Bloomsbury on monille matkailijoille tuttu kaupunginosa Lontoon keskustan takamailla. Siellä sijaitsee tietysti valtava British Museum. Muutakin nähtävää on, arkkitehtuuria eri aikakausilta, vehreitä aukioita ja piilotettuja puistoja. Ehkä jo Dickensin päivistä, tai vähintään siitä alkaen, kun Virginia Woolfin ympärille kerääntynyttä kirjailijapiiriä ryhdyttiin kutsumaan nimellä ”Bloomsbury Set”, kirjallisuus on yhdistynyt monien mielissä tähän kaupunginosaan. Yliopistoelämää ja muuta sivistystoimintaa alueella riittää.
Yksi havainto Bloomsburysta oli, että kun majapaikka on tässä kaupunginosassa, aika usein tulee kierrettyä 1960-luvun arkkitehtuuria edustavaa kauppa- ja asuinkompleksia The Brunswickia. Sen vieressähän sijaitsee Russell Squaren metroasema. Vaikka Brunswickin kortteli on muodoltaan melkein kuin katoton, kömpelön betoninen ruotsinlaiva, siinä on takavuosien kunnostuksen jälkeen yllättävää viehätysvoimaakin, ja kauppa- ja ravintolatilat ovat täynnä elämää. Nyt kun olimme Lontoossa muutamaa päivää ennen Charles III:n kruunajaisia, myös esimerkiksi Brunswickin sisäpihan ylle oli vedetty komeat Union Jack -lippurivit.
Kirjakauppa Skoob Books on parhaita näkemiäni divareita Britanniassa, ja sitä myötä varmaan koko maailmassa. Sisäänkäynti sen maanalaisiin huoneisiin on Brunswick-keskuksen pohjoisseinustalla. Nyt mukaan tarttui Bruce Chatwinin On the Black Hill, Philip Larkinin Jill sekä John Bergerin About Looking. Skoobissa voisi viettää suunnilleen koko päivän, eikä se edes tekisi kovin isoa lovea matkabudjettiin – tosin saaliille pitäisi varmaan ostaa ylimääräinen ruumalaukku.
Siitä oli hyvä suunnata lounaalle Lord John Russelliin, joka on vähintään 1800-luvun loppupuolelta periytyvä pubi, vaikka paikassa ei Lontoon mittapuulla ehkä mitään tavattoman erikoista olekaan. Yhden huoneen anniskelutila oli puolenpäivän jälkeen vielä hiljainen mutta alkoi vähitellen täyttyä. Ruoka oli perustason mukavaa pubiruokaa, ja cask-puolelta löytyi esimerkiksi Exeter Breweryn Lightermania (3,5 %). Lighterman on aito brittiläinen sessio-olut, jonka mietous sallisi tarvittaessa parin tai useammankin peräkkäisen pintin. Hyvää miedohkoa bitterin makua oli tarjolla, ehkä tavallaan maakuntasarjassa mutta ihan sympaattisesti.
Jos toisen oluen haluaa nauttia vieläkin rauhallisemmassa menneen maailman tunnelmassa, sellainen saattaa löytyä The Dukesta. Varsinkin jos pubiin tulee kapean Doughty Mews -kujan läpi Coram’s Fieldsin suunnasta, voi kadunkulmassa ja 1930-lukulaisella baaritiskillä kuvitella astuneensa aikakoneeseen. Simppeliin, art deco-maiseen interiööriin voisi sijoittaa erilaisten periodielokuvien juomakohtauksia. Pumpussa oli muun muassa Exmoor Gold (4,5 %), mainio ja raikas olut, joka ilmoittaa olevansa ensimmäinen nykyaikainen golden ale. Dickens House, eli Charles Dickensin kotitalo, on läheisellä Doughty Streetillä.
Dukesta voi jatkaa John’s Mewsiä etelään ja kääntyä oikealle Northington Streetille, jolloin suoraan edessä on dekkarikirjailija Dorothy L. Sayersin entinen asuintalo. Harriet Vane, toinen Sayersin kirjojen tärkeimmistä henkilöhahmoista, asui puolestaan Mecklenburgh Squarella The Duke -pubin pohjoispuolella. Kahden talon päässä Sayersin asunnosta oikealle on The Rugby Tavern, hieno 1800-luvun pubi, joka kuitenkin odotteli vielä kuun vaihteessa remontin valmistumista. Paikka on siirtynyt hiljattain Shepherd Neamelta Berkeley Inns -ketjulle, ja tarkoitus on avata jälleen toukokuun lopussa.
Eipä Bloomsburyn pubikiertueella tarvitse toisaalta kauas kävellä löytääkseen seuraavan merkittävän kohteen. Aivan kulman takana on nimittäin Lamb’s Conduit Street, eläväinen pikku kävelykatu, jolla on ravintoloita, herkkukauppoja ja sekalaisia muita palveluita – sekä The Lamb -pubi. Jo 1700-luvulla rakennettu juomapaikka on nykyään tyylikäs yhdistelmä historiallisia aikakausiaan ja Lamb’s Conduit Streetin boheemin porvarillista charmia. 1950-luvulla siellä viihtyi runoilijapariskunta Ted Hughes ja Sylvia Plath. Ruokaakin on tarjolla, mutta itse tyydyimme juomiin. Vaihtuvassa cask-tarjonnassa oli By the Horns Brewing -panimon London Surrey Classic (4,2 %), joka ei mitenkään kalpene vertailussa tunnetumpiin best bittereihin.
Kadun varrella testasimme ruokailumielessä Noble Rot -viinibaariravintolan, jonka päivän lounas oli erittäin hyvä. Viereiseen pöytään istui kahden herrasmiehen seurue, jotka kuulemma olivat ennenaikaisella kruunajaislounaalla. Heille oli tärkeää, että kaikki ruokalistalta valittava oli brittiläisistä raaka-aineista valmistettua. Viinin piti olla kotimaista, pienistä merianturan fileistä oltiin kovasti innoissaan, ja uudet Jersey Roayls -perunat olivat kuulemma fantastisia.
Jos taas haluaa syödä pubissa mutta ei ”pubiruokaa”, yksi vaihtoehto on Norfolk Arms Leigh Streetillä. Gastropubiksikin sitä on sanottu, mutta tämä ei Norfolk Armsin tapauksessa tarkoita valkoisia pöytäliinoja, trendikkään harmaita seiniä tai viinin ylivaltaa suhteessa olueen. Päinvastoin sisätilat ovat arkisen kuluneet ja iltaisin kynttilänvalossa hyvinkin tunnelmalliset. Ruoka on tapas-valikoimaa mutta ei päälleliimattuna erikoisuutena – henkilökunta vaikuttaisi olevan itsekin Espanjasta, ja tulokset olivat herkullisia. Cask-oluena löytyy ainakin Greene King IPA (3,6 %), joka on kohtuullinen brittiläinen bitter joskaan ei 2000-lukulaisen käsityksen mukaan mikään sääntöjen mukainen IPA.
Mitäköhän pubeja lähialueilta olisi vielä tullut testattua, jos aikaa olisi ollut enemmän? Jos samalla linjalla olisi jatkanut – vähän nukkavieruissa, nykytrendien ohittamissa pubeissa – niin ainakin Calthorpe Arms tai McGlynn’s Free House olisivat ehkä kuuluneet reitille. McGlynnin ohi kyllä kävelimme, ja se hehkui ulospäin samantapaista menneen maailman tunnelmaa kuin vaikkapa The Duke. Calthorpe Arms taitaa muuten jäädä väljimpienkin maantieteellisten määritelmien mukaan juuri Bloomsburyn ulkopuolelle, sillä se on Gray’s Inn Roadin itäreunalla.
Tilava Russell Square kannattaa käydä katsastamassa, se on hieno aukio vaikka pubeja ei sen laidoilta oikeastaan löydykään. Rakennustyylit vaihtelevat Kimpton Fitzroy -hotellin hämmästyttävästä viktoriaanisesta loistosta Senate Housen 1930-lukulaiseen pilvenpiirtäjätyyliin, josta George Orwell sai innoituksen totuusministeriönsä rakennukselle. British Museumin mittava tontti on heti aukion lounaispuolella. Tunnettu Museum Tavern, jossa itse Parta-Kalle istui pitäessään taukoja Pääoman kirjoittamisesta, jäi tällä kertaa pois reiteiltämme. Ilmeisesti siellä ei enää tarjoilla vakio-oluena Old Peculieria, joka oli aiemmin sen kova valtti.
Meilläkin oli reissullamme jonkin verran kirjallisuusteemaa, ja sitä ajatellen British Library on tietysti visiitin väärti – se ei ole tarkkaan ottaen Bloomsburyssa mutta aivan kivenheiton päässä. Kirjaston ilmaisesta Treasures of the British Library -näyttelystä löytyi muun muassa sellaisia kohokohtia kuin Britannian epävirallinen perustuslaki Magna Carta 1200-luvulta, Shakespearen koottujen näytelmien ensimmäinen painos, tai Leonardo da Vincin, Brontën sisarusten ja Gandhin käsikirjoituksia. Kirjaston lähikortteleissa ovat Eustonin ja St Pancrasin rautatieasemat, joiden pubitarjonta sammuttaa tarvittaessa kulttuurinnälkäisten matkailijoiden olutjanon.
Kuten edeltäkin näkyy, Britanniassa suunnistan mieluiten yleensä aika samantapaisiin pubeihin. Ei tarvitse olla laajaa craft beer -tarjontaa, kunhan cask-oluista löytyy yksi tai kaksi luotettavaa klassikkoa. Tunnelma on usein melkein yhtä tärkeä kuin olut. Jos sen sijaan kaipaat nimenomaan uusimman aallon brittiläisiä pienpanimoita, tältä polulta kannattaa toki poiketa jonnekin muualle. En tiedä, paljonko sellaisia pubeja oikeastaan edes löytyisi Bloomsburysta, vaikka etsisi. Parempi onni voi käydä Itä-Lontoossa tai Bermondseyssä.
Olutkoira 