Kokoan loput viime viikolla päättyneestä Päijänteen turneesta yhteen jämäpostaukseen, joka on jos mahdollista vielä vähemmän yhtenäinen kuin edelliset Vääksyn ja Jyväskylän tarinat. Aina ei edes olla kovin lähellä Päijännettä mutta Keski-Suomen tai Päijät-Hämeen maakunnissa kyllä. Tässä tähteitä matkan antimista.
Säynät- ja Muuratsalo ovat hyviä paikkoja tutustua yhteen Jyväskylässä(kin) vaikuttaneista historian suurhenkilöistä, nimittäin arkkitehti Alvar Aaltoon. Säynätsalon kunnantalon kävimme katsomassa. Sekin on tietysti nykyisen kuntajaon mukaan Jyväskylän kaupungissa, johon Säynätsalo sulautettiin vuonna 1993. Sen sijaan Muuratsalon puolella sijaitsevaa koetaloa ei ilman ennakkoon tilattua opastusta näe, mutta sellainenkin Aallon luomus siis löytyy tästä entisestä saaristokunnasta. Myös toinen mestariarkkitehti, Wivi Lönn, on jättänyt kuitenkin jälkensä Muuratsaloon piirtämällä Haikan työläiskortteleiden asemakaavan. Alueen alkuperäiset asukkaat olivat hänen ystävänsä, sahanomistaja Hanna Parviaisen tehtaalla Säynätsalossa työssä.
Ex-kunnantalo on Aallon punatiilikauden komeimpia linnoja, selkeälinjainen italialaisvaikutteinen pikkupalatsi keskisuomalaisessa metsikössä. Epätasaisten seinätiilien lisäksi vahvasti punertava oli ilmeisesti myös kunnanvaltuusto Säynätsalon kultakaudella. Jos menee omatoimikierrokselle, alussa näytettävä opastusvideo kannattaa katsoa tarkkaan ja sitten tutkia yksityiskohtia valtuustosalissa, yleisissä sisätiloissa ja sisäpihan piazzalla. Valtuusto lakkautettiin sen verran kauan sitten, ettei digitalisaatio ehtinyt päästä pilaamaan valtuustosalin ratkaisuja. Monikaan turisti ei välttämättä tiedä, että Säynätsalon kunnantalo tarjoaa myös majoitusta muutamassa eri huoneessa. Emme mekään tosin siellä yöpyneet.
Parin kadun päästä lähtee tie Säynätsalon satamaan. Siellä on saaren luultavasti paras baari paikallisen pienpanimo-oluen nauttimiseen, nimittäin Pub Aallonmurtaja. Se on tänä kesänä avattu Aalto Panimon ”taproom”, jonka terassilla pyöri ihan mukavasti porukkaa sunnuntaina puolenpäivän aikaan. Alvar Aalto luonnehti tunnetusti Säynätsaloa Päijänteen Tahitiksi, ja tämän takia Aalto Panimollakin on Tahiti-niminen olut. Panimon muussa valikoimassa on muutama ruokakauppavahvuinen IPA/APA, pils/lager ja golden ale, sekä ilmeisesti yksi stout ja 8-prosenttinen (West Coast?) IPA. Tahiti siis jäi itselleni ainoaksi tällä matkalla testatuksi Aalto-olueksi.
Joutsan kirkonkylä uinui maanantaina lounasaikaan suomalaisittain vähän painostavan helteen alla. Kellarin viileydessä Hotelli Aatto & Ellin talossa majailevat Ravintola Kellari sekä Varastopanimo. Olisimme ehkä syöneet Kellarissa, mutta heillä ei ollut lounasta maanantaina ja tiistaina tarjolla. Se ei haitannut, koska kylällä on iso K-Supermarket, josta sai hyviä piknikeväitä ja niitä veimme mukanamme Kirkonkylän uimarannalle. Ikävämpi juttu oli, että Varastopanimon Sahtia ei ollut saatavana. Niinpä Päijänteen-kierroksen sahtisaldoksi jäi pyöreä nolla, vaikka useammankin potentiaalisen sahtipaikkakunnan läpi ajettiin. Paremmalla valmistautumisella perinnejuomaa olisi jostain varmaan löytynytkin, mutta nyt kävi näin.
Maisteluun pääsivät siis joutsalaisten Varasto-olut sekä Martti Servon & Napanderin 25-vuotisjuhlaolut. Näitä kellariravintolan takeaway-jääkaapeista löytyi. Olisi ollut myös 5-prosenttista Nenätippu-olutta, joka on sahdin jälkikaljasta käytetty miedompi vehnäolutmainen terassijuoma. Nimi inhottaa minua, joten sitä en voinut ostaa, vaikka itse tuote varmaan onkin hyvä. ”Aina saa nokka vähän tippua”, kertoo panimon tuote-esittely. Ehkä, mutta sitä mielikuvaa en halua yhdistää mihinkään, mitä juon. Sen sijaan wiener-tyylinen Varasto-olut (5,3 %) kolahti sekä maullaan että markkinoinnillaan, miksei myös Servon ja yhtyeen 5-prosenttinen juhlaolut.
Arde kiinnitti viime syksyn postauksessaan huomiota Varasto-oluen matalaan IBU-arvoon 9, tässä ilmeisesti jokin häikkä panimon suunnalta (?). Omankin pulloni etiketissä taisi olla samat lukemat eli EBC 20 värin ja IBU 9 katkeroiden osalta kuin Arden kuvaamassa pullossa. Humalakatkeroa ei kuitenkaan maistelun perusteella ollut noin vähän. Värin mittarissa 20 mahtuisi jo baijerilaisen dunkelin asteikolle. Yhdeksän IBU-astetta on niin matala lukema, että se istuu harvaan tyyliin – ehkä sahtiin tai juuri ja juuri baijerilaiseen vehnäolueen tai witbieriin. Aistihavaintoihin sopisi, jos numerot olivat menneet väärinpäin. Panimon nettisivuilla mainitut lukemat ovat IBU 20, EBC 19. Olisiko kyse siis painovirheistä enemmän kuin reseptin muutoksista. Oletan että IBU 20 ja EBC 9 ovat oikeat.
Tykkään tietysti Varastopanimon tavasta valloittaa maailmaa pohjahiivaoluiden ja sahdin avulla. Toivottavasti lager-valtavirrasta poikkeaville – mutta ei välttämättä craft-pintaliitäjiä houkutteleville – tuotteille löytyy kysyntää. Nyt jäi maistamatta vielä ainakin Mynssi, tummaksi lageriksi kutsuttu olut, joka kunnioittaa vuosina 1876–1932 toimineen Joutsan Oluttehtaan müncheniläistyylisen oluen muistoa. Sitä tehtiin paikkakunnalla viime vuosisadan alussa.
Päijänteen itärannoilla onkin näköjään hieman enemmän oluttoimintaa kuin länsipuolella. Sysmässä on Sahtikrouvi ja Asikkalan Kalkkisissa Pihamaa, jolla silläkin on tavallisempien oluiden lisäksi sahtia. Nyt reittimme menivät siten, että Pihamaan tuotteistakin tarttui mukaan vain vaalea ale nimeltä Hupakko, nimittäin Alkon hyllystä.
Matkan viimeisen yön telttailimme Päijänteen kansallispuistoon kuuluvassa Kelventeen harjusaaressa. Siellä on komeita hietikkoisia niemenkärkiä, ja venematkalla mantereelta – tässä tapauksessa Pulkkilanharjun Karisalmesta – tunsimme olevamme isoilla vesillä. Kalasääsket pesivät erään männyn latvustossa. Onhan Päijänteen kokoisessa järvessä jotain myyttisen jylhää, jollaista harvasta Suomen vesialueesta löytyy. Ajelimme seuraavana päivänä Helsinkiä kohti Vesijärven länsipuolitse. Hollolan kirkonkylän kioskilla söimme jäätelöt, tosin janon yllättäessä sieltäkin olisi saanut vielä Kanavan Panimon oluita.
Olutkoira 