Ajattelin kirjoitella kesän koittaessa taas jotain Kallion olutpaikoista. Kotikaupunginosani on varmasti yksi Suomen baaritiheimpiä alueita. Tarkkaa määrää on hankalaa sanoa, koska rajanveto olutbaarien ja ruoka- tai viinipaikkojen välillä on veteen piirrettyä, ja osa paikoista myös aina ajoittain vaihtaa luonnetta.
Juuri tällä viikolla Helsingin Uutiset kertoi miehestä, joka on käynyt oluella sadassa Kallion baarissa. Siinä hommassa on tarvittu luovaa määritelmää “Kalliolle”, ja useinhan Kallioon henkisessä mielessä – ei maantieteellisessä – luetaan ainakin Alppiharjun osia, joskus muutakin. Karkealla matematiikalla saan itse laskettua ainakin 50–60 olutpainotteista baaria jo pelkästään Kallion kaupunginosasta ja viereisestä Harjusta. Ei siis selkeitä ruokaravintoloita, kahviloita tai viinibaareja.
Kotitaloani lähin baari noin 150 metrin etäisyydellä on Kaarlenkadulla, Virkavapaa. Saman paikan entisiä nimiä ovat ainakin Exodus, Kallion Kukko ja Rybar. Varsinkin aikaisempien inkarnaatioiden aikoina baarin edustalla leijui usein mehevä hampun tuoksu. Nykyinen Virkavapaakaan ei erityisen keskiluokkaistuneelta näytä, vaan jotain entisistä säröistä on tallella jo ulkoa päin katsoessa.
Huomioni onkin kiinnittänyt Virkavapaan ulkomainos, jossa seisoo hymiön kera: Meillä on sivistynyt olutvalikoima. Tervetuloa 🙂. Mainos ei vaikuta pelkältä vitsiltä, vaikka leveässä hymynaamassa on luultavasti pientä itseironiaa. Piti siis mennä sisään ja selvittää, mitä sivistyneeseen olutvalikoimaan Kaarlenkadulla vuonna 2022 kuuluu.
Kylmäkaapissa on monenlaista pulloa, selkeästi vähän isompi rivistö kuin Kallion perusbaarissa edes tänä päivänä olisi välttämätöntä. Joitain belgialaisia löytyy, jotain muistakin maista. Silti mistään trendibaarista ja huikeasta craft beer -valikoimasta ei voi puhua – ei lähellekään. Missä siis menee sivistyneisyyden raja? No tässä:
Olutkoira: “Voisin ottaa yhden Duvelin.”
Baarihenkilö: “Ookoo. Kumman Duvelin?”
Olutkoira: “Ton vaaleanvihreän. Tripel Hopin.”
Istun siis tyytyväisenä Duvel Tripel Hopiani siemaillen ja katselen ympärilleni. Screenillä Suomi rökitti totaalisesti jotain vähäisempää jääkiekkomaata, taisi olla Iso-Britannia. Baarin soundtrack oli jonkinlaista alt-rock- tai grunge-linjaa, tyyliin Jane’s Addiction, Mad Season ja uudemmat samanhenkiset aktit.
Harmaaksi maalatut seinät ja kuparilankalampunvarjostimet kielivät siitä, että Virkavapaata on yritetty ehkä hilata jossain vaiheessa hieman BrewDog-baarien tyyppistä charmia kohti. Seinälle maalattu teos, jossa jääkarhu, tiikeri ja muutama muu eläin juovat vettä teollisuuslaitosten viereisestä altaasta, sopii ehkä samaan designiin. Sen sijaan valokuva, jossa Putinin, Trumpin, Kim Jong-Unin ja Xi Jinpingin päät on photoshopattu rap-artistien vartaloihin, ei ihan istu samaan tyylilajiin.
Seinillä roikkuu skeittilautoja ja johonkin kohtaan on teipattu ystävällinen kehotus “Pliis, pidetään seinät puhtaina”. Lautapelejä on runsas kattaus, kun taas selvästi niukempi kirjavalikoima ulottuu Ilmo Lounasheimon Kehän sankarit -nyrkkeilykirjasta Lawrence Durrellin Liviaan. Kantispöytä kyselee naispuoliselta baarihenkilöltä tämän lempibändiä, mutta saa pitkällisen sananvaihdon jälkeen vastaukseksi bändin sijaan lempikoripallojoukkueen. Pöydissä ja muissa kalusteissa on jo vanhan baarin patinaa, ja ylipäätään koko sisustus on onnistunut sulauttamaan muutaman vuoden takaisen muovisemman vaiheen takaisin rönttöiseen yleisilmeeseen.
Tulisinko tänne, jos viettäisin virkavapaata, vuorotteluvapaata tai jotain muuta satunnaista sapattia? Ehkä, jos haluaisin irrottautua hetkeksi hetkisestä ulkomaailmasta ja vaikka kirjoittaa jotain iltapäivällä rauhallisessa ympäristössä. Tosin siihen voisi löytyä hiljaisempiakin baareja. Parhaiten tämä paikka sopisi kuitenkin villimpää baari-iltaa edeltävään zen-tyyliseen käynnistelyyn, ilman tulostavoitteita tai huolta huomisesta. Ei sillä että näillä ikävuosilla sellaisia tilanteita enää usein tulisi eteen.
Olutkoira 