Viime ja toissa vuonna ei tullut Tallinnassa käytyä, lähinnä koronapandemian takia kai. Nyt otimme pitkästä aikaa yhden yön reissun niin, että meno oli lauantain aamupäivälaivalla ja sunnuntaina paluu samaan aikaan. Varsinkin Megastar on erittäin mukava laiva, jonka oleskelutilat ovat yhä aika uuden oloiset ja riittävän väljät. Tallinnaan tultaessa hotellihuonekin oli jo valmiina, vaikka paikan sisäänkirjautumisaika olikin vasta myöhemmin.
Aurinkoisena heinäkuun viikonloppuna kaupunki oli täynnä suomalaisia, kuten ennen vanhaan. Tietysti porukka pakkautuu edelleen tiettyjen kiintopisteiden ympärille, ja esimerkiksi Kadriorgin puistossa väkeä oli kaiken kaikkiaan vähemmän. Söimme lounasta Mantel & Korsten -ravintolassa, jolla on Michelinin Bib Gourmand -suositus. Olikin muuten hyvää, aina tomaatti-gorgonzola-alkupalasta pääruoan hanger steakiin. Juomana belgialainen Kapittel Prior 8° – ihan noin vain, ilman että ravintolan listoissa olisi ollut mitään poikkeuksellista olutpainotteisuutta. Yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota eri lailla kuin Junttilassa.
Etukäteen olimme puhuneet, että näin lyhyellä pistäytymisellä voidaan keskittyä vanhoihin tuttuihin Tallinnan paikkoihin ja jättää uudet löydöt toiseen kertaan. Aivan näin ei kuitenkaan käynyt, koska Noblessner, johon illalla suuntasimme, oli meille täysin uusi alue. Põhjalan ison taproomin tsekkasimme vain päällisin puolin – sen terassit olivat täpötäynnä ja sisätiloissa turhan hikinen ilma. Sen sijaan söimme pizzan vastapäisessä Suvilassa, joka on Hall-teknoklubin viihtyisä puutarhalisärakennus kiviuuneineen.
Port Noblessnerin rantalaiturit olivat ihan viihtyisiä nekin, tosin pysähdyimme vain yksien Aperolien ajaksi. Ensivaikutelma oli ”Sipoonranta meets Telliskivi”, mutta tarkemmin tutkailemalla alueen uudet talot ovat arkkitehtonisesti paljon kiinnostavampia kuin Hjalliksen haamulähiö – ja toisaalta vanhan teollisuuden jäänteet on kunnostettu ehkä sliipatummiksi kuin Telliskivessä. Rantaravintoloiden asiakkaat olivat enemmän juppeja kuin hippejä.
Vanhassakaupungissa Koht – sekä kellaribaari että pikku olutkauppa – oli enemmän tai vähemmän entisellään. Kauppa on helteellä käsittämättömän kuuma, en tiedä mitä pullot siitä tykkäävät. Valikoima ei keiku kaikkien viimeisimpien trendien harjalla. Jotain silti aina löytyy mukaan ostettavaksi. Baarin kellareissa on varmasti edelleen satoja eri pullomerkkejä, mutta join tällä kertaa hanasta ”nimettömän” imperial stoutin, joka oli kuulemma jäänyt yli Tallinn Craft Beer Weekendistä. Hinta oli 3 euroa. Siinä oli maun perusteella jotain tulista mukana. Toisessa hanassa oli kyllä Ancho-chilistoutia mutta oletin, että tämä nimetön oli kuitenkin muu olut. Koht-baarin sisäpihapöydät ovat ainoa oikea paikka Tallinna-illan lopetteluun.
Vanha kunnon Hell Hunt tuli itse asiassa myös testattua, tosin päiväsaikaan ja vain terassin puolelta. Aukio baarin edustalla on Roheline turg eli Vihreätori, ja ulkopöydät lehvästön varjossa eli astetta viileämpiä kovalla helteellä. Join tuttuun tapaan baarin omista hanaoluista Helen eli vaalean lagerin, joka on pirteän hedelmäinen vanhan koulukunnan indie-pohjahiivaolut. Matkaseuralainen valitsi hanaoluista Pilsner Urquellin, mikä on erinomainen valinta tuollaisessa ysäribaarissa tietysti sekin.
Turha sanoakaan, että paljon Tallinnan oluttarjontaa – varsinkin uudempaa – jäi nytkin tulevien matkojen iloksi. Sen verran keskustassa tuli kierreltyä, että vanhoista maamerkeistä ainakin Drink Baar näytti edelleen olevan toiminnassa. Rotermannin korttelissa päivysti BrewDog-baari, jollaisia pohjoisnaapurissa ei enää olekaan. Kaubamajan pohjakerroksen ruokakaupassa olutvalikoima vain komistuu, ei tosin niinkään värikkäillä craft-tölkeillä kuin perinteisemmillä pulloilla. Laivojen yleinen sortimentti sen sijaan tuntui jämähtäneen jonnekin reilun viiden vuoden taakse, jopa taantuneen aikaisemmista kerroista. Tallink Silja saa kuitenkin pisteet ”laivan oluestaan”, joka on itämerellinen Õllenaut Baltic Porter Tallink Silja Ship’s Beer (7,9 %), tyylilajinsa kelpo edustaja.
Olutkoira 