Kaljakesä ’21: Birra, Lappeenranta

Lappeenranta on varmasti kesäkaupunkina paljon muutakin kuin “yksi katu alas ja toinen ylös”, mutta siihen moni pikaisempi visiitti ehkä tiivistyy. Hotellimme oli ylhäällä mäellä ja satama tietenkin Saimaan rannan tasalla. Kuljeskelimme tiistai-illan kuumuudessa Prinsessa Armadan ja live-musiikkia tarjoavan lavan ohi Linnoituksen niemen kärkeen, jossa en muista ennen käyneeni. Nyt siellä toimii Lehmus Roasteryn kuppila vanhassa Satamatie 6:n tiilimakasiinissa, jota on ilmeisesti käytetty muinoin hevostallinakin.

Heidän terassillaan nautimme Aperol Spritzit kuten ulkoilmaihmisten kuuluu. Lehmuksella oli tiskillään myös rivistö pienpanimo-oluita Virolahden Takatalo & Tompurilta ja paikalliselta Tujulta. Näistä Valliolut on kahvilan ja Tuju-panimon yhteistyötä. Kapusimme seuraavaksi katselemaan tunnelmallista Linnoitusta, jossa oli meneillään jonkinlainen vanhojen autojen kokoontumisajo. Söimme jälleen pizzaa, tällä kertaa Valliravintolassa ja ohutpohjaista, ei napolilaista – joka tapauksessa hyvää.

Kellon lyödessä kahdeksan kajahti iltasoittona vanha tuttu Karjalan kunnailla. Trumpettitulkintaa soitetaan tänä kesänä kaupungintalon katolta, aikaisemmin sama äänite on soinut muun muassa Linnoituksen ortodoksikirkon kellotapulista. En ollut tästä perinteestä tiennyt. Hieno kansanlauluhan se on, ja kun Olutkoirallakin on juuria sekä Lappeenrannassa että rajan taakse jääneessä Karjalassa, sydäntä lämmitti tällainen soitanta.

Oluiden bermudankolmio löytyy Lappeenrannassa Kauppakadun rinteestä, jossa ovat vastakkain S-ryhmän baari Birra ja Teerenpelin paikallinen haarakonttori. Aivan vieressä kadunkulmassa on myös Wolkoffin viini- ja olutkellari, joka ei kuitenkaan ollut tiistai-iltana auki. “Huurteisen” voi nauttia selvästikin myös Birran vieressä olevassa osuuskaupparavintola Lampussa, joka on ollut paikalla jo vuodesta 1965. Terassi on Birran kanssa yhteinen, ja itse siis noudimme juomamme ulkopaikoille nimenomaan Birrasta.

Ensimmäinen valintani oli champagne beer -termillä itseään kutsuva Speakeasy (7 %), jota luulin henkilökunnan kuvauksen perusteella belgialaiseksi mutta jonka tekijä WooHa Brewing onkin Skotlannista. Olut on kuitenkin belgialaistyylinen, ihan tunnistettavastikin, ja maistui ainakin minulle hyvin – hedelmäistä, aika selkeän oloista vahvaa blondia. Tiskillä kerrottiin, että oluen laskeminen lasiin kestää kauan ja niin se kestikin. Tarkempi samppanjayhteys jäi epäselväksi, olisiko kyseessä hiivaan ja käymiseen liittyvä menetelmä.

Toisena kokeilin vielä paikallisen suuruuden Tujun taidonnäytettä nimeltä Full HD 8K Ultra Citra (8 %). Se oli suunnilleen sitä miltä kuulostaa, jenkkihumaloitua tupla-NEIPAa mutta ei trooppisen tönköillä avantgarde-humalilla. Tämä olut oli varsinkin alkuun mukavan raikas easy-drinking NEIPA ilman kärventävää humalaa – melko makea ja tuoreen oloinen – mutta lasin hiljalleen tyhjentyessä ja hiukan lämmetessä irtosi jo pienet poltteetkin. Joka tapauksessa tuotteesta tuli jälleen kerran olo, että Panimoyhtiö Tuju hallitsee hommansa eikä sitä turhaan pidetä yhtenä lajin taitajista.

Olimme lähteneet Puumalasta samana aamuna kohti Lappeenrantaa ajatuksena pysähtyä vain lounaalle Niinisaaren ravintola Niinipuuhun. Tämä on lossimatkan päässä sijaitseva maatilaravintola, johon käännytään kantatie 62:lta pian Puumalansalmen sillan jälkeen. Ravintolassa oli kalapainotteinen à la carte -lista sekä vaihtuva lounas. Söimme jälkimmäisen, johon kuului lohikeittoa ja lammaspataa. Hyvät ruoat – ja palanpainikkeeksi matkustajalle eli minulle Waahto Breweryn Kahvi Stout (7,4 %) Savonlinnasta.

Ruokolahdella Kyläniemen kohdalla poikkesimme toistamiseen päätieltä ja kävimme katsomassa 1,5 kilometrin pituisen Huuhanrannan. Se on Saimaan pisimpiä hiekkarantoja, jolta löytyy myös geologisesti ja kasvitieteellisesti kiinnostavaa nähtävää. Porukkaa ei ollut aivan valtavasti, koska rannalla ei ole erityisemmin palveluita ja se on jonkinmoisen ajomatkan päässä kaikkialta. Ranta on nähtävyys, mutta tällä kertaa emme jääneet siitä pitkäksi aikaa nauttimaan, kun kesän toistaiseksi viimeinen 30 asteen helle alkoi korventaa tukalasti päätä. Ei auttanut vaikka vieressä olivat Suomen suurimman järven viileät vedet.

Keskiviikkoaamuna Lappeenrannasta Helsinkiin päin lähtiessä kävimme vielä syömässä torilla “pakolliset” vedyt ja atomit. En ollut niitä varmaan pariin kymmeneen vuoteen syönyt, mutta suositella kyllä voin – summittainen kuvaus täytetyistä lihapiirakoista ei anna oikeaa kuvaa asiasta. Piirakat ovat juuri sopivan pieniä ja pehmeitä, hyvine täytteineen, ja ainakin Sirkka Peitsoman torikojulla ne tarjotaan hassuista lasipikareista. Seinällä oli tasavallan presidentti Sauli Niinistön kiitoskirje muutaman vuoden takaisesta vetyhetkestä maakuntamatkalla. Mausteiksi otan vain sinapin ja ketsupin, kurkkusalaattia ja majoneeseja vierastan.

Pakko on vielä suositella yhtä pysähdyspaikkaa matkalla Helsingistä joko Etelä-Savoon tai Etelä-Karjalaan, nimittäin Repoveden kansallispuistoa. Siellä kävimme itse jo matkalla Mikkeliin, mutta se ei ole kovin kaukana reitiltä kummassakaan suunnassa. Melko lähellä kansallispuiston Lapinsalmen pysäköintialuetta on sitä paitsi maailmanperintökohde Verlan tehdasmuseo. Repovedellä harpoimme itse 3,5 kilometrin pituisen Ketunlenkin, jonka varrelta löytyy sekä riippusilta että käsikäyttöinen lossi. Eväidensyöntipaikkojakin on, samoin uimapaikkoja, jos kesäpäivät jatkuvat yhtä kuumina kuin tähän asti tänä poikkeuksellisena vuonna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s