Bracia on kuin viisikätinen taikuri, joka samaan aikaan jonglööraa keiloilla, tekee korttitemppuja, sahaa naispuolista avustajaa kahtia ja nostaa kania hatusta. Kaikki hienoja juttuja, mutta katsojalla on vain kaksi silmää. Osa show’sta menee ohi, ja siitä lukee vasta jälkikäteen lehdestä.
Kun talvella postasin Thornbridgen oluista yleisemmin, mainitsinkin jo joitakin Bracian erityisistä ominaisuuksista – ainakin turvesavustetun maltaan sekä pohjoisitalialaisen kastanjahunajan. Maltaita on itse asiassa yhteensä seitsemää erilaista, yhtenä niistä tuo savumallas.
Humala ei ole sinänsä tämän oluen selkäranka, mutta tässäkin resepti on kehittämisensä aikoihin – viitisentoista vuotta sitten – lähtenyt laukalle. Mukana on nimittäin japanilaista Sorachi Ace -lajiketta kookosmaisine tuoksuineen. Se oli 2000-luvun lopussa todellinen edelläkävijän valinta. Muut humalat ovat brittiläiset Target, Pioneer ja Northern Brewer sekä saksalainen Hallertau (ellei alkuperäiseen reseptiin ole nyt tehty muutoksia). Hiivojen joukossa on puolestaan aitoa samppanjahiivaa, jonka tehtävä on hoitaa jälkikäyminen pulloissa.
Lipsutaanko tässä yliyrittämisen puolelle? Ehkä – ainakin jos lopputuote ei ole kaiken raaka-aineilotulituksen arvoinen. No onko se? On kai, suurin piirtein ainakin. Nyt on kuitenkin niin, että Alko tarjoaa Braciasta tällä hetkellä sekä alkuperäistä perusversiota (”Rich Dark Ale”) että bourbon-tynnyreissä kypsynyttä tuotetta. Niinpä monopolin asiakkailla on vähintäänkin mahdollisuus antaa tuotteelle toinen mahdollisuus tynnyrijuttuna, jos perus-Bracia ei keltanokkaversiona vakuuta.
Normaalin Bracian (10 %) väri on lähes läpitunkemattoman musta; valo värjää lasin reunoja mahonginruskeaksi. Vaahtoa ei ole paljon, eikä se ole kovin tummaa. Tuoksu on kaakaoinen, ei kovin voimakas. Maku sen sijaan on intensiivisen suklainen ja melko paahteinen, ja mäntyhavuista – ehkä myös sitrusmaista – humalaa jää katkerana myös jälkimakuun. On hyvä huomata, että vaikka panimon mukaan humalointi on maltillinen, sitä on EBU-asteikolla kuitenkin 40.
Bracia Bourbon Barrel Aged on vahvempi, 12-prosenttinen. Tumma on tämäkin. Tuoksu on voimakkaan suklainen. Maku on pehmeähköä suklaata, hieman sitruksista, hunaja on tiivistynyt jonkinlaiseksi kastanjaliköörin makeudeksi, havuinen katkero ja paahde ovat pitkälti hioutuneet pois. Hiilihappoa kuitenkin on. On mielenkiintoista, että olut, jossa tuoreeltaan tapahtuu niin paljon on kehittynyt tynnyrissä kohtalaisen yksinkertaiseksi (vaikka pehmeäksi) suklaiseksi olueksi.
On ehkä hyvä muistaa, että Bracia oli viisi vuotta katkolla, ennen kuin Thornbridgen porukka otti korona-ajan alkuvaiheissa sen uudelleen tuotantoon. En tiedä tauon syistä, ehkä haluttiin keskittyä johonkin muuhun. Bracian paluu on silti mielestäni hyvä juttu – se on sentään omaperäinen olut, joka kiinnittyy jonkinlaiseen tarinaan ja historiaan. Panimo on tavoitellut sillä kelttiläisen muinaisoluen nykyversiota. Nimi on ilmeisesti sukua braggotille. joka on mallassima tai hunajaolut, sekä ranskan sanoille brasserie ja brasser. Näin ainakin Martyn Cornell kertoo. Vaikka edellä vähän valitin Bracian yli-intensiivisestä luonteesta, on tämä kuitenkin 2000-luvun olutrenessanssin eurooppalaisia kulmakiviä, joita ilman olisi tylsempää.
Olutkoira 