Vertailussa on tällä kertaa kahden perinteikkään tšekkipanimon vahvimmat oluet. Pilsner Urquellin tapauksessa se tarkoittaa 4,4-prosenttista, koska tämä elävä legenda on tietysti panimonsa ainoa olut ja siksi voimakkainkin. Useimmilta muilta Tšekin panimoilta, joilla myös on tällainen 12° Plato-asteen aukon täyttävä varasto-olut, löytyy lisäksi ainakin yksi miedompi käyttöolut, “hanaolut”.
Žatecký pivovar on Saaz-humalan kotikaupungin Žatecin historiallinen kaupunkipanimo, jonka juuret ulottuvat 1800-luvun alkuun asti. Siis kauemmaksi kuin Urquellilla. Žatecissa on pantu olutta keskiajalta asti, ja on väitetty, että nykypanimo olisi pisimpään samalla tontilla yhtäjaksoisesti toiminut Tšekin panimo. Toisaalta vaikuttaisi, että aktiivinen toiminta oli kommunistisen Tšekkoslovakian hajottua muutamia vuosia katkolla. Joka tapauksessa Žatecin panimo on aina jäänyt kotimaassaan – ja varsinkin kansainvälisesti – Saaz-humalan tunnetuimman käyttäjän Urquellin varjoon.
Vaikka näillä panimoilla on lopulta kohtuullisen samanlainen alkuperä, Žatecin panimo on niistä tällä hetkellä se, joka kehtaa painaa pullonkaulaan sanat ARTISAN BREWED. Tämähän ei ole välttämättä valetta, onhan isojenkin yhtiöiden omistamilla panimoilla varmasti käsityöläiseksi itsensä mieltäviä ihmisiä töissä. Joka tapauksessa Žatecký on ollut vuodesta 2014 alkaen Carlsbergin “osaomistuksessa”; tanskalaisten tiedotteen mukaan omistusosuus on 51 %:n enemmistö. Niinpä Žateckýn käsityöläismäisyys liittynee enemmänkin paikallisen panimon pieneen kokoon kuin omistuspohjaan.
Ja kuten tunnettua, Pilsner Urquellia hallitsee nykyisin japanilaisjätti Asahi, jonka omistusportfoliossa on muutamiakin pitkän linjan eurooppalaisia merkkejä – italialainen Peroni, alankomaalainen Grolsch sekä brittiklassikot Fuller’s ja Meantime.
Entä itse oluet sitten? Mikä erottaa nyt esimerkiksi Pilsner Urquellin (Plzeňský Prazdroj) sadoista muista peruslagereista, joita emoyhtiö Asahin kansainväliset kilpailijapanimot valmistavat?
Valmistustavoissa voi olla monenlaisiakin eroja, kuten Urquellin kovasti mainostama kolminkertainen keittomäskäys ja elävä tuli pannun alla. Kuitenkin myös ihan määriä katsoen tölkin sisältö koostuu eri lailla kuin vaikka isoilla suomalaisilla lager-valmistajilla. Siitä kantavierrevahvuudesta, mistä Urquell viimeistelee jonkinnäköisen mellanölin (tässä tapauksessa siis 4,4 %), joku Olvi tai Hartwall puristaa yli 5-prosenttisen A-oluen. Tämä tarkoittanee, että jälkimmäiset neloskaljat ovat ohkaisempia, vaikka prosentteja on enemmän. Myös humalan katkeruuslukuja Urquellissa on Alkon mukaan 31 EBU, siinä missä niitä saattaa olla kotimaisessa “vahvassa mutta pehmeässä” lagerissa vain tusinan verran.
Toisaalta saman tyylisuunnan vahvemmassa oluessa on monesti enemmän humalaefektiä kuin miedommassa, ja tämä korrelaatio toimii myös Urquellin ja The Seventh Stepin (Sedmý Schod) kesken. Žatecin tuotteessa EBU-lukemaa on siis panimon tietojen mukaan jopa 43, siis kaksitoista enemmän kuin miedommalla Urquellilla. Humalalajikkeet ovat Saazin “puolivarhainen punakäpyinen” (poloraný červeňák), Premiant, Sládek, Vital, Rubín ja Kazbek. Samoja on Urquellissa, lyhyempi lista tosin.
Kun Urquellia ja The Seventh Stepiä katsoo laseissa, väriero on aika selvä, ensin mainittu olut kullanvärinen ja jälkimmäinen selvästi punertavampi. Väriero on joidenkin mittausten mukaan noin kolmen EBC-asteen luokkaa (13 ja 16).
Urquellin tuoksussa on lagermaista vaaleaa mallasta ruohoisella humalalla silattuna, sekä mietoa diasetyyliä, siis voin tai popkornin aromia – tältä oluelta sitä olisi voinut odottaa enemmänkin. Maussa mennään tutuilla linjoilla, maltaisuutta on peruslageriin verrattuna ihan kunnolla ja vähän karamellisoidulla reunuksella, mutta erityisen paljon on yrttistä humalaa ja sen katkeruutta. Pieni pahvimainen sivumaku uhkaa taustalla, mutta hyvin tämä klassikko edelleen toimii. Suutuntuma on kenties muita isoja lagereita asteen verran liukkaampi, öljyisempi.
The Seventh Step on Urquellin rinnalla rutkasti craft beer -maisempi, se jyrää (näinkin perinteisen firman lageriksi) aika suurilla mauilla, enemmän kuin 5,5-prosenttisesta olemuksestaan voisi odottaa. Jo tuoksussa on jykevää maltaisuutta mutta myös vähän pastillimaista, laastarimaista aromia, humalista kaiketi. Makuunkin on saatu huolella maltaisuutta mukaan, kantavierre onkin huimat 13,5° vahvuudeltaan. Diasetyyliä on ehkä jälleen jonkin verran. Samoin humalan katkeroa on tosiaan aika lailla vaaleaksi lageriksi, mutta siinä on taaskin ronskilla tavalla hieman jotain kemikaalimaista, ei täysin miellyttävää. Joissain vahvoissa belgialaisissa oluissa on samantapaista piirrettä, mutta niiden pirtaan se ehkä istuu paremmin.
Kaikenlaisilla fantastisillakin adjektiiveilla oluita ja niiden makuja ja tuoksuja on tullut kuvailtua, mutta yhden vastakohtaparin voisi vielä Urquellista ja Seventh Stepistä heittää – siinä missä Seitsemäs porras on tietyllä tavalla kylmä olemukseltaan, vanhassa kunnon Urkissa on kuitenkin jotain lämpöä (siis jääkaappiviileänäkin). Paremmat pisteet se näistä kahdesta oluesta edelleen saa, jopa japanilaisomisteisena ja suomalaisen S-marketin hyllystä ostettuna, kuin Seventh Step, joka ehkä omalla tavallaan kuitenkin tähtää korkeammalle.
Olutkoira 