Etelänaapurin klassikkopanimolle on siunaantunut jo ainakin neljä vahvanpuoleista portteri- tai stout-tuotetta. Se olisi sinänsä suurelle teollisuuspanimolle omituisenkin paljon, mutta A. Le Coqin historian huomioiden valikoimassa on vinha peränsä. Onhan Le Coq – neuvostoaikaan pelkkä Tartu Õlletehas – varmasti aina tehnyt pääasiassa muuta kuin portteria, mutta sen juuret kuitenkin johtavat Itämeren kuuluisaan portterikauppaan suoremmin kuin muiden pohjoiseurooppalaisten panimoiden. Kirjoitin tämän vuoden alussa tarttolaisten portterikavalkadista.
A. Le Coqin perus-Porter on ollut Alkon valikoimassa jo pitkään, mutta Jõuluporteria ei ole näkynyt kausivalikoimassa – ei ainakaan hyvin moneen vuoteen. Ensin mainittu on tumma lager, jossa on vain vähän portteriin viittaavia syvällisempiä mallasmakuja. Nyt Alkon jouluvalikoimaan saadussa Jõuluporterissa on enemmän ryhtiä ja pimeän vuodenajan juhliin sopivaa tummaa lämpöä. Tuoksu tuo mieleen lakritsikastikkeen, maussa jatkuu vähän lakua tai salmiakkijauhetta muistuttava tumma karamellisuus.
Oikeasti myös mallasta tai ekstraktia on tässä oluessa selvästi enemmän kuin normaalissa Porterissa. Kantavierrevahvuus on jouluportterissa 17,5°P ja tavallisessa vain 15,3°P, vaikka alkoholiprosentti on molemmissa 6,5 %. Humala on molemmissa vähäisessä roolissa, tosin jouluversiossa sen katkeruutta on laskennallisesti vähän enemmän (EBU 19 ja EBU 15). Kaikesta tästä seuraa, että Jõuluporter on portterimaisempi ja onnistuneempi olut kuin Porter, ja ylipäätään järkevämpi ostos. Se muistuttaa enemmän uudehkoa Imperial Extra Double Stoutia kuin perusportteria, joista jälkimmäinen onkin hämmästyttävän pliisu lajityyppiinsä. En nyt Jõuluporteriakaan kaikkien maailman portterien ja stoutien kärkikastiin nostaisi, mutta kiva pieni jouluolut tässä kai on kuitenkin käsillä.
Olutkoira 