Käsityöläisyydestä

”I was born before the Industrial Revolution, and am now about two hundred years old.” -Edwin Muir

Käsityöläisyys on nimi yleisinhimilliselle taipumukselle tehdä jokin asia hyvin, sosiologi Richard Sennett luonnehti muutama vuosi sitten kirjassaan The Craftsman.

Käsityöläisyys ei ole pelkästään käsin tekemistä, sepän, suutarin tai soitinten rakentajan työtä. Sennettin mukaan käsityöläisen toimintatapa voi tulla yhtä hyvin tietokoneohjelmoijan kuin lääkärin tai taiteilijan avuksi hänen työssään. Myös esimerkiksi vanhemmuus, tai kansalaisuus – kansalaisena toimimisen taito – voi muuttua paremmaksi, kun sitä harjoittaa opittavana taitona.

Robert Oppenheimer, ensimmäisen atomipommin rakentamiseen keskeisesti vaikuttanut fyysikko, oli Sennettin mukaan asialleen omistautunut käsityöläinen. Hän vei tekniset taitonsa äärirajoilleen kyetäkseen rakentamaan parhaan mahdollisen pommin.

Käsityöläisiä on ollut ainakin niin kauan kuin ihmiset ovat asuneet paikoillaan. Homeroksen ajan kreikkalaisessa laulussa sanotaan, että jumalilta opitut käsityötaidot tekivät ihmisistä sivistyneitä eivätkä he enää asuneet luolissa vuorilla. Antiikin Kreikassa käsityöläiset muodostivat jonkinlaisen keskiluokan etuoikeutetun, pienen aristokratian ja orjien ison yhteiskuntaluokan väliin.

Varhaiskeskiajan kristitty käsityöläinen löysi usein hengellisen kotinsa maan päältä luostareista, sellaisista kuin nyky-Sveitsissä sijaitseva Sankt-Gallen. Se oli alkujaan muurien ympäröimä uskonnolliselle elämälle pyhitetty vuoristomaja, jossa munkit harjoittivat puutarhanhoitoa, puusepän taitoja, yrttilääkintää ja rukousta. Munkkien lisäksi luostarin suojiin otettiin maallisia käsityöläismestareita, joiden elämää ohjasi lähes yhtä ankara kurinalaisuus kuin hengellisten veljien.

Kun kaupungit alkoivat kehittyä eri puolilla Eurooppaa 1100- ja 1200-luvulta alkaen, niistä tuli käsityöläisten työpajojen tärkeimpiä keskittymiä. Kaupunkien killoissa käsityöammattilaisten osaaminen tiivistyi myöhäiskeskiajalla heidän taloudellisen mahtinsa ytimeksi. Tästä alkoi muutaman sadan vuoden jakso, jota voi ehkä pitää käsityöläisammattien kulta-aikana.

Teollistuminen käynnistyi 1700-luvulla ja mullisti lopulta käsityöläisten maailman. Tehtaissakin käsityöläisillä oli pitkään oma roolinsa. Tehtaan toiminnassa, sen prosessien hallinnassa, arvostettiin käsityöläismäistä työtapaa ja taitojen kartuttamista. Jopa varhaisten koneiden rakentaminen tapahtui olosuhteissa, jotka muistuttivat perinteistä käsityöläismestarin pajaa.

Koneistuminen kuitenkin syrjäytti ennen pitkää käsityöläismäisen osaamisen teollisilta toimialoilta. Tuli pieniin paloihin pilkottu mekaaninen vaihetyö ja vähälläkin osaamisella pärjäävät tehdastyöläiset. Tulevaisuus näytti uhkaavalta käsityöläisyydelle. Osa romantiikan ajan ajattelijoista alkoi jo hahmotella visioita käsityöläisten paluusta, mutta isommassa mitassa aika ei ollut sille otollinen.

Käsityöläisyys on nostanut päätään sekä teollistumisen aikakaudella että nykyisellä jälkiteollisella kaudella muutamaan otteeseen. Se on esiintynyt jälleen yhtenä mahdollisena työn ja yrittämisen muotona myös vuosituhannen vaihteen postmodernissa läntisessä yhteiskunnassa, josta teollisuustyöpaikat ovat jo pitkälti kadonneetkin.

Ainakin tiheästi asutuissa kantakaupungeissa voi taas ansaita elantonsa pienimuotoisella käsityöllä, vaikkapa vaatturina, kitaran- tai tietokoneenkorjaajana tai koru- tai lukkoseppänä.

Useimmiten nykyajan työ on kuitenkin moniosaamista, projektityötä, generalistien heiniä. Vaikka puhutaan osaamisyhteiskunnasta tai taitoyhteiskunnasta, tarkoitetaan sitä, että on hallittava monia taitoja (kuten englannin skills society paljastaakin) ja liikuttava sujuvasti osaamisesta toiseen.

Tämä on käsityöläisyyden vastakohta. Käsityöläinen hioo koko elämänsä yhtä taitoa, jotta osaisi sen niin hyvin kuin sen voi osata.

Luovuuden käsitettä esimerkiksi Sennett välttää käsityöstä puhuessaan. Varsinkin taiteissa synnynnäisillä neroilla, ihmelapsilla ja mystisellä inspiraatiolla on – romantiikan perinteen mukaisesti – ollut näkyvä rooli. Käsityöläisyys sen sijaan on ennen kaikkea vuosien saatossa kertyvää kokemusta, ei yliluonnollisia lahjoja.

Käsityöläinen ja taiteilija eivät ole tästä peruserosta huolimatta välttämättä aivan eri yksilöitä tai tee kokonaan eri asioita. Ihmeelliseltä tai nerokkaalta tuntuva ratkaisu johonkin ongelmaan voi syntyä myös käsityöläisen pöydällä, mutta siellä se syntyy hänen opetellessaan taitoaan lukemattomien toistojen kautta. Käsityöläisyys voi olla tylsää, mutta se voi olla myös palkitsevaa.

Sennett, R.: The Craftsman. Lontoo: Penguin, 2009.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s