Tänään on Belgian kansallispäivä, joten otetaan työn alle yksi sikäläinen olut, jo vuosien takaa tuttu. Kuten on varmaan ennenkin tullut todettua, St. Bernarduksen tarina on belgialaiseksi maallikkopanimoksi sikäli erikoinen, että sillä oli vuosina 1946–1992 sopimus Westvleterenin kanssa luostarin oluiden tuottamisesta kaupallisille markkinoille. Niinpä panimon nykyvalikoiman vahvin olut, St. Bernardus Abt, on edelleen ainakin jossain mielessä samantapainen tuote kuin Westvleterenin munkkien tumma lippulaivaolut 12°.
Tripel ei kuulunut St. Bernarduksen – tuolloisen St. Sixtuksen – trappistiolutvalikoimaan. Se kehitettiin joskus 1980–90-lukujen vaihteessa, kun sopimus luostarin kanssa oli raukeamassa. Enpä ole tainnut tätä Tripeliä koskaan Suomen valikoimissa nähdä, ellei sitten jonkin baarin omatuontisatseissa. Arde arvioi sen tällä viikolla Iso-Roban Black Doorissa. Ostin oman pulloni muutama viikko sitten Virosta, Koht-baarin olutkaupasta. Pullon parasta ennen -päiväys oli mennyt kesäkuussa, mutta sekin saattaa olla tällaisessa tuotteessa pikemminkin etu kuin haitta.
St. Bernardus Tripel on belgialaisen runsaasti – mutta ei liikaa – vaahtoava oranssinkultainen olut, lasissa jonkin verran samea. Tuoksussa on jotain hiukan karamellimaista mallasta sekä korianteria tai vastaavaa maustetta. Maku on myös herkullisen toffeisen maltainen, karkkipastillimainen, miedon yrttimäisen humalan reunustama, ja maustekin tuntuu jälleen. Maussa on pehmeyttä ja aavistus makeutta, mutta se ei korostu muiden ominaisuuksien alta ja lopputulos on tyylilajiin nähden melkein kuivahko. Edelleen erinomainen, hyvin hallittu belgialainen olut on kyseessä, ja vahvuuteen nähden myös juotavuus on kohdillaan.
Alkoholiprosenttia on tänä päivänä 8 %, eli sitä on hilattu tripelmäiselle tasolle reilun 30 vuoden takaisesta 7 %:sta. Joskus tässä välissä se on ollut myös 7,5 %. Sen vahvuinen on edelleen panimon toinen vaalea tripel, Watou Tripel. Näiden kahden oluen erot ovat minimaaliset, 1–3 asteen heittoja laskennallisessa katkeruudessa sekä värissä (Watou Tripel on katkerampi ja tummempi). Tavallaan on outoa, että panimolla on kaksi näin saman tapaista tuotetta, mutta muistaakseni Watou Tripel on viritelty varta vasten Ranskan markkinoille ja ranskalaiseen makuun. Watou on siis panimoa lähin kylä humalapelloistaan tunnetussa Poperingen kunnassa, ja panimon ovelta Ranskan rajalle on kilometrin matka.
(Kuva panimolta.)
Olutkoira 