Jouluolut #1: Zoller-Hof Donator

Jouluaattoon on kaksi kuukautta, ja siitä lähtee juhlakauteen valmistautuminen tässä blogissa, mitä se sitten tarkoittaakin. En aio testata Alkoon juuri tullutta jouluolutvalikoimaa kokonaisuudessaan, vaan maistella vähän kerrallaan ne, joihin en ole itse ennen törmännyt. Esimerkiksi tässä postauksessa juotava doppelbock Donator on kyllä tehnyt ainakin yhden aikaisemmankin ilmestyksen Suomen monopoliin, mutta itse en sitä muista silloin ostaneeni.

Saksalaiset keskisuuret panimot ovat omanlaisiaan otuksia. Zoller-Hof on ollut olemassa Sigmaringenin kaupungissa Baden-Württembergissä 185 vuotta, ja nykyinen omistaja Claudia Sieben edustaa kuudetta sukupolvea panimon keulassa. Vehnäoluet, normi-pils ja astetta vahvempi export ovat perustuotteita, erikois- ja kausivalikoiman puolella on tehty monen näköisiä vahvoja bockeja. Italialaisille valmistuttajille pannaan “craft pilsiä” ja jonkinlaista vahvaa lageria. IPA-tehtailuun ei ole lähdetty, mutta katse kuitenkin ulottuu myös paikallisten stammtischien konservatiivisia asiakkaita kauemmaksi.

Yksi panimon pukeista on siis vaalea Donator (8 %). Vaaleat doppelbockit ovat täällä Pohjolassa vain vähän yleisempiä olentoja kuin yksisarviset, ja jotkut eivät niistä pidä, koska skandinaavisessa suussa ne saattavat yhdistyä elefanttiin ja muihin suurpanimoiden mallasviinaksiin. Donatorin tuoksu onkin hillityn maltainen, toisin kuin joidenkin miedompien heller bockien hunajainen aromi. Tarkemmalla nuuhkimisella mukaan tulee kyllä jotain makeampaakin.

Mikään äkkimakea tuplapukki tämä ei maultaankaan ole, vaan tuhdilla keskitien (täys)maltaisuudella mennään. Vilja maistuu, ehkä joitain mantelin ja päärynäkarkin vivahteita on mukana. Maku ei ole kuitenkaan kovin moniulotteinen, mutta ainakaan omaan suuhuni siinä ei tunnu pahasti myöskään alkoholiprosenttien vaikutusta – korkeintaan pieni kuumuus jälkimaussa. Humala on läsnä lievänä katkeruutena, joka ehkä viiraa hiukan kitkeryyden puolelle. Jotkut Belgian tripelitkään eivät ole kaukaisia serkkuja, vaikka eri hiivalajin takia tunnelma on pidättyvämpi.   

Panimo ei aktiivisesti mainosta tätä olutta jouluoluena – tai muutenkaan – mutta etiketin kuvassa esiintyvät kolme kuningasta eli “itämaan tietäjät” kameleineen tietysti kiinnittävät sen vuodenvaihteen sesonkiin. Lahjojen antajina he vastaavat myös oluen nimen merkitystä. Tämä olut ei tule olemaan sen kummemmin isojen massojen kuin craft beer -entusiastien suosikki, mutta Olutkoiralle se on pieni joululahja Alkolta: hyvä nähdä tästäkin oluttyylistä edes joitakin edustajia joskus Suomessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s