Turku, vappuviikonloppu 2022

Kaksi vuotta pandemiaa on nyt ilmeisesti takana päin, jos mittarina käytetään kasvomaskien määrää Turun vappuhulinoissa – en tainnut nähdä yhtä ainutta, edes vappunaamaria. Eipä niitä kai itse juhlan tiimellyksessä käytettäisikään, kun juomaa pitää nostaa huulille tämän tästä. Suojautuminen oli kuitenkin lopetettu myös kaupoissa, liikennevälineissä ja muissa julkisissa tiloissa. Näin se taitaa olla paljolti jo Helsingissäkin.

Tunnelma oli korkealla Turun keskustan erilaisissa bilekeskittymissä eilen ja tänään. Ilmapallot, haalarit, ylioppilaslakit ja serpentiinit värjäsivät Aurajoen rannat kirjavaan vappuasuun. Itse yritimme hieman vältellä ruuhkaisimpia paikkoja – ei enää niinkään koronahuolten takia vaan siksi, että olimme reissanneet Turkuun viettämään ylipäätään viikonloppua eikä riekkumaan vilkkaimmassa vappuhumussa.

Vappuaaton alkuillasta esimerkiksi Kerttulin Kievari oli varsin rauhallinen, vaikka paikka sijaitsee vain parin kadunpätkän päässä tuomiokirkolta. En ollut ennen käynyt tässä klassikkopubissa, joka jo iät ja ajat on palvellut uskollista yleisöään tavallisen 50-luvun kerrostalon alakerrassa. Kyllä Kerttulin olohuonemaisen baaritilan pöydät melkein täynnä olivat, mutta haalarikansa ja muut vapputorven töräyttelijät seikkailivat muualla. Join Ayingerin Frühlingsbierin, josta muutama päivä sitten kirjoittelin blogiin erikseenkin.

Majapaikkamme oli Martin kaupunginosassa, jonka puutalokortteleissa oli aurinkoisena viikonloppuna mukava harrastaa myös ihan päämäärätöntä kävelyä. Kohtalaisen helposti tältä etäisyydeltä pääsi myös keskustan pääkallonpaikoille, vaikka Martti sijaitseekin muutaman sillan verran alajuoksun suuntaan. Kaupunginosasta löytyy tunnelmallisia mukulakivikatuja, hieno valkotorninen 30-luvun kirkko ja kortteliravintola Pippurimylly. Viimeksi mainitussa söimme hyvät lounaspihvit.

Turun linna oli viikonlopun pääasiallinen kulttuurikohde. Siellä olen käynyt viimeksi luultavasti kouluikäisenä. Opastuskierros keskittyi linnan keskiaikaisiin vaiheisiin ja sen kulta-aikaan Kustaa Vaasan ja hänen poikiensa aikana. Kierroksella oli kaikenikäisiä osallistujia, ja nuoremman väen iloksi opas kertoili paljon vallihaudoista, salaluukuista ja muinaisista latriineista. Meille uutta tietoa oli muun muassa se, miten tarpeettomaksi ja hunningolle linna oli jäänyt jo melko aikaisin, ja millaisesta alennustilasta sitä ruvettiin vasta 1900-luvulla käytännössä restauroimaan.

Koska tämä on olutblogi, vinkkinä kesäaikaan linnan suunnalla liikkuville janoisille, että heti esilinnan porttien ulkopuolella on paria Kakolan Panimon olutta tarjoileva kioskiravintola. Myös burgereita se näkyi paistavan. Itse emme käyttäneet tätä mahdollisuutta, vaan lähdimme sähköpotkulaudoilla kohti tuota edellä mainittua lounaspaikkaa Pippurimyllyä. Siellä pihviolueksi valikoitui vanha tuttu Leffe Brune.

Illalla teimme tuttavuutta saken maailmaan, kun ruokapaikkana oli mainio japanilaistyylinen Karu Izakaya. Aurakatua ravintolan ulkopuolella kulki vappukansan tasainen virta, ja myös pienen ravintolan sisällä oli hieman meluisa, vaikka sivistynyt vapputunnelma. Tarjolla oli vain maistelumenu, mutta se ei ollut ongelma, koska sen antimet olivat erittäin maukkaita – osittain ravintolan normaaleilta izakaya- ja sushi-listoilta, osin erikoisuuksia. Juomapakettiin kuului sakejen lisäksi myös saksalaista ja espanjalaista viiniä.

Yömyssylle oli tarkoitus suunnistaa vielä City Hospodaan, mutta siellä vappuilta oli aiheuttanut melko pitkän jonon tiskille. Edessä jonottajat horjahtelivat sen näköisesti, että päätimme muuttaa suunnitelmaa lennosta. Niinpä lopettelimmekin iltaa kaikessa rauhassa Martin suunnalla, Pippurimyllyn alakerrassa sijaitsevassa Hugossa. Kulturelli korttelikapakka pitää valikoimissaan muutaman brittiläisen, saksalaisen ja belgialaisen klassikon lisäksi esimerkiksi Mathildedalia ja Stallhagenia, ja viimeksi mainitun Baltic Brew -pilsneri maistui ainakin tässä yhteydessä raikkaalta ja toimivalta.

* * * * *

Yhden yllätyksen tarjosi jo perjantai-iltana Uusi Apteekki, jonka jääkaapissa häämötti tutun näköinen ruskea pullo ilman etikettiä. Kysyin baarihenkilöltä, oliko siellä mahdollisesti Westvletereniä ja jos niin minkä värinen korkki. Hän kertoi, että se oli nro 12:ta eli kultakorkkinen. Tällainen harvinaisuus oli tietysti pakko tilata, vaikka hinta onkin kaksinkertainen moniin muihin 0,33 litran olutpulloihin verrattuna.

Myöhemmin samainen henkilökunnan edustaja tuli vielä pöytiä tyhjentäessään kertomaan, että kyseinen pullo oli makaillut kellarissa vuodesta 2017 saakka. Hän oli nostanut sen jääkaappiin nähdäkseen, sattuisiko sisään tulemaan joku lajista kiinnostunut. Olikin totta, että Westvleterenin lakritsainen maku oli pehmentynyt ja saanut kylkeensä sherrymäisiä ikääntyneen oluen piirteitä, mikä sopi sen elinvuosiin oikein hyvin. Kun tätä Belgian harvinaisinta luostariolutta nyt muutenkin tulee baareissa vain aivan satunnaisesti vastaan – myös sen kotimaassa – tästä muutaman vuoden vanhasta yksilöstä olisi toki voinut pyytää vielä muutaman kympin enemmänkin. Se oli hyvässä kunnossa ja herkullinen olut.

Tällaisia olutterveisiä Turun vappuviikonlopusta – alla vielä muutamia tunnelmapaloja kuvin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s