Ruokakauppa tarjosi neljä itämerenportteria ja yhden maistelulasin sisältävää ”oluentuntijan salkkua”.
Koska eletään vuotta 2017 eikä 2027, elintarvikeliike ei tietenkään ollut lähi-Alepani Castréninkadulla vaan Piotr i Paweł -ketjun Koszykowan liike Varsovassa.
Portterisalkku. Olenko koskaan maininnut, että puolalaiset ottavat portteriperinteensä paljon vakavammin kuin suomalaiset panimot, Sinebrychoff mukaan lukien? Puolalaiset pyrkivät – varsin onnistuneestikin – tekemään vahvasta portterista luksustuotteen, jota voi pakata komeisiin pakkauksiin ja myydä vaikka kuinka kalliilla.
Tämä salkku ei ole noista pakkauksista suinkaan hienostuneimmasta päästä. Olen juonut Puolassa myös punaisella vahalla suljettuja vanhan viinipullon näköisiä portteripulloja, samoin kuin mustaan viskipullomaiseen pahvirasiaan suljettuja yksilöitä.
Komes-olutmerkin taustalla on Browar Fortuna Ison-Puolan Miłosławista. Miłosław on ilmeisesti ollut merkittävä olutkaupunki jo 1600-luvulla, ja Fortuna-panimo katsoo oman historiansa alkavan vuodesta 1889. Sosialistisen Puolan toteuttama panimotoiminnan valtiollistaminen toi tietysti omat mutkansa matkaan, mutta 1990-luvulla panimo palautettiin aiemmille omistajilleen.
Porttereita on salkussa neljää laatua: perus-Porter Bałtycki (9 %), sama tammilastujen kanssa kypsytettynä (Porter Bałtycki Płatki Dębowe), vadelmaportteri Porter Malinowy (8,5 %), sekä Russian Imperial Stout (12 %).
Komesin perusportteri ei ole mitenkään hassumpi. Tuoksussa tuntuu paahdettu vilja, ja se viipyy hieman maussakin. Maku on kuitenkin perusolemukseltaan jykevän puolalainen itämerenportteri (Baltic porter), lääkemäisine ja lakritsisiirappisine yliotteineen. Tammilastuinen versio on odotetun mukaisesti hieman vaniljaisempi ja pyöreämpi.
Vadelmaportteria maistellessa oli tietysti vaikea välttää vertailua viime kuussa testaamaani Stallhagenin Raspberry Stoutiin, ja niissä olikin paljon yhteistä. Puolalaisessa versiossa oli enemmän paahteisuutta ja suklaisuutta kuin ahvenanmaalaisessa, joka ainakin oman muistikuvani mukaan oli melko kevyt. Molemmissa juotavuus oli hyvä, easy drinking -osastoa. Vadelma ei tuonut liikaa makeutta mutta ei juuri happamuuttakaan.
Isoin kysymysmerkki tästä maistelusalkusta jäi Russian Imperial Stoutin kohdalle. Historiallisessa mielessä on vähän outo anakronismi, että Pietarin keisarilliseen hoviin tarkoitettu olut olisi kolme ABV-yksikköä vahvempi kuin perusportteri, koska Itämeren alueelle toimitetut perusportterit olivat juuri 1700- ja 1800-luvuilla niitä erityisvahvoja brittioluita, joista tsaarin hovi piti.
Komesin tulkinta supervahvasta keisarillisesta oluesta lämmittää toki mukavasti, jos Moika- tai Fontanka-kanavista sattuu nousemaan arktisen hyisiä pakkashuuruja vaikka vielä näin maaliskuussa. Maku tuo kuitenkin mieleen Venäjän keisarien sijasta Suomen tangokuninkaalliset, tarkemmin sanoen Jari Sillanpään, jota on kutsuttu salmiakkikossun isäksi. Ruotsinlaivalla ollaan, mutta diskossa saattaa soida raa-raa-Rasputin.
Olutkoira 