi voinut odottaa enemmänkin. Maussa mennään tutuilla linjoilla, maltaisuutta on peruslageriin verrattuna ihan kunnolla ja vähän karamellisoidulla reunuksella, mutta erityisen paljon on yrttistä humalaa ja sen katkeruutta. Pieni pahvimainen sivumaku uhkaa taustalla, mutta hyvin tämä klassikko edelleen toimii. Suutuntuma on kenties muita isoja lagereita asteen verran liukkaampi, öljyisempi.

The Seventh Step on Urquellin rinnalla rutkasti craft beer -maisempi, se jyrää (näinkin perinteisen firman lageriksi) aika suurilla mauilla, enemmän kuin 5,5-prosenttisesta olemuksestaan voisi odottaa. Jo tuoksussa on jykevää maltaisuutta mutta myös vähän pastillimaista, laastarimaista aromia, humalista kaiketi. Makuunkin on saatu huolella maltaisuutta mukaan, kantavierre onkin huimat 13,5° vahvuudeltaan. Diasetyyliä on ehkä jälleen jonkin verran. Samoin humalan katkeroa on tosiaan aika lailla vaaleaksi lageriksi, mutta siinä on taaskin ronskilla tavalla hieman jotain kemikaalimaista, ei täysin miellyttävää. Joissain vahvoissa belgialaisissa oluissa on samantapaista piirrettä, mutta niiden pirtaan se ehkä istuu paremmin.

Kaikenlaisilla fantastisillakin adjektiiveilla oluita ja niiden makuja ja tuoksuja on tullut kuvailtua, mutta yhden vastakohtaparin voisi vielä Urquellista ja Seventh Stepistä heittää – siinä missä Seitsemäs porras on tietyllä tavalla kylmä olemukseltaan, vanhassa kunnon Urkissa on kuitenkin jotain lämpöä (siis jääkaappiviileänäkin). Paremmat pisteet se näistä kahdesta oluesta edelleen saa, jopa japanilaisomisteisena ja suomalaisen S-marketin hyllystä ostettuna, kuin Seventh Step, joka ehkä omalla tavallaan kuitenkin tähtää korkeammalle.

Postřižinský Bogan

Viime joulun olutjoulukalenterissani tässä blogissa kerroin panimosta nimeltä Pivovar Nymburk, jonka entisen toimitusjohtajan pojasta Bohumil Hrabalista (1914–1997) tuli yksi Tšekin suosituimmista kirjailijoista. Tämä vanha pikkukaupungin panimo oli epäilemättä esikuvana Hrabalin kirjojen tapahtumapaikkana toimineelle panimolle. Nymburk sijaitsee muutaman kymmentä kilometriä Prahan koillispuolella.

Panimon oluita on nimetty Hrabalin omaelämäkerrallisten kirjojen henkilöiden mukaan, ja Bogan on hänen oma kutsumanimensä – siis kirjailijan itsensä mukaan nimetty olut. Silné pivo světlé (“vahva vaalea olut”) on pullon etikettiin painettu panimon oma kuvaus. Prosentteja on 5,5 % ja kantavierrevahvuus 13,6°P. Monen maistelijan ennakko-oletus on, että tšekkiläinen vaalea lager on “pilsneri”, ja sitä oletusta vasten tällainen vahvempi tšekkiolut – jota tšekki ei tavallaan miellä pilsneriksi – voi aiheuttaa pettymyksiä. Kirjoitin tästäkin tyylihämmingistä jokin aika sitten.  

Kullankeltainen, vähän oranssiin vivahtava olut saa lasissa valkoisen vaahtokruunun, ja tuoksu on lämpimän maltainen. Maussakin on runsaasti vaaleaa mallasta, leivänkuorta, vähän makeaa karamellia, yrttistä tsekkihumalaa, pienesti vaniljaista alkoholiakin. Lievää diasetyyliä on kai myös. Suutuntuma ei ole kevyimmästä päästä, se liippaa enemmän öljyiseen suuntaan. Katkeruutta jää vähän jälkimakuun, vaikka humalointi on melko hillittyä (IBU 30).

Tässä on tasapainoinen olut, jossa tšekkiläiskansalliset elementit ovat etualalla ja sinänsä kohdillaan. Voisin antaa tälle samat kolme ja puoli tähteä, jotka se sai myös Evan Railin Good Beer Guide to Prague and the Czech Republic -kirjassa viisitoista vuotta sitten. Ehkä jopa neljä miinus. Hyvää tekemistä – vaikka ei ehkä maailmanluokan klassikko. Alkon verkkokaupasta tämän tilasin, vaikka myymälöiden hyllyissä Bogania ei tällä hetkellä olekaan (paria lounaissuomalaista haarakonttoria lukuun ottamatta).

Novopacký Valdštejn, Primator Exkluziv ja tšekkiläinen dilemma

Paikallinen Alkomme oli nostanut “pientuottajan taidonnäyte” -lätkällä hyllystä esiin Pivovar Nová Pakan vaalean oluen. Panimon tuotteet – varsinkin tämä Valdštejn ja tumma vahva lager Podkrkonošský Speciál – ovat olleet useita vuosia monopolin valikoimissa ilman, että kukaan on niistä paljon melua pitänyt. Ylipäätään vahvemmista tšekkioluista ei puhuta juuri koskaan missään, vaikka ne ovat omassa maassaan osa vanhaa vakiokalustoa melkein siinä missä bockit Saksassa. Pientuottajiltahan ne tosiaan usein tulevat, ei siinä mitään, mukava nosto.

Eräs tšekkiläinen dilemma on se, ettei kansainvälisellä olutyhteisöllä ei ole hyviä termejä maan oluttyyleille. Pilsneriksi kutsutaan ulkomailla sitä, mitä tšekit sanovat světlý ležákiksi (jos se on noin 4,5–5-prosenttista “varasto-olutta”) tai světlé výčepní pivoksi (jos se on miedompaa “hanaolutta”). Käytännössä tšekit kutsuvat yksittäisiä oluita kai useimmin niiden Plato-vahvuuden mukaan sellaisilla nimillä kuten 11° (jedenáctka) tai 12° (dvanáctka). Joskus puhutaan värin mukaan esimerkiksi tummasta (tmavý) tai punaisesta (granát).

Isoin aukko sanastossa on yli 13° Plato-asteen oluissa, joille tšekkiläinen – laissa määriteltyyn vahvuuteen perustuva – nimitys on speciál. Muun maalaiset heittelevät näitä satunnaisesti milloin mihinkin laariin, esimerkiksi Valdštejn on Ratebeerin mukaan vaalea bock. Kyllä se teknisillä mittareilla bockin rajoihin jotenkin sopii, mutta maku on minusta väärä. Tumma Podkrkonošský Speciál toisaalta ei sovi tummaksi bockiksi liian korkean katkeruutensa takia, ja se onkin Ratebeerissa kohtuullisen järjettömässä imperial pils -tyylissä. (Imperial pils on muutenkin mikkihiirityyli.) Primatorin 16° vahvuinen Exkluziv on myös liian katkera vaaleaksi bockiksi.

Valdštejn on makea, vahva olut (7 %), väriltään kullan ja toffeen välimaastosta. Tuoksu on viljainen, vaniljainen ja ruohoinen. Maussa on hunajaisen maltaan alla mantelilikööriä, korvapuustien voita, vaniljaa ja kanelia, ja eurooppalaisen perinnepanimon lageriksi aika vahvasti humalaa. Suutuntuma on hiukan öljyinen. Katkeruutta on Alkon mukaan EBU-asteikolla jopa 31, ja se tuntuu lääkemäisen tylppänä makuna, ei raikkaana tai hedelmäisenä. Kuten Podkrkonošský Speciálissa, myös tässä humala ja makeus pitävät olutta sellaisessa niskalenkissä, jota en oikein muista saksalaisissa oluissa maistaneeni.

Evan Rail antoi 15 vuoden takaisessa Good Beer Guide to Prague and the Czech Republic -kirjassaan Valdštejnille kolme tähteä viidestä, ja jotain sen suuntaista sille voisi yhäkin antaa. Olut on jollain tavalla omaperäinen ja luonteikas, mutta voimakkaiden makujen liitto ei täysin miellytä vaan jopa vähän ärsyttää. Alkon myynnissä olevista vahvoista tšekkilagereista Bohemia Prezident on selvästi harmittomin, makean bockmainen ilman suurempaa katkeruutta tai viinaisuutta. Sen sijaan Primator Exkluziv, jossa tilavuusprosentteja on jopa 7,5 %, on jälleen Valdštejniakin vahvemmin humaloitu (40 EBU), selkeämmän hedelmäinen, jopa vähän sitruksinen maultaan. Sille Rail antoi neljä tähteä – aika runsaasti, mutta ehkäpä se onkin helpommin sulatettava olut kuin Valdštejn.

Tuntuu, että nämä vahvemmat tšekit siis ansaitsisivat jonkin oman nimityksensä, niissä on jotenkin erityinen tunnelmansa. Eivät ne aivan lempioluitani ole mutta ansaitsisivat ehkä enemmän huomiota legendaarisen olutmaan tuotteina. Evan Railin mukaan tšekkipanimot joskus kyllä kutsuvat niitä pukkia tarkoittavalla sanalla kozlík – tätähän tarkoittaa myös Velké Popovicen panimon Kozel, vaikka se nyt ei ainakaan nykymittarilla bock ole. Itse en ole nähnyt tätä sanaa muissa panimoissa Tšekissä käytössä, kun taas Puolassa vastaava sana koźlak on hyvin yleinen varsinkin tumman bockin tyyppisillä lagereilla.  

Kaunokirjallinen olutjoulukalenteri | Hrabal: The Little Town Where Time Stood Still (Městečko, kde se zastavil čas)

Prahan legendaarisessa U Zlatého Tygra -kapakassa eli “Kultaisessa tiikerissä” roikkuu seinällä valokuva, jossa kansanomaisen oloinen ukkeli poseeraa presidenttien Bill Clintonin ja Václav Havelin välissä. Vanha mies on Bohumil Hrabal (1914–1997), kommunistiaikana yksi tunnetuimmista toisinajattelijakirjailijoista kuten Havelkin. Kuvaushetkellä hän oli Tšekin kenties rakastetuin kirjailija, ja jotkin hänen kirjoistaan oli 90-luvulla julkaistu ensimmäistä kertaa kotimaassaan alkuperäismuodossa.

Hrabal oli – paitsi Kultaisen tiikerin kanta-asiakas – Nymburkin panimon entisen toimitusjohtajan poika. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän eli 1910–30-luvuilla panimon alueella, ja myös hänen setänsä oli panimolla töissä. Pivovar Nymburk on edelleen olemassa, ja se tunnetaan Postřižinske-olutbrändinsä nimellä. Nimi viittaa Hrabalin pienoisromaaniin Postřižinský (“Leikkauksia”), joka on sisarteoksensa Městečko, kde se zastavil čas (“Kaupunki, jossa aika oli pysähtynyt”) kanssa Hrabalin tunnetuimpia kirjoja. Panimon nykyisistä oluista Pepinova desítka on nimetty kirjailijan Pepin-sedän mukaan ja Francinův ležák hänen Francin-isänsä mukaan.

Kumpikin kirja löytyy englanninkielisestä laitoksesta, jota itse luin. Alkuteokset ovat tietysti tšekiksi. Päähenkilöitä ovat rauhallinen ja ohikulkijoita jutuillaan tylsistyttävä isä, äänekäs ja tanssahteleva naistenmies Pepin-setä, kertojana toimiva poika eli kirjailijan lapsuusminä, sekä äiti, jonka tarinasta paljastetaan enemmän Postřižinskýn juonessa. Městečko, kde se zastavil čas –tarina ulottuu aikaan, jolloin kommunistiseen järjestelmään siirtyvä Tšekkoslovakia potkii porvarilliset yritysjohtajat pellolle ja heidän tilalleen firmoihin – kuten panimoonkin – nousevat työläiset.

Bohumil Hrabal kertoo panimon ja perheen ympärillä pyörineestä pikkukaupunkitunnelmasta persoonallisella ja värikkäällä tavallaan. Tilanteet saavat usein absurdeja ulottuvuuksia etenkin Pepin-sedän räiskähtelevän luonteen takia – jo siis ennen kuin koko maailma muuttuu kummalliseksi, kun isä lempataan panimopomon tehtävästään ja hän yrittää rakentaa Pepinin kanssa uutta toimeentuloa ja tarkoitusta elämälle.

Kertojan lapsuusvuosissa, “entisessä maailmassa”, on hauskoja lapsen silmin havainnoituja tapahtumaketjuja, esimerkiksi vanhanaikainen tapa louhia talvella joen jäätä panimon kellareihin. Tästä syntyy varsinainen operaatio, kun mylvivä Pepin yllyttää jäälohkareita nostavia työmiehiä kasaamaan kärryjen kuormia yhä korkeammiksi ja korkeammiksi. Kertojan mielestä kärryt jääkuormineen muistuttavat Tatra-vuoria, kun ne illalla vyöryvät kohti panimoa.

Olutta, jota panimon väki juokin, kutsutaan välillä “oranssinväriseksi olueksi”, mutta myös “half-and-half”-sekoitusta (englanninkielisen käännöksen mukaan) tehdään vaaleasta lagerista ja punaruskeasta oluesta. Tämä tapa on jossain määrin Tšekissä edelleen käytössä, ja onhan eri oluttyyppien sekoituksia muissakin maissa harrastettu, harvemmin varmaan nykyään. Suomessakin jotkut joivat portteria ja pilsneriä samaan lasiin kaadettuna, ties vaikka joku joisi yhä. Yksi käännös, jota Hrabalin tekstin englanninnoksessa ihmettelin, oli eräästä panimon oluesta käytetty “dark ale”, joka saattaa olla kyllä kääntäjän harhatulkintakin – minulla ei ollut alkukielistä versiota vertailua varten.

(Kuvat etiketeistä: David Short, Flickr.com, CC BY 2.0.)

Pilsner Urquell Nefiltrovaný (suodattamaton hanaversio) @Haavi

Syksy on suodattamattoman Urquellin aikaa: jonkinlainen perinne näyttää olevan erän saaminen sitä Tšekistä tänne Pohjolan baareihin. Aihe on taas vilahdellut viime päivien somevirroissa, joten eilen yritinkin katsella Untappdista ja muista lähteistä, missä lähiseudun hanoissamme täällä Kalliossa sitä voisi olla tarjolla. Eilisella iltakävelyllä olisimme saattaneet jo poiketakin sitä maistamaan Hilpeään Haukeen, mutta kun mukana ei ollut koronapassin sisältäviä puhelimia, emme lähteneet edes yrittämään.

Tänään kauppareissulla tarjoutui tilaisuus korjata tuo puute. Redin Oluthuone Haavissa näytti nimittäin olevan sumeaa Urkkia hanassa. Olen jo melkein oppinut suunnistamaan Haaviin myös sisäkautta. Kun Redi avattiin kolme vuotta sitten, kiertelin kauppakeskusta kerran Haavia etsien enkä löytänyt sinne lainkaan. Jossain vaiheessa keksin, että baari olisi helpointa paikantaakin ulkokautta. Nyt se löytyi sisäpuolen mutkaista käytävää pitkin vain yhden harha-askeleen saattelemana.

Ei Haavi mikään kantapaikkani ole, olisikohan tämä toinen kerta kun tulen tarkoituksella paikalle nauttimaan jonkin mallasjuoman. Valikoima on jossain mielessä vähän rajallinen ja sisätilaa voisi ehkä eristää enemmänkin kauppakeskuksen käytävästä. Mukavaa tietysti, että Redissäkin tällainen oluthuone on, ja nyt siis sain eteeni halutun kolpakollisen tšekkien pyhää juomaa. Kermaista vaahtoa oli paksulti, pari kolme sormenleveyttä ainakin. Oluen omasta merkkikolpakosta toki plussaa myös; ei Urquelliä olisi yhtään niin mukava juoda jostain saksalaisesta pils-pikarista.

Äkkiseltään oluessa ihmetytti vähäinen sameus: onko tämä tosiaan suodattamatonta, vai erehtyikö henkilökunta hanasta? Arden muutaman vuoden takaisessa postauksessa tehtiin sama havainto: nefiltrovaný on vain sen verran sameaa, ettei piirre välttämättä pistä silmään kuin perusversion rinnalla. Eiköhän tämä siis ole luvattua tavaraa! Minulla ei ollut nyt perusversiota rinnalla ja ero ei ehkä valovuosien kokoinen olisikaan, mutta se tunnelma ainakin tuli, että tuoksu ja tietyt maun piirteet ovat suodattamattomassa Urquellissa voimakkaammat.

Selkeämpään karamellin ja jopa voin makuun kiinnitin tätä testatessa huomiota, ja kuinka ollakaan, myös Arden takavuosien postaus kuvailee standardi-Urquelliä vähemmän diasetyyliseksi kuin suodattamaton ja pastöroimaton versio. Urquellin normiversiossa diasetyyli ei minua häiritse, tässä voisi tökkiäkin jos enemmän joisi. Miedosti craftmaisempi vaikutelma tästä erikoisversiosta muutenkin jäi, vähän puuroisempi, pienellä sitruksen häivähdyksellä. Melko minimaalisia eroja nuo varmasti kuitenkin ovat. Humalaa maistui aika vähän, myöskään jälkimakuun ei juuri katkeroa riittänyt. Hyvä olut – mutta yllättävän lähellä suodatettua. Selkeämmin erilainen oli tuore suodattamaton Urquell panimon kellareissa Plzeńissä.

 

Bernard 1597 Original Bohemian Ale

Miksi vahva olut, jonka tekijä on nimennyt “alkuperäiseksi böömiläiseksi pintahiivaolueksi”, on netin olutsivustolla luokiteltu pale strong Belgian aleksi? Oluella on vahvuutta 8,2 % ja se on punertavan kultainen, joten kaksi ensimmäistä adjektiivia kyllä täsmäävät ainakin suurin piirtein.

Pullossa mainittu mauste, korianteri, on lisäksi Belgiassa aika tyypillinen, ja onhan maussa sieltä päin tuttuja piirteitä. Teoriaa tukee ehkä sekin, että perhepanimosta myytiin 50 % osuus jo vuonna 2001 belgialaiselle Duvel Moortgatille. Reittausblogistin mukaan oluessa on käytetty belgialaista hiivaa, mutta en tiedä, miten hän on tästä päässyt selville – tuoksusta tai mausta päättelemällä? Pullossa lukee vain, että oluessa on käytetty “hienoa” hiivaa.

Kun aikaisemmassa portteripostauksessa jo pohdin hieman Tšekin oluthistoriaa, niin otetaan nyt tässäkin yhteydessä kirjaimellisesti pöydälle ajatus vuoden 1597 aidosta böömiläisoluesta. Nopeasti tutkimalla ei jälleen löydy paljonkaan tietoa siitä, millaista pintahiivaolutta paikalliset joivat reilut 400 vuotta sitten, jolloin Bernardin panimo perustettiin. Joka tapauksessa tšekkiolut tuohon aikaan oli varmasti pääosin pintahiivalla pantua, vaikka Evan Rail on huomauttanut, että myös pohjahiivaolutta löytyi Böömistä jo kauan ennen Pilsner Urquellin lanseerausta vuonna 1842.

Vehnäolut – joka nyttemmin on palannut tšekkipanimoihin “tuontityylinä” Saksasta – oli keskiajalla ja sen jälkeenkin Böömissä iso juttu. Voisin kuvitella, että oluita on tuolloin myös maustettu muullakin kuin humalalla. Jos vehnäpohjaisen oluen maustamista korianterilla esiintyi Hoegaardenissa ja Itä-Saksan Gose-alueella, sitä on luultavasti ollut muuallakin, miksei myös Böömissä.

Tšekissähän ei ole ollut periaatteessa mitään Reinheitsgebotia, joten heikäläisillä panimoilla ei ole sinänsä esteitä oluiden maustamiseen. Jotkut sitä tekevät nykyäänkin, esimerkiksi Ferdinandin polotmavý Sedm Kulí sisältää tuoteselosteensa mukaan “yrttejä”. Pääasiassa normaaleissa tšekkilagereissa mennään kuitenkin vähintään 99-prosenttisesti neljällä perusraaka-aineella.

Pintahiivaolut katosi pilsnerin suosion myötä suhteellisen nopeasti 1800-luvun loppupuoliskolla. Ron Pattinsonin mukaan Prahan tumma olut säilyi muita tšekkioluita pitempään pintahiivatyylinä. Hiiva muuttui siinä vasta 1800-luvun lopussa, ja tuon oluen olemuksesta voi saada käsityksen U Flekůn mustaa olutta juomalla (vaikka se tietysti onkin nykyään lager).

Michael Jackson kirjoitti 1990-luvulla, että Zvíkovin linnapanimo Prahan ja České Budějovicen välimaastossa teki pintahiivaoluita, jotka “perustuivat lageria edeltävän ajan böömiläisiin oluihin”. Panimon nykyisistä nettisivuista päätellen tällaisia pyrkimyksiä ei enää ole, vaan Zvíkovin alet ovat britti- ja jenkkityylien mukaisia. En tiedä, mitä ne Jacksonin aikana olivat.

bernard1597
Oletan itsekin – kuten Ratebeer-väki – että Bernard on kyllä ottanut tähän luksus-aleensa vaikutteita nimenomaan Belgia–Ranska-akselilta. Tuoksu ja maku ovat sitruunaisen mausteisia, monen 1900-luvun loppupuoliskolla syntyneen belgialaisen luostari-tripelin tavoin. Ehkäpä maustehyllyä olisi voinut hyödyntää hienovaraisemminkin. Makuun on jäänyt myös jotain hieman puisevaa, mistä lie peräisin.

Olut on ostettu Prahan lentokentältä, jonka tuliaisvalikoima ei ollut suinkaan Euroopan kenttien heikoimmasta päästä. Oli paikallista portteria, sekä keskitien tšekkilagereita hieman erikoisemmiltakin panimoilta kuin Asahi–Heineken–Molson-Coors-imperiumeihin kuuluvilta isoilta lager-tuottajilta. On sinänsä hyvä idea, että lentokentillä tarjotaan paikallisen olutkulttuurin helmiä vaikka sitten vähän hienommissa ja kalliimmissa pakkauksissa kuin mitä itse kohteessa myydään. Viinin ylivalta ilmailun yhteydessä tulee murtaa.

Tässä tapauksessa en ole kuitenkaan vakuuttunut, että Bernard 1597 Original Bohemian Ale on ihan sitä, mitä pakkauksessa luvataan. Valitettavasti vaikutelmaksi jää, että Belgiasta on haettu ideoita, joita ei ole sitten osattu täysin soveltaa paikallisiin oloihin. Se syvyys, jonka belgialaisesta oluesta parhaimmillaan voi aistia, liudentuu tässä ehkä vähän teollisen vahvan lagerin pinnallisuuteen. Sama ongelma on kyllä naapurimaan Puolan keskisuurella Browar Fortuna -panimolla, joka tekee Komes-merkillä muun muassa Potrójny złoty (“golden triple”) -nimistä belgialaisvaikutteista olutta. Komesin portteri kylläkin on varsin asiallinen.

Praha, heinäkuu 2019: Yksinkertaista elämää etsimässä, osa 2

Tupakansavu on ehkä poissa, mutta tomaatinpunaiset ja hernerokanvihreät seinät ympäröivät yhä Klášterní pivnicessä omaa, kaupungin vilinästä eristäytynyttä miniuniversumiaan. Yksi pariskunta nojailee seinänvierustaan, kauemmissa pöydissä istuu yksinäisiä ukkoja olutlaseineen. Baarimikolla on käynnissä leppoisa jutustelu kantiksen kanssa, joka minun on tietysti tilatakseni keskeytettävä.

Joka matkalta jokin juttu jää mieleen parhaana muistona, ja tällä kertaa sen kunnian sai tämä Klášter-panimon pieni sillanpääasema Prahan Holešovicessa (Ovenecká 15). Paikka osui käytännössä reitillemme sattumalta, vaikka olimmekin passiivisesti todenneet (Lonely Planet -oppaasta!) sen olemassaolon. Ellemme olisi osuneet paikalle muuten vain, emme olisi lähteneet sitä erikseen etsimään.

cz-12-klaster

Holesovicen katuelämää Klasterni pivnicen terassilta. Sisätiloissa istuvia en raaskinut kameroineni piinata.

En väitä, että Klášterní-Bock (19°, 7,5 %) olisi suinkaan paras tšekkiolut, jota koskaan olen juonut. Se oli tumma ja tanakka, ei parhaiten helteiseen päivään sopiva, hedelmäsiirappisen makea olut. Baarimikon kulmat ehkä kohosivat hieman kun tilasin, ja saatoinkin olla päivän ensimmäinen bockinjuoja. Vaahtoa hanassa riitti, sen tuoksinassa pöhähti jokin osanen laitteesta irti. Olut oli joka tapauksessa priimaa, ja matkaseuralaisellekin miedompi vaalea lager kelpasi. Paikan aito tunnelma ja lievä eristäytyneisyys vilkkaimmilta reiteiltä keräsi tällä kertaa täydet pisteet.

 

* * * * * * *

Totesimme kaiken kaikkiaan heinäkuisesta Prahasta useampaan kertaan, että se oli erinomainen kohde muutaman päivän Euroopan-lomalle – oluineen tai ilman. Kun edellinen reissu oli ollut rauhallisempaan aikaan huhtikuun alussa, pelkäsimme etukäteen turistimassojen jyräävän keskellä kesää. Ei tästä mitään ongelmaa nytkään koitunut. Isot joukot pysyttelivät Vanhastakaupungista Kaarlensillan kautta Malá Stranaan ja linnalle johtavilla reiteillä.

No, myös Pilsner Urquellista pitää aina puhua, kun Tšekkiä käsitellään. Reissun omasta mielestäni paras Urkki osui eteen U Bílé kuželkyssa (Míšeňská 12), joka on yksi Lokal-pubiketjun viidestä prahalaisesta haarasta. Malá Stranan turistiytimessä sijaitseva paikka on muiden Lokalien tavoin sinänsä erikoistunutkin juuri tuon Tšekin lippulaivaoluen tarjoiluun. Tankin kyljessä seisoo avaamisaika ynnä muita asianmukaisia tietoja.

uPidin tämän paikan raikkaasta ja maukkaasta Urquellista, matkaseuralainen kuitenkin moitti sitä liian kylmäksi (“vetinen keskimaku”), joten jäimme tästä lievän erimielisyyden valtaan. Jälleen kerran en voi täysin sulkea pois olosuhteiden vaikutusta: olimme taivaltaneet illallisen jälkeen pitkin poikin keskustaa, kunnes päätimme vielä istaltaa yhdelle lasilliselle. Tunnelma oli selvästikin U Bílé kuželkyn salissa tiivistynyt illan mittaan, ja hieman hikinen oluen odotus – vaikka lyhytkin – kasvatti janoa.

Muita isoja lagereita kuten Budvaria, Kozelia tai paikallista Staropramenia ei tullut tällä reissulla maisteltua. Näistä löytyy nykyään erilaisia erikoisversioita kuten Urquellistakin. On tankkijuttuja, suodattamatonta ja muuta sekalaista. Sitäkin olen vasta Tšekissä tullut ajatelleeksi (kävin siis maassa ensimmäistä kertaa viime vuonna ja toisen kerran nyt), että lähes kaikilla paikallisilla vaaleilla merkeillä on kaksi vahvuutta – hanaolut (n. 4 %) ja varasto-olut (n. 5 %). Tämä ei ole oikein Suomesta käsin hahmottunut, vaikka näitä on meilläkin jo pyöreästi 30 vuotta juotu.

* * * * * * *

Majoituimme Karlínissa, joka on vanha esikaupunki kukkulaisen kaupungin tasaisella rantapenkalla. Vltava-joen rannasta Karlínia erottaa tympeän näköinen teollisuusalue, mutta kaupunginosan keskeiset kadut ja aukiot ovat tunnelmallisia. Niitä reunustavat värikkäät 1800-luvun kerrostalot ja komeat puurivistöt. Karlín kärsi vaurioita Prahan historian pahimmissa tulvissa vuonna 2002, mutta tulvistakin on jo ajat sitten toivuttu.

Hipsterikahviloita ja -baareja on nyt siellä täällä, mutta miljöö on kuitenkin klassisen keskieurooppalainen – ei mikään Brick Lane. Aamiaispaikkoja hotellimme lähistöltä löytyi helposti: kokeiltua tuli loft-tyyliä edustava Eska (Pernerova 49) sekä intiimimpi mutta tehokas Můj šálek kávy (Křižíkova 105). Molemmissa oli erinomaiset ruoat ja listoilla myös ei-bulkkeja oluita (emme testanneet).

Koko matkan ensimmäiset oluet joimme muuten hotellia vastapäätä sijainneessa Podolkassa (Šaldova 34), joka ei ole sinänsä baari vaan ruokaravintola. Ikkunassa mainostettiin jopa vegaani-, paleo- ynnä muita erikoisruokavalioita, joita varmasti muutama vuosi sitten olisi ollut koko Tšekistä kohtalaisen hankala löytää. Olutmielessä ravintolassa jylläsi Bernard, joka on melko sympaattinen keskisuuri panimo Böömin ja Määrin rajamaastossa. Heillä tuo edellisessä postauksessa mainittu řezané on muuten pullossa, ja kuiva mutta raikas sekoitus toimi hyvin. Matkaseuralainen intoutui luonnehtimaan: “tällaista oluen pitää olla”.

cofMyös viimeinen kohteemme ennen lentokentälle lähtöä oli Karlínissa: U Tunelu (Thámova 1). Ravintola on saanut nimensä 300 metrin mittaisesta kävelytunnelista, joka yhdistää korkealle harjanteelle kasvaneen Žižkovin ja joen tasalla sijaisevan Karlínin. U Tunelu on kohtuullisen hyvä esimerkki siitä tšekkiläisestä yksinkertaisuudesta, jota tältä matkalta lähdin hakemaan ja jota myös edellä mainittu Klášterní pivnice edusti.

Mihin tarvitaan pitkää olutlistaa, jos yhden panimon tuotteet pelittävät tarpeeksi hyvin? U Tunelussa tuo panimo on Pivovar Konrad, jonka muista tuotteista en nyt laita päätäni pantiksi, mutta polotmavý oli nyt hanasta laskettuna aivan asian ytimessä. Ruokaa emme U Tunelussa tilanneet, mutta sitäkin tästä “ensimmäisen tasavallan ruokalaksi” ilmoittautuvasta anniskelulaitoksesta löytyisi.

* * * * * * *

Jälkikirjoituksena mainittakoon, että omatuontia harjoitin tällä kertaa hyvin vähän. Kävimme kyllä Zlý Časyn olutkaupalla, joka tuli jo viime vuoden Prahan-matkalla tutuksi. Sieltä tarttuikin muutama pullo matkaan. Kauppahan on syrjässä tallatuimmilta poluilta Nuslen kaupunginosassa, johon tosin pääsee helposti ratikalla numero 18 Uudesta kaupungista (Karlovo náměstí -aukiolta).

Parasta Nuslen reissulla oli tällä kertaa U Bansethů -ravintola, jossa sotamies Švejkin luoja Jaroslav Hašek tykkäsi perimätiedon mukaan istuskella. Tässäpä ensiluokkainen, perinteinen prahalainen Urquell-paikka, josta myös tšekkiläisten baariruokien koko apokalyptinen kirjo löytyy. Siitä vain rohkeasti google-kääntäjää näppäilemään, että mitä ne marinoitujen juustojen ja etikkamakkaroiden, oluttaikinoiden ja paprikapalkojen yhdistelmät milloinkin ovat.

Olutmaana Tšekki on yhä mielenkiintoinen. En tiedä, onko se niin konservatiivinen kuin usein on sanottu. Toki lähes kaikki juovat vaaleaa lageria, mutta niinhän muuallakin tehdään. Ehkä Tšekissä juuri se vain on keskimäärin parempaa ja monipuolisempaa. Nimittäin myös IPA-, stout- ja hapanolutosasto leviää vinhaa vauhtia trendikkäimmistä hieman perinteisempiin pienpanimoihin. Onko mahdollista, että kansainväliset käsitykset esimerkiksi pilsnereistä muokkaavat tšekkien omia tapoja valmistaa paikallisia tyylejä? Eriytyykö craft-kulttuurille altistunut Praha jatkossa maaseudun ja pikkukaupunkien vanhemmista pienpanimoista? Näitä asioita täytyy mahdollisilla tulevilla reissuilla yrittää tarkkailla.

cof

Polkuveneily auringonlaskussa Vltava-joella on suositeltavaa.

cz-11-jazz

Reduta-jazzklubilla oluena oli Lobkowicz.

cof

Karlínin katuja.

cz-10-adamowicz

Riegrovy Sady -puiston olutterassi oli tänä kesänä kiinni. Puistosta löytyi polku, joka oli nimetty Gdanskin viime talvena murhatun pormestarin Pawel Adamowiczin mukaan. Tästä avautui puiston hienoin näkymä kaupungin yli.

 

Praha, heinäkuu 2019: Yksinkertaista elämää etsimässä, osa 1

Kun lähdimme Tšekin matkalle kuun alussa, mielessäni oli päällimmäisenä yksi sana. Ajattelin sitä vastalääkkeenä yhä koukeroisemmaksi muuttuvalle olutmaailmalle. Sana oli polotmavý. Puolitumma tšekkiläinen lager on parhaimmillaan tuoreena hanasta juotuna yksinkertainen, raikas mutta moniulotteinen perusolut.

Ajattelin, että sellainen sopisi puhdistamaan mielen ja aistit. Vaikka olutbloggaajan ei ole pakko päivittäin makustella kaikkia panimoiden erikoisia keitoksia, nuo kymmenet oluttyylit ja niiden sadat uudet variantit pyörivät vähän mielessä silloinkin kun niitä ei juo. Paluu perusasioiden äärelle onnistuu parhaiten maissa, joissa perusasiat ovat kunnossa, ja Tšekki on yksi näistä.

Tiedän kyllä, ettei esimerkiksi polotmavý ole kuulunut tšekkiläiseen perinteeseen katkeamattomasti kaikkina vuosikymmeninä, joina sikäläinen panimokenttä on kamppaillut ensin kommunismin ja sitten uuden markkinatalouden aallokoissa. Luinkin, että sen uusi nousu alkoi vuoden 2000 tienoilla Staropramenin kertaluonteiseksi tarkoitetusta juhlaoluesta.

Nyt se on kuitenkin löytänyt paikkansa monien panimoiden perusvalikoimassa vaalean světlý ležákin (“tšekkipilsnerin”) ja tumman tmavýn välistä. Katsotaan tämän tuplapostauksen myötä, mitä kaikkea Prahassa viitenä päivänä näimme – löytyikö puolitummaa, mitä muille perustyyleille kuului, ja kävelikö Euroopan suuressa olutkaupungissa vastaan jotain aivan uutta ja yllättävää.

* * * * * * *

Meininki on todennäköisesti Prahassakin muovautumassa vähitellen craft-orientoituneempaan suuntaan, mutta nyt tasapainoillaan edelleen nuoralla. On tietysti lukematon määrä baareja, joista saa sen yhden tšekkipanimon oluita ja hyvin vähän (jos mitään) muuta. Sitten on uudempia tai uudistuneita paikkoja, joissa hanoja on hieman pitempi rivi. Välttämättä niitä ei ole kymmeniä mutta ainakin muutamia.

Yksi tällainen on T-Anker-niminen kattobaari 1970-luvulla rakennetun tavaratalo Kotvan katolla (Náměstí Republiky 8). Paikan päällä kannattaa pistäytyä jo siksikin, että harvassa paikassa voi nauttia oluen ohella niin huikeista näköaloista Prahan vanhankaupungin yli. Katolla on myös toisen ravintolan terassi, joka ei kiinnostanut kovinkaan monia, ja niinpä T-Ankeriin pyrkivät saivatkin yläaulassa väistellä kilpailijan sisäänheittäjää ennen kuin pääsivät pujahtamaan olutterassin suuntaan.

T-Anker-olut (4,8 %) on tyylilajiltaan světlý ležák, ehkä keskikastin vaaleaa tšekkiläistä astetta humaloidumpi, mutta lempeällä, Ayinger Frühlingsbieriä muistuttavalla tavalla. Eli keltaista ja raikkaan sitruksista, ilmeisesti kuitenkin ilman Uuden maailman humalaa. Oluesta vastaa prahalainen pienpanimo Pivovar Lužiny. Hanalistalla on myös pari muuta perustšekkiä eri panimoilta ja lisäksi muutama “modernimpien” craft-tyylien edustaja: IPAa, APAa ja vadelma-Berliner Weissea.

cof

Kaunis kaupunki kauniin oluen taustalla.

Uudesta kaupungista löysimme eräänä iltana toisenkin samantapaisen paikan, U Šumavýn (Štěpánská 3). Samankaltaisuus ulottuu siis useamman pienpanimohanan systeemiin – tunnelmaltaan se oli toki eri maata kuin avara kattobaari. U Šumavý on vaihtanut muutama vuosi sitten omistajaa ja remontoitu siinä yhteydessä suurin piirtein 1930-luvun asuunsa. Näin tietää kertoa Prahassa vaikuttava Max Bahnson, joka pitää Pivní Filosof-blogia. Peritšekkiläistä sisustusta täydensivät pitkälti paikallisista koostuva asiakaskunta ja asiaan kuuluvat hurjat baarisnacksit.

U Šumavýn nykyinen omistaja muuten omistaa myös U Slovanské Lípy -pubin (Tachovské náměstí 6), joka sijaitsee Žižkovin ylämäessä. Täällä kävimme lounaalla tietämättä pubien yhteydestä, mutta identtinen vihervalkoinen tapetti ja katonrajoissa roikkuvat humalaköynnökset kuuluvat kummankin sisustukseen. Nautin molemmissa nykymuodin mukaiset keveät mutta ronskisti humaloidut lagerit, U Šumavýssa Frýdlant-panimon Albrechtin (10°, 4 %) ja U Slovanské Lípyssä Pivovar Čestmírin astetta vahvemman vaalean. Ensin mainitussa kapakassa testasin myös tumman lagerin nimeltä Černá svině (13°, 5,4 %). Se oli hieman tuhkainen, lakritsinen, tanakampi esitys, hyvä mutta ei aivan suosikkejani tyylilajissaan.

Matkaseuralaisen – joka ei ole olutfriikki – pikatuomioita näistä oluista: [Albrecht] “maistuu laadukkaasti tehdyltä oluelta, sellainen solidi”, [Černá svině] “tumma olut joka on aika raikas”. Näin siis Tšekki ainakin omissa leipälajeissaan tuntui jälleen vakuuttavan meitä.

* * * * * * *

Panimoravintoloita Prahassa on tietysti useampiakin, ja niistä poikkesimme tällä kertaa jopa neljässä. Miljöönä mainio oli Kahden kissan kapakka eli U dvou koček, jossa nautimme yhdet oluet baarin luona eli ruokasalin ulkopuolella käytävässä. Matkaseuralaisen mielestä reissun paras Urquell löytyi täältä. Sen tarjoiluun kai paikka on historiallisesti erikoistunutkin, oma panimotoiminta on alkanut vasta tällä vuosituhannella. Itse maistoin talon Tmavá Kočkaa (12°, 5 %), joka oli tyylilajin mustemmasta päästä, tumman paahtunut, melkein salmiakkinen.

cz-9-dvoukocek

Kaksi kissaa makoilevat hanan päällä.

Vaikka tumma kissakin oli oluena mukava, ehkä eniten omaan makuuni sopivat oluet panimoravintoloista oli Strahovin luostaripanimossa Prahan linnan lähistöllä. Kävelimme paikalle Petřín-kukkulan kautta, johon pääsee Malá Stranasta funikulaarilla. Polun varrella oli kellariravintola ja olutterassi, joita ensin luulin luostaripanimoksi. Tuo paikka olikin omituisen tyhjä, kun taas itse Klášterní pivovar Strahov kuhisi väkeä. Saimme jopa jonotuslapun käteen, mutta ehdimme vasta tilata terassin pystybaarista odotteluoluet kun meidät jo kutsuttiin pöytään.

Heillä oluet ovat Svatý Norbert -nimisiä ja Tmavé (14°, 5,5 %) niistä panimon mukaan palkituin. Olen merkinnyt muistiin, että tässä on reissun tummista lagereista eniten humaloitu, hieman Frankenin pienpanimoiden tummien Export-oluiden tyyliin. Polotmavéa maistoin myös ja se oli lempeän karamellinen, miellyttävä olut. Ruokatarjoilutkin olivat luostariravintolassa kohdillaan. Jälkiruokalistan olutjäätelöt olivat oluen makuisia, jopa humalan makua tuntui runsaasti – pisteet niistäkin.

cof

Luostariolutjäätelö yllätti oluen maulla.

cof

Luostarista löytyi matkan eniten humaloitu tumma lager.

Vltavan rannassa poikkesimme eräänä iltapäivänä panimolaivalla eli Loď Pivovarissa. Siellä Legie (10°, 4,2 %) oli raikas, kunnolla mutta ei ääriä myöten humaloitu vaalea lager, ja Monarchie (13°, 5,5 %) tumma, suklaisen maltainen mutta ei kovin makea keskitien tmavý. Kevyt vaalea vei täällä voiton, kuumalla säälläkin saattoi olla osuutta asiaan. Matkaseuralainen hankki sormeensa ampiaisen piston, kun uskaltautui pyynnöstäni onkimaan olutlasiin pudonnutta ja jo hukkuneeksi luultua piikkipyrstöä kuiville.

Neljäs panimoravintola oli luostaripanimon tavoin “uusien” panimoravintoloiden vanhempaa polvea, vuodesta 2003 Uudessa kaupungissa toiminut Pivovarský dům. Täällä joimme řezanéa eli “leikattua” olutta, joka on yleensä paikan päällä tehtävä tumman ja vaalean lagerin sekoitus. Pivní Filosof -blogin kuvasta näkee, miten eri väriset ja painoiset oluet eivät kokonaan heti sekoitu. Řezané on mielenkiintoinen – ja Tšekissä perinteinen – ilmiö, jonka huono puoli on se, että menetetään tumman oluen syvyyttä ja vaalean raikkautta, mutta toisaalta vastineeksi saadaan parhaimmillaan uusia puolia molemmista esiin. Matkaseuralainen luonnehti Pivovarský důmin řezanéa sanoilla “hyvä yleisolut”, ja ehkäpä juuri se on tämän sekoittamisen pointtikin.

dig

Panimolaiva näkyy Holesovicesta kuvattuna kauimmaisena eli vanhankaupungin rannassa.

cof

Laivan olut ampiaissuojalla varustettuna. Osui ja upposi!

Pardubický Porter 19° – viimeinen mohikaani

Se, että lähes 150-vuotias tšekkipanimo tekee Baltic porteriksi luokiteltua tummaa olutta, ei liity viime vuosien käsityöolutbuumeihin vaan vanhaan pohjois- ja itäeurooppalaiseen portteriperinteeseen. Suomalaisille ei tarvitse kertoa, että kaikissa Itämeren maissa pantiin porttereita täyttä häkää 1800-luvulla, sittenkin kun oluttyyli jo oli Britanniassa hiipumaan päin.

Kuten muihinkin portterivyöhykkeen maihin ainakin osittain, myös Tšekkiin tämä perinne saattaa olla suodattunut Saksan kautta. Historiaa ei tunneta kovin tarkkaan. Ylipääätään tšekkioluen menneisyys – lukuun ottamatta kaikkien tuntemaa Plzeňin porvaripanimon tarinaa – on kansainvälisellä olutyhteisöllä hakusessa, ehkä englanninkielisten lähteiden vähyyden takia. Tai sitten aihe ei vain jostain syystä kiinnosta.

Prahan itäpuolella Pardubicessa sijaitsevan Pardubický Pivovarin portteri saattaa olla ainoa nykypäivään asti säilynyt jäänne portterihistoriasta. Se on kantavierrevahvuudeltaan 19° ja alkoholia on tilavuuden mukaan 8,2 %. 1970-luvulla Michael Jackson maisteli tätä sekä nykyisen Slovakian puolella tehtyä 20° vahvuista Martinský Porteria. Molempia hän luonnehti vahvasti humaloiduiksi ja paahtomaltaisiksi. Vielä 2000-luvun puolella tšekkien ja slovakkien yhteistyöllä herätettiin tuo Pyhän Martin portteri joksikin aikaa henkiin, mutta nykyään se ei ole tuotannossa.

Pardubicen panimo perustettiin 1870-luvulla, joka oli jo pils-aikakautta, ja heidän verkkosivuillaan olevasta lyhyestä historiaesityksestä päätellen laitos rakennettiinkin suoraan pohjahiivapanimoksi. Näin ollen vuonna 1890 lanseerattu Porter – panimon mukaan tuolloin manner-Euroopan vahvin pohjahiivaolut – oli myös jo alun alkaen lageria. Samaa olen epäillyt myös esimerkiksi Puolan tunnetuimmasta portterista, jota Żywiecin panimo alkoi valmistaa yhdeksän vuotta Pardubicea ennemmin.

cofTällainen historiallinen olutkin takuulla muuttuu vuosikymmenten myötä, ja Jacksonin makukuvausta on vaikea nyky-Pardubickýstä tunnistaa. Hänen mainitsemansa vahva paahdetun maltaan maku ei nyt tunnu ollenkaan hallitsevalta piirteeltä, eikä sen puoleen humalointikaan. Portteri seilaa samoilla vesillä kuin esimerkiksi Sakun vastaava tuote: lempeä tumma lager, jonka tuoksussa ja alkumaussa on aavistus tyylikästä viinimäisyyttä. Toki tämä on lähes puolitoista pistettä sakulaista tuhdimpaa, ja maltaisuutta kyllä alussa tuntuu.

Yllättäen alta paljastuu marjaisen kirpeää sivumakua, joka tuo mieleen kir-drinkin cassis-likööreineen, ehkä myös mausteisen kolajuoman, jonka Evan Rail tässä oluessa reilu kymmenen vuotta sitten maistoi. Kun lasi tyhjenee ja olut hieman lämpiää, maku muuttuu sokerisemmaksi ja Coca-Cola-tunnelma korostuu. Tumma mallas tuntuu tässä vaiheessa enää aika vaisuna, ja Saksan paksuista Doppelbockeista ollaankin kaukana. Tämä ei toki myöskään ole täysmallasolut, vaan sokeria on reseptissä. Humalaa jää jälkimakuun aavistuksen verran mutta ei todellakaan paljon.

Onko historiallinen olut – Tšekin viimeinen old-school-portteri – nyt siis hunningolla? En mielelläni sanoisi niinkään. Uskon, että monen mielestä tämä pantaisiin kuntoon lisäämällä humalaa ja brittiläistä paahteisuutta. Saattaa olla tottakin, mutta jotenkin näissä idän porttereissa kiehtoo se, että ne ovat suurin piirtein niin kaukana karrelle poltetuista ja ankaran humalaisista jenkki-imperiaaleista kuin stout/porter-maailmassa voi olla. Kun nuo kaksi ominaisuutta ovat vaimeina, esiin pääsee muita makuja. Epäselvää on, mitkä niistä ovat museoituja 1800-luvun oluiden piirteitä ja mitkä myöhempiä mannermaisia vaikutteita, ja tämä pieni hämäryys ainakin minua kiinnostaa. Pistin muuten pari pulloa kellariinkin katsoakseni, onko tällaisella abv-lukemiinsa nähden keveän oloisella oluella kypsymispotentiaalia.