Kemiönsaaren panimo Kimito Brewing on tehnyt sitkeästi omaa juttuaan suunnilleen viiden vuoden ajan, ja näyttäisi olevan vakiintumassa osaksi eteläsuomalaista panimomaisemaa. Alussa muistan törmänneeni joihinkin laatuongelmiin, mutta ilmeisesti ne jäivät pian taakse, kun kerran eteenpäin on näinkin kauan porskutettu. Viime kuukausina on tullut pikemminkin isoja positiivisia yllätyksiä: Ryewine oli yksi mukavimmista pitkään aikaan maistamistani kotimaisista oluista, ja sama täytyy luultavasti sanoa nyt Alkoon tulleesta 300 Triplestä.
Kimito viestii imagollaan lähinnä sympaattisen “kotikylän panimon” vaikutelmaa, ja oluita markkinoidaan no-nonsense-asenteella. Tuotteista ei tarinoida kovin paljon, reseptien yksityiskohdilla ei liikoja elvistellä, ja NEIPA-hipstereiden etulinjaan ei yritetä tunkea (vaikka sitäkin sorttia valikoimasta näyttää löytyvän). Brändi on yksinkertaisuudessaan takuuvarmasti tunnistettava. Kerran juttelin Jonas Sahlbergin kanssa jossain oluttilaisuudessa, ja kun hän toivotteli tervetulleeksi visiitille Kemiöön, tuli sellainen olo että voisi oikeastikin käydä kun sillä suunnalla joskus liikkuu.
Nyt maistelussa oleva 9-prosenttinen belgialaistyylinen tripel on alun perin tehty panimon 300. erän kunniaksi. Siitä on ilmeisesti jonkin aikaa ja olut on nyt Alkon pienpanimokattausta varten otettu uudelleen tuotantoon. Kuten Kimito omalla Facebook-sivullaan toteaa, kyseessä on “suomalaisilta panimoilta harvemmin nähty tyyli”. Näin kai asia tosiaan on, vaikka henkilökohtaisessa olutuniversumissani tripel on kuitenkin niitä pysyvimpiä kiintotähtiä.
Samaan hengenvetoon voi sanoa, että Belgian ulkopuolella en ole kovin monista tripeleistä ihmeemmin vaikuttunut. Italiassa join muutamia erittäin hyviä. Vaalean, vahvan oluen elementtien pitäisi olla täydellisessä tasapainossa – humala ei saa peittää makeahkoa mallasta, hiivan tuottamat hedelmäiset ja mausteiset yhdisteet saavat erottua, ja alkoholin on syytä pysyä taka-alalla. Parhaimmillaan tuore tripel on vahvuudestaan ja intensiivisyydestään huolimatta jopa raikas, joten makeuttakaan ei saa olla liikaa.
Kemiön tripel ei ole aivan vaalea, lähempänä meripihkan väriä, ja vaahtoa on aluksi mukavasti – ei belgialaisen ylenpalttisesti kuitenkaan. Tuoksussa on hedelmäkakkua ja hedelmäkarkkia, maku on lempeän makea, karamellinen, hedelmäinen ja ehkä hiukan mausteinenkin. Katkerot eivät ole kovin etualalla, eikä mitään terävää pippurisuutta tunnu tulevan niiden rinnalle hiivastakaan. Kovasti arvostan, että Kimito on lähtenyt tekemään rehtiä ja kikkailematonta tripeliä, vaikka tyyli tosiaan ei ole ehkä juuri nyt niitä trendikkäimpiä. Tämä on ehkä aavistuksen makea yksilö mutta maistui kyllä minulle oikein hyvin. Epäilemättä kyseessä on yksi toistaiseksi parhaista suomalaispanimoiden tripeleistä – Jaskan Kaljat ehti omassa arviossaan kohottamaan sen tämän hetken parhaaksi kotimaiseksi belgialaistyyliseksi olueksi.
Olutkoira 