Marionberry braggot – 1990-luvun unelma elää Portlandissa

Onko kukaan muu ihmetellyt Rogue Ales -panimon läpinäkymättömässä magentanpunaisessa pullossa myytävää Marionberry Braggotia, jota löytyy Arkadian lisäksi muutamasta hyvin varustellusta Alkosta? Mikä ihmeen braggot? Mikä marionberry?

Brunssikylän himoituin annos

Tv-sarja Portlandian ystävät ehkä muistavat marionberryn. Oregonin osavaltion viralliseksi marjaksikin ehdotettu karhunvatukan lajike on tärkeässä osassa sketsisarjan toisen kauden päätösjaksossa. Siinä brunsseihin hurahtaneet portlandilaiset jonottavat kuudetta tuntia päästäkseen kaupungin kuumimman paikan Fisherman’s Porchin pöytään, jossa viikonlopun vetonaulana ovat marionberry pancaket.

Kuva: Flickr.com, Tony Webster, CC BY-SA 2.0.

Jaksossa – kuten Portlandiassa usein muutenkin – parodioidaan lempeästi mutta terävästi sitä hulluutta, joka urbaaneihin ihmisiin ympäri maailman iskee, kun jossakin päin kaupunkia tulee tarjolle jotain uutta, mitä yksinkertaisesti ei voi missata. Mainiossa sivujuonessa päähenkilöt Carrie ja Fred (Carrie Brownstein ja Fred Armisen) saavat Portlandin pormestarilta (Kyle MacLachlan) brunssikutsun samalle kadulle, jolla trendiravintola sijaitsee. Pormestarin brunssipaikka on kuitenkin perinteisempää laatua, ja siellä omistaja (Ed Begley Jr) markkinoi ylpeänä edullista ”cup of joe, side of dough” -tarjoustaan eli karkeasti suomennettuna kahvia ja pullaa.

Harmi ettei Portlandiaa ole esitetty Suomen televisiossa. Sarja naljailee Amerikan vaihtoehtomekaksi – ehkä San Francisconkin ohi – nousseelle kaupungille ja sen joskus hämmentävillekin ilmiöille. Sketsien käänteistä aistii samalla tekijöiden sympatian hyvää tarkoittavia kaupunkilaisia ja näiden edistyksellisiä ideoita kohtaan. Jos joskus kysymys onkin vain itsekorostuksesta ja erikoisuuden tavoittelusta, pahassa maailmassa myös tinkimätön hyvään pyrkiminen näyttäytyy helposti huvittavana.

Milloin naurun kohteena on elokuvateatteri, joka tarjoilee artesaanipopkornia ja -limonadia, milloin äärimmäisen vaateliaat luomuravintolan asiakkaat tai yrittäjät, jotka tekevät mistä tahansa pikkelssiä (”we can pickle that”). Eräs tiedostava pariskunta palkkaa itselleen oman räätälin ja onnistuu huomaamattaan tekemään tämän työoloista huonommat kuin aasialaisessa hikipajassa. Aivan omassa universumissaan elävät feministisen kirjakaupan Women & Women Firstin omistajat Candace ja Toni.

Entä se olut?

Portlandia-sarjan mukaan Portland on kaupunki, johon ”nuoret muuttavat viettämään eläkepäiviään”. Ihmiset nukkuvat yhteentoista, ja kaikki ajavat pyörällä, yksipyöräisellä tai kaksikerroksisella pyörällä aivan kuin autoja ei olisi. Aika on pysähtynyt parin vuosikymmenen taakse, siinä hengessä että Al Gore olisi voittanut presidentinvaalit eikä Bushin kausia olisi koskaan ollut. Outous on yhä päivän sana: on ookoo käydä klovnikoulua tai mennä katsomaan Jim Rose Sideshow Circusia, jossa esiintyjä nostaa tavaroita peniksellään. Jos rahasta on tiukkaa, teet muutaman tunnin viikossa baristana. The dream of the 90s is alive in Portland.

Mutta oliko edes 1990-luvulla oikeasti tällaista? Entä jos yksinkertaisuuden tavoittelussa ja paluussa menneisyyden ihanteisiin on menty liian pitkälle? Ajatko partasi veitsellä, vaikka partakonekin on keksitty? Miksi henkselit, kun useimmille muille vyökin kelpaa? Mistä on kysymys, kun kaikki viljelevät omat vihanneksensa, kasvattavat omat lampaankyljyksensä ja panevat oman oluensa? Siitä, että Portland onkin ehkä jämähtänyt 1890- eikä 1990-luvulle!

Vaan sketsit sikseen. Olutväki tuntee Portlandin tietysti yhtenä maailman aktiivisimmista craft beer -kaupungeista. Oregon on osavaltiona kärjen tuntumassa, kun katsotaan panimoiden määrää asukaslukuun suhteutettuna, samoin Portland suurempien kaupunkien joukossa. Rogue Ales toimii osavaltion länsirannikolla ja panimon nimi on peräisin – ei niinkään käsityöpanimoiden tyypillisistä kapinapuheista – kuin perustamispaikastaan Rogue Valley -laaksossa.

Meille Alkon käyttäjille panimon oluista on tuttuja muutamakin, ja tätä postausta inspiroinut Marionberry Braggot ei määritelmällisesti ehkä edes olut olekaan, tai sen ei tarvitsisi olla. Braggot on viljasima, jossa hiiva kai polttaa hunajan sokeria ja vilja on mukana tuomassa makuun ruokaisuutta, jota simassa ei muuten ole. Tosin Roguen braggot taitaa kyllä olla ihan tavallinen hunajaolut, en tiedä tarkemmin. Pullossa lukee: ale brewed with Rogue Farms honey and marionberries added.

Kaikki pullon sisältö marjoista humaliin, hunajaan ja viljoihin on ilmeisesti kasvatettu panimon omalla maatilalla. Tämä on tietysti äärimmäistä Portlandiaa, mutta toisaalta kohtuullisen yleistä Amerikan länsirannikon kunnianhimoisilla käsityöpanimoilla. Rogue ei myöskään pidä asiasta mitään kohtuutonta meteliä.

Lasiin kaatuu vadelmainen vahva puolitumma ale, jossa siman olemus tulee ehkä esiin pienenä ohuutena maussa. Tämä braggot on hyvin miedosti hapan, vähän hedelmäsiirappimainen mutta ei yhtään niin makea kuin aiemmin maistamani puolalaiset braggotit, mutta ei toisaalta myöskään oluena ihan niin uskottava kuin vahvat hedelmäiset klassikko-alet, kuten belgialainen Bush (jossa siis ei ole lisättyä hedelmää). Yli 11 % vahvuudesta huolimatta ei tässä tunnu kyllä myöskään pahasti alkoholin katkua.

Mitenkään täysin mahdoton olut ei tämä braggot ole, mutta sitäkin enemmän suosittelisin nyt ehkä tuota Portlandia-sarjaa, jos saatte sen käsiinne Netflixin kautta tai vaikka dvd:itä tilaamalla. Se on osuva kuvaus tästä suuresta artesaanituotteiden aikakaudesta, joka toimii kontekstina myös minun ja monien muiden blogien käsittelemälle käsityöoluelle. Näillä eväillä ollaan nyt selvästi menossa 2020-lukua kohti, mutta ehkä kaikelle on ihan terveellistä pysähtyä välillä nauramaan.