Se on tummaa. Mitä muuta se on?
Emme olleet sattumalta eksyneet Pottenstein-nimiseen söpöön vuoristokylään.
Kun olin suunnitellut mahdollisia reittejä Saksan-matkaa varten, tämä paikkakunta kaksine panimoineen oli tullut vastaan useammassa lähdeteoksessa tai -blogissa. Se sijaitsee suurin piirtein keskellä Frankenalbin ”pikku-Sveitsiä”, jossa oikeaa Sveitsiä tosin muistuttavat enemmänkin dramaattiset jyrkänteet ja kalliomuodostelmat kuin mitkään kilometrien korkuiset huiput.
Tänä keväänä ilmestyneen paikallisen olutoppaan laatijat Anders Möhl ja Elmar Tannert ovat ottaneet kummaltakin Pottensteinin panimolta yhdet oluet mukaan 33 Frankenin parasta olutta esittelevään teokseensa. Myös monet ulkomaiset olutkirjoittajat ovat vierailleet kylän panimoissa ja puhuneet arvostavasti Magerin ja Hufeisenin talonoluista.
Ennakkoluuloja voittamassa
Täytyy myöntää, että tumma saksalainen olut on yksi tyylilaji, jota itse tulee harvoin kaupasta ostettua tai baarissa tilattua. Ei sillä etteikö se olisi ollut 1990-luvulla niitä oluttyyppejä, jotka opettivat meille, että maailmassa on muutakin kuin kultainen keskikalja (ja nelonen). Muistelisin, että Weltenburgin Barock Dunkelia tai tšekkiversioita Staropramenia ja Velkopopovický Kozelia tuli nautittua aika useinkin ja käsitys tämän olutperheen mauista on niiden perua.
Suklaata, mallasleipää, pähkinää, hellä humalan kosketus tai pelkkä hipaisu. Valitettavasti tämän tyylilajin kansainväliseen levitykseen päässeet tuotteet ovat olleet joskus – ainakin pullo-oluina – pienoisia pettymyksiä, milloin vetisiä, milloin vähän liian makeita ja mämmimäisiä. Tarkoitan siis noin 4–6 % vahvuisia tummia lagereita, jotka jäävät vahvuudeltaan bock-kategorian alapuolelle.
Jo pari päivää Frankenissa Baijerin pohjoisosassa riitti avaamaan silmät tältä osin. Muutaman oluen otos oli tietysti pieni. En siis ollut varma, johtuiko ihastus siitä, että pääsi maistelemaan Dunkles-esimerkkejä tuoreeltaan panimoiden hanoista vai onko makumaailma Frankenin pienpanimoissa vain kerta kaikkiaan selvästi monipuolisempi. Oluet tuntuivat yksilöiltä ja jokaisesta jäi mieleen vähän eri asioita. Enkä ole ensimmäinen, joka tämän havainnon on tehnyt:
Siellä [Frankenissa] pienet panimot tekevät Dunklesia yhä yksinomaan paikallisille markkinoille. Kukin panee olutta käytännössä naapureilleen, eikä naapureita juuri muu olut kiinnostakaan. Frankenilaiset versiot ovat tyypillisesti müncheniläisiä kuivempia, ja pienpanimojen oluitten maut voivat olla kiehtovan eksentrisiä. (The Oxford Companion to Beer, s. 311).
Hevosenkengän olutta neljännessä polvessa
Kuten näyttää olevan Frankenin kylille tyypillistä, panimot ja niiden ravintolat sijaitsevat myös Pottensteinissa paraatipaikalla pääkadun varrella. Brauerei Hufeisenin eli ”Hevosenkengän” panimoravintola vietti vapaapäiväänsä, kun osuimme paikalle. Onneksi heidän kellarinsa oli auki kylän toisella laidalla, lyhyen kävelyn päässä.
Iltapäivän helteessä varjoisa katos vuorenseinämään kaivetun olutkellarin edustalla oli mukava paikka siemailla panimon Urdunkelia, jota omistajien mukaan tehdään jo neljännessä sukupolvessa perheen perinteisillä resepteillä. Kaikkiaan Hufeisenin panimo on vaikuttanut Pottensteinissa 1730-luvulta saakka.
Urdunkel oli suodattamaton tumma kellariolut, jonka rosoisesta makumaailmasta oli hieman hankalaa erottaa tuttuja makuja. Olen kirjoittanut ylös sanan ”pähkinä”, mutta pähkinäisyys ei ollut selkeän suklaista kuin monissa tummissa oluissa. Humalaa oli perus-Dunklesia enemmän, ja jotenkin tämä oli muutenkin miltei ”helpon” tumman saksalaisoluen vastakohta.
Kylän toisessa panimossa, Magerilla, tumma on luonteeltaan aika erilaista. Se on punertavampaa, kuin karamellisoitujen hedelmien maustamaa, ja mukana on ehkä vähän viinimäistä vivahdetta. Tämä oli enemmän easy drinking kuin Hufeisenin tumma lager, mutta oikein paikallaan panimoravintolan tummalihaisen Rouladen kanssa.
Pottenstein on muutenkin harkitsemisen arvoinen tukikohta Fränkische Schweizin alueella omatoimimatkailua varten. Itse autoilimme, mutta varmasti myös julkisella liikenteellä tai lihasvoimin pääsee melko kätevästi lähikohteisiin. Panimoiden lisäksi kylän tuntumasta löytyy muun muassa mittava kesäkelkkarata, tippukiviluola ja 1920-luvulla rakennettu maauimala. Iltakävelyllä sopii kiivetä keskiaikaiselle linnalle. Sen yläpuolelta avautuvat hienot näkymät kahteen laaksoon, joiden yhtymäkohdassa Pottenstein sijaitsee.
Lakritsinen Dunkles moottoripyöräilijöille
Peninkulman verran pohjoisempana on pieni Heckenhof, jossa peltojen keskelle kätkeytyvä viihtyisä panimoravintola vetää puoleensa erityisesti motoristeja. Paikka on Kathi-Bräu, jonka Dunkles Lagerbier (kuten edellisessä postauksessa totesin) on talon ainoa vakituinen olut ja edellisiä tummempi, syvän lakritsaisen ruskea.
Tontilla on toiminut panimo 1400-luvulta asti, mutta nykyisen nimen sille on antanut Kathi Meyer, joka emännöi paikkaa vuosikymmenten ajan. Hänen aikanaan ravintolasta tuli myös moottoripyöräretkeilijöiden suosikkikohde. Vuonna 1993 kuollut Meyer oli itsekin eräänlainen motoristi. Hän oli nimittäin jo 1930-luvulla hankkinut itselleen moottoroidun polkupyörän, jolla kauppareissut alas Aufseßiin taittuivat sukkelasti.
Oma yösijamme oli tällä kertaa juuri Aufseßin kylässä, mutta itse laskeudumme laaksoon kinttupolkua peltojen läpi. Aufseßer Dunkel, joka oli majapaikkamme Privatbrauerei Rothenbachin talonoluita, oli taas ihan toisenlainen tulkinta Dunkles-tyylistä kuin edelliset. Se oli väriltään kaikkein vaalein, korkeintaan keskiruskea. Kevyessä paahteisuudessa oli minusta mukana vähän savuoluen tuntumaa. Matkaseuralaiselle tämä maistui kaikista tummista oluista parhaiten.
Lisää humalaa peliin
Hohenschwärzin kylässä panimoravintolaansa pitävä Brauerei Hofmann kutsuu omaa 
tummaa oluttaan Dunkles Exportiksi. Export ei viittaa siihen, että kukaan yrittäisi kuljettaa tätä olutta ulkomaille – ei edes naapurikyliin – vaan on vanha oluen vahvuutta kuvaava termi. Export oli vahvempi kuin Lagerbier mutta miedompi kuin Märzen. Nykyisin monet Export-nimiset oluet ympäri maailmaa ovat vaaleita, mutta ainakaan Frankenissa tummat Exportit eivät ole kummajaisia.
Hofmannin Dunkles Export on kaikista Saksan-matkan aikana maistamistani oluista humalapitoisimpia. Kunnolla tummaa mutta vahvasti humaloitua saksalaista olutta saa harvoin. Jos olen yhtään oikein ymmärtänyt, rajan takana Tšekissä tämä yhdistelmä on yleisempi. Ainakin Hofmannin olut tuo minulle – hieman yllättäen – yleisvaikutelmana mieleen Alkostakin saatavan tšekkioluen nimeltä Novopacké Pivo Podkrkonošský Speciál.
Olutoppaita lukemalla Dunkles-oluista saattaa saada sen kuvan, että kyseessä olisi makumaailmaltaan jokseenkin yhtenäinen oluttyyli. Käsitykseen on varmasti monissa tapauksissa vaikuttanut Münchenin tärkeä rooli tummien lagerien tuottajana. Jotkin Frankenissa vastaan tulleet Dunklesit kyllä vastasivatkin tuota omaa aiempaa käsitystäni müncheniläistyyppisestä oluesta.
Frankenin Dunklesien monipuolisuus ei ollut kuitenkaan minulle välittynyt tätä ennen sen enempää kirjoista kuin mistään aiemmin maistamastani esimerkistä. Tämä olutperhe on joka tapauksessa melko paikallinen ilmiö, ja sen edustajat luultavasti maistuvat parhailta hanasta laskettuina paikan päällä. On runsaasti sellaisiakin, joita ei ole kotiseutunsa ulkopuolella edes saatavana.
Olutkoira 