Olen nauttinut kuluneena kesänä pitkästä aikaa Brasserie Artisanale de Rulles -panimolta useampaakin olutta. Vanha tuttu La Rulles Tripel tuli testattua taas kertaalleen, ja se tasapainoilee edelleen aika onnistuneesti tietynlaisen belgialaisen tripel-tyylisuunnan ja amerikkalaisen humalamaailman välimaastossa. Kesäolut La Rulles Estivale kävi myös maistossa, kun sitä on ollut saatavana jopa täkäläisestä ruokakaupasta. Se on hyvä olut, tiukasti humaloitu, belgialaisittain modernin linjakas.
Kesän mittaan olen kuitenkin onnistunut hankkimaan kaappiini myös pullon saman panimon La Grande 10 -olutta, jonka olemassaolosta en ollut suoraan sanoen tätä ennen edes tietoinen. Mikään uutuushan tämä tuote ei ole, vaan kymppiolutta on pantu ensi kerran Rullesin panimon 10-vuotisjuhliin jo vuonna 2010. Maailma oli silloin kovin erinäköinen, mutta La Rullesin perusajatus oli kuitenkin jo loksahtanut paikoilleen ja panimo nautti Belgiassa huomattavaa arvostusta.
La Rulles on nimittäin belgialaisten olutmerkkien joukossa varhaisimpia – ellei suorastaan ensimmäinen – joka on tuonut amerikkalaisia humalalajikkeita merkittävässä mitassa maansa olutkentälle. Panimo aloitti tällä kilpailuvaltilla jo aivan 2000-luvun alussa, ja monien eurooppalaisten pioneerien tavoin se ei halunnut kopioida esimerkiksi jenkki-IPAn ajatusta sellaisenaan vaan käytti näitä uusia lajikkeita nimenomaan omaan paikalliseen perinteeseen pohjaavissa oluissa.
Nokkamies Grégory Verhelst ei ole muutenkaan päiväperhojen perässä juoksija – hänen filosofiansa ja kunnianhimonsa muistuttaa enemmän entisajan käsityöläisten eetosta kuin joitakin tämän päivän craft brewereita. “Uuden oluen tekeminen on helppoa. Paljon vaikeampaa on tehdä samaa olutta kerta kerralta paremmin.” Panimon valikoima koostuukin vain muutamasta perusoluesta, joiden rinnalla mukana on korkeintaan tusinan verran kausittaisia tai paikallisiin erikoistarpeisiin tehtyjä spesiaaleja.
La Grande 10 (10 %) on käytännössä vahva tripel, vaikka kansainvälinen oluttyylien pakkopaita ei sitä nimeä sille suokaan. Tuoksussa on toffeeta ja säilöttyä sitruunaa. Myös maussa maltaat ja humalat muodostavat toffeen tai kinuskin ja appelsiinimarmeladin liittoa, osin brittiläis-amerikkalaiseen tapaan, osin Watou Tripel -tyyliselle belgialaispohjalle. Jälkimaussa on sitruunaista kitkeryyttä yhdistyneenä pieneen viinan kuumuuteen, josta tulee mieleen italialainen limoncello-likööri. La Rulles Tripelin resepti on (tai oli ainakin aikaisemmin) täysmaltainen, mikä tekee siitä melko paksurunkoisen, mutta La Grande 10:n valmistuksessa käytetään myös sokeria.
Tämä kymppi ei ole aivan hienovaraisimpia oluita, ja se kannattaa varmasti säästää jonkin hilpeän juhlatilaisuuden loppupuolelle, jolloin pieni alkoholin pisto nautiskeluoluessa ei haittaa. Varsin tunnistettava La Rulles -taidonnäyte on kuitenkin kyseessä, ja kun kerran Rullesin kylä sijaitsee yhdessä Belgian perimmäisistä maalaiskolkista, tietty rustiikkisuus sikäläiselle oluelle sallittakoon. Ihan mukavaa olisi nähdä näitä oluita Suomessa vielä useammin, vaikkei panimo ole kynttilöitään aivan vakan allakaan pitänyt.
(Kuvalähde, oik. kuva: Flickr.com, lhoon, CC BY-SA 2.0.) 
Olutkoira 