Terva oli aikoinaan yksi Suomen tärkeimmistä vientituotteista, mutta sille löytyi monia käyttötapoja kotopuolessakin: veneiden ja suksien suoja-aineena tai lääkevalmisteena. Kulta-aikojensa jälkeenkin se on ollut jo kohta sata vuotta leijonapastillien mauste ja viime aikoina tietenkin suosittu löylyveden tuoksu. Olen joskus maistanut sillä maustettua meetvurstiakin.
Kokkolan tyyppisille länsirannikon satamakaupungeille se oli yksi elinehdoista. Puutervaa poltettiin sisämaiden metsissä, ja tynnyrit tulivat jokia pitkin vientisatamiin. Hyvälaatuisesta suomalaisesta hautatervasta maksettiin ulkomailla paljon, mikä vaurastutti satamakaupunkien tervaporvareita. Ei liene ihme, että viime vuonna 400-vuotista historiaansa juhlinut Kokkola sai juhlaoluekseen nimenomaan terva-aromilla maustetun vahvan portterin.
Tekijänä oli uudehko kokkolalainen toimija Kahakka Brewery. Kun vuonna 2017 tein Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi postauksen, jossa maistelin kaikkien maakuntien oluita, keskipohjalaista olutta en onnistunut sitä varten Helsingistä löytämään. Kahakka oli perustettu samana vuonna, ja se olikin avautuessaan Keski-Pohjanmaan ensimmäinen moderni pienpanimo. Nyt heidän oluitaan löytyy Alkon verkkokaupan lisäksi myös eteläisemmän Suomen kaupoista, muun muassa ihan mainio wieniläistyylinen Kokkolager.
Entäpä panimon kotikaupungin synttäriolut Anno 1620 Tar Porter (8,5 %)? Väri on tumma mutta ei aivan yönmusta. Salmiakkinen, savuinen ja etäisesti pihkainen tervan tuoksu tulee vastaan jo nuuhkiessa, ja terva hallitsee ilman muuta myös makua. Jos tervan mausta tykkää, miksei tykkäisi tästä oluestakin. Joku Schlenkerlan doppelbock-versio ei ole valovuosien päässä vahvuudessaan ja savuisuudessaan – toki terva on makuna sen verran omintakeisempi, että selvästi pohjoisten metsien ja tervasatamien suunnalla liikutaan nyt.
Makeutta on jonkin verran, katkeruutta ei juurikaan. Runko kuitenkin kantaa. Alla oleva perusportteri siis toimii minusta tässä pohjaoluena ihan hyvin, ja kokonaisuus on varmaan pitkälti sitä mitä lähdettiin hakemaankin. Kyllä tällä arvokkaasti juhlistaa Kustaa II Aadolfin perustaman kaupungin pitkää taivalta. Ja vahva portterihan oluttyylinä sopii pohjoisiin satamakaupunkeihimme kuin nenä päähän, kuten olen usein hokenut.
Jos olisin Kahakka, jättäisin tervaportterin perusvalikoiman kruunuksi – ehkä ilman puulaatikkoa ja maistelulasia kylläkin. Harvassa ovat sellaiset oluet, joissa on uskottava paikallishistoriallinen tarina – ja vielä sellainen, joka aivan olutummikonkin tuoksu- ja makuaisteilla on tunnettavissa. Vaikka tämä olut nyt tuli nautittua juhlavuotta seuraavana vuotena, myöhästyneet onnistuneet Kokkolalle ja hyviä seuraavia 400 vuotta!
Olutkoira 