Itämerenportteri, oluttyyli näiltä rannoilta

Mitä olutta juotiin 1800-luvulla Itämeren satamissa Danzigista Tornioon? Tämä kirjoitus yrittää rakentaa hataraa kertomusta täkäläisen portterin historiasta ja siitä, miten pohjoisen musta kulta nykyisin eroaa englantilaisista esi-isistään.

Olutta on rahdattu Itämeren ja Pohjanmeren laivoilla niin kauan kuin sitä on joku jossain valmistanut vientiin riittäviä määriä. Jo keskiajalla nykyisen Pohjois-Saksan hansakaupungeissa ja etenkin Hampurissa tuotettiin olutta enemmän kuin omiin tarpeisiin, ja sitä vietiin meriteitse muuallekin.

jurajski-rotated-croppedPortterin tarina on kuitenkin myöhäisempi ja alkaa Englannista. Portteri on oikeastaan alun perin vain nimitys, jolla 1720-luvulta lähtien alettiin kutsua tummaa lontoolaista, vahvemmin humaloitua olutta (brown beer). Portterista tuli yli sadaksi vuodeksi suosituin brittiläinen olut, ja jotkut sitä valmistaneet panimot kuuluivat aikanaan maailman suurimpien oluenvalmistajien joukkoon.

Olutkaupan Englannista Itämerelle puolestaan aloittivat – eivät portteripanimot vaan – Burtonin kaupungin tummaa olutta valmistaneet panimot 1730–1740-luvulla. Burtonilaisessa oluessa oli ehkä vähemmän humalaa ja enemmän makeutta kuin Lontoon portterissa, mutta molemmat olivat ajan tyyliin alkoholipitoisuudeltaan varsin voimakkaita. Kohdesatamia Itämerellä olivat muun muassa Danzig, Riika ja Pietari.

Ei kulunut kuin parikymmentä vuotta kunnes portteripanimot alkoivat nekin viedä tuotteitaan Itämerelle. Olutkirjoittajat muistavat aina mainita, että keisarinna Katariina II Suuri oli erityinen englantilaisen portterin ihailija. Venäjän hovista tilauksen sai tiettävästi ensimmäisenä portteripanimona lontoolainen Thrale 1760-luvulla, ja venäläisten rakastamaa vahvaa portteria kutsuttiin tietenkin lisänimellä stout.

Tsaarin alamaiset alkavat itse valmistaa portterinsa

Brittiläinen olutvienti Itämerelle joutui kokonaisuudessaan katkolle vuonna 1806, kun Napoleonin pakottama mannermaasulkemus esti brittituotteiden kaupan kaikkiin Ranskan alus- tai liittolaismaihin.

 

The Exchange and Artushof, Danzig, West Prussia, Germany (i.e...

Danzig, nykyinen Puolan Gdansk.

 

Vaikka vienti jälleen jatkui Napoleonin poistuttua näyttämöltä, venäläiset itse vaikeuttivat brittipanimoiden liiketoimia vuonna 1822 lyömällä kovan tullin kaikelle paitsi portterille. Tässä vaiheessa etenkin Burtonin panimot alkoivat kohdentaa vientiponnistuksiaan Intian suuntaan, jossa asiakaskunta koostui britti-imperiumin omasta väestä.

Ilmeisesti portterin kauppa sai jatkua Venäjällä siksi, että sitä venäläiset eivät uskoneet osaavansa itse valmistaa. Uskottiin, että hyvää portteria voi tehdä vain Lontoon vedestä. Oli miten oli, viimeistään 1850- tai 1860-luvuilla jo Suomessa ja Puolassakin tehtiin täyttä häkää portteria kotimaisten panimoiden voimin.

Pietarissa oli kokeiltu portterin panemista ensimmäisen kerran vuonna 1801. Venäjällä oma portteriteollisuus käynnistyi ilmeisesti hitaammin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa joidenkin tukholmalaispanimoiden on väitetty panneen omaa portteria jo 1770-luvulla. Göteborgiin perustettiin nimenomaan portteriin erikoistunut panimo vuonna 1790.

Mitä kauemmaksi hyvin dokumentoidusta brittiläisestä oluthistoriasta mennään, sitä aukkoisemmaksi tarina kuitenkin tulee. Itämerenportterin myöhempää historiaa käsittelevät lähteet eivät ole kävelleet oma-aloitteisesti minua vastaan, enkä ole toistaiseksi ryhtynyt kovin aktiivisesti niitä kaivamaankaan. Osittain on ehkä niin, ettei panimoiden toiminnasta vain ole säilynyt täällä entisissä suuriruhtinaskunnissa ja neuvostotasavalloissa yhtä paljon tietoa kuin Britanniassa.

Koko joukko vihjeitä portterin myöhemmistä vaiheista Itämerellä kuitenkin on. Portteria kuljettavana kauppayhtiönä aloittanut A. Le Coq kertoo jonkin verran jo omilla nettisivuillaan. Preussissa asuneen Albert L. J. Le Coq’in perustama yhtiö aloitti toimintansa Lontoossa ostaen portteria kaupungin isoilta panimoilta. Sitä Le Coq kuljetti nimenomaan Venäjälle 1820-luvulta alkaen kymmenien vuosien ajan.

Venäjän tullipolitiikka teki toiminnan Lontoosta käsin yhä hankalammaksi, niin että A. Le Coq’in omistajat päättivät lopulta vuonna 1906 siirtää pääkonttorinsa Pietariin. Yhtiö alkoi myös valmistaa olutta Venäjän keisarikunnassa, tarkemmin sanoen Virossa, sen sijaan että olisi tuonut sitä korkeiden tullimaksujen rasittamana Englannista. Tartossa vuonna 1912 toimintansa aloittanut Le Coq -panimo ehti olla jonkin aikaa tsaarin hovihankkija.

Yhtiö oli olemassa myös Neuvostoliiton aikana Tartu Õlletehas -nimellä, mutta en tiedä, paniko se silloin portteria. Ehkäpä joku osaa täydentää tämän puuttuvan tiedon. Vuonna 1999, kun Olvin ostama panimo jälleen otti käyttöön A. Le Coq -tuotenimen, myös portteri joka tapauksessa viimeistään palasi valikoimiin.

Latviassa Aldaris-panimo, joka perustettiin alun perin vuonna 1865 Waldschlösschen-nimisenä, valmisti myös portteria ainakin vuonna 1906 ja mitä todennäköisimmin jo tätä ennenkin. Nykyisin Aldaris Porteris on toki tuotannossa ja Alkostakin saatavana, mutta senkään osalta en pysty sanomaan, mikä tilanne tarkkaan ottaen oli Neuvosto-Latvian aikana. Sama koskee muita vastaavia balttipanimoita.

Portteri Suomessa

Suomessa, kuten muuallakin Venäjän Itämerellä, portteri muuttui 1800-luvun mittaan tuontioluesta kotimaisten panimoiden tuotteeksi. Suuriruhtinaskunnassa on ehkä ollut vuosisadan lopulla pari-kolmekymmentä panimoa, joissa portteria tehtiin. Tämä lukumäärä voi heittää molempiin suuntiin, koska olen pystynyt laskemaan mukaan vain ne panimot, joista Seppo Bonsdorffin kirjassa Suomen panimot erikseen todetaan valikoimaan kuuluneen jossain vaiheessa portteria. Tarkat vuosiluvut eivät kirjasta selviä.

Portterikartta kattoi 1880–1890-luvuilla suuret osat Suomesta. Varmasti valmistus painottui rannikolle, mutta myös sisämaassa, muun muassa Tampereella ja Kuopiossa, portteria juotiin. Torniossa oli pohjoisin panimo ja Tammisaaressa eteläisin. Englantilaiseen tapaan vanhojen suomalaisten portterien etiketeissä näkyy sellaisia määreitä kuin best brown stout, double stout ja jopa imperial stout.

sinebrychoffporter_flickr_berntrostad_cc-by-2-0-attSe, miltä tuon ajan suomalainen portteri maistui, on ainakin itselleni arvoitus. Tuskin kannattaa olettaa, että esimerkiksi nykyinen Sinebrychoff Porter on yksi yhteen samanlaista kuin oma 1800-luvun esi-isänsä. Voimakkuus on voinut ollakin samaa luokkaa, vaikken tästäkään ole löytänyt paljon dataa. Porvoolaisen Ekblomin panimon Best Borgå Brown Stout -olut näyttää olleen vuonna 1889 noin 7,5-prosenttista (% abv), mikä olisi samaa tasoa tämän päivän Koff-portterin kanssa.

Kaiken kaikkiaan itämerenportteri – siis Itämeren eri rannikkovaltioissa valmistettu baltic porter – on toisaalta nykyisinkin tyylillisesti aika hajanainen oluen tyyppi. Jotkut versiot tavoittelevat uskollisuutta brittiläiselle portterille (tai sen vahvalle versiolle imperial stoutille). Esimerkiksi Sinebrychoff Porter on käymistapansa puolesta pintahiivaolut kuten brittiläiset esikuvansa, melko paahteinen ja humaloitukin.

Toisessa ääripäässä ovat ne itämerenportterit, joissa on omaksuttu saksalaistyyppinen pohjahiivakäyminen ja siirrytty muutenkin tyylillisesti lähemmäksi Baijerin Doppelbockeja tai Schwarzbieriä. Puolasta löytyy monia tällaisia kappaleita, joissa humalointi on mietoa ja yleisvaikutelma lääkemäisen makea ja tumma, vailla englantilaisen stoutin paahteisuutta.

Portteri rautaesiripun takana

Miten portteri pärjäsi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina itäblokin maissa? Tästä aiheesta osaan sanoa – jos mahdollista – vielä vähemmän kuin portterista Suomessa 1800- ja 1900-luvuilla. Edellä tuli todettua epäselvyys sen osalta, pantiinko Baltian alueella portteria neuvostoaikana. Olutkirjailija Terry Foster on väittänyt seuraavaa:

Joissakin maissa kuten Puolassa, Venäjällä, Liettuassa ja Latviassa [portterin paneminen] lakkasi kokonaan kommunistihallinnon aikana ja alkoi uudestaan vasta Berliinin muurin ja rautaesiripun kaaduttua.

Olen kuitenkin ollut Fosterin kirjan julkaisemisen jälkeen asiasta yhteyksissä joihinkin puolalaisiin oluttuntijoihin, ja heidän yksiselitteinen viestinsä oli, että ainakin Puolassa portteria oli kyllä myös kommunistiaikana saatavana. Suurpanimo Żywiec teki sitä Sleesiassa, ja ilmeisesti 1960-luvulta alkaen Varsovassa juotiin paikallisen panimon Porter Warszawskia. Muitakin oli.

Ron Pattinson totesi blogissaan muutama vuosi sitten, että portterinvalmistuksen perinne oli hengissä tämän lisäksi DDR:ssä. Mannereurooppalaisen portterivyöhykkeen eteläraja näyttäisi kulkevan Tšekissä. En pysty tähän hätään todentamaan, juotiinko portteria myös kommunistisessa Tšekkoslovakiassa, mutta mahdollista se on, jos kerran kahdessa naapurimaassakin.

Puolassa portteri on vallannut alaa olutkartalta vuoden 1989 jälkeen yhä enemmän. Vanhat veteraanit kuten Żywiec Porter ja Okocim Porter ovat voimissaan, mutta niiden rinnalle on tullut kymmenittäin uusia pienten ja keskisuurten panimoiden tulkintoja perinteikkäästä oluttyypistä.

Ehkä yleisimmin jäljitellään Żywiecin tyyppisiä klassikoita, mutta jotakin varianssiakin tyylin sisällä on, esimerkiksi jenkkihumaloilla ryyditetty Pinta Imperator Bałtycki tai komean savuinen Gościszewo 55 Porter Bałtycki Wędzony. Vaikka meillä on perinteinen Sinebrychoffimme ja virolaisilla kehuttu tulokas Põhjala Öö, tekisi mieli väittää, että Puolasta on muodostumassa itämerenportterin ydinalue.

Terminologiaa

Vielä pari sanaa myös siitä, miksi olen käyttänyt tästä oluttyylistä nimeä itämerenportteri – käännöksenä siis englantilaiselle baltic porter -termille. Ainakaan nopean googlailun perusteella tämä suomennos ei ole juuri ollut aiemmin käytössä. Toinen vaihtoehto (jos suomenkielinen nimi oluttyylille ylipäätään halutaan) olisi kai kääntää se baltialaiseksi portteriksi.

karl_ivanovich_kollmann_theaterplatz_st_petersburg_c1820-public-domain

Pietari 1820-luvulla.

Perustelu on, ettei mikään oluen historiassa tai sen nykyisessä levinneisyydessä viittaa nimenomaan Baltian maista – Virosta, Latviasta tai Liettuasta – lähteneeseen olutperinteeseen. Historiallisesti brittiläis-venäläisen portterikaupan tärkeimpänä kohdesatamana on toiminut epäilemättä Pietari. Vaikka Riika on toki ollut Venäjän keisarikunnassa suuri metropoli, myös Ruotsin, Tanskan, Saksan, Suomen ja Puolan satamissa on sekä juotu englantilaisia porttereita että tehty omia.

Määre “baltic” oluttyylin nimessä baltic porter merkitsee näin samaa kuin silakan englantilaisessa nimessä baltic herring – siis sitä, että olut ja kalalaji ovat tavattavissa Itämerellä tai Itämeren alueella. Meren nimi sisältää baltic-sanan paitsi englannissa myös venäjässä, puolassa, liettuassa ja latviassa. Saksaksi, tanskaksi, ruotsiksi ja suomeksi puhutaan Itämerestä ja viroksi Länsimerestä.

Senkin voi todeta, että baltic porter on terminä nuori ja luultavasti peräisin vasta Michael Jacksonin olutluokitteluista. Kun Sinebrychoff lanseerasi nykyisen versionsa vuonna 1957, sitä markkinoitiin ensin nimellä Imperial Stout. Hiivan panimo kertoo olevan Guinnessin hiivaa. Nimeksi vakiintui kuitenkin Porter, ilmeisesti suomalaisia perinteitä kunnioittaen. Kieltolain aikana ja sen jälkeisillä vuosikymmenillä portterin nimellä on Suomessa myyty myös tummaa ykkösolutta ja jopa limonadia, joten käsitteistö ei ole ollut mitenkään johdonmukaista.

Johonkin tulevaan postaukseen ajattelin koota muutaman arvion eri Itämeren maiden nykyisistä porttereista ja käydä vielä läpi sitä, miksi itämerenportterista on minusta todellakin perusteltua puhua omana oluttyylinään eikä esimerkiksi stoutin alalajina. Jotkut olutkirjoittajat jättävät tähän kohtaan pienen varauman.

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Itämerenportteri, oluttyyli näiltä rannoilta

  1. Tämä on kyllä hemmetin mielenkiintoinen blogi! Asemamaa Puola lämmittää erityisesti, kun olen Varsovassa itsekin asunut. Suomessa tiedetään aika vähän Puolan olutskenestä.

    Tykkää

    • Kiitos, Juho! Puolassa on tosiaan tapahtunut ilmeisesti aika paljon lyhyessä ajassa, eli skene kasvaa lujaa. Vinkit on tervetulleita, jos sulla on mielessä jotain mistä puolalaiseen olueen liittyen kannattaisi kirjoittaa, käyn siellä joka tapauksessa usein…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s