Brui-Mina

Tämä on Olutkoiran joulukalenterin 3. luukku.

1980-luvulla eri puolilla olutmaailmaa oli vielä elossa ja toiminnassa monia ihmisiä ja paikkoja, jotka elivät ikään kuin vanhaa aikaa – teollistuminen ja olutalan keskittyminen olivat ajaneet heidän ohitseen, eikä muillakaan uusilla muoti-ilmiöillä ollut sijaa heidän maailmassaan. Voi tällaisia yksittäisiä olla yhä nytkin jäljellä, mutta vähän.  

Eräs konkari oli Wilhelmina “Mina” Bickel, jonka panimo oli Baijerin Obermögersheimissa. Die Biere Deutschlands -kirjan kirjoittajat Dietrich Höllhuber ja Wolfgang Kaul kävivät hänen luonaan keväällä 1985, jolloin Mina oli 86-vuotias. Paikallisille hän oli “Brui-Mina”: maatilan, ravintolan ja pienen panimon emäntä jo 55 vuotta eli suurimman osan elämästään.

Brui-Mina pani olutta vain syksystä kevääseen, kuten Frankenin maaseudulla oli muinoin tapana, kun kylmälaitteita oli vasta lähinnä kaupunkipanimoissa. Minalla niitä ei ollut edes 1980-luvulla. Maaliskuussa syntyi talven viimeinen keitto, ja kirjan kirjoittajat kutsuvatkin hänen oluttaan hyvin tummaksi märzen-tyyppiseksi vollbieriksi. Sitä se varmasti oli. Oluen kantavierreväkevyys oli 13–14 % välillä, ja maku “muistutti savuoluita”. Oluen loputtua kesäkuumalla Mina tarjoili müncheniläisen panimon dunkelia, ja omaa pantiin taas syksyn viilennyttyä.

Tuotanto oli pienimuotoista: 130–150 hehtolitraa valmistui vuodessa 1980-luvulla, ja huippuvuonnakin eli 1928 alle 200 hl. Kirjoittajien mukaan pelkällä panimolla pystyi Saksassa elämään 5 000 hl minimituotannolla, joten rahoiksi Minan toiminta ei varmasti lyönyt – ehkä lisätienestiä tuli sitten ravintolasta tai maatilan tuotteista. Viimeksi mainittuihin kuului muuten oman tarhan humala, jonka käyttö panimon oluessa oli tuolloin Saksassa harvinaista ellei ainutlaatuista.

Oluen resepti oli peräisin Mina Bickelin isältä, joka oli toiminut oluenpanijana samassa kylässä. Minan tiluksilla on pantu olutta jo 1400-luvulla. Maailmansotien välissä isä luovutti tilan tyttärelleen ja kuoli vain pari vuotta myöhemmin. Paljon ei noista ajoista ollut Minan tilalla muuttunut, paitsi että panimoravintolan emännästä oli tullut ikävuosien myötä kyläläisten rakastama hahmo, jolla oli kyky saada nuoretkin asiakkaat viihtymään menneen maailman idyllissä. Kylän nuoret tulivat korjaamaan humalasatoa syksyisin, ja adoptiopoika Rafael auttoi panimolla.

Brui-Mina kuoli vuonna 1989 saavutettuaan 90 vuoden iän. Höllhuberin ja Kaulin mukaan tarkoitus oli tehdä talosta ja panimosta Minan kuoleman jälkeen museo. En tiedä, kävikö näin koskaan. Kirjoittajien kysymys “mutta mitä se kaikki olisi ilman häntä, Brui-Minaa?” on tietysti paikallaan. Joka tapauksessa vuonna 2004 Minan panimoa päätettiin kunnioittaa Bad Windsheimin ulkoilmamuseossa, jossa pahvinen Brui-Mina katsoo vierestä, kun kävijät kirjoittavat terveisiään museon vieraskirjaan.

 — Lähteet: Höllhuber D. & Kaul W., Die Biere Deutschlands, Frankenland Online, Allgemeine Hotel- und Gastronomie-Zeitung. Kuva (Mittelfranken): Sergei Gussev, Flickr.com, CC BY 2.0.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s