Italialainen olut: Tuliaispullot 2/2

Joskus on pakko purkaa vanhoja muistiinpanoja, joita kertyy puhelimeen, koneelle ja erilaisille pikku lappusille. Nyt huomasin, että huhtikuiselta Rooman-matkalta ostamistani oluista kaikki oli kyllä tullut viikkojen mittaan maisteltua, mutta yli puolesta oli arviot vielä postaamatta blogiin. Tämä oli aika sekalainen seurakunta.

Drago (Birrificio Montegioco, 11,2 %) oli ehkä joukon erikoisin olut, mustikalla maustettu barley wine, jolla on aistinvaraisesti läheinen sukulaisuussuhde belgialaiseenkin olueen. Maltaan makeus ja siirappinen marjaisuus ottavat etusijan, ja humala ja hiiva tuntuvat belgialaiseen tapaan tanniinisena mausteisuutena. Aivan pientä happamuutta on mukana. Tuoksussa erottuu jokin marja tai hedelmä, jota en osaisi välttämättä tunnistaa mustikaksi. Väri on samean punertava tai ruskea. Kokonaisuutena tämä hieman outo olut sopii omaan makuuni paremmin kuin useimmat näin vahvat oluet.

mdeMuut Roomasta ostamani vahvat oluet olivat ehkä vähemmän mieleenpainuvia. Via della Cornacchia Barrel Aged (Hilltop Brewery, 11,5 %) oli toinen italialainen ohraviini, todella makea, öljyisen oloinen, matalahappoinen olut, jossa kuivattu aprikoosi yhtyi tumman maltaiseen makuun. Humalointi oli mietoa, jälkimaku kuitenkin yllättävän kitkerä, en tiedä oliko humalalla osuutta siihen. Jotain hieman amatöörimäistä tässä oluessa oli.

Kanadalainen Ale de Hardy (Brasseurs du Monde, 10,5 %), ainoa Roomasta ostamani ei-italialainen olut, oli makea sekin muttei aivan ylenpalttisen sokerinen. Tämä oli marjatoffeinen ja hieman tyylikkäämpi barley wine.

Mennään sitten astetta miedompaan settiin. Ostoskassini kaksi italialaista bockia olivat ihan kivoja yllätyksiä. Bibock (Birrificio Italiano, 6,2 %) pelasi tillimäisellä humaloinnilla, joka toi mieleen japanilaisen Sorachi Ace -humalalajikkeen. Bockeissa en ole tainnut sellaiseen ennen törmätä, eli Bibock asemoi itsensä näin perinteisestä bockista katsoen fuusioivampaan suuntaan. La Bock (Ritual LAB, 6,2 %) on puolestaan helppo jälkiruokabock, jossa maistuu toffee ja hyvin mieto humala. Ihan puhdas ja miellyttävä oli tämä toinenkin kinuskinvärinen bock.

Toinen Hilltop-panimon olut, jonka olin matkalaukkuuni käärinyt, kuvasti panimon omistajien irlantilaisia sukujuuria. Gallagher Stoutissa (Hilltop Brewery, 5,5 %) savustetut merilevät tuovat kuivan stoutin fiilikseen mineraalista syvyyttä, joka ehkä muistuttaa kaukaisesti meriveden mausta. Savuisuus on kuitenkin hillittyä, samoin humala maistuu aika heikkona.

Suutuntumassa saisi olla vähän enemmän jotakin. Jos vertaa vaikka erääseen tunnettuun irlantilaiseen neliprosenttiseen stoutiin, lähes puolitoista prosenttia tukevampi Gallagher ei mitenkään erityisesti hyödy tuosta verrannollisesta vahvuudestaan. Ihan hyvä olut tämä silti on. Kuiva perusstout ei ole suosikkioluttyylejäni, mutta jos joskus sellaista kaipaisin, tässä voisi olla kelpo yksilö pienellä twistillä.

mdeUseimmissa Roomasta ostamissani oluissa oli jokin erikoinen ainesosa, jonka vaikutusta oluen olemukseen halusin tarkastella. Oasi Mielessä (Birrificio Rurale, 5 %) tämä oli kastanjahunaja, joka kyllä dominoi makua vähän turhan suvereenisti. Yllättävän paljon humalan katkeruuttakin tässä oluessa oli, mutta loppumaku oli kuivan tyhjä ja muutenkin mallas puuttui hunajan ja humalan välistä. Usein voimakkaasti hunajoitu olut on ylimakeaa, tämä ei ollenkaan. Jäin miettimään, toimisiko vahva hunajan maku paremmin vahvemmassa oluessa?

Setin viimeisen oluen ZenZeron (Hilltop Brewery, 8,5 %) on tarkoitus olla vahva belgialaistyyppinen olut, johon mallasvoittoinen maku sopiikin, vaikka kokonaisuus jää vähän ohueksi. Mausteena käytetty inkivääri tuo mukaan jonkinlaisen kovan pesuainemaisuuden, jota hiivan mukaan kaataminen kyllä pyöristää. Jälkimaku on pienesti katkera. Tämä ei ole omia suosikkioluitani; en oikein osaa sanoa, onko maustaminen tehty ihan hallitusti.

Mainokset

Moderneja ja perinteisiä Bockeja Berliinistä ja Baijerista

Viisi tavalla tai toisella Bock-oluttyyppiin luettavaa pulloa tarttui mukaani, kun reilu viikko sitten pistäydyin parissa berliiniläisessä olutkaupassa.

Bock on tietysti enemmän kuin yksi ainoa oluttyyli: vaalean Heller Bockin tai kausiluonteisen Maibockin lisäksi löytyy tummia Bockeja, Doppelbockeja ja supervahvoja Eisbockeja. Tripel-etuliitettäkin on Bockin eteen soviteltu, ja kokonaan oma lukunsa ovat vehnäiset Weizenbockit, joita myös tehdään monenvärisinä.

Omaan makuuni monenlaisetkin Bockit sopivat hyvin, ja esimerkiksi Paulanerin Salvatorin tapaisia klassikoita on vaikeaa olla arvostamatta, vaikka isot nimet ehkä tarjoavatkin enemmän pysyvyyttä kuin uutuutta ja yllätyksiä. Myös vaaleissa Bockeissa on jotain, mikä minua kovasti viehättää, vaikka niissä lipsahdetaan usein ylimakean maltaisuuden puolelle.

Täydellinen vaalea Bock, jos sellainen jostain löytyisi, saattaisi olla yksi omista aution saaren oluistani. On aina hauskaa, jos pullon avatessa edes hetkeksi toivo herää, että nyt ollaan lähellä Bock-täydellisyyttä. Viimeksi näin kävi Reutberger Heller Bockin (6,7 %) kanssa. Tyylikästä, puhdasta, vaaleaa mallasta reunusti viileän yrttinen humala ja erikoinen ruusunkukan tai jasmiinin aromi.

Alun innostus laantui hieman, kun kukkainen sivumaku alkoi pullon tyhjentyessä muuntua hieman saippuaiseksi. Jos näitä olisi tullut ostettua useampi kuin yksi, kestäisin tuon pienen pettymyksen ja joisin loput hyvällä halulla kauniissa kesäillassa, vaikkapa saunan jälkeen vilvoitellessa. Reutbergerin luostaripanimon vaalea Bock on myös muiden näkemieni arvioiden mukaan jakanut mielipiteitä, ja laatu on ilmeisesti ollut ainakin jossain vaiheessa enemmänkin hukassa. Oluesta on löydetty asioita, joita ainakaan tässä pullossa ei ollut. Ehkä luostari on nyt löytämässä Midaan kosketuksen?

Paremmin hanskassa pysyi tumma vehnäbock Muospacher Bockfotzn (8 %). Sitä valmistaa Weißbierbrauerei Hopf, jonka taustalla on Paulanerinkin pääomistajana tunnettu iso vapaa-ajan bisneksiin erikoistunut Schörghuber-konserni. Läheinen vertailukohta löytyy Alkon valikoimastakin tutusta Erdingerin perhepanimon Pikantus-vehnäbockista.

Molemmat ovat lempeitä, Pikantus ehkä vielä enemmän banaanisen, suklaisen ja kuivahedelmäisen pehmeä. Bockfotzn tuntuu tuhdimmalta kuin mitä 0,7 abv-yksikön ero antaisi ymmärtää, ja aivan hienoista happamuutta ja tummaa poltettua sokeria on mukana. Kumpikaan ei ole kuitenkaan yltiöpäisen makea; näissä oluissa tulee hyvin esiin se, mitä lisäarvoa pieni vahvuuden lisäys perinteisille Baijerin tummille vehnäoluille tuo.

Seuraavaa ohjelmanumeroa varten siirrytään varsin toisennäköiseen ympäristöön. Berliinissä Kreuzbergin Markthalle Neun -hallikompleksissa toimiva Heidenpetersin panimo on käyttänyt viisi toimintavuottaan pitkälti ale-leirissä seikkailemiseen, erikoistuen varsinkin amerikkalaishenkisiin ipoihin ja muihin vastaaviin.

 

heidenpeters_flickr_alper-cugun_cc-by-2-0-small

Heidenpeters Markthalle Neunissa. (Kuva: Alper Çuğun, Flickr, CC BY 2.0).

Maibock (7,5 %) on Heidenpetersin riveissä ilmeisesti uusi tulokas tai mahdollisesti tekemässä paluuta tauon jälkeen. Belgian-Style Maibock -niminen viritys on myös panimon valikoimassa esiintynyt, samoin Citra Dunkler Bock. Kaikesta voi päätellä, ettei Heidenpetersiä juurikaan kiinnosta perinteisen baijerilaisen Bockin paneminen, ja kyllähän jo tämän Maibockin tuoksusta käy ilmi, että humalat on nyt ainakin tuotu merten takaa.

Heidenpeterin Maibockin sukulaissielu on monessakin mielessä tuo aiemmassa Berliini-postauksessa mainitsemani Lemken panimoravintolan Hopfenweisse (7 %). Maibock oli toki puhdas ohrabock, ellen nyt täysin missannut jotain olennaista. Amerikkalaistyylisen humalan alta löytyi hunajainen – ehkä sitten siinä mielessä baijerilainen –  vahva vaalea olut. Hopfenweisse on puolestaan normaali vehnäbock banaanin ja neilikan makuineen, mutta jälleen tosiaan kuorrutettuna Uuden maailman humaloilla.

Maistelusettini viimeinen, Rummelsnuffs Kraftbock, on peräisin Bierfabrik Berlinistä ja nimittää itseään 10-prosenttisena peräti Eisbockiksi. Tässä ei nyt ole tyydytty pelkästään ohraan ja vehnään vaan mukana on myös ruismallasta. Se tuo lopputulokseen oman hieman happaman viljaisuutensa, joka ei periaatteessa ole saksalaisille vehnäbockeillekaan vierasta.

Kraftbockissa on jo vilja- ja alkoholipuolella niin paljon meneillään, että humala ei samalla lailla korostu kuin kahdessa edellisessä. Onko tätä soppaa ryyditetty muilla kuin saksalaisilla lajikkeilla? Ei se mahdotonta ole: tiettyä sitruunaisuutta on ilmassa. Yleisvaikutelma jää myös jonnekin Saksa-bockin ja angloamerikkalaisten vahvojen alejen välimaastoon – pintahiivallahan tässä luultavasti ollaan joka tapauksessa liikkeellä.

Tässä muuten tietoa etiketissä esiintyvästä Rummelsnuffista saksaksi ja ruotsiksi.

cofYhteenvetona: pienestä Bock-maistelusta jää nyt hieman ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta on hienoa, etteivät saksalaiset enää pelkää venyttää vanhoja konventioitaan ja soveltaa oluttyylejään nykyisten kansainvälisten makujen mukaisiksi. Toisaalta on vaikeaa välttää ajatusta, että mitä enemmän erilaisia viljoja ja humalalajikkeita resepteihin ui mukaan, sitä syvemmälle makujen kakofoniaan hukkuu Bockien perusajatus.

Varmasti berliiniläisbockien tyyppiset kokeilut sulautuvat ennen pitkää osaksi Bock-perinnettä, kuten Belgiassakin on käymässä, kun sikäläiset oluttyylit omaksuvat amerikkalaisia vaikutteita. Toivoisin kuitenkin, että baijerilaiset perinteet pysyisivät samalla hengissä ja kehittyisivät omana itsenään, vanhassa mannereurooppalaisessa olomuodossaan. Nämähän eivät sinänsä sulje toisiaan pois.

Kässäbisset 2017: saksalaistyyliset

Jatkan perjantaisesta postauksesta Alkon helmikuisen pienpanimo-olutvalikoiman yhteenvedoilla. Nyt ovat vuorossa saksalaistyyppiset oluet.

Olen iloinen, että niitä on näinkin monta  edes neljä siis. Yksi mustikkavehnäolut taisi olla vielä Alkon luettelossa, mutta sellainen ei nyt tähän settiin päätynyt. Näistäkin kaksi viimeistä ovat tosin sijoittuneet saksalaisnippuun lähinnä Weizen-sanan takia, ei siksi että ne olisivat välttämättä kovin saksalaisia olemukseltaan.

Prykmestar Saazer Pils (5,7 %), Vakka-Suomen Panimo.

Vaalea olut tuntuu ensi siemaisulla ankaran humalaiselta ainakin Olutkoiran pliisuun lagermakuun. Tiedän, että moni kaipaa nimenomaan pils-tyyppiseltä oluelta tätäkin tiukempaa katkeruutta, mutta kyllä Uudenkaupungin uutukainen minusta ihan perustellusti on printannut humalalajikkeen nimen (Saaz) jopa pullon etikettiin. Humalaa jää myös jälkimakuun. Ai niin, tuoksussa en sitä kovin selvästi aistinut.

Suussa humalan alta erottuu myös muhevaa maltaisuutta, pientä makeutta, osin humalan ansiosta kivaa sitruunalakun muhkeutta. Kaikkea on kuitenkin omaan lager-kokemukseeni suhteutettuna hyvin hillitysti, ja olisin valmis kutsumaan tätä vahvanpuoleista pilsneriä kotimaisittain tyylikkääksi suoritukseksi.

Pullon pohjalla on ihan reilusti hiivaa, joka tekee sitten tuosta viimeisestä neljänneksestä hämärän hedelmäistä. Itse asiassa päätyisin suosittamaan, että kaadatte ne hiivat sinne suoraan sekaan. Yllättävää kyllä, näin pääsee aika lähelle itäisen Baijerin kotikutoisia Zoigl-oluita, joita kävin kesällä testailemassa. Voihan olla, että suomalaiset pilsnerit olivat hiukan tämäntapaisia ennen suurten teollisuuslaitosten aikaa. Minulle tämä olut passaa hyvin ja on tämän saksalaissarjan voittaja.

kasioluet_saksaPirunpelto (6,5 %), Panimo Hiisi.

En ole tämän kivibockin tuoksusta aivan haltioissani. Siitä saa hakemalla hakea bockmaista herkullista maltaisuutta, enemmänkin vähän kärähtäneen tumman leivän henki leijuu oluen yllä, myös maussa jälkimakuun saakka.

Tämä on kuivahko ja yllättävänkin humalapitoinen tumma bock (ei humalaa siis sinänsä paljon ole, paitsi bock-kontekstissa). Jotenkin harmittaa, etten saa tästä nyt isompia kiksejä. Näkisin mielelläni Suomessa paljon hyviä bockeja, ja jälleen kerran antaisin kyllä yrittämisestä jonkin lisäpisteen, jos ylipäänsä pisteitä antaisin. Ja tätäkin ihan mielelläni juon, eli mitenkään heikosta suorituksesta ei ole edes kysymys.

Dunkler Blaumeister (5,9 %), Humalove.

Tätä oli nyt pakko ostaa ihmetyksen vallassa toinenkin pullo, kun ensimmäinen oli osunut niin kauaksi siitä, mitä panimon oma määritelmä American Dunkelweizen antaa ymmärtää. Ensimmäisellä maistokerralla korostuivat toffee, weizeniksi tiukahko humalointi, joka ei ole siis saksalaisen mieto mutta ei selkeästi amerikkalainenkaan. Suhteellisen kirkas meripihkan väri, ihan pientä vehnäistä happamuutta. Saksalaisen weizenin piirteitä ei ole juuri aistittavissa, mutta yllättävän vähän sitä amerikkalaisuuttakaan. Muhkea mutta hieman epäselvä lopputulos.

Toinen pullo on sitten selkeästi amerikkalaisempi, sitruksinen humalointi, myös jälkimaussa Uuden maailman humalaa. Sopii niille, ketkä siitä pitävät. Nyt happamuuskin on sitruunaisempaa. Mitäköhän tässä tapahtui? En muista, oliko suu ollut ennen ensimmäistä maistokertaa jollakin voimakkaammalla turrutettu, kun tämän oluen olemus – oletan siis toisella kerralla sen löytäneeni – ei ollut paljastunut. Joistakin tämän talven pienpanimo-oluista näyttää kommenttien perusteella olleen vähän vaihtelevan tasoisia eriä liikenteessä. Tämän osalta kahden pullon erilaiset kokemukset saattavat mennä myös omaan piikkiini.

Mufloni Doppelapfel Weizenbock (9 %), Beer Hunter’s.

Minä en ole kuvitellut kuuluvani niihin olutihmisiin, joita makeus tai mausteisuus alkaa kovin helposti tökkiä. Niinpä tartuin ihan uteliaana tasokkaan porilaispanimon tulkintaan tummasta saksalaistyyppisestä Weizenbockista, josta ilmeisesti kaikki omenapiirakan ainekset – vehnästä hedelmiin ja mausteisiin – löytyvät. Tässä versiossa siis. Saksassahan sellaiset olisivat laittomia.

Nyt täytyy sanoa kuitenkin vähän samaa kuin puolalaisista jouluoluista, nimittäin että maustehyllyn kanssa on oltava aika varovainen, varsinkin jos vielä hedelmäisyyttä ja makeutta uutetaan mukaan ihan oikeasta ompusta. Tuoksu tulee ilmoille jouluisen hajuvesimäisenä. Maku on todella intensiivinen, ja jotenkin sekään ei pääse unohtumaan, että alkoholinuppikin on melkein kaakossa. En sano, etteikö tämän tyyppisillä oluillakin olisi paikkansa. Raskaan joulupöydän jälkeen vahva tupla- tai triplabock voisi olla pienenä ryyppynä hyvä kodin putkimies. Siihen tarkoitukseen tämä saisi ehkä olla alkoholipitoisuudeltaan jopa vahvempi. Mutta puolen litran pullo?

cof

Lager, tuo vuoden 2016 oluttrendi

I’m gonna say it: lagers will finally have their year in 2016.” – Jeff S. Baker II, Burlington Free Press

Oluttoimittajat – varsinkaan amerikkalaiset – eivät malta aloittaa vuotta laatimatta kukin omia ennustuksiaan vuoden kuumimmista oluttrendeistä. Nämä näyt voivat varmasti olla mitä tahansa kristallipalloon tai teenlehtiin tuijottelun ja valistuneen markkinasignaalien lukemisen väliltä. Oli miten oli, niitä on hauska selailla, kun vuosi on vielä nuori.

Okto_Maggie Hoffman_Flickr_attr_CC BY 2 0

Osa tämän vuoden ennustuksista ei näytä kovinkaan yllättäviltä. Hapanoluiden kasvu todennäköisesti jatkuu, moni povaa. IPAt pysyvät suosittuina mutta saattavat muuttua vähemmän humaloiduiksi ja alkoholimääriltäänkin miedommiksi. Ylipäätään miedot oluet (”sessio-oluet”) lisäävät suosiotaan. Amerikassa odotetaan lisäksi siiderin vuotta ja hard root beer -juomien kasvua. Ja sitten nuo paljon puhutut nitrot.

Innostuinkin taas surffailemaan ja tarkastamaan parikymmentä hakukoneen kärkeen tarjoamaa oluttrendiartikkelia. Se, että vanha kunnon lager mainittiin yhtenä alkaneen vuoden oluttrendeistä noin joka kolmannessa ennustuksessa, oli ainakin minulle pienoinen yllätys.

Kai joitakin merkkejä lagerin voimistumisesta on ollut. Esimerkiksi arvovaltainen New York Times raportoi jo lähes vuosi sitten lager-renessanssin käynnistyneen Yhdysvalloissa.

Erilaisia ”craft lagereita” on myös putkahdellut hiljalleen Alkojen hyllyille jo useampana vuonna. Koko monopolin valikoimassa tällä hetkellä olevista pohjahiivaoluista noin tusinan verran eli joka kuudennen voi sanoa kuuluvan tähän sarjaan. Lisäksi on toki esimerkiksi tšekkiläisiä pienten tai keskisuurten panimoiden lagereita, joilla on pikemminkin paikallinen kuin globaali historia.

Lager, meillä on ongelma

Ei ole mikään salaisuus, että lagerit eli tieteellisemmin pohjahiivaoluet ovat jääneet viime vuosien olutbuumissa pintahiivaoluiden, tyypillisesti erilaisten pale ale– ja stout -laatujen jalkoihin.

Syitä voisi varmasti löytää monia. Yksi on, että monissa maissa panimobuumi alkoi 1990-luvulla erilaisilla pienpanimolagereilla, ja kun ensimmäisen uuden aallon veto hieman hyytyi, IPAt ja vastaavat tulivat aikanaan pelastajina antamaan indie-sektorille potkua takamuksille. Tämä on tosin hyvin karkea yleistys, koska ensimmäisen polven pienpanimot Suomessa ja monessa muussa maassa tekivät jo 1990-luvulla paljon myös erilaisia pintahiivaoluita.

Toinen yleinen selitys on, että pintahiivaoluet ovat nopeampia valmistaa ja niissä kokematonkin panimomestari voi saada enemmän anteeksi kuin lagereissa, joissa on totuttu tietynlaiseen puhtauteen.

En toimi panimoalalla, joten en tiedä, onko lagerin ongelmassa enemmän kyse tarjonta- vai kysyntäongelmasta. Lopputulos on joka tapauksessa se, etteivät pienpanimoiden lagerit ole saaneet kuluttajia yhtä villeiksi viime vuosina kuin esimerkiksi panimoiden IPA- tai imperial stout -oluet.

Näin voi päätellä ainakin tekemällä pikakatsauksen Ratebeerin tilastoihin, joissa jotkut lager-tyylit saavat kautta linjan varsin huonoja pisteytyksiä. Esimerkiksi kategoriassa premium lager voi päästä 20 maailman parhaan oluen joukkoon alle 70 pisteellä sadasta, mutta imperial stouteissa täytyy saada täydet 100/100 päästäkseen edes 50 parhaan ryhmään.

Jos ennustukset craft lager -buumista pitäisivät siis paikkansa, miten käsityöpanimon pitäisi lähestyä lagerin valloittamista tai olemassa olevan lager-valikoimansa kehittämistä?

Monet viimeaikaiset esimerkit perustuvat reippaaseen humalointiin. Humalalajikkeet ovat useasti vielä samoja, joita craft-panimot käyttävät myös ipoissaan, siis yleisimpiä amerikkalaisia sortteja. Näin lagereista saadaan tietysti helpommin lähestyttäviä niille, jotka ovat alun perin innostuneet panimoiden tuotteista nimenomaan IPA/APA-akselilla.

Siinä ei ole mitään pahaa sinänsä. Lagerilla on juurensa Euroopassa, mutta se on myös elänyt saksalaisten siirtolaisten myötä esimerkiksi Yhdysvalloissa pitkän historian, jonka amerikkalaiset panimomestarit tuntevat parhaiten. Silti tuntuu, että eurooppalaista lageria pitäisi pystyä panemaan kuluttajia kiinnostavalla tavalla myös eurooppalaisilla humalalajikkeilla. Cascaden ja Amarillon heittäminen keitokseen ei tarvitsisi olla ainakaan ensimmäinen – tai ainoa – idea, joka panimomestarille tulee mieleen, kun hän lähtee tekemään fanikunnalleen käsityölageria.

Edelleen lageriin jotenkin yhdistyy kevytrunkoisen, rapean janonsammuttajan imago. Tätä olutteollisuus on jo kymmeniä vuosia vaalinut ja kehittänyt, mutta se on toisaalta myös kuva, joka käsityöoluen ystäville vaikuttaa olevan jokseenkin punainen vaate. Tuntuukin selvältä, ettei käsityölager pärjää ilman mieleenpainuvia makuja.

Kreisikokeiluja vai perinteitä?

Jos lagerit joskus tuntuvat vähän konservatiivisilta ja varovaisilta oluilta, kannattaa muistaa, että jotkut panimot ovat tehneet niilläkin villejä kokeiluja.

Esimerkiksi michiganilaisen Wolverine State Brewingin valikoimaan kuuluu 13 % vahvuinen Imperial Dark Lager, josta on tehty myös bourbon-tynnyrikypsytetty versio. Panimon vaihtuvissa oluissa on nähty kahvilager, witbier-lager ja Black Belgian-style Stout Lager. Älkää kysykö, en ole maistanut. Yksinomaan lagereihin erikoistunut panimo on kuitenkin esimerkki siitä, ettei tämä toinen hiivalaji välttämättä sido panimomestarin käsiä enempää kuin se toinenkaan.

Panimon perustajan Matt Royn sanoin: ”Craft beer has always been the alternative. Craft lager is the alternative to the alternative.”

Oma makuni kallistuu enemmän perinteiden suuntaan. Yksi unelmaolueni olisi noin 6–7-prosenttinen suodattamaton vahva lager tai bock, joka ei olisi liian makea (kuten bockit usein ovat) ja jossa humalointi ja maltaan ja hiivan maut olisivat täydellisessä tasapainossa. Sellaiseen olueen en ole juuri Suomessa törmännyt. Humalana olisi mieluiten jokin saksalainen jalohumalalajike, mutta vierailevana tähtenä mukana voisi olla pieni annos jotakin uudempaakin humalainnovaatiota.

Jää nähtäväksi, tuleeko vuodesta 2016 lagerin vuosi. Vaikkei tulisi, Olutkoira aikoo käyttää tätä ennustusta tekosyynä sämplätä hyviä pohjahiivaoluita eri puolilta maailmaa.