Jeriko Wild Ale nousee Seinäjoen seinämistä

Mallaskosken panimo on aina kanavoinut pohjalaisia juuriaan ja paikallista sielunmaisemaa monin eri tavoin. Vanhoissa Kuohu-tölkeissä oli jussipaidan vinoruutuja. Lonkerot ja siiderit ovat olleet Häjyä ja Komiaa. Kuohu itsessään oli nykyisen panimon edeltäjältä, 1920–60-luvuilla toimineilta Mallaskosken Tehtailta peritty brändi.

Nyttemmin Kuohukin taitaa olla nimenä kuopattu. Ainakin panimon omilla sivuilla esiteltävä perusvalikoima on stailattu 2010-luvun craft-tyyliin ja oluiden nimiksi on jätetty tyylinimet kuten Heller Bock ja Amber Lager. Mallaskoski-logo on mukana tölkin kyljessä muistuttamassa juurista. Käytössä oleva logo on ilmeisesti sama, jota alkuperäiset Mallaskosken Tehtaat käyttivät. Vahvuus on kohonnut kautta linjan entisen maitokaupparajan yli, 5 % paremmalle puolelle.

Paikallisuus on kuitenkin tullut panimon tarjontaan mukaan uudella tavalla. Tuore olutlanseeraus Jeriko Wild Ale (5,6 %) viittaa nimellään Seinäjoen keskustan tuntumassa sijaitsevaan alueeseen, joka tunnetaan paikallisesti Jerikona. Edellä mainittu “vanha” Mallaskoski perustettiin nimenomaan Jerikon suunnalle, joskin siellä tehtiin kieltolain takia 1920-luvulla vain mietoja mallasjuomia. Sittemmin se muutti samaan paikkaan vesitornin juurelle, jossa nykyinen Mallaskoskikin toimii.

Uutuusolutta varten olutmestari Jyri Ojaluoma on käynyt keräämässä villihiivaa Seinäjoen uomasta läheltä alkuperäisen panimon sijaintipaikkaa. Tällä hiivalla on käytetty hapanolut, joka on tehty kattilahapatuksella. Kettle souring on ehkä halvan oloinen oikotie sellaisten puristien mielestä, joille belgialaisten hapanoluiden pitkät ikäännytysprosessit ovat ainoa oikea tapa. Kuitenkin esimerkiksi Amerikassa kattilahappamat ovat olleet viime vuosina hyvin suosittuja.

Jeriko Wild Ale on kevyen vaalea, selkeästi hapan mutta ei naamaa vääntävä sour. Siinä on samaa greipin kuoren makua kuin belgialaisessa lambicissa, mutta ei hevosen loimea tai muitakaan maalaismaisia sävyjä – ei toki myöskään brysseliläisen Brettanomyces-hiivan aromeja ja makuja. Lievä vihreän rypäleen ja hiivan tuoksu tuo mieleen itävaltalaisen Sturmin ja vastaavat hyvin nuoret viinit. Tämä on aika helposti juotava hapanolut, joka ei aseta ainakaan kompleksisten eurooppalaisten hapantyylien ystäville välttämättä tarpeeksi haastetta.

Kotiseinäjokinen maistoi Jeriko Wild Alea myös ja sanoi kunnioittavansa panimoa tuotteen kehittelystä. Hän totesi, että tällaiselle oluelle voisi kyllä kuvitella sopivia hetkiä, mutta oli samaa mieltä kanssani, että kyseessä on easy drinking -hapanolut. Jeriko ei ollut koehenkilölle erityisen tuttu käsite muuten kuin legendaarisen Jerikon grillin kautta. Seinäjoesta hiivan kerääminen ei tuntunut pahalta ajatukselta, kun kerran joessa voi uidakin ainakin Sahalammen uimarannalla. Pienempi Pajuluoma kuulemma haisi aikoinaan kauhealta, vaikka sielläkin varmaan kasvaa “vaikka mitä villihiivoja”.