Ottaen huomioon, miten keskeinen panimo Derbyshiren Thornbridge on ollut Britannian 2010-luvun craft beer -aallossa, tässä blogissa on oikeastaan sivuttu sitä yllättävän harvoin. Ongelma ei ole siinä, etteikö Thornbridgeltä tulisi uusia ja kohtalaisen kiinnostaviakin tulkintoja mitä moninaisimmista oluttyyleistä melkein liukuhihnalta. Niitä on myös ollut viime vuosina todella hyvin saatavissa Suomen jakelussa.
Käsityöoluen meri on kuitenkin nykyään niin rannaton ja välillä myrskyisäkin, että hyvätkin oluet jäävät silloin tällöin ihmisenkorkuisten aaltojen varjoon. Yhden käden sormet eivät riitä sellaisten aivan mainioiden Thornbridge-oluiden luettelemiseen, joita olen muutaman viime vuoden aikana Helsingin baareissa – tai Alkosta ja ruokakaupoista kotiin kannettuina – maistellut. Tässä postauksessa poimin lähinnä satunnaisotannalla kaksi tuoretta tapausta tarkempaan käsittelyyn.
Vaalean kultainen Hopton (4,2 %) on tuoksussaan sitruunainen, herkullisen viljainen ja hiivainen. Pientä kirpeyttä tuntuu maussa kielen takareunoilla, hunajaista makeutta on myös hiukan. Humala ei golden ale -tyylin mukaisesti tunnu pahemmin, sen ruohoinen ja sitruunainen puraisu on kevyt. Pullon etiketissä puhutaan vain East Kent Goldings -humalasta, sen sijaan Ratebeeriin postattu tuotekuvaus kertoo Pioneer- ja Bramling Cross -lajikkeista. Jotenkin tuntuisi, että tässä kyllä muutakin kuin EKG:tä on. Tämä on mukava arkiolut, jota olisi tietysti kiinnostavaa maistaa myös sen perusolemuksessa, cask-oluena.
Yule (9 %) on puolestaan nimensä perustella jouluolut, ja siihen toki myös tummanvihreää ja punaista yhdistelevä tölkkidesign viittaa. Panimon logon päällä keikkuu tonttulakki. Tämä scotch ale ei kuitenkaan ollut ennen joulua Alkon jouluolutvalikoimassa, vaan uiskenteli monopoliin käsittääkseni vasta Nuutin päivän jälkeen. Kaadetaan nyt pari kuukautta joulun jälkeen lasiin tämä punertavan ruskea olut.
Tuoksussa on tumman maltaan ohella lakritsia ja tuhkaa, melkein kuin joissain nykyaikaisemmissa stouteissa. Maultaan tämä ei ole mitenkään rankan maltainen ja paksu, pikemminkin ohuehko alkoholiprosentteihin nähden. Tölkin kuvauksessa puhutaan rusinoista, kuivatuista aprikooseista tai karamellista, mutta omiin aisteihini iskee myös jonkinlainen sitruunainen, puinen kireys. Toki myös tumman toffeinen, suklainen mallas on koko ajan taustalla, vaikka vähän häveliäästi. Yule on sekin varsin hyvä olut, mutta en ole varma, saanko siitä irti nimenomaan scotch alen ydintä.
* * * * *
Mitä noista muista viime vuosien Thornbridge-oluista on jäänyt mieleen? Nytkin Alkossa oleva Secret World, belgialais-hollantilaistyylinen vahva luostariolut on pitkälti esikuviensa veroinen ja helposti juotava jättiläinen. Mukana sitä tekemässä on ollut Sheffieldin Saint Mars of the Desert.
Mind Games, ginitynnyreissä kypsytetty saison, kuulostaa ajatuksena hiukan karsealta mutta tuhti olut kantaa katajanmarjaisen viinavivahteen selässään ihan kunnialla. Tämä on ehdottomasti paremmasta päästä kaikkia saison-nimeä hyödyntäviä oluita, mitä tällä vuosikymmenellä olen maistanut.
Panimon imperial stoutit kuten Pardus ja Saint Petersburg eivät ole hassumpia nekään. 
Bracia, kymmenprosenttinen dark ale, teki moniin vaikutuksen joskus 2010-luvun alussa, kun sitä ensimmäisiä kertoja päästiin testailemaan. Tämä olut on viittaus kelttiläisen Britannian juomiin tummalla kastanjahunajallaan ja turvesavustetulla maltaallaan. Humalalajikkeita ja erilaisia maltaita on pitkä lista, sanoisin nyt kymmenen vuotta myöhemmin melkein että turhankin paljon. Kokonaisuudessa on siis vähän liikaa kaikkea – tavallaan vaikuttava olut tämä edelleen on, historiatietoisuutensakin takia, mutta ei ehkä mauiltaan erityisen linjakas.
Olutkoira 