Syksyllä tulikin jo kirjoitettua tähän blogiin alankomaalaisen Frontaal Brewing Companyn tekoälyavusteisesti tehdystä Triple Intelligence -oluesta. Se oli erikoisuus eli päärynöillä maustettu belgialaistyylinen tripel. Sittemmin Alkon hyllyiltä on melko yleisesti löytynyt saman panimon toista tripel-olutta nimeltään Andreas, joka taas on maustamaton luostarityylinen olut. Se on pakattu melko tyylikkääseen punavalkomustaan tölkkiin.
Hankin pari viikkoa sitten monopolikaupasta pari pikkutölkkiä Andreasta ja sen kavereiksi tai vertailukohdiksi vanhat tutut La Trappe Tripelin ja valkoisen Chimay Triplen. Erot siis testiin. Onko hollantilaisilla ehkä jokin oma tripel-kaavansa, jonka voisi tunnistaa sekä pitkän linjan luostaripanimon että uuden maallisen pienpanimon tuotteista verrattuna belgialaiseen veljeen?
Andreas (8,5 %) on väriltään kullankeltainen ja miedosti samea kuten kaksi muutakin. Raaka-aineluettelot ovat aika erilaiset: Andreaksessa on ohra- ja vehnämaltaita sekä kauraa, La Trappessa taas pelkkää ohramallasta mutta sen kaverina sokeria ja – amerikkalaistyylisesti? – glukoosisiirappia eli paholaisen tököttiä. Chimayläisessä on ohramaltaan ohella vehnätärkkelystä ja mausteita.
Tämän luettuani haistan heti hiivaelementin lisäksi La Trappen tuoksussa jotain liuottimen tyyppistä rappiota, vaikka periaatteessa aromi on westmallemainen (ties vaikka hiiva olisi Westmallesta alkujaan peräisin). Andreaksen tuoksu on selkeästi maltaisempi tai ainakin viljaisempi, ja taustalla on vähän yrttimäistä humalaa. Chimay on ehkä tuoksultaan noiden kahden väliltä, sillä on aika belgialainen ”hyvän luostarioluen” aromi, omaan makuuni näistä kolmesta houkuttelevin.
Humalan katkeruutta on Andreaksessa enemmän kuin Trappessa – mutta vain hieman enemmän (Alkon mittaamana Andreas 23 EBU, La Trappe 20 EBU). Chimay vetää tässä ihan omilla kiertoradoillaan, 32 EBU. Suutuntuma on Andreaksella vähän paksumpi kuin kahdella muulla, vaikka ei näissä suuria eroja taida olla. Kantavierrevahvuuksien vertailu ei onnistu, koska Alko on ilmeisen virheellisesti kirjannut tähän kohtaan Andreakselle vain 3.0 °P. Chimayllä on 16.7° ja La Trappella 17.4°. Kaksi jälkimmäistä ovat molemmat alkoholipitoisuudeltaan 8 %, eli puoli pinnaa miedompia kuin Andreas.
Yhteenvetona voi ehkä sanoa, että ainakaan La Trappe ei tällä kertaa ihan vakuuta – odotuksiin nähden siis. Kokonaisuus on sekametelisoppaa: siinä on mukana Westmalle-tyylistä tripel-perinnettä yhdistyneenä epämääräiseen makeuteen ja karkeahkoon humalaan, sekä ehkä hieman viinalagermaista velttouttakin (vrt. glukoosisiirappi). Mahtaako reseptissä olla tosiasiassa (edelleen?) myös korianteria, vaikka tuoteselosteessa ei mausteita mainitakaan. Chimayssä mausteita kyllä on – se on etiketissäkin mainittu – mutta heidän valkokylkinen oluensa on noussut jälleen takavuosien vaikeuksista toivuttuaan tasokkaiden trappistioluiden sarjaan.
Hieman makea ja helpohko keskitien tripel on toki myös Andreas. Se ei tölkkinsä tekstistä (”Beer for Thought”) huolimatta haasta oikein millään tasolla hirveästi ajattelemaan. Limoncellon tai makulonkeron tyyppinen sokeroitu sitrushedelmä hallitsee hieman makua – siis jos ajattelee, että tyylilaji on tripel. Kiva olut tämä sinänsä on, ei saata tyyliä häpeään, mutta ei ole erityisen omaperäinen tai vaikuttava.
Hengelliset veljet ja maallinen veli ovat tällä kertaa melko samasta puusta veistettyjä mutta kuitenkin erilaisia persoonia. Yksi on luostarikirkon omiaan höpöttelevä juoppo pappi, yksi parannuksen tehnyt ja enimmäkseen kunnollinen munkkiyhteisön jäsen, ja yksi on lähikylän liikaa limuviinasta tykkäävä IT-nörtti.
Olutkoira 