Mausteiden matkassa: Kagua Blanc ja Kagua Rouge

Far Yeast Brewing on japanilainen pienpanimo, joka näyttäisi käynnistäneen toimintansa kymmenen vuotta sitten ja teettäneen tuotteitaan aluksi muualla. Jokin aika sitten maistelin heiltä Kagua-brändin oluita, kahta Alkojen valikoimista tällä hetkellä löytyvää, ja kaivelin nyt tähän muistiinpanoni niistä. Merkki on lanseerattu vuonna 2013, ja ainakin nykyään valmistuspaikka on De Graal -panimo Belgiassa. Myös perustyyliltään nämä oluet – vaalea ja punertava – ovat belgialaisia, vaikka molempien makumaailmassa on myös Kaukoidän piirteitä.

Nettisivujensa perusteella Far Yeast on pannut olutta nelisen vuotta myös Japanissa omalla panimollaan. Se sijaitsee joitakin kymmeniä kilometrejä Tokion metropolialueen ulkopuolella, metsäisellä alueella, jossa oluenpanoon tarvittava vesi saadaan suuren Tama-joen puhtailta latvoilta. Ainakin omissa kirjoissani siirtyminen käenpoikameiningistä omaan panimoon on yleensä positiivinen merkki, ja Far Yeast korostaa myös tekevänsä paljon yhteistyötä muiden Kosugen kylässä ja sen ympäristössä toimivien yritysten ja tuottajien kanssa.

Kagua-oluiden tekijän De Graalin panimolla vierailin muuten Belgiassa 2010-luvun alussa, jolloin sitä saattoi vielä luonnehtia autotallipanimoksi. Oluenpanosta innostuneen isäntäparin lisäksi paikalla ei näkynyt juurikaan muuta henkilökuntaa, mutta vaikutelma saattoi vähän pettääkin. Se tiedetään, että jo tätä ennen De Graal oli auttanut alkuun – laitteistoaan lainaamalla – niinkin tunnetun nimen kuin Picobrouwerij Alvinnen. Tänä päivänä myös De Graalin tuotanto on siirtynyt tavalliselta pikkukaupungin kadulta paikalliselle teollisuusalueelle, oletettavasti isompiin tiloihin.

Kagua Blanc (8 %)

Periaatteessa voi sanoa, että De Graalin Wim Saeyensin johdolla japanilaisille on tehty tunnistettavan belgialaisia oluita. Vahvasti sitruksinen tuoksu leijailee kuitenkin nenään Kagua Blancista, enemmän kuin perinteisemmistä belgialaisista oluista juuri koskaan. Kevyehkön tuntuinen olut on kyseessä vahvuuteensa nähden: väitän, ettei alkoholi tule juuri ollenkaan maussa läpi. Tuoksussa on hyvää belgialaista hiivaa, ei oikeastaan maltaisia aromeja, ja myös maussa mallas ja humala tuntuvat olevan taka-alalla.

Makua hallitsee kirpeä sitrushedelmä, jonka ote on itse asiassa melkein sichuaninpippuria muistuttava, toki lievempi ja varmasti peräisin yuzu-hedelmästä, jota oluen reseptissä on. Perusolut kuitenkin vaikuttaa tosiaan aika keskitien belgialaiselta tripeliltä tai vahvalta blondilta. Tätä kyllä join ihan mielelläni ja olin ymmärtävinäni Belgian ja Japanin makujen liiton oluen reseptissä. Yuzu piti toki makunystyröitä otteessaan ihan kunnolla, mutta ei sen pahemmin kuin joidenkin modernien humalalajikkeiden sitruksisen polttavat hapot.    

Kagua Rouge (9 %)

Rougen väri on punaisenkultainen ja varmastikin mallasperäinen, eli kyse ei ole siinä mielessä marjaoluesta, mitä rouge-sanallajoissain belgialaispanimoissa tarkoitetaan. Nyt on lasissa sitrushedelmien sijaan Zanthoxylum-suvun pensaiden marjoilla maustettua olutta – saman suvun, johon yllä mainittu sichuaninpippuri kuuluu. Tämä tulee aika pian selväksi, kun mausteisen kirpeä jälkimaku jää suun pinnoille (ei ehkä yhtä puuduttavasti kuin sichuaninpippuri mutta samaan tapaan). Ruskeamarjaisen piikkipensaan nimi on suomeksi ilmeisesti pippurilimopuu ja japaniksi sanshō.

Ainakin takavuosina oluen maustamisessa pidettiin hyvänä ohjenuorana sitä, että mauste sai tuoda olueen hienovaraisesti uusia vivahteita mutta sen ei pitänyt astua maussa päärooliin. Oli paikallaan, ettei satunnainen maistaja pystyisi edes tunnistamaan, millä mausteilla olutta oli (humalan lisäksi) milloinkin höystetty. Kagua Rougen sisältämä pippurilimo on sen sortin marja, että sen läsnäoloa on mahdoton peittää. Päinvastoin, se kätkee muutaman kulauksen jälkeen alleen koko joukon oluen tavallisempia makuja. Maut vaikuttavat Blanc-olutta maltaisemmilta, tummempaan belgialaisolueen viittaavilta, mutta niistä on sanshō-marjan terävyyden alta vaikea sanoa mitään varmaa.

En nyt tiedä, mitä näistä mausteoluista pitäisi oikeastaan sanoa. Minulla on tunne, että ilman mausteita ne voisivat olla ihan miellyttäviä belgialaisia oluita, vaalea ehkä menettelee näinkin. Toisaalta De Graalin oluita on ennenkin – ilman mitään Kaukoitä-yhteyttä – moitittu turhan runsaskätisestä maustamisesta. Varsinkin Kagua Rouge jää omasta mielestäni sanshōn jyräämäksi sellaisella tavalla, jolle en oikein osaa löytää puolusteluja (paitsi jos ainoana tarkoituksena on esitellä tuon marjan makuja). Blanc on lähempänä klassista belgialaista vaaleaa olutta, ja siinä yuzun määrän pieni säätäminen voisi jo ohjata oluen juuri oikealle tielle. Kokeiluissa ei ole mitään pahaa – niihin pitää kannustaa – mutta mausteiden ylivalta taas viittaisi siihen, että reseptiikkaa kannattaa pohtia vielä kerran.

 

(Japani-valokuva: Ozma, Flickr.com, CC BY 2.0.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s