Oluita tältä sveitsiläiseltä pienpanimolta tuli hankittua lokakuiselta Geneven-matkalta, ja olen niitä loppuvuoden mittaan maistellut hiljalleen. Kaksi ensimmäistä ovat tyyliltään ehkä belgialaisvaikutteisia ”luostarioluita” ja viimeinen tavallisempi punertava pintahiivaolut.
Muraille Tripleen on saatu vahvuutta on 8,5 % eli se on tyypillinen tripel/triple tässä suhteessa. Olut on aprikoosinkeltainen, ei siis ihan vaaleimmasta päästä tässä oluttyylissä, ja sameahko. Tuoksukin muistuttaa kuivattua aprikoosia. Maussa on hedelmäistä sokerisuutta, hiukan katkeroakin, kuten De Dolle Brouwersin joissain oluissa (vaikka Dollella ei varsinaista luostaritripeliä taida ollakaan). Ehkä tätä voi sanoa melko runsaaksi ja rustiikkiseksi tripeliksi, jossa maistuu tumman sokerin lisäksi mausteisuutta, lääkemäistä humalaa ja vähän ummehtunutta kuivahedelmää. Ei tämä Triple heikko esitys ole, mutta jotain kohtaa reseptissä tai prosessissa pitäisi kai viilata linjakkaammaksi, kun kerran pullon elegantti ulkoasukin antaa sitä odottaa.
Muraille Grand Cru (9 %) on punertavan ruskea olut, joka tuoksuu rusinoille ja brandylle. Tuoteselosteen mukaan ohramaltaat tulevat Ranskasta, humala Ranskasta ja Saksasta ja hiiva Genevestä, mitä se ikinä tarkoittaakin. Miellyttävä ja hyvin tehty tumma luostarityylinen olut tämä tuntuu olevan. Maussa on rusinoiden lisäksi vähän tummaa sokeria tai siirappia ja kuorellisia pähkinöitä. Joulu tulee melkein mieleen. Viina ei paista läpi, katkeruus on matalalla tasolla, ja makeuskin jää mailien päähän esimerkiksi hollantilaisesta La Trappe Quadrupelista, jolle tämä muutoin on sukua.
La Sorcière on puolestaan 6-prosenttinen punaoranssi olut, bière rousse. Herkulliset maltaat tuoksuvat, ja myös yrttiä tai ruohoa on tuoksussa. Samoin makua hallitsevat nämä kaksi piirrettä: maltaiden ja todennäköisesti eurooppalaisten humalien parhaat puolet pääsevät esiin. Karamelli- tai muuta vähän luonteikkaampaa mallasta lienee mukana. Aavistus jotain kirpeääkin hedelmää on maussa, mikä ei tunnu viittaavan kuitenkaan ongelmiin vaan ehkä esimerkiksi humalan ominaisuuksiin. Toki kyseessä on pienehkö artesaanipanimo eikä viimeisen päälle viritetty tuottaja. Hiilihappoa on aika maltillisesti.
Ihan maistuvia vahvemman puoleisia oluita on Murailles saanut siis aikaiseksi. Suomalaisesta näkökulmasta erikoista oli, että ostin nämä torikauppiaalta Carougen lauantaitorilla. Paikallisia viinejäkin häneltä olisi saanut. Ehkä Hakaniemen torilla onnistuu lähivuosina sama juttu, jos nykyinen hallitus saa alkoholipoliittisia tavoitteitaan läpi?
Olutkoira 