Foxy Uncle – suomalaisbelgialaista citykettuilua

Mielelläni koemaistaisin blogia varten kaikki Suomessa valmistetut belgialaistyyppiset oluet, joita vastaan tulee. Ei niitä niin paljon tehdä. Pyrkimys liittyy omiin kiinnostuksen kohteisiini olutkentällä. Koska monet tällaiset oluet ovat kuitenkin tarjolla erilaisten baarien hanoissa vain jonkin aikaa, niitä myös menee minulta useampia vuodessa kokonaan ohi. Valitettavasti.

Tällä kertaa testissä on Foxy Uncle (7,2 %), joka on tyylilajiltaan belgialainen dubbel. Poikkeuksena moniin aikaisempiin Suomi-dubbeleihin nähden tässä oluessa panijana on näköjään aito belgialainen, Martin Renard. Hän on kotoisin Antwerpenistä ja toimii suomalaisbelgialaisen Kettu Beer -kiertolaisvalmistajan olutmestarina sekä reseptiikan kehittäjänä. Aikaisemmin Kettu-oluita on tehty Suomessa ainakin UG- ja Masis-panimoilla mutta tämä yksilö on syntynyt Espoon Kerassa, Tired Uncle -panimon laitteilla.

Olut on ollut viime viikkoina tarjolla Kaisaniemen Hanahuone Juovassa, nyt kai jo poistunutkin hanasta. Barskissa sitä on myös Helsingin keskustassa ollut, samoin Ravintola Hämeentiessä.

Cityketuista on puhuttu Helsingissä viime aikoina paljonkin. Lähinurkillamme, Helsinginkadun varrella niitä oli bongattu tässä kuussa jopa parittelemassa, joten populaatio on kenties asettumassa Kallion alueelle jäädäkseen. Itsekin näin ketun ennen joulua Töölönlahden pohjoisrannalla, mutta se oli yksinään jolkotteleva yksilö.  

Kettu-niminen olutvalmistaja oli minulle uusi. Huomaan nyt, että Tuopillinen-blogi on esitellyt sen pari ensimmäistä tuotetta jo muutama vuosi sitten. Huomio kiinnittyi tuolloin erityisesti siihen, että toinen Ketun aloitusoluista oli Belgian Stout, varsin marginaalinen musta ”oluttyyli” tai alueellinen variantti. Belgiassahan stout on perinteisesti ollut yleinen olut – myös paikallisesti tuotettuna – mutta belgialaisia stouteja ei ole maan rajojen ulkopuolella liikoja näkynyt.

Foxy Uncle on joka tapauksessa siis tyypillisemmän belgialaistyylin edustaja, luostarihenkinen tumma olut. Kovin tumma se nyt ei ole, punertava ja suunnilleen pronssin värinen – lähempänä siis brittibitteriä kuin vaikkapa Westmalle Dubbelia. Tuoksu on kyllä aidon belgialainen, mausteisen hiivainen. Makua hallitseva piirre on ehkä kuivuus, eli tässä on prosentteihin nähden jopa janonsammuttajan vikaa. Pähkinää, tikkunekkua ja mausteleipää (mutta ei siis makeaa) on myös mukana, vähän puuta ja heinää ja muita luonnon makuja myös, melkein pientä sitruskirpeyttäkin. Tummien maltaiden syviä makuja ei paljon ole, eivätkä ne dubbeliin niin olennaisesti kuulukaan.

Tämä vaikutti aika lupaavalta belgialaistyyliseltä vahvemmalta oluelta, eli jos Kettu tekisi esimerkiksi tripelin, olisin kyllä uteliaisuudesta hyvinkin kiinnostunut sen testaamaan. Sitä on näin ulkopuolelta vaikea sanoa, missä määrin laadusta vastaa kulloinkin kiertolaiskäki itse ja mihin asti taas panimolaitteet ja -prosessit omistava isäntälintu.