Kävelykadulta: Momentin 30 Vuotta Juhlaolut Bock @Black Door

Keskustan oletetusta näivettymisestä on puhuttu Helsingissä viime viikkoina paljon. Näiveti, näiveti. Yksien mielestä kyse on kai siitä, etteivät asiakkaat pääse enää autolla heidän liikkeidensä eteen, joten on tärkeää kaivaa autoilutunneli koko keskustan ali. Toisten mielestä jo parikin pyöräilykaistaa joillekin keskustan läpiajokaduista olisi merkittävä askel kohti käveltävämpää ydintä. Ainakin jos vähän kärjistetään. Mutta millaiset autioitumistilastot sitten kertovat siitä, mitä halutaan mitata? Tai mitä edes halutaan mitata?

Isolla-Roobertinkadulla istuessa tulee mietittyä sitäkin, onko koko keskustelun kohdistin väärässä paikassa. Totta kai Helsingin ydin on liikenteellis-liiketaloudellisilla mittareilla varmaankin jossain Aleksanterinkatu–Mannerheimintie–Kaivokatu-vyöhykkeellä. Mutta viihdytäänkö noissa hämärissä kuiluissa tai edes Keskuskadun muovisella kävelykadulla? Eikö Esplanadit ja monet niiden sivukadut ole jo aikaa sitten läänitetty Louis Vuitton -turisteille? Onko minkään kaupungin ydin erityisen mukava paikka, ellei siellä ole keskiaikaisia kujia ja mukulakiviä?

Ison-Roban kävelykatu on 1980-luvun peruja kuten Aleksanterinkadun autokieltokin. Kai Roballa koettiin olevan urbaania katuelämää tai ainakin sen potentiaalia. On kummasti edelleen, vaikka Robankin tyhjyyttä on joskus ihmetelty. Kun uutta kävelykeskustaa kehitetään, ainakin itse näkisin sitä mielellään myös maantieteellisen ytimen ulkopuolella. Onko se mahdollista, ja jos, niin missä on jo valmiiksi lähtökohdat sellaiselle kaupungissa viihtymiselle, mille kävelyalueet voisivat tuoda lisäarvoa? Itse en ainakaan aio Espalla tai Keskuskadulla istua nykyistä enempää, vaikka sinne tehtäisiin henkilökohtainen solarium jokaiselle terassiasiakkaalle.

Mutta entä Eerikinkadun ja Yrjönkadun alkupäät, Kalevankatu tai Pikku Roba? Freda Viiskulman ja Kampin välillä? Jokin osa Annankadusta, Korkeavuorenkadusta tai Albertinkadusta? Mariankatu? Museokatu, Caloniuksenkatu? Töölöstähän puuttuu viihtyisä ja kävely-ystävällinen ydin. Tai Fleminginkatu ainakin Karhupuiston ja Hesarin väliseltä osuudelta? Saisiko näistä – tai ainakin osasta näitä – kiinnostavien kävelyalueiden verkoston, joka voisi ohjata keskustelun pois siitä ikuisuusaiheesta, miten espoolaisten autovirtaan vaikuttaa tylsien Esplanadien osittainen tai kokonainen sulkeminen?

Kesäaikaan ja vielä syksyn aurinkoisina päivinäkin Black Doorin terassi oli täynnä porukkaa. Sellaisen näkymän edessä puheet näivettymisestä tuntuvat absurdeilta. Totta kai Black Doorin liiketila voisi sekin olla hiljainen, jos sen omistaisi kiinteistösijoitusyhtiö, joka odottelisi paikalle tähtitieteellisiä vuokria maksavaa jalokiviliikettä. Talvella kävelykadut ovat tietenkin hiljaisempia, mutta eivät tarpeettomia niin kuin eräs mielipidekirjoittaja väitti. Kaikenlaiset joulutorit ja -tapahtumat sopisivat tunnelmallisille kävelykaduille paremmin kuin Helsingin tuulenpieksämille empire-aukioille ja muille harjoituskentille.

Tai ehkä olen ymmärtänyt jotain olennaista keskustan vetovoimasta ja sen syistä väärin. Tuntuu kyllä, että niin ovat sitten jotkut muutkin. Pienen aasinsillan kautta pääsemme tästä Momentin-ravintolaketjuun, joka on juhlinut tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Kuten jo keväällä kirjoitin, ketjun ensimmäiset Kalaravintolat – Janoinen Lohi ja Vastarannan Kiiski – avattiin vuonna 1992, ja samana vuonna avasi ovensa myös tämä Black Door. Niiden syntyvaiheessa oli eletty muutama vuosi Helsingin nykyaikaisen kaupunkikulttuurin ensimmäistä aaltoa. Uhkaavasta lamasta huolimatta vanhaan harmaaseen kaupunkiin pesiytyi pysyvästi monenlaisia väriläiskiä, yhtenä niistä uudet länsieurooppalaistyyliset oluthuoneet.

Juhlaolut Bock (6 %) on yksi Momentin-yhtiön synttärivuoden oluista, olisikohan järjestyksessään neljäs. Tekijänä on Seinäjoen Mallaskoski. Suklaanruskea olut on isoon tuoppiin hanasta laskettuna sameahko ja hyvin vähävaahtoinen. Tuoksussa ja maussa on aika vähän sellaista leipäistä, makeaa maltaisuutta, mitä saksalaisista bockeista yleensä löytyy. Sen sijaan on maanläheistä, melkein savuista mallasta, jota reunustaa vähän appelsiinin tapainen hedelmä – ehkä humalasta peräisin? Hieman epäortodoksinen bock on rantautunut Mallaskoskelta tällä kertaa juhliviin Momentin-ravintoloihin, mutta ei huono – ja joka tapauksessa olen arvostanut kokonaisuutena tätä juhlavuoden olutsarjaa, jossa aiemmin nähtiin muun muassa mainio brittityylinen bitter.

Tietysti näissä baareissa ja muissa kivijalkaliikkeissä pitää myös käydä, jotta kaupunkikeskusta säilyy elävänä. En ole kova baarihai, mutta yritän hoitaa oman osuuteni myös jatkossa, onhan näitä Helsingissäkin monia mukavia.

Advertisement

Suomen Paras Olut 2022: Takatalo & Tompuri Kaski Savubock

Tällä kertaa Suomen Paras Olut on sellainen, jota muistan maistaneeni aikaisemminkin. Sitä oli tarjolla juhlayleisölle Mikko Salmen olutkirjan julkistustilaisuudessa joskus ennen koronapandemiaa. Siinä humussa se jäi mieleen positiivisena mutta ei maailmoja mullistavana kokonaisuutena, kun vielä huomiosta kilpailemassa oli muitakin juomia.

Nyt Kaski Savubock (6,5 %) palkittiin viime kuussa Suomen Parhaana Oluena 2022. Tuon voiton jälkeen olen vähän väijynyt, mistä sitä täältä pääkaupunkiseudulta löytäisi, jotta olisi päässyt tuoreuttamaan makumuistoa. Eiköhän sitä joissain baareissa ole, ainakin Pikkulinnuista pitäisi löytyä Untappdin mukaan. Ja muutamien Alkojenkin hyllyille olutta on myös täällä Haminan alueen ulkopuolella vihdoin tulossa tai ehkä jo tullutkin.

Ensimmäiseksi ehdin kuitenkin bongata kyseisen Savubockin viikonloppuna Kotkassa. Kotka on tietysti paljon lähempänä Takatalo & Tompurin maatilapanimon kotinurkkia kuin Helsinki, mutta samoja pulloja kai sielläkin myydään kuin täällä. Kuten jo edellisessä postauksessa tuli mainittua, Kotkan keskustassa sekä Soittoruokala Karoliinassa että viinibaari Jollassa tämä oman seutukunnan panimo on kunniapaikalla olutlistoissa. Jollassa taisi Takatalo & Tompuri olla jopa ainoana olutpanimona viinimenun alalaidassa. Ehkä muistakin kotkalaisbaareista heidän tuotteitaan löytyy, mutta viime viikonloppuna ei osunut silmiin.

Takatalo on panimon isäntäparin Mikko ja Marjo Suur-Uskin maatila Virolahdella, ja Tompuri on yhtiökumppanin Juha Kokkalan perheen tila. Molemmat tilat ovat olleet suvuilla jo 1600–1700-luvuilta alkaen, joten näillä oluilla on juuret tukevasti kaakkoisessa maaperässä. Mallasohra ja vesi tulevat omilta tiluksilta, ja Viking Maltilla mallastusprosessissa käyneiden maltaiden savustustakin on hoidettu itse lähimetsän puilla. Yllä mainittu Mikko Salmi oli ainakin alkuvaiheessa mentorina opastamassa viljatilallisia panimotoiminnan käynnistämisessä ja oluiden suunnittelussa.

Kuten Salmikin toteaa vuoden 2018 kirjassaan Olut! Kotimaiset panimot ja oluet, savuisuus on Kaski Savubockissa keveää ja maku pehmeää. Sen kummemmin tuoksusta tai maustakaan ei kuitenkaan jää mitään epäilystä, etteikö tämä olisi nimenomaan savuolut. Tämä on kuin saksalaisen Schlenkerlan laatutuote mutta selvästi vaaleamman ruskea, kuulas ja melko kirkas. Niin matkaseuralaiseni Kotkassa kuin olutkirjailija Salmi mainitsivat adjektiivin ”raikas”, jota ei ehkä ensimmäisenä savuolueen liittäisi. Sitä tämä kuitenkin on, lagermaisen virkistävä ja linjakas, mutta pohjustettuna savuolueen syvyydellä – loistava tuote.’

  

Suomen Paras Olut -tuomaristo on palannut ainakin täksi vuodeksi perinteisempien oluttyylien ruotuun, sen jälkeen kun viime syksynä palkittiin NEIPA-tyylinen Olarin Runaway. Sekä uusien että vanhempien suuntausten mukaista olutosaamista on varmasti hyvä palkita kilpailussa vuorotellen. Sen voi joka tapauksessa sanoa, että Takatalo & Tompuri on tämän piikkipaikan ainakin kertaalleen ansainnut, ja heidän valikoimastaan kannattaa bongata muitakin hyviä oluita. Esimerkiksi uudempi tuote Mustakaura oli äärimmäisen hyväntuoksuinen ja -makuinen olut, kun nautin sitä lounaan kyytipoikana Porvoon Zum Beispiel -ravintolassa viime viikonloppuna.

Alkon jouluoluet 2022 (#1): Grünbacher Prinzen-Bock Weisse

Tämän vuoden jouluoluissa on tällä tietoa ainakin pari sellaista, joita en ole ennen maistanut. Voi olla, että jos valikoima jatkossa täydentyy, niitä tulee useampiakin. Ensimmäisenä testiin päätyy – jo nyt lokakuun puolessavälissä – baijerilaisen Brauerei Grünbacherin Prinzen-Bock Weisse, vahva vehnäolut. Panimon viestinnästä ei ole mielestäni mistään pääteltävissä, että tämä olisi heillä juuri joulun ajan olut, mutta se on mahdollista.

Panimo on ilmeisen perinteikäs, vuonna 1810 perustettu linnapanimo parinkymmenen kilometrin päässä Münchenin liepeiltä, toisen panimopaikkakunnan Erdingin vieressä. Kuten Erdinger-panimo, myös tämä Grünbacher on erikoistunut nimenomaan vehnäoluihin. Ei sen valikoimasta taida muita oluita juuri löytyäkään, ja sinänsä tällainen yhteen asiaan keskittyminen onkin hienoa. Nyt ei kuitenkaan päästä arvioimaan perustuotteita vaan hypätään tosiaan suoraan tuohon vahvimpaan erikoisuuteen.

Prinzen-Bock (7 %) on lasissa oranssinpunertava, ei siis vaalein mahdollinen vehnäbock jos ei tummakaan, ja tietysti samea. Nenään tuntuu tyypillistä saksalaisen vehnäoluen runsautta, mutta se vivahtaa jonkin sitruunaisen belgialaisen luostarioluen tuoksuun. Herkullinen, purukumimainen vehnämallas muodostaa maun, jossa on mukana mineraaleja ja sitruunapippuria. Jonkin verran sitä tuttua uunibanaania on jälleen sekä tuoksussa että maussa. Jälkimakuun jää vähän ummehtuneempaa hedelmäisyyttä.

Tämä vehnäbock on ihan kelvollinen avaus Alkon loppuvuoden kausiolutvalikoimaan. Se ei ole ihan Etelä-Saksan parhaita lajissaan mutta ei huonommasta päästäkään. Tälle tyylilajille toisinaan ominainen ylenpalttinen makeus vältetään, eikä muitakaan ikäviä piirteitä kuten läpitunkevaa alkoholia minusta tunnu. Kyllä tämä kannattaa monopolin hyllystä ottaa testiin, jos weizenbock-tyyli ylipäätään kiinnostaa. Ote on vähän rustiikkinen mutta osaava.

(Vuoden 2022 jouluoluita esitellään Alkon artikkelissa. Tämän postauksen kuva on Alkolta.)

Tummeneviin iltoihin: Weltenburger Asam Bock ja Wieninger Impulsator

Edellisessä postauksessani otin varaslähtöä Oktoberfest-tunnelmiin maistelemalla paria vaaleaa juhlaolutta. Syksy on niiden lisäksi myös tummien ja vahvojen bock-oluiden toinen sesonkiaika, ja näihin keskitytään tämänkertaisessa testissä.

Nyt pöydällä on kaksi perusvarmaa tummaa doppelbockia, joista Weltenburger Asam Bock on tuttu jo vuosien takaa ja Impulsator puolestaan tullut nyt Alkon hyllyille muutamien muiden Wieninger-oluiden vanavedessä. Jo vanhastaan tiedetään, että Asam on Weltenburger-luostaripanimon tuotteiden kärkeä. Weltenburger ei ole keskimäärin niin kova suorittaja kuin voisi toivoa yhdeltä maailman vanhimmista panimoista – vieläpä baijerilaiselta. Wieninger taas on maakuntasarjan tekijä, mutta varmasti vähintäänkin kohtuullinen sellainen, kun sen oluita on jo tänne pohjoisille leveysasteillekin useampia saatu.  

Asam Bockin (7,3 %) tuoksu on miellyttävä, ei kovin voimakas, suklaakeksimäinen ja miedosti paahteinen. Mausta voi löytää kahvia, suklaarusinoita, Dr. Pepperiä tai pähkinäistä mallasta. Tässä on myös pienesti humalan katkeroa, jopa jälkimausta sitä on aistittavissa. Alkon mittaama IBU-lukema 32 menee reilusti yli doppelbockin skaalan (esimerkiksi BJCP Style Guidelinesin mukaan). Ei se oluesta vielä humalavetoista tee näillä alkoholilukemilla, mutta tuo jonkin verran luonnetta mukaan.

Esimerkiksi Ayinger Celebratoriin verrattuna Asam Bock on kyllä rungoltaan vähemmän tanakka, mutta tarvitseeko toisaalta bockien aina ollakaan silkkaa mämmiä. Detaljina tuli vielä huomattua eräästä vanhasta olutkirjasta, että Asam on ollut näköjään takavuosina vain 6,9-prosenttinen – tuo pieni nosto ei ole sille tehnyt ainakaan pahaa.

Impulsator (7,5 %) edustaa Wieningerin panimon valikoimassa perinteistä siipeä, eli on tyylilajilleen tyypillinen tumma doppelbock. Panimohan on eteläsaksalaisittain siitä harvinainen, että se improvisoi teutonityylien ympärillä kuin jazzmuusikko – esimerkiksi enzian-katkerotynnyrissä kypsytettyä bockia löytyy valikoimasta, kuten myös pintahiivalla käytettyä juhlaolutta tai kuivahumaloitua schwarzbieriä. Kuten sanottu, Suomessakin panimon oluista on viime vuosina nähty moniakin, mutta ei kyllä noita erikoisempia kokeiluja.

Impulsator ei ole valtavan tumma bock, ja tuoksussakin on enemmän kastanjalikööriä ja karamellia kuin paahteisia ja ruisleipämäisiä aromeja. Olisin ennakkoluulojeni perusteella veikannut, että tämä häviäisi kaksinpelin Asam Bockille kirkkaamminkin, mutta ei Impulsator heikko esitys ole. Jonkin verran häiritsee viinaisen sivumaun puskeminen muiden makujen läpi. Enemmänkin tämä olut liippaa makean puolelle kuin paahteisen tai katkeran – esimerkiksi humalakatkeroa on Alkon mittauksessa 26 EBU ja panimon omassa 24 IBU. Tummaa sokeria, saaristolaisleipää, parapähkinää ja kuivahedelmiä on myös maussa, mutta se voisi olla vieläkin runsaampi ja hallitumpi.

Onhan mukavaa, että Alkon valikoimassa on sentään tuollaiset kymmenkunta doppelbockia, kun kerran IPA-tyylin oluitakin on kolmesataa. Olisiko sellainen maailma parempi, jossa Alko myisi kolmeasataa bockia ja kymmentä IPAa? En tiedä, mutta jos siitä tehtäisiin It’s a Wonderful Life -tyyppinen elokuva, Olutkoira olisi mielellään siinä James Stewartin roolissa. Nämä kaksi saksalaista näytettä ovat joka tapauksessa kelpo lisä tämänhetkiseen doppelbock-valikoimaan.    

Salvator pelastaa

Alkoholia ei saisi juoda ketutukseen, usein ohjeistetaan. Enkä minä nytkään niin tehnyt, vaikka perjantaina rankan työviikon jälkeen olisi teoriassa voinut sekin tilanne olla. Pienen Salvatorin kävin Kaislassa nauttimassa, mutta viikko kyllä oli sinänsä ihan hyvä, tulosta tuli taottua ja suorittaminen sujui mukavasti.

Jos kuitenkin viikko olisi ollut erityisen veemäinen, niin Paulaner-panimon klassikko – kaikkien bockien emoalus – Salvator (7,9 %) olisi varmasti tuonut hetkellisen lohdun. Nestemäinen vapahtaja on kevään airut, ja se pelastaa tähän aikaan vuodesta – jos ei muulta – niin ainakin pitkältä ja lumisen hyiseltä talvelta.

Oluen tarina juontaa juurensa 1700-luvun lopulle, jolloin panimo oli vielä luostariveljien hallussa. Siitä tuli seuraavalla vuosisadalla yksi Münchenin olutihmeen rakennuspalikoita, kuitenkin siis nimenomaan alkuvuoden ja paastonajan juoma. Jo aikaa sitten maallistunut Paulaner on nykyäänkin, Schörghuber Unternehmensgruppen (70 %) ja Heinekenin (30 %) omistamana, yksi kaupungin legendaarisista Oktoberfest-panimoista ja Saksan suosituimpia olutmerkkejä.

Kun istuin katsellen olutta lasissa ja meditoiden sen hienoutta, tulivat mieleeni kuvaukset siitä 1990-luvun alusta. Onko Salvator muuttunut 30 vuodessa? Graham Leesin Good Beer Guide to Munich and Bavaria kutsui sitä tuolloin “erittäin tummaksi”, ja Michael Jacksonin suomenkielinen Matkailijan olutopas “hyvin tummaksi, syvän ambranpunaiseksi”. Nyt maistelussa olevan hana-Salvatorin väri on hailakan ruskea, selkeän punertava kyllä mutta ei juuri millään mittarilla kovin tumma. Monet muut Baijerin yleisistä bockeista, kuten Kaislan hanassakin ollut Asam Bock, ovat sen sijaan selkeästi mustanpuhuvia.

Salvatorin tuoksu on karamellisen maltainen; maussa on paljon pehmeää, lempeää pähkinää, kuten pekaania. Siinä on myös karamelliä ja jotain kuivattua hedelmää tai ehkä jopa marjaa, vadelmaa tai vastaavaa. Tummaa hedelmäistä brandya tai hedelmälikööriä voi myös assosioida tähän makuun, koska alkoholiprosentti on melko korkea. Täysin vailla katkeruutta tämä ei ole, mutta vahvuuteen nähden humalan piirteitä on Salvatorissa hyvin vähän.

Maalis-huhtikuussa on ollut tapana, että Münchenin Starkbierfestin eli vahvojen oluiden juhlan alkajaisiksi Baijerin pääministeri saa käteensä litran kolpakon Salvatoria. Sellaisia juhlakansa siellä muutenkin nauttii, koska baijerilaiset tykkäävät festivaaleilla juoda vähän isommista astioista. Parin Salvator-litran jälkeen saa kyllä raavaampikin baijerilaisherra tai -rouva asetella askeleitaan tarkkaan, jos mielii kotiinsa löytää. Aamulla sitten mietitään, tuliko edellisenä iltana kohdattua vapahtaja vai itse sielunvihollinen. Nämä ovat näitä olutkulttuurin erikoisuuksia, onneksi Kaisla tarjoaa tuotetta myös tyylikkäistä pikkukolpakoista.

Laskiaista kohti: Takatalo & Tompuri Kaski Vahva Lager ja RPS Hard Rock Lager

Keski-Euroopassa jotkut ahkerat paastonajan viettäjät kuten Paulanerin munkit hankkivat ennen vanhaan kalorinsa laskiaisen ja pääsiäisen välillä lähinnä oluesta. Näin ainakin eräät lähteet väittävät. Nesteessä oli varmasti hyvä olla paljon ravinteita, joten vahva olut sopi tarkoitukseen hyvin. Kuten bock.

En aio itse tällaista 40 päivän olutkuuria kokeilla, mutta vuodenaikaan sopii silti hyvä vahva bock tai pari. Lämmittäähän sellainen viileänä kevättalven iltana joka tapauksessa.

Otetaan kokeiluun pari kotimaista vahvaa lageria. Kumpikaan ei kyllä pakkaustekstiensä perusteella ilmoittaudu bockiksi. Takatalo & Tompurin osalta Mikko Salmen Suuri olutkirja silti kertoo, että panimon ajatuksena oli tehdä Kaski Vahva Lagerista vaalea maibock baijerilaiseen tapaan. Virolahtelainen maatilapanimo on Suomessa siinä mielessä harvinaisuus, että mallasohra tulee suoraan omasta pellosta.

Kuopiolaisen RPS:n eli Rock Paper Scissors Brewing Companyn valikoimassa puolestaan Hard Rock Lager on 7-prosenttinen versio panimon keskiolutvahvuisesta Rock An Allday Everyday Lagerista. Kutsutaan sitä siis vain vahvaksi lageriksi eikä bockiksi, vaikka kuten alta käy ilmi, se on aika saman tyyppinen olut kuin T & T:n vahva Kaski.

Kaadan oluita lasiin. Kaski Vahva Lager on väriltään oranssinkultainen, ja tuoksussa tuntuu vaaleiden maltaiden ohella hedelmäisyyttä, melkeinpä ananasta. Maussa tulee esiin maltaan leipäinen, paksun viljainen puoli vähän enemmän kuin vahvoissakaan lagereissa usein. Hedelmäisyyttäkin on mukana. Alkoholi pysyy hyvin piilossa, ja humalan katkerot eivät myöskään ole lainkaan hallitseva elementti tässä oluessa.

Hard Rock Lager on sekin väriltään oranssinpunertava, ja olut on lasissa jossain määrin samea. Tuoksu ja alkumaku ovat tässäkin ananasmaisia. Ananas ja ruoho ovat avainsanoja myös maussa, jossa katkeroa ei tunnu kovasti, ja melko runsas hiilihappo on pehmeän kuohkeaa. Mallas rakentaa hedelmäisillä piirteillä silattuna tämän oluen perusrungon, jossa maistuu myös vähän sitruunamarmeladia. Lisänä on pieni lääkemäisyys, mahtaako olla humalan ominaisuus vai alkoholin läpäisyä. Jälkimakuun jää lievää humalan poltetta.

Kaski Vahva Lager on tässä kaksikossa Hard Rock Lageria aavistuksen kuivempi olut, koska alkoholia on lähes saman verran kuin RPS:llä (6,9%) mutta kantavierrevahvuus on selvästi alempi (Kaskessa 16.3°, Hard Rockissa 20.3°). Katkeroissakin on selkeä ero, Kaskessa vain 28 ja Hard Rockissa 39 EBU.  

Tässä on kaksi samalla tontilla operoivaa olutta, paremmuusjärjestystä pitää hieman hakea. Ehkä Takatalo & Tompurilla pysyy sittenkin työkalupakki paremmin hanskassa, vaikka Hard Rockin keulivassa maussakin on jotain houkuttelevaa, nousuhumalan juhlaa. Ainakin Hard Rockissa moderni humalalajike Loral yhdistää sitruunaisia ja kukkaisia ominaisuuksiaan jonkinlaiseksi melkein trooppiseksikin hedelmäksi – en tiedä, mistä myös Kaskeen on tullut hiukan samanlaista eksoottisuutta. Itse joisin ehkä kaikkein mieluiten vahvoja lagereita, joissa hedelmä ei nousisi näin etualalle, mutta eivät nämä siis minusta ole yhtään heikkoja suorituksia, osaavien panimoiden tuotevalikoimassa. Kaksikosta ehkä Kaski tosiaan vie pyrkimyksensä vähän paremmin maaliin, oikeastaan varsin mukavasti. 

(Kasken kuvamateriaalin lähde: panimo.)

Novopacký Valdštejn, Primator Exkluziv ja tšekkiläinen dilemma

Paikallinen Alkomme oli nostanut “pientuottajan taidonnäyte” -lätkällä hyllystä esiin Pivovar Nová Pakan vaalean oluen. Panimon tuotteet – varsinkin tämä Valdštejn ja tumma vahva lager Podkrkonošský Speciál – ovat olleet useita vuosia monopolin valikoimissa ilman, että kukaan on niistä paljon melua pitänyt. Ylipäätään vahvemmista tšekkioluista ei puhuta juuri koskaan missään, vaikka ne ovat omassa maassaan osa vanhaa vakiokalustoa melkein siinä missä bockit Saksassa. Pientuottajiltahan ne tosiaan usein tulevat, ei siinä mitään, mukava nosto.

Eräs tšekkiläinen dilemma on se, ettei kansainvälisellä olutyhteisöllä ei ole hyviä termejä maan oluttyyleille. Pilsneriksi kutsutaan ulkomailla sitä, mitä tšekit sanovat světlý ležákiksi (jos se on noin 4,5–5-prosenttista “varasto-olutta”) tai světlé výčepní pivoksi (jos se on miedompaa “hanaolutta”). Käytännössä tšekit kutsuvat yksittäisiä oluita kai useimmin niiden Plato-vahvuuden mukaan sellaisilla nimillä kuten 11° (jedenáctka) tai 12° (dvanáctka). Joskus puhutaan värin mukaan esimerkiksi tummasta (tmavý) tai punaisesta (granát).

Isoin aukko sanastossa on yli 13° Plato-asteen oluissa, joille tšekkiläinen – laissa määriteltyyn vahvuuteen perustuva – nimitys on speciál. Muun maalaiset heittelevät näitä satunnaisesti milloin mihinkin laariin, esimerkiksi Valdštejn on Ratebeerin mukaan vaalea bock. Kyllä se teknisillä mittareilla bockin rajoihin jotenkin sopii, mutta maku on minusta väärä. Tumma Podkrkonošský Speciál toisaalta ei sovi tummaksi bockiksi liian korkean katkeruutensa takia, ja se onkin Ratebeerissa kohtuullisen järjettömässä imperial pils -tyylissä. (Imperial pils on muutenkin mikkihiirityyli.) Primatorin 16° vahvuinen Exkluziv on myös liian katkera vaaleaksi bockiksi.

Valdštejn on makea, vahva olut (7 %), väriltään kullan ja toffeen välimaastosta. Tuoksu on viljainen, vaniljainen ja ruohoinen. Maussa on hunajaisen maltaan alla mantelilikööriä, korvapuustien voita, vaniljaa ja kanelia, ja eurooppalaisen perinnepanimon lageriksi aika vahvasti humalaa. Suutuntuma on hiukan öljyinen. Katkeruutta on Alkon mukaan EBU-asteikolla jopa 31, ja se tuntuu lääkemäisen tylppänä makuna, ei raikkaana tai hedelmäisenä. Kuten Podkrkonošský Speciálissa, myös tässä humala ja makeus pitävät olutta sellaisessa niskalenkissä, jota en oikein muista saksalaisissa oluissa maistaneeni.

Evan Rail antoi 15 vuoden takaisessa Good Beer Guide to Prague and the Czech Republic -kirjassaan Valdštejnille kolme tähteä viidestä, ja jotain sen suuntaista sille voisi yhäkin antaa. Olut on jollain tavalla omaperäinen ja luonteikas, mutta voimakkaiden makujen liitto ei täysin miellytä vaan jopa vähän ärsyttää. Alkon myynnissä olevista vahvoista tšekkilagereista Bohemia Prezident on selvästi harmittomin, makean bockmainen ilman suurempaa katkeruutta tai viinaisuutta. Sen sijaan Primator Exkluziv, jossa tilavuusprosentteja on jopa 7,5 %, on jälleen Valdštejniakin vahvemmin humaloitu (40 EBU), selkeämmän hedelmäinen, jopa vähän sitruksinen maultaan. Sille Rail antoi neljä tähteä – aika runsaasti, mutta ehkäpä se onkin helpommin sulatettava olut kuin Valdštejn.

Tuntuu, että nämä vahvemmat tšekit siis ansaitsisivat jonkin oman nimityksensä, niissä on jotenkin erityinen tunnelmansa. Eivät ne aivan lempioluitani ole mutta ansaitsisivat ehkä enemmän huomiota legendaarisen olutmaan tuotteina. Evan Railin mukaan tšekkipanimot joskus kyllä kutsuvat niitä pukkia tarkoittavalla sanalla kozlík – tätähän tarkoittaa myös Velké Popovicen panimon Kozel, vaikka se nyt ei ainakaan nykymittarilla bock ole. Itse en ole nähnyt tätä sanaa muissa panimoissa Tšekissä käytössä, kun taas Puolassa vastaava sana koźlak on hyvin yleinen varsinkin tumman bockin tyyppisillä lagereilla.  

Ayinger Celebrator & Winterbock & Weizenbock

Tätä kolmen oluen postausta varten oli itse asiassa maisteltavana vain kaksi olutta, jos luotettaviin tietoihin on luottaminen. Ja miksen luottaisi. Winterbock on Ayingerin panimon 6,7-prosenttinen tumma bock (vai doppelbock) toisella nimellä ja joulua ympäröivään aikaan sovitetulla pakkauksella. Celebrator on se perinteisempi nimi samalle bockille, sen vintage-tyylisessä etiketissä kaksi takasorkillaan seisovaa vuohipukkia halaa kuohuvaa oluttuoppia.

Neste kuvan tuopissa on vaaleamman ruskeaa kuin Celebrator/Winterbock ainakin nykymuodossaan, tämä on nimittäin huomattavankin tumma olut. Kun lasi on täynnä, sävy on melkein mustanpuhuva, toki valossa oluen saa välkkymään myös punertavana.

Viileämpien vuodenaikojen tummat bockit ovat varmasti keskimäärin karamellisempia, joulukakkumaisempia, makeampia ja helpompia kuin Celebrator/Winterbock. Tässä oluessa on pieni nyökkäys tuoksussa saaristolaisleivän suuntaan, muuten kahvin, lakritsin ja tumman suklaatoffeeisen maltaan maut puhuvat. Jonkinlaista yrttistä humalan otettakin löytyy, mikä on yllättävää Ylä-Baijerin usein lempeähumalaisten oluiden joukossa. Vaikka nytkin maussa on aavistus makeaa, tämä bock on riittävän kuivaa tuntuakseen – vahvuuden ja tyylin rajoissa – jopa melko raikkaalta ja janoa sammuttavalta.

Jos speksejä vertailee esimerkiksi Andechser Doppelbockin kanssa, kantavierteen Plato-asteet (Ayinger 18,2°, Andechser 18,5°) ja ABV:t (Ayinger 6,7 % ja Andechser 7,1 %) ovat suhteellisen linjassa, mutta katkeruudessa eli EBUissa on kuitenkin selkeä ero: Ayinger 25 ja Andechser 19.

Weizenbock on puolestaan Ayingerin vaalea vehnäbock, joka ei enempiä esittelyjä kaipaa. Väri on oranssin kultainen, olut tietysti suodattamattomana sameahko, tuoksussa kypsää banaania. Maun puolesta tarjolla on tyypillistä banaanimaista, mausteista hiivaefektiä ja taustalla vähän karamellin, hedelmäpastillien vivahteita, sitrusta. Tämäkään ei ole lainkaan makeammasta päästä vahvempia vehniä, vaan tyyliin ja vahvuuteen nähden kyseessä on jälleen varsin “juotava” olut. Alkoholi ei tule lainkaan läpi, tosin prosentitkin ovat tyylilajille maltilliset 7,1 %, ja katkerotaso on myös hyvin matala.

Tiivistyksenä näistä Ayingerin bockeista voin helposti (edelleen) yhtyä tuhansien muiden mielipiteeseen, jonka mukaan nämä ovat tyylilajiensa valioita ja yksiä parhaista baijerilaisen bock-osaamisen esimerkeistä. Panimolla on ilmeisesti kaikki kunnossa, ja mikä sen mukavampaa kuin että hyvin laaja kattaus Ayingin oluita löytyy Suomenkin kauppojen ja Alkojen hyllyistä. Nyt maistellut oluet oli saatu maahantuojalta, Celebrator ensimmäistä kertaa minulla 0,75 litran pullossa. Siitä, onko se parempaa 0,33 vai 0,75 litran pullossa (vai 0,5 litran Winterbockina), en osaa sanoa. Olisiko isossa pullossa maussa ollut hieman enemmän syvyyttä (mutta myös jotain kalkkista vivahdetta?) – mutta jos ero oli ylipäätään todellinen eikä kangastus, se oli marginaalinen. Iso pullo on kyllä komean näköinen. Hyviä vuodenvaihteen juomia siis nämä.

Reksi @Panimoravintola Koulu, Turku

Reksi oli minulle ennestään maistamaton olut. 7,2-prosenttisena (doppel)bockina se on Panimoravintola Koulun vahvin tuote, ainakin tällä hetkellä, ja arktisena viikonloppuna sopiva lämmike. Vietimme viikonloppuna Turussa yhden illan ja yön ja söimme vielä seuraavan päivän lounaan ennen paluujunaa Helsinkiin. Tavoitteena oli mahduttaa johonkin väliin lyhyt pistäytyminen Kouluun, ja se saatiinkin hyvin onnistumaan.

Koulussa on jotain vanhaa mannermaista meininkiä, jota Helsingin panimoravintoloista (uusista tai entisistä) ei ole helppo löytää. Suomenlinna on tietysti oma jäljittelemätön miljöönsä – varsinkin kesällä – mutta näinä kylmempinä vuodenaikoina maan parhaat perinteiset panimoravintolat ehkä löytyvät kuitenkin Turun Eerikinkadulta ja Tampereen Finlaysonin alueelta.

Matkaseuralainen ilmoitti ottavansa Maisteria, koska hän on maisteri. Minä join silti Reksiä, vaikka en olekaan rehtori. Molemmat oluet olivat miellyttäviä ja lähinnä vahvistivat kuvaamme Koulusta hyvänä tekijänä tyylilajissaan. Reksi oli hunajaisen maltainen, yrttinen, vähän lakritsinenkin vaalea olut, jossa makeutta ei ollut liiaksi mutta pientä raakaa alkoholisuutta pääsi läpi. Vaikka vaalea bock voisi mahdollisesti olla piirun verran hiotumpikin, pidin kuivahkosta lähestymistavasta, jonka ansiosta Reksiä olisi voinut nauttia sopivan tilaisuuden tullen parikin lasillista.

Turku on julistautunut yksipuolisesti Suomen joulupääkaupungiksi. Totta onkin, että idyllinen Aurajoen ranta ja muutkin kaupungin keskeiset alueet on viritelty ansiokkaasti juhlakauteen. Monet ravintolat ovat tehneet itsensä kutsuviksi panostamalla havuihin, valoihin ja muihin joulukoristeisiin. Vanhalla Suurtorilla on tunnelmalliset joulumarkkinat. Teatterisillalla sen sijaan hönkii lohikäärme Smaug, jonka epäkiitollinen rooli kylminä pakkasiltoina on mainostaa Turun Kaupunginteatterin Hobitti-näytelmää. Kaikenlaista on meneillään. Tiedoksi ensi vuotta ajatellen muuten, että Time Out valitsi juuri Turun yhdeksi Euroopan 16 parhaasta kaupunkilomakohteesta vuodelle 2022.

Ravintolakaupunkina Turku on paitsi tasokas myös kompakti – mukavien kävelymatkojen päästä löytyy kivoja paikkoja ehkä jopa Helsinkiä helpommin. Kesällä jo kehuin Gustavoa, nyt joenvarren monista ravintoloista tuli testattua Tintå lauantain lounasaikaan. Matkaseuralaisen peuratartar oli hyvä, kotitekoisissa ranskanperunoissa sitruunavetoinen majoneesi. Itse söin vegaanisen herkkutatti-rosmariiniperunapizzan, jossa tomaattikastikkeen tilalla oli purjo-pinaattihauduketta. On makuasia, oliko pizza ruoalle osuvin nimitys mutta maut olivat hienoja. Tintå on muuten Turun ravintoloiden nimiä vaivaavasta sanaleikkivillityksestä ehkä se onnistunein, muut (Tårget, Oobu, Hügge jne.) pääasiassa hieman kiusallisia. Olutlista oli Tintåssa lyhyt mutta Kakola-painotteinen, itse tosin valitsin Weihenstephanin aromaattisen vehnäoluen.

Majapaikkamme oli saunallinen kolmio linja-autoaseman lähellä, joka varattiin lyhytvuokrausta harrastavalta firmalta hotellivaraussivuston kautta. Pikku sähkösauna oli tietysti kylmässä säässä ehdoton bonus kaupungilta palaillessa. Perjantai-illaksi olimme hakeneet Linnankadulta Hương Việt -ravintolasta vietnamilaista ruokaa asunnolla syötäväksi. Jo kesällä testasimme samassa paikassa sticky rice -annoksen, jossa on vietnamilaista makkaraa, kanaa ja katkarapua. Nytkin se oli erittäin hyvä. Tässä ilmanalassa tarvitaan jonkin verran helppoutta, kodikkuutta ja lämpöä – ja herkullista ruokaa ja juomaa. 

Savubock @Teerenpeli Kamppi

Ei haittaa, jos kylmänä marraskuun viikonloppuna sekä kotoa, kaupoista että baareista löytyy useita hyviä, lämmittäviä – ja siksi monesti vahvojakin – tummia oluita. Mikko Salmi viestitteli, että Teerenpeli-ravintoloista on nyt saatavana hänen uusinta aikaansaannostaan, Savubockia. Kampin ravintolassa on samantapaista (ehkä vaaleampaa?) olutta ainakin joskus takavuosina ollut, mutta en tiedä, onko vastaavia ollut Teerenpeli-valikoimassa muitakin. Uutuuden kävin testaamassa lauantaina.

Savubockia ei kätketä Teerenpelissä vakan alle, vaan Mikon potretilla koristettu mainosjuliste tervehtii asiakkaita heti ulko-ovella ja lisäksi sitä löytyy eri puolilta sisätiloja, aina wc-eriöiden oviin saakka. Oikein: turha himmailla. Mainos sanoo: Savubockissa ajatus oli etsiä muhkean maltainen, pyöreä ja täyteläinen, mutta samalla riittävän ryhdikäs makuprofiili. Savun tulee tuoksua ja maistua, muttei olla ylitsepursuavaa. Tasapaino, puhtaus ja juotavuus ohjenuorina.

Tässä on muuten yksi hieno piirre vanhemman polven panimoravintoloissa: uutta tulee sen verran harvoin, että siitä jaksetaan tehdä kunnolla numero. Vielä viisi vuotta sitten olisin ajatellut, että 2010-lukulainen craft beer -kulttuuri oli harhautumassa tasan päinvastaiseen suuntaan. Teknokraattinen Untappd-syöte baarien diginäytöillä oli vain ykkösiä ja nollia, ilman tunnelmaa ja mittasuhteita. Tämäkin on tosin viime vuosina vähän muuttunut, kun esimerkiksi Olarit ja Etkot ovat avanneet hanahuoneitaan ja markkinoivat growler-uutuuksiaan.

Jos näkömuistini ei petä, tämä Savubock muistuttaa väriltään pikemminkin Schlenkerlan tuplapukkia Eichea kuin miedompaa Urbockia. (Alla olevassa kuvassani tämä ei ehkä oikein välity!) Seitsemänprosenttisena teerenpeliläinen on kuitenkin taas vahvuudeltaan lähempänä Urbockia. Tuoksussa savuisuus ei ole mitenkään vangitsevaa, vaikka savua siinä kyllä tuntuu. Ehkä pykälän lämpimämpänä tuoksu vapautuisi paremmin? Suussa olut tuntuu tavoiteltuun tapaan melko runsaalta, joten mallas kantaa mukavasti napakan savuisuuden. Katkeruuttakin on jonkin verran taustalla.

Tasapaino ja juotavuus pysyvät mainiosti hallinnassa, enkä nyt muuta olisi varsinaisesti tältä panimomestarilta odottanutkaan. Asiallista mallas- ja savuvetoista makua on tarjolla, vähän ruisleipää, lakua, lääkeyrttiä ja siirappiakin häivähtää mukana; savuviskin tunnelmakaan ei ole kaukana. Hiilihapon bongasin alkumausta, mutta ei se pahasti pistänyt. Kun nyt tälle savusukelluksen polulle on lähdetty, heräsi kyllä kiinnostus, miten Teerenpeliltä onnistuisi tällä hetkellä esimerkiksi Savukataja-tyyppinen – vielä asteen jykevämpi ja tummemman maltainen savulager. Valitsemallaan tiellä tämä Savubock toimii kyllä oivallisesti, ja voisin nauttia toistekin.