Olarin Panimo on putkahdellut ahkerasti tapetille viime aikoina. Kuutisen vuotta toiminut lafka voitti Suomen Parhaan Oluen tittelin tänä syksynä Runaway-nimisellä NEIPAllaan, ja siitä on riittänyt loputtomasti juttua erilaisissa medioissa. Keväiseen Keijo-keskusteluun olarilaiset vastasivat loppukesästä Jarmo-oluella, jonka brändäys on tehty yhteistyössä someilmiö Pieruperseen kanssa. Kaikkein uusinta Olari-tuotantoa nähtiin aiemmin tällä viikolla Arden legendaarisessa olutblogissa.
Tiedoksi niille, jotka Runawaytä hamuavat mutta eivät ole sitä vielä saaneet, että olutta on tullut äskettäin myyntiin myös tölkeissä ja niitä näyttää olevan panimon verkkokaupassa. Kun hain runsas kuukausi sitten oman Runawayni growler-pakkauksessa, ostin samalla kolme tölkkiä panimon aikaisempia IPA-tyylisiä oluita. Ne tuli maisteltua lokakuun aikana mutta ovat jääneet postaamatta tänne blogiin. Korjataan siis laiminlyönti nyt marraskuun puolella.
Soft Cap NEIPA (6 %) herättelee vahvalla ananaksen tuoksulla, jossa on ehkä ripaus hamppuista humalaa mukana. Väri on Berocca-liuoksen sävyä, ehkä vähän vaaleampi – usvainen mutta ei mitään hernerokkasumua. Kuohkeutta on maussa runsaasti, kohtalaisesti hiilihappoakin, ja suuta kuivattavaa greipin nahkaa. Hedelmämehun makeus väijyy taustalla, vaikka kokonaisuutena olut on kuitenkin pikemminkin kuiva, mutta ei suinkaan askeettinen. Katkeruuttakin on, kuten Olarilla on ilmeisesti tapana – pelkkää mehuolutta ei tehdä. Siis onhan esimerkiksi greippi hedelmänä katkera, mutta kun näissä neipoissa ei hedelmää resepteissä ole, humalastahan tuo katkero tulee. Humalanelikko on tässä tapauksessa Mosaic, Sabro, El Dorado ja Amarillo.
Rooftop Runner (8,3 %) on tuplaneipa eli NEDIPA, ja sellaisena tämän kolmikon voimakkain. Yllättäen tuoksu on selvästi miedompi kuin Soft Capissa, ja se viittaa jälleen joihinkin tropiikin hedelmiin. Väri taas on pykälän tummempi; olut on käytännössä läpinäkymätön mutta ei puuromainen. Humala polttelee nyt suun limakalvoja selvästi enemmän kuin edellisessä. Jälleen lajikkeita on neljä, ja ne ovat kaikki Uudesta-Seelannista eli Aotearoasta: Taiheke, Nelson Sauvin, Rakau ja Waimea. Makeaa hedelmäisyyttä on selvästi enemmän kuin Soft Capissa, joten tämä osuu omaan makuhermooni edellistä paremmin. Humalan katkeruutta on ainakin aistinvaraisesti vähemmän. Sitä en tiedä, voiko makeusero johtua Rooftop Runnerin korkeammasta alkoholiprosentista – viljapuolella raaka-aineet ovat samat, vaikka Rooftopissa mallasta varmaan on enemmän – mutta tässä vahvuudessa NEIPA joka tapauksessa toimii minulle yleensä parhaiten.
Crusty Curb (7,1 %) eli settini kolmas olut on tyylilajiltaan “West Coast IPA”, mikä tietysti tarkoittaa samaa jota vielä 10 vuotta sitten kutsuttiin pelkäksi IPA:ksi. USA:n länsirannikolla 1980–90-luvuilla syntynyt tulkinta vanhasta brittioluttyylistä luottaa amerikkalaisten humalalajikkeiden sitruunaisiin sävyihin, tuoreuteen ja katkeruuteen. Ulkonäöltään Crusty Curb vastaa luonnehdintaa, se on vähemmän samea ja astetta tummempi kuin kaksi edellistä. Tuoksussa on vanhan koulukunnan (siis 20–30 vuotta vanhan) humalaisuutta ja ehkä jopa aavistus karamellia. Sanotaan tässä vaiheessa, että tämän oluen humalalajikkeet ovat Cascade, Columbus, Centennial, Idaho7 ja Simcoe, eli vahvasti kyseiseen sukupolveen kallellaan. Olarilainen, vähän mineraalinen kuohkeus pelaa tässä flipperiä maltaan karamellisuuden ja humalasitruksen kanssa. Kyseessä on varmaan jossain määrin moderni tulkinta vuosituhannen vaihteen IPA-klassikoista, mutta tunnistettavat elementit ovat toki tallella. En keksi tästäkään mitään ihmeempiä valituksen aiheita.
Yhteenveto: Pitäisi varmaan joskus aktiivisesti kehua muidenkin kotimaisten IPA-maakarien tekoja kuin tämän Olarin. Muuten joku alkaa epäillä kotikenttäetua, kun kuitenkin olen syntyjäni espoolainen. En ole kotonani NEIPA-kentässä, mutta silloin tällöin tulee himo näihin trooppisen katkeriin paksukaisiin. Näiden kolmen välille on hankalaa tehdä eroa objektiivisilla “tähtiarvioilla”, koska kaikki vaikuttavat toisaalta hallituilta suorituksilta ja toisaalta keskenään vähän erilaisilta tuotteilta. Toistan nyt kuitenkin sen, että Rooftop Runnerin tyyppiset NEIPAt uppoavat omaan makuuni parhaiten ja tietysti siis toivon, että Olarikin jatkaa myös tämän oppisuunnan hiomista kohti seuraavia SPO-voittoja.
Olutkoira 