Taas ollaan irlantilaisen oluen kimpussa, kuten keväällä pariin otteeseen (tässä ja tässä). Nyt testattavat kaksi pulloa löytyivät Tallinnan Kaubamajan ruokaosastolta. En muista koskaan nähneeni kumpaakaan livenä. Odotukset eivät ehkä ole järisyttävän korkealla – perus-Guinness ei ole ainakaan viime aikoina oikein maistunut ja Dundalk Bay Brewery on jonkinlaisen yleisen drinksuyhtiön panimosiipi. Kokeilen kuitenkin avoimin mielin.
West Indies Porter (6 %) on tietysti vahvempi kuin normaali Guinness eli Extra Stout, mutta ei kuitenkaan sitä vahvuustasoa kuin vaikka Belgiassa yleisesti tavattu Guinness Special Export. Vaahto on vaaleahkoa, ei tietenkään niin hienojakoista ja kestävää kuin nitro- tai hana-Guinnessissa, mutta ihan kaunista. Tuoksussa on kaakaotoffeeta, se on erilainen kuin perustuotteessa. Maku on kuitenkin yllättävänkin samanlainen, kuivahko parin prosenttiyksikön alkoholieroon suhteutettuna. Melkein palanut paahteisuus hallitsee, mukana on kahvia, kaakaota ja pähkinää, suutuntuma jää vähän ohueksi. Pientä kirpeyttäkin on, humalan katkeroa myös, sekä jotain metallista. Hiilihappo tuntuu toki selvemmin kuin nitro-tölkin Guinnessissa. Viimeksi mainittu on kyllä pliisumpi kuin tämä, mutta ei West Indies Porterkaan aivan häikäise.
Brewmaster Irish Imperial Stout (8 %) on varsin tumma sekin, ei ehkä yhtä yönmusta kuin Guinness mutta melkein. Vaahto on vaalean beigeä. Tuoksu on eri maata kuin edellisessä oluessa, siinä on suklaata ja jonkin humalalajikkeen metsäisyyttä. Maussa on paahteista mallasta, karamellia, suklaata, tuhkaa, sitrusta, ehkä jotain muutakin hedelmää, ja maanläheistä tai havumaista humalaa.
Periaatteessa nämä kaksi olutta voisivat olla enemmänkin samasta puusta veistettyjä. Guinnessin tapauksessa “West Indies Porter” -nimen ei tarvitsisi välttämättä tarkoittaa muuta kuin vähän vahvempaa versiota tavallisesta Guinness-oluesta. Porter ei ole eri asia kuin stout, ja Länsi-Intian eli Karibian mainitseminen kai liittyy vain siihen, että jokin olut oli tarkoitettu 1800-luvulla vähän pitempään laivakuljetukseen (britit veivät portteria myös Intiaan). Dundalk Bayn oluen nimessä Irish Imperial Stout sana ”Irish” taas viittaa kai nimenomaan takaisin Guinnessiin, mutta olut ei siis ole erityisen guinnessmainen. Pikemminkin se on aika tyypillinen nykyaikainen imperial stout, jossa tuntuu olevan myös amerikkalaisia piirteitä.
Tässä kierretään sellaista oluen tyylilajia, josta oikeastaan pidän kovastikin, mutta josta viiden tähden yksilöt ovat melko harvassa. Omaan makuuni West Indies Porterissa on paljon hyvää, mutta mallaspohjaa voisi vähän rikastaa ettei paahdetun ohran kärähtäneisyys häiritsisi. Brewmaster’s Irish Imperial Stout on aivan juotava olut myös, ja sitä voisi olla kiinnostavaa maistaa Brittein saarilla cask-versiona (jota varmaankaan näin vahvasta oluesta ei kyllä ole tarjolla).
Olutkoira 