Vielä on Mallaskosken juhlavuotta jäljellä ja huomaan, etten ole postannut panimon 100-vuotislagerista vaikka jo maaliskuussa sain kutsun sen virtuaalijulkistukseen. Sitä ennen olin alkuvuodesta maistellut toisen Mallaskoski 100 -oluen, joka oli vahva stout Tiltu. Nyt puhutaan kuitenkin lager-juhlaoluesta, joka on kauppavahvuinen ja perustuu 1950-luvulla Mallaskoskella pantuun olueen. Tuote on suunniteltu yhdessä alkuperäisen Mallaskosken (1921–1965) viimeisen panimomestarin Juhani Walleniuksen kanssa.
Tulihan Juhlaolutta jo kesällä pariin kertaan testattua, ja palataan tässä noihin tunnelmiin – eli aurinkolasit päähän ja tölkki auki. Lager virtaili lasiin luottamusta herättävän suomalaisissa väreissä: peruskeppanan tai A-oluen kultaisena. Jo tuoksu paljasti kuitenkin, että ihan samasta asiasta ei ole kyse kuin bulkkisalkuissa. Hunajapaahtoleipää ja karamellia leijaili nenään. Varmasti osuutensa on sillä, että tölkin taakse painetuista mallaslajeista toinen pils-maltaan ohella on Pehkolan Vienna – astetta tummemman herkutteluoluen mallas?
Myönnän odottaneeni lähinnä jotain artesaaniversiota melko normaalista pikkukaupunkilagerista. Toisaalta lukemalla oluen nimen ennakkoluulottomasti voisi myös tulkita, että Juhlaolut ehkä viittaa Saksaan. Festbier on siellä eri puusta veistetty kuin peruslager: makeampi, vahvempi, mallaspohjaltaan usein punertavampi. Vienna-mallashan tässäkin Juhlaoluessa ohjaa ajatuksia wiener-tyyppiseen olueen, joka on makeassa pyöreydessään muuta kuin pils- tai export-lähtöiset perusbisset.
Jos Mallaskoski 100 Vuotta Juhlaoluen (5 %) resepti siis pohjautuu 50-luvun suomalaisen lageroluen valmistukseen, alan heti miettiä, millaista tuon ajan perusolut yleensä oli verrattuna nykyiseen. Maltaisempaa, makeampaa (riippuen mitä erikoismallasta oli mukana)? Astetta jäntevämpää (koska ilman glukoosisiirappeja ja ohratärkkelyksiä), mutta myös katkerotasoiltaan korkeampaa? Katkeruuden aistimus ehkä peittyy paksumpaan mallaspohjaan. EBU-lukema on Juhlaoluessa 24, kun se Karhun, Sandelsin tai Lapin Kullan A-oluissa jää Alkon mukaan reilusti alle 20:n. Humalat ovat tässä tšekkiläinen Saaz ja saksalainen Magnum.
Isompien pienpanimoiden metsästysmaata ovat ruokakaupat ja alle 5,5-prosenttinen olut, mikä on varmasti bisnesnäkökulmasta ymmärrettävää. Harmi jos juhlaoluetkin jäävät tämän lokeron vangiksi – kun kerran pyöreitä vuosia tulee täyteen, juhlittaisiin sitten kunnolla. Samalla konseptilla tehtyä juhlaolutta olisin mielelläni maistanut myös Alko-vahvuisena, vaikkapa 6–8-prosenttisena. Tiltu hoiti tietysti osaltaan tätä tonttia. Ja kun kerran juhlalagerissa esitellään wiener-tyyppistä artesaanimallasta, tuollaisessa vahvemmassa oluessa se olisi ehkä pärjännyt omillaankin ilman pils-maltaan apua. Niinhän syysjuhlien olutta aikoinaan Keski-Euroopassa pantiin.
Mukavanpuoleinen juhlaolut silti – ja onnea seuraavalle vuosisadalle!
Olutkoira 