Kveik on muotisana, ja Norjan maalaisolut ohittaa sahdin maailmanmaineessa

Meille suomalaisille tuli mahdollisesti pienenä yllätyksenä, että brittiläinen olutviisas Michael Jackson nosti sahdin näkyvästi yhdeksi maailman mielenkiintoisista olutperinteistä. Tämä tapahtui alun perin jo vuoden 1977 The World Guide to Beer-kirjassa, joka oli Jacksonin ensimmäinen yritys koota Euroopan ja muiden mantereiden olutkulttuureita yksien kansien väliin.

Tämän jälkeen olemme aivan näihin päiviin asti saattaneet elääkin siinä uskossa, että olutihmiset – ainakin asialle hartaimmin omistautuneet – tuntevat sahdin ympäri maailmaa ja Jacksonin ansiosta osaavat arvostaa sitä. Ja että muissa maissa ei tiettävästi ole näin muinaista, mystistä ja primitiivistä maalaisoluen perinnettä.

Ensimmäinen pointti on ehkä totta: sahti kyllä on olutpiireissä laajalti tunnettua, ja tuskin koskaan niin laajalti kuin juuri nyt. Muinaiset olutperinteet eri puolilta maailmaa ovat vahvasti valokeilassa, ja sen lumipallon liikkeelle sysäämisessä oli juuri Jacksonillä aikoinaan merkittävä osa.

Toinen luulo ei sen sijaan pidä paikkaansa (se, että vain Suomessa olisi jotain todella alkukantaista). Tämän olisi voinut todeta jo vuonna 1977 lukemalla Michael Jacksonin kirjasta myös esimerkiksi Norjaa käsittelevän luvun.

Jackson oli saanut ilmeisesti jostain käsiinsä Odd Nordlundin muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneen teoksen Brewing and beer traditions in Norway, jossa hänen siteeraamanaan todetaan muun muassa, että “oluenpano on edelleen monin paikoin olennainen osa maaseudun sosiaalista elämää”. En usko Jacksonin käyneen Norjan maalaisolutalueilla vielä tuolloin, vaikka seuraavilla vuosikymmenillä hän kyllä niin tekikin.

Norjalainen maalaisolutkulttuuri, yhteisnimeltään maltøl, on nimittäin vähintäänkin sahdin veroinen perinne: autenttinen, monimuotoinen ja pienuudestaan huolimatta varsin elinvoimainen yhä tänä päivänä (Michael Jacksonin peloista huolimatta). Jos sahti ja maltøl ovatkin Pohjois-Euroopan vanhojen olutoutouksien tunnetummasta päästä, vastaavia perinteitä löytyy kuitenkin jokaisesta Skandinavian ja Baltian maasta, Venäjältä ja mahdollisesti muualtakin Itämeren ympäriltä.

Voss on yksi Norjan olutpaikkakunnista. (Kuva: m.prinke, Flickr.com, CC BY-SA 2.0.)

Mikä on kveik ja mikä se ei ole

Ja tapahtui niinä päivinä, että yhä useamman englanninkielisen olutartikkelin tai -blogin otsikoihin nousi norjalainen sana kveik. Elettiin vuotta 2017, neljä vuosikymmentä Michael Jacksonin ensimmäisen kansainvälisen olutkirjan jälkeen. Niin kauan kuin minä olen olutta aktiivisesti seurannut, käytännössä ainoa saitti, jolla norjalaiseen maalaisolueen on voinut tutustua yhtään syvällisemmin, on ollut Lars Marius Garsholin blogi*.

Norjalainen Garshol, jota en henkilökohtaisesti tunne, tekee monien olutaktivistien tavoin päivätyötään teknologia-alalla mutta käyttää vapaa-aikaansa Liettuassa, Pohjois-Venäjällä, Setumaalla ja ties missä säilyneiden vanhojen maalaisolutperinteiden jäljittämiseen. Tarkimmin hän on kuitenkin blogissaan ja kirjassaan analysoinut kotimaansa eri alueiden sahtia muistuttavia perinteitä.

Kveik on käytännössä yksi perinteisistä norjalaisista oluthiivaa merkitsevistä sanoista. Muitakin on. Norjalaisen maalaisoluen hiivat ovat Garsholin mukaan geneettisesti lähellä toisiaan; yhteisiä ominaisuuksia ovat muun muassa maku sekä se, että niitä voi säilyttää kuivattuna. Esimerkiksi liettualaiset vanhat oluthiivat eivät säily kuivana, eivätkä ole norjalaisille sukua.

Tässä on ehkä myös yksi sahdin ja norjalaisen maalaisoluen olennaisista eroista. Sahdin panijoista suurin osa luottaa teolliseen leivinhiivaan, eikä meillä ole yleisesti tunnistettuja suomalaisia maalaisoluthiivakantoja (tai minun näkemissäni lähteissä ei ole niitä kuvattu). Kveik-hiivat – tai millä nimellä niitä eri puolilla Norjaa kutsutaankin – sisältävät monia eri kantoja eivätkä ole käyneet optimoitavina missään laboratoriossa. Sahdin valmistukseen standardoitu tuorehiiva eli Suomen Hiivan sinivalkoinen särmiö toki kuuluu EU:n nimisuojankin mukaan, joskin myös ”kerätty hiiva” sallitaan. Ymmärrettävästi soraääniäkin on kuultu:

Garshol on dokumentoinut yli kolmekymmentä norjalaista kveik-hiivakantaa, joista jokainen liittyy tiettyyn maltølin valmistajaan. Eri puolilla Norjaa valmistettavat maalaisoluet ovat hänen mukaansa tyylillisesti hyvin erilaisia. Väitteeseen en osaa jälleen kerran ottaa henkilökohtaisesti kantaa, käymättä niitä testaamassa, mutta täältä löytyy Garsholin kuvaus päätyypeistä.

Onhan myös sahdissa tunnistettu tyylillisiä eroja: lammilaisen sahdin tummuus ja makeus, ja toisaalta Sysmän–Joutsan alueen sahdin vaaleus ja kirpeys, sekä pohjalainen taipumus käyttää ruismallasta. Tämä raju yleistys perustuu Sahti: elävä muinaisolut -kirjaan, jossa maantieteelliset erot on kyllä kuvattu hieman nyansoidummin. Eri oluttyyleistä sahdin sisällä ei kai ole suorastaan puhuttu.

Nyt siis myös brittioluen guru Martyn Cornell, joka bloggaa Zythophile-nimimerkillä, on käynyt Norjassa maalaisoluiden syntysijoilla. Hän ennustaa, että kveikistä tullaan kuulemaan vielä paljon enemmän olutmaailmassa. Selittäessään, mitä kveik on, hän turvautuu epäilemättä pääosin Garsholin kirjoituksiin. Cornell lausuu kuitenkin painavan sanansa siitä, mitä kveik ei ole: se ei ole norjalainen vastine belgialaiselle saisonille, joka taas on nykymuodossaan hyvin moderni ”maalaisolut”.

Olutlehdistä ainakin DRAFT Magazine ja Brew Your Own (vain tilaajille) ovat tänä vuonna kirjoittaneet kveikistä. Blogeista kotimainen Maltainen on käynyt Zythophilen tavoin paikan päällä. Kannattaa lukea, jos haluaa syventää ymmärrystään asiasta ensi käden tiedolla. Monet muutkin blogit (esim. Mostly About Beer, Sour Beer Blog, West Coast Beer Geek) ovat ottaneet norjalaisen maalaisoluen esittelyyn tai testailleet ulkomaisia esimerkkejä kveik-hiivalla tehdyistä oluista.

Tässä lisäksi amerikkalaiselta On Denver -sivustolta kuvaus viimekesäisestä tapahtumasta, jossa kuusi coloradolaista panimoa oli tehnyt omia tulkintojaan kveik-pohjaisista oluista. Amerikkalaisen itsevarmaan tapaan kveik-termi selitetään suurin piirtein sivulauseessa (”in case you were wondering”) aivan kuin kaikki paitsi toivottomimmat punaniskat olisivat olleet jo vuosia sisällä tässä kveik-jutussa. (Ja selityksessä tietenkin sekoitetaan hiiva ja itse olut, kuten Garshol juuri varoittaa tekemästä.)

Itse en ole aitoa norjalaista maalaisolutta maistanut. Norjassa en ole muutenkaan edes käynyt. Puolassa, joka on Suomea parempi paikka pienten niche-oluthullutusten havainnointiin, olen juonut norjalaisen maltølin inspiroimaa olutta jo pariinkin otteeseen. Uusimpana nyt löysin varsovalaisesta olutkaupasta paikallisen panimon tekemän kveik-IPAn. Reilu vuosi sitten maistoin Varsovan olutfestivaalilla myös varsinaista maltøliä, sekin kuitenkin puolalaiselta valmistajalta.

Suomalaisissa oluttapahtumissa näkee tietysti toisinaan marginaalisia panimoita naapurimaista, mutta en tosiaan keksi, milloin olisin itse törmännyt norjalaiseen maalaisolueen. Täydentäkää ihmeessä, jos teillä on muistoja maltøleistä Suomesta tai muualta. Ennustan kyllä Zythophilen tavoin, että kveikiin tullaan törmäämään lähiaikoina paljon enemmän kuin tähän asti. Erikoishiiva on artefaktina taipuvainen innoittamaan muinaisia outouksia janoavaa craft-kansaa. Koristeelliset hiivansäilytysrenkaat (ks. esim. täällä) ja muu folklore kiehtovat, ja Garsholin ansiokkaat englanninkieliset blogireportaasit ovat omiaan levittämään tietoisuutta.  Uskon, että ainakin toistaiseksi maltøl tulee jonkin aikaa kiinnostamaan kansainvälistä olutnörttiyhteisöä enemmän kuin sahti.

(* Nyttemmin myös Maltaisen eli Mika Laitisen Brewing Nordic -sivustolta löytyy tietoa.)