Panimot, jotka tekevät vain yhtä olutta

Moni nykypanimo syytää markkinoille olutuutuuksia sitä tahtia, ettei satunnainen kuluttaja pysy perässä. Välillä oli piristävää pistäytyä maailmassa, jossa panimot tarjoavat uskollisille asiakkailleen yhtä ainoaa olutta vuoden ympäri.

Keskipäivän liikenne soljui vilkkaana pohjoisesta Bambergiin päin johtavalla moottoritiellä. Ajelimme muutaman kilometrin verran valtaväylältä sivuun pienen Appendorfin kylän keskelle. Brauerei Mazour-Fößelin pihassa kiire katosi ja aika tuntui pysähtyneen kokonaan.

M-F-kylttiOikeastaan vaikutti enemmänkin siltä kuin olisi astunut hetkessä muutaman vuosikymmenen taakse menneisyyteen. Terassi oli vielä tyhjillään mutta tavernan seinänvierustan penkillä istuskeli pari paikallista ukkoa oluineen. Emäntä kulki baarin ja pihan väliä ja toi kohta meille muukalaisillekin kolpakolliset talon Välta-Bier-olutta, kun olimme istahtaneet pöydän ääreen ujosti hieman kauemmaksi kantiksista.

Panimo on elellyt hiljaiseloaan kylän keskustan tuntumassa vuodesta 1812. Olutkirjoittajat Markus Raupach ja Bastian Böttner tietävät kertoa, että panimon ravintola on nimetty joskus aikoinaan sitä isännöineen Valentin-nimisen miehen mukaan. Tästä Vältasta siis juontuu myös talon ainoan oluen nimi. Tarina ei kerro, mitä muita oluita vuosien mittaan on pantu. Nyt mennään yhdellä reseptillä.

M-F-terassipieniPihaan ajaa tilataksi, josta purkautuu vielä muutama senioriasiakas lisää. He siirtyvät sisätiloihin odottelemaan lounasta. Meitä lukuun ottamatta paikalla olijoiden keski-ikä saattaa olla päälle seitsemänkymmenen. Yksi kantiksista kysyy, olemmeko tietoisia, että talosta löytyy myös Baijerin suurin musiikki-instrumenttien kokoelma. Hän tarjoutuu näyttämään kokoelmaa meille. Kuulemma herra Fößel, panimomestari ja soitinten keräilijä, on parhaillaan päivälevolla.

Panimobuumi ylösalaisin

Baijerin pohjoisosa poikkeaa tunnetusti maailman muista olutalueista, kun katsotaan tiettyjä avainlukuja. Oberfrankenin hallintopiirissä on tällä hetkellä arviolta 180 panimoa, eli 1,1 miljoonan asukkaan alueella kukin panimo palvelee keskimäärin 6 000:a asukasta. Ainakaan aikaisemmin tällaista tiheyttä ei ollut muualla; en tiedä, joko nyt löytyy vastaavaa esimerkiksi Yhdysvalloista jollakin osavaltiota pienemmällä aluetasolla, tiiviillä kaupunkiseuduilla ehkä.

Siinä Oberfranken on joka tapauksessa omassa sarjassaan, että lähes kaikki panimot ovat reilusti yli sata vuotta vanhoja, monet jo viisisataa tai enemmänkin.

Panimoista noin 30 panee yhtä ainoaa olutta. Tässä on vahva menneen maailman fiilis, kun ajattelee, että nykyään pieninkin käsityöpanimo lanseeraa vähintään pari kolme erityyppistä tuotetta heti kun kynnelle kykenee. Se, että Frankenissa pärjätään yhdelläkin oluella, selittyy ainakin osin sillä, että lähes kaikki panimot ovat käytännössä jonkinlaisia panimoravintoloita, Brauereigasthöfe. Paikalliset kun eivät muutenkaan odota kapakoiltaan kovin laajoja olutvalikoimia, ja ruoan kyljessä ei kai sitäkään vähää valinnanvaraa kaivata.

Muualla tämän päivän craft beer -maailmassa pitää olla melkoinen eksentrikko, jos yhdellä oluella haluaa pärjätä. Jo kauan sitten suosionsa vakiinnuttaneelle tekijälle – kuten Orvalin trappistiluostari – se on tietysti helpompaa. Tein nopean nettihaun asiasta ja löysin myös esimerkiksi kanadalaisen pienpanimon, joka on tehnyt jo kohta 20 vuotta pelkkää pilsneriä. Ehkä näitä on enemmänkin, ei vain ole tullut vastaan. Ennen vanhaan moinen oli varmaan yleisempää pienemmilläkin panimoilla, esimerkiksi Belgiassa myös Brasserie Dubuisson ratsasti aika pitkään pelkällä Bush-oluella ennen kuin otti valikoimaansa muutakin.

Steinbach-pieniFranken ei ole poikkeuksellisen suuresta panimotiheydestään huolimatta mitenkään tämänhetkisen pienpanimobuumin aallonharjalla. Suunta on valitettavasti pikemminkin toinen: vuosittain useampi ikivanha panimo lopettaa toimintansa. Se, että iso osa oluenpanosta tapahtuu ravintoloiden yhteydessä, voi toisaalta pelastaa melkoisen joukon perinteikkäitä perhepanimoita. Tässä tarvittaisiin sitä, että niiden ravintolat pysyvät yhtä suosittuina kuin ne nyt vielä ovat, ja että ravintoloitsijat myös näkevät oman oluen panemisessa riittävästi lisäarvoa.

Juhlapyhinä kausituotteita – tai sitten ei

Viime viikolla Frankenia kierrellessämme tielle osui muutama muukin panimo, joka Mazour-Fößelin tavoin tarjosi vain yhtä olutlaatua. Erlangenin keskustassa sijaitseva Steinbach-Bräu laskee kahden litran growleriin kellanvaaleaa Storchenbieriä, jossa on erikoinen hunajainen maku. Tuoksussa tuntuu hiiva, mutta juoma on ainakin kylmiltään mukavan raikas kokemus.

Tällä kaupunkipanimolla ja sen oluella on 1800-luvun puoleenväliin ulottuva historia, mutta oluenpano oli jäissä 1920-luvun talouskriisistä aina 1990-luvulle saakka. Nyt vanhassa panimorakennuksessa on taas liikettä: iltaisin Steinbach-Bräu toimii ruokapaikkana ja aamupäivisin myydään olutta hanasta mukaan. Panimo kertoo nykyisenkin reseptin olevan tuota vanhaa perua.

Kathi-pieniKun näitä seutuja ajelee ristiin rastiin, saattaa yllättyä, miten monenlaisia makuja pienen alueen oluista löytyy. Saksanhan mieltää helposti monoliittiseksi olutkulttuuriksi, jossa juodaan varsin vähän muuta kuin vaaleaa valtavirta-lageria. Täällä jopa yleisesti tunnustettujen oluttyylien sisällä toteutukset vaihtelevat enemmän kuin luulisi.

Mazour-Fößelin Välta-Bier on rapeasti humaloitu pihkanruskea maalaisolut; Fränkische Schweizin maaseudulla majaileva Kathi-Bräu puolestaan tekee melkein mustaa Dunkles Lagerbieriä. Pelkällä tummalla oluella pärjäilee muutama muukin Frankenin ”yhden oluen panimoista”, ja paikalliseen tapaan Dunkeleissakin voi olla aika voimakas humala.

Säästeliäämmin humalaa käytti läheisessä Sachsendorfissa Brauereigasthof Stadter, jossa ainoana panimotuotteena on punertavan ruskea Landbier. Kuten pari muutakin alueen Landbieriä, tämä toi mieleen värinsä ja toffeemaisen pehmeän makunsa puolesta jotkut vanhat belgialaiset ale-oluet, De Koninckin tyyppiä. Humalan puraisu näissä saksalaisissa pohjahiivaserkuissa oli ehkä silti pikkuisen rohkeampi.

Yhden oluen panimoista puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että moni niistä tekee kyllä johonkin aikaan vuodesta myös tilapäisiä kausioluita. Nämä voivat olla vahvoja bockeja, kuten Kathi-Bräulla maalis–huhtikuussa, tai sitten erilaisia paaston, adventin tai muiden juhla-aikojen oluita, joiden tyylilajit varmaan vaihtelevat panimosta toiseen. On toisaalta sellaisiakin panimomestareita, jotka eivät näe tarpeelliseksi laajentaa valikoimaa edes juhlapyhien tienoissa. Näihin kummajaisiin kuuluu soitinkeräilijä Edmund Fößel ja hänen Välta-oluensa.

M-F-sisäpieni

Zum Välta järjestää jamit joka perjantai-ilta.

 

M-F-soittimet

Soitinkokoelma sisältää yli viisisataa erilaista instrumenttia.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Panimot, jotka tekevät vain yhtä olutta

    • Totta. Ainakin Düsseldorfissa oli niinkin, että baarissa olutta tilaamalla (ei panimon omassa baarissa) sai nimenomaan Altia ilman että tilatessa oli maininnut mitä olutta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s