En ollut oikein koskaan tajunnut, että Uudenmaan punaisimmasta kaupungista Karkkilasta on tullut somevaikuttajia ja hipstereitä houkuttava ruukkipaikkakunta. Tietysti Karkkila on aina ollut raudan jalostuksen ja tehtaiden ympärille rakentunut paikka, mutta olen jotenkin kuvitellut, ettei se ole kyennyt hyödyntämään teollista historiaansa jonkin Fiskarsin tavoin matkailuvalttina. Onhan kyllä jo pitkään tiedetty, että kulttuuripersoonia kuten Aki Kaurismäki tai Andy ja Angela McCoy on päätynyt seudulle asumaan.
Tämä on siis vain Helsinki-keskeistä sokeutta. Viime viikonloppuna kävimme Karkkilan ruukki- tai tehdasalueella, jossa osoittautui olevan aivan kansainvälisen luokan puitteet kaikenlaiselle jälkiteolliselle viihde-, ravintola-, hotelli- ja ulkoilutoiminnalle. Erona joihinkin entisiin ruukkipaikkakuntiin on se, että Karkkilan jokivarressa toimii ihan oikeasti yhä Componentan valimo. Tästä huolimatta historiallisen ruukkimiljöön monet muut osat ovat viriteltävissä viikonloppuvieraiden viihtymiseen – ja niin on tehtykin.
Kun ajaa parkkiin Valurinkadulle, on helppo poiketa pizzalle Kylärafla Kantoon, joka sijaitsee Ala-Emalissa. Ala-Emali on vanha emalointirakennus, eli siis Karkkilan Högförsin ruukki teki suomalaisille ennen vanhaan vaikkapa kylpyammeita, joihin tarvittiin pinnoite. Saman talon eri osista löytyy myös uusi elokuvateatteri Kino Laika, jossa Kaurismäki on tietysti taustavoimana, ja muun muassa joukko erilaisia käsityö- ja vintage-putiikkeja. Kannon pizzoista voi suositella sienten ystäville ainakin Tatti & Taleggio Deliziosoa, ja myös aasialaisittain marinoidut ribsit olivat hyviä.
Pizzan palanpainikkeeksi löytyy craft-oluita Uudeltamaalta, ehkä muualtakin. Join itse Vihdin Kirkon Juhlaoluen, joka on pantu kiertolaismeiningillä naapurikaupungissa Lohjalla, Top Fuelin panimolla. Vihtiläisen kiertolaistoimijan nimi on Kolmen Puupään Panimo. Top Fuelilla on normaalisti 5,5-prosenttinen saison, mutta tässäkin on lähdetty tekemään miedohkoa belgialaistyylistä pintahiivaolutta ja (ilmeisesti) vähän erilaista. Paikallislehden mukaan jopa luostarioluen maailmaan tähdättiin, vaikkakin näin miedoilla prosenteilla. Belgialaisia puolivaaleita, puolimaalaisia ja puoliluostarimaisia oluita voi valmistaa joko sillä selkeän raikkaalla kaavalla kuin vaikka Witkap Stimulo, tai sitten vähän raskaammalla, tummemmalla ja joskus tunkkaisemmallakin tyylillä kuten Saison Regal. Vihdin kirkon olut kallistuu siihen jälkimmäiseen muottiin, ja käsityöläisyys on vähällä lipsua kotikutoisuuden puolelle. Hienoa kuitenkin, että tämä eurooppalainen oluttyyli on valittu kirkon merkkipäivää juhlistamaan mieluummin kuin jokin globaalin algoritmin ohjaama NEIPA.
Karkkilassa ei ole panimoa, eikä ilmeisesti ainakaan isompaa sellaista ole koskaan ollut – outo piirre ottaen huomioon työläisväestön määrän entisaikaan. Nyt sellainen sopisi tänne kuin nenä päähän. Jonkinlaisia etikettioluita tai tilaustöitä karkkilalaiset toimijat ovat kyllä saattaneet teettää, eli esimerkiksi Kino Laikan baarissa on tarjolla oma Roku Laika -olut Paloaseman Panimolta Nummelta.
Luonteva paikka kaupungin omalle panimolle olisi tietysti koskenrannan vanha teollisuusmiljöö. Siellä kannattaa joka tapauksessa käydä kävelyllä, varsinkin kun rannoille on viime vuosina saatu merkittyä hieno Koskireitti. Reitin varrelta löytyvät esimerkiksi ruukin entinen pääkonttori (nykyinen Valimomuseo) sekä puiston ympäröimä patruunan asuintalo, jossa tänä päivänä toimii Tehtaan Hotelli virtuaalivastaanottoineen. Katettu tiilisilta kosken yli on myös vaikuttava. Koskireitti opastaa lisäksi muille Karjaanjoen koskille lähiseudulla sekä joen lähtöpisteeseen eli Pyhäjärven uimarannalle.
* * * * *
Karkkilan keskustan ja ruukin lisäksi seikkailimme saman päivän aikana Kanta-Hämeen puolella Liesjärven kansallispuistossa. Sinne taisi olla Karkkilasta parikymmentä kilometriä. Kansallispuiston erikoisuuksia ovat muun muassa Korteniemen perinnetila, josta saa opastusta patikkapoluista, sekä matala ja kapea Kyynäränharju kahden järven osan välissä. Kävelimme myös viiden kilometrin mittaisen Pohjantikan kierroksen ja kävimme Ahonnokan ikimetsässä, jotka molemmat olivat näkemisen arvoisia. Jonkin verran sieniäkin oli metsään noussut, mutta erikoisimpia siitä eliökunnasta olivat näissä metsissä värikkäät ja runsaslukuiset käävät myrskyn kaatamien puiden kannoissa.
Vasta Helsinkiin palattua sain korvanappiini tiedon, että Liesjärven suunnalla olisi ollut myös Keppanakellari-niminen kummajainen: ”erämaaravintola”, jossa on tarjolla yli kahdensadan oluen valikoima. Ilmeisesti paikka on aika persoonallinen, ja netin kriitikoiden mielipiteet ainakin paikan ruoasta ja palvelusta hyvin kaksijakoisia. Jos joskus tuolle seudulle toiste osumme, pitää käydä katsastamassa, mistä on kysymys.
Olutkoira 