Eilistä luukkua avatessa mainitsin, että 1800-luvun loppua kohti lehdissä muisteltiin menneitä vuosikymmeniä, jolloin jouluolutta tehtiin kodeissa osaksi joulupöytää. Ainakin lehtiä selatessa vaikutti, että oltiin siirtymässä aikaan, jolloin jouluolutta useimmin jo ostettiin panimoilta. Muutamat panimot eri kaupungeissa mainostivatkin omia jouluoluitaan – esimerkiksi Tampereella Pyynikki kehui omaa “aina erittäin pidettyä” jouluoluttaan monena vuonna.
Vuonna 1899 panimo valittelee Tammerfors Nyheterin mainoksessaan, että suosittu Bock-olut on loppunut mutta että jouluksi on valmistunut maultaan ja ulkonäöltään Bockin kaltainen jouluolut. Jouluolut on makeaa, ravitsevaa ja miedosti humaloitua. Tämä on niitä melko harvoja tuon ajan lehtimainoksia, joista käy ilmi hiukan sitä, millaista mainostettu olut oikeastaan on. Saman lehden mainoksessa kaksi vuotta myöhemmin Pyynikki luonnehtii jouluoluttaan myös sanoilla rödt och sött.
Olutkoira 
Jouluisen oluen panemisen siirtyminen kodeista panimoihin liittyy arvatenkin olennaisesti teollistumisen historiaan ja tilattoman väestön sirtymiseen leivän perässä maaseudulta kapunkeihin. Panimoita syntyi samaan tahtiin kuin muutakin teollisuutta. Panimoiden tilastoitu tuotanto kasvoi vuoden 1871 noin 4 miljoonasta litrasta 30 miljoonaan litraan vuonna 1897. Vuonna 1892 silloisessa suurruhtinaskunnassa laskettiin olleen jopa 91 panimoa. Uudellamaalla oluenkulutus oli 30 litraa vuodessa 1800-luvun lopussa. Turussa joidenkin laskelmien mukaan olutta olisi juotu jopa 70 litaa per asukas vuosisadan vaihteessa.
TykkääTykkää