Bière de garde -watch: BAL Blonde, Ambrée ja Brune

Olen päättänyt postata jokaisesta bière de gardesta, jonka tästä lähin Alkosta tai suomalaisista ravintoloista onnistun bongaamaan.

Luberonin ylänkö, jolta Brasserie Artisanale de Luberon -panimo on ottanut nimensä, on tullut maailmalle tutuksi jostakin aivan muusta kuin oluesta. Siellä asuu nimittäin brittiläinen matkakirjailija Peter Mayle, jonka Vuosi Provencessa jatko-osineen on muodostunut yhdeksi lajityyppinsä suurimmista kansainvälisistä bestsellereistä.

Provencen ytimessä toimiva BAL on suunnilleen yhtä kaukana Ranskan bière de garde -oluttyylin ydinalueista kuin Kööpenhamina tai Praha. Ennen vanhaan Ranskassa tehtiin olutta pääasiassa lähellä Belgian tai Saksan rajoja, mutta nykyäänhän kaikki on toisin. Maassa on yli 800 panimoa, ja vaikka ne ehkä painottuvat yhä vanhoille olutalueille, Ranskasta tuskin enää löytyy kolkkaa, johon jonkinlaista pienpanimotoimintaa ei olisi syntynyt.

Luberon BAL
Blonde
(5,5 %) on kevyt belgialaistyyppinen vaalea olut, joka tarjoilee sitä, mitä blonde on oluttyylinä suunniteltukin tarjoamaan: pilsnerin helppoutta mutta kuorrutettuna pintahiivaoluen hedelmäisellä maulla ja hiivareunaisuudella. Tarkoitan nyt pilsnerillä yleistä eurolageria enkä esimerkiksi jotain vahvemmin humaloitua tšekkiläistä kamaa.

Mausteena on etiketin mukaan neilikkaa, mutta sen kanssa ei onneksi pelehditä liikaa. Miedossa tuoksussa en sitä aisti, makeahkossa jälkimaussa mausteisuutta kyllä on, miellyttävän eurooppalaisen humalan mietoon katkeruuteen sekoittuneena. Kolmesta BAL-oluesta Blonde on se, joka hoitaa minusta urakkansa parhaiten maaliin, vaikka varmasti hieman runsaampi humalan ja maltaan maku olisi nostanut sen eri tasolle.

Ambrée (5,5 %) alkaa maltaisen happamalla tuoksulla, josta en erityisemmin pidä, ja sama yhdistelmä jatkuu maussakin. Hunajan korostama makeus ei auta asiaa, ja jostain syystä pelkään koko ajan kotiolutmaisen vierteisyyden nostavan päätään (niin ei käy). Mahdollisesti tämän oluen vähän kärähtänyt leipäisyys sopii oluttyylin määritelmään, mutta suhtaudun siihen nihkeästi ihan omien mieltymysteni pohjalta. Parhaat maistamani bière de garde ambréet eivät ole sellaisia.

Brunessä (5,5 %) ensi vaikutelma on, että tässä on tehty pitkälti sama juttu mutta suklaisemmalla maltaalla. Maku on sinänsä kiva ja tuo mieleen tummaan suklaaseen dipatun luumun tai vastaavan hedelmän. Väri on tummanruskea. Aivan tyylikäs saavutus tämäkään ei ole vaan heilahtaa välillä kepeän limumaiseksi. Humala jää vähän kitkeränä jälkimakuun ja sitä ilmeisesti on mukana enemmän kuin Ambréessa.

Tämä olutkolmikko jättää ilman joitakin kysymyksiä. Ensimmäinen on vahvuus: Alkossa ja pullon kyljessä kaikki ovat 5,5-prosenttisia, mutta Ratebeer ja panimon omat sivut tuntevat vain 6,5-prosenttisen Blonden ja muut 7-prosenttisina. Toinen on se hankalampi kysymys, jonka voi toki kohdistaa moniinkin Suomeen tuotaviin oluihin, eli: kannattiko tuoda. Oliko laatu sillä tasolla, että on perusteltua valita satojen ranskalaispanimoiden joukosta juuri tämä? Ehkä osa näistä oluista olisi toiminutkin paremmin astetta tai paria vahvempina?

Tähän toiseen pulmaan liittyy laajempikin eksistentiaalinen kysymys ranskalaisen olutkentän olemuksesta, ja sehän onkin yksi lempipuheenaiheitani. Ranska on vanha olutmaa. Pienpanimo-olutta – ja etenkin sen belgialaistyyppistä varianttia – ei ole tuotu maahan 2000-luvulla vaan se on ollut läsnä aina. Kuten sanottu, ehkä lähinnä pohjois- ja itärajojen tuntumassa, mutta silti.

Mitä siis on bière de garde – tuo lähes ainoa ranskalaiseksi tunnustettu alkuperäinen oluttyyli – ja miten nämä BAL:n oluet suhteutuvat siihen? Ratebeer luokittelee yllämainituista kolmesta BAL-oluesta vain Ambréen bière de garde -tyylin alle, muut ovat RB:ssä Belgian ale ja brown ale. Mikä tekee oluesta bière de garden?

Moni nykyaikainen olutharrastaja ehkä sanoisi esimerkiksi että bière de garde -hiiva. Vaikkapa tällainen. Mutta lukuisat Pohjois-Ranskan panimot tuovat hiivansa Belgiasta – ei kai siellä tehdä heille automaattisesti erillistä bière de garde -hiivaa? Sitä paitsi pintahiivahan ei ole ainoa sallittu hiiva tässä oluttyylissä, vaan myös lager-hiivoja käytetään.

Bière de gardesta on helppoa heittää jokin sen tyyppinen luonnehdinta kuin a classic style of beer with a nutty spiciness (kiitos Michael Jackson vuosimallia 1996). Toisaalta Beer Judge Certification Program, yksi tämän päivän isoista oluttyylien auktoriteeteista, toteaa, että bière de garde on belgialaiseen serkkuunsa saisoniin verrattuna a rounder, richer, malt-focused, and lacks the spicy, bitter character. Maltaista siis, mutta mausteisuutta korkeintaan kohtuudella. Samoin humalaa.

BJCP:n bière de garde -määritelmä muuten antaa oluttyylin vahvuudeksi 6,0–8,5 %. Tässä katsannossa kaikki BAL:n oluet pitäisi heivata muihin tyylikategorioihin. Jos mentäisiin aikakoneella sadan vuoden takaiseen Ranskaan, jopa 5,5-prosenttinen bière de garde olisi luultavasti poikkeuksellisen vahva yksilö, mutta jätettäköön historian sivupolut tällä kertaa rauhaan.

Lopuksi täytyy toki lausua vielä kiitokset kaikille maahantuojille siitä, että tänne Suomeenkin silloin tällöin saadaan ranskalaisia bière de gardeja. Voisin kuvitella, että kiusaus olisi kova tuoda sieltäkin vain ipaa, apaa ja stoutia kuten kaikkialta muualtakin. Ties vaikka siltä saralta olisi helpompikin löytää laadukkaita ranskalaisia esimerkkejä kuin näiltä perinteisimmiltä metsästysmailta. Vaikka arvioni jäivät nyt osittain penseiksi, kannustan Alkoa ja kaikkia Suomeen olutta tuovia tahoja jatkamaan täydellisen bière de garden etsintää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s