Elokuun puolella tuli testattua yksi HSL:n uusimmista joukkoliikennereiteistä, nimittäin Meritullintorin ja Kruunuvuorenrannan välillä liikennöivä linja 17. Lauttaa on ajettu vapusta asti ja sen on tarkoitus pysyä käytössä vuoteen 2027 asti, jolloin ratikkayhteys Kruunusiltojen kautta aloittaa.
Aurinkoisena iltapäivänä oli mukava istuskella laivan kannella ja ihailla Helsingin merellisiä maisemia. Katajanokalle varsinkin aukeaa tältä reitiltä paremmat näköalat kuin juuri mistään muualta. Korkeasaaren ja Hylkysaaren jälkeen luvassa on lähinnä leveää Kruunuvuorenselkää, jonka ylle nyt siis kohoaa jo muodoltaan melko valmiin näköinen jättiläissilta. Sitten tullaan entisen Laajasalon öljysataman rantaan, jossa edelleen seisoo Öljysäiliö 468 – se ainoa niistä, joka säilytettiin satamaa lakkautettaessa ja muutettiin tapahtumatilaksi.
Kruunuvuorenrantaa on rakennettu jo paljon, mutta lauttarannan viereisillä kaduilla on vasta katuvalot ja parkkipaikkoja. K-market löytyy myös lauttalaiturin läheltä. Alueen rakennetut osat ovat urbaanin oloisia sijaintiinsa nähden, korttelit kohtuullisen umpinaisia ja korkeita, ja arkkitehtuurissakin joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pyrimme kävelemään Kruunuvuoren metsäalueelle, mutta ensimmäinen polku, jonka löysimme, lähti vasta Päätien varrelta Kaitalahdenpuiston kohdalta. Yksi aikaisempikin olisi kartan mukaan kyllä pitänyt olla.
Kiersimme Kruunuvuorenlammen ja ihailimme rantakallioita, joiden aikaisempaa Helsingin keskustan maisemaa uuden sillan työmaa nyt hieman peittää. Kruunuvuoren autiohuvilat on purettu sen jälkeen, kun viimeksi olen näillä nurkilla käynyt. Epämääräisen näköisiä mörskiähän ne olivat jo kymmenen vuotta sitten. Siitä palasesta kaupungin huvilahistoriaa on siis enää kivijalat jäljellä.
Metsäkävelyn jälkeen suunnistimme Pyysaaren ravintolaan, johon voi kävellä mäkisen Kaitalahden asuinalueen läpi ja Tullisaaren uimarannan ohi. Pyysaareen johtaa kävelysilta, ja 1930-luvun alusta periytyvän ravintolan lisäksi saaressa on pursiseuran toimintaa. Anniskeluoikeudet ravintola sai olympiavuonna 1952. Varsinkin ruokalistassa on edelleen siihen aikaan aloittaneiden klassikkoravintoloiden henkeä. Legendaariset leivät, leikkeet, pannut ja pihvit ovat keskeisiä, ja hauskalta kuulosti sellainenkin annos kuin paistetut nakit. Itse söin porsaanleikkeen taloon tapaan, joka oli leivitetty ja wieniläistyylisen ohut punaisine kastikkeineen. Matkaseuralainen valitsi kappelileivän.
Olutpuolella Pyysaari on asettanut riman jonkin verran korkeammalle kuin mikä tämäntyyppisissä, historiallisen rakastettavissa ravintoloissa olisi välttämätöntä. Pisteitä heille tietenkin siitä. Fiskarsin Panimolta löytyy pullolistalta kolmekin olutta, ja oma ”talon olut” Pyyn Pivo Pilsner on tehty UG:lla Lohjalla (välikätenä Level Eleven -kiertolainen). Ayingerin ja Fuller’sin oluet ovat hyvä bonus, ja minun valintani oli tällä kertaa jälkimmäisen panimon London Porter (5,4 %). Matkaseuralaisen Pyyn Pivo (5,2 %) oli kuulemma hyvä myös.
Tälle pienelle ravintolalle meritunnelman täyttämällä saarellaan voi antaa vahvan suosituksen, vaikka se on varmasti useimpien helsinkiläisten tavallisten reittien ulkopuolella. Sisätilojen miljöö oli nostalginen, ja terassilla riitti näin sään salliessa aurinkoa ja lämpöä.
Olutkoira 