Kaunokirjallinen olutjoulukalenteri | Thomas Mann: Taikavuori

Thomakset sattuivat kalenterissa peräkkäisille päiville, ja molemmat Hardy ja Mann ovat tietysti isoja nimiä omien maidensa kirjallisessa kaanonissa. Taikavuori (Der Zauberberg, 1924) maalailee isoilla vedoilla Euroopan tilasta ja tulevaisuudesta korkealta parantolavuorensa suojista. Hans Castorp matkustaa kotoaan Hampurista Alpeille Berghofin parantolassa oleskelevan serkkunsa vieraaksi ja tutustuu vähitellen laitokseen, sen asukaskavalkadiin ja näiden elämään.

Kun Hans on ollut Berghofissa jonkin aikaa, hän muuttuu melkein huomaamatta vieraasta potilaaksi, hänellä jopa diagnosoidaan keuhkotauti. Tavallaan vuoren eristäytynyt ympäristö tuntuu kuitenkin imaisevan hänet omaan maailmaansa jo kirjan alkuvaiheessa. Parantolan rutiinit, toipilaita ohjailevat lääkärit, ruokailut ja lepohetket muodostavat olemisen raamit, ja etenkin ruumiinlämmön mittaaminen tuntuu olevan erittäin tärkeää. Sivuhenkilöiden erikoinen joukko on kokonaan oma maailmansa, ja heitä on mahdollista lukea muun muassa aikakauden aatteellisten virtauksien ja erilaisten ihanteiden ruumiillistumina. Hans tasapainoilee ajatuksissaan näiden impulssien välillä kuten hänen ruumiinsa huojuu terveyden ja sairauden rajamailla.

Haastava ja symboliikkaa täynnä oleva klassikko ansaitsee tietysti kunnolliset analyysit, ja sellaisia onkin kirjallisuustiede pullollaan. Tässä kalenterissa kiinnitetään tuttuun tapaan päähuomio olueen, jota sitäkin on kumma kyllä Taikavuoren terveyslaitoksessa tarjolla.

Maito sai paikat hohtamaan valkeina. Sitä oli kaikkien edessä iso lasillinen, kenties puoli litraa. “Ei”, sanoi Hans Castorp istuuduttuaan pöydän päähän ompelijattaren ja englannittaren väliin ja levitettyään alistuvasti ruokaliinansa, vaikka varhaisaamiainen yhä tuntui raskaana painona. “Ei”, hän toisti, “maitoa en, Luoja paratkoon, voi ylipäänsä lainkaan juoda ja vielä vähemmän nyt. Saako täällä portteria?” Tämän kysymyksen hän esitti kohteliaasti ja ystävällisesti kääpiölle. Valitettavasti mainittua laatua ei ollut saatavissa. Tyttö lupasi sen sijaan tuoda Kulmbachin olutta ja piti lupauksensa. Juoma oli sakeata, mustaa, ruskeavaahtoista ja korvasi mainiosti portterin. Hans Castorp joi sitä janoisesti korkeasta puolen litran lasista. Sitten hän söi paahtoleipää ja kylmiä leikkeleitä.

Portteriin aikoinaan liitetyistä terveyshyödyistä voisi kertoa paljonkin. Ajatus portterin sopivuudesta heikoille, huonokuntoisille tai vammautuneille eli varmaan jossain päin maailmansotien jälkeiseen aikaan saakka. Taikavuoren kuvaamana aikana, ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina, tämä uskomus oli takuulla voimissaan. Ilmeisesti portteri myös oli tuohon aikaan Saksassa laajemmin tunnettu olut kuin se ehkä myöhemmin 1900-luvulla oli.

Guinnessin väitettyä terveellisyyttä hyödynnettiin paljon panimon stout-mainonnassa Brittein saarilla, “Guinness is good for you” oli suosittu slogan. Lääkärit määräsivät sitä jopa raskaana oleville naisille (tämän tiede on tietysti myöhemmin todistanut haitalliseksi), ja imettäville äideillekin olutta suositeltiin, olivathan jo muinaiset sumerit todenneet sen edistävän maidontuotantoa. Invalid stout on sanapari, jota monikin panimo on käyttänyt etiketeissään, kun oluen voimistavaa vaikutusta kaikille vähävoimaisille on haluttu korostaa.  

Kirjoitin itsekin muutama vuosi sitten suomalaisten 1930-luvun portteritehtaiden markkinoinnista, jossa pidettiin ainakin portterin ruuansulatusta edistäviä ominaisuuksia itsestäänselvyytenä. Lääkärien kerrottiin määräävän portteria muun muassa unettomuuteen.

Hans Castorp ei kuitenkaan portteria saanut vaan joutui tyytymään Kulmbacheriin. Kulmbacher on nykypäivänä unohdettu ja kauan sitten kadonnut eteläsaksalainen olut, jonka musta väri muistutti portteria mutta jossa oli todennäköisesti enemmän humalan makua kuin mannermaisissa porttereissa. Hansin pää menee pyörälle aamiaisoluesta, joten tervehdyttävä vaikutus on turha toivo. Sekavuuden syynä voi varmasti olla vuoriston ohut ilmanala, tai sairaan ympäristön sairastuttava vaikutus, tai molemmat. Olisiko portterin vaikutus ollut toinen, sitä emme saa tietää.

(Kuva: Flickr.com, Leo-setä, CC BY 2.0.)

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Kaunokirjallinen olutjoulukalenteri | Thomas Mann: Taikavuori

  1. Taas tuli opittua uutta, kiitoksia. Kulmbacher-oluttyyli oli minulle uusi tieto, tai sitten olen sen jo unohtanut. Ainakin Ron Pattinson näkyy siitä kirjoittaneen. Tässähän olisi todella kiinnostava tyyli, joka ansaitsisi uuden tulemisensa, pikemmin kuin gose tai berliner weisse.

    Klassikkokaudellani 1980-luvun alussa luin Taikavuoren ja se teki järisyttävän vaikutuksen. Pidin sitä pitkään parhaana lukemanani romaanina. Ehkä se on vieläkin kärkijoukossa. Hämärästi tämä olutkohtauskin tulee mieleen, koska olin juuri niihin aikoihin luopumassa kokonaan maidon juonnista. Oluen kiehtovuutta en ollut vielä löytänyt.

    Tykkää

    • Nimenomaan, Kulmbacher revival olisi hieno juttu jos joku Baijerissa (tai edes jossain muualla) vaivautuisi. Ron Pattinsonilta minäkin olen siitä lukenut, tuskin mistään muualta, joten lisäsin vielä linkin ko. kohtaan. Taikavuori on ajatusten romaanina varsin vaikuttava, mutta kirjoitustyylissä on jotain vanhahtavaa (varmaan ironisestikin), mikä minulla osittain tökkii, mutta toisaalta sitten on kyllä huikea kokonaisuus.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s