Kentin perinnepanimolla Shepherd Neamellä on jännä käytäntö kutsua Spitfire-nimellä sekä perus-bitteriään että uusinta monista panemistaan miedoista lagereista. Panimon, joka tekee kymmeniä ja taas kymmeniä eri oluita, luulisi keksivän näin erilaisille tuotteille eri nimet.
Spitfire Super Strong Lager (9 %), kuten neljäprosenttinen pikkuveljensäkin, on panimon mukaan kehitelty Spitfire-hävittäjän ensilennon 80-vuotisjuhlan kunniaksi. Tällaista tuotetta oli nyt saatu sitten meille monopolin hyllyynkin, mikä ainakin minua suoraan sanottuna hieman hämmästytti.
Tämän tyyppisiä – todennäköisesti lyhytaikaisia – erikoisuuksia ei ole brittisuunnalta hirveän usein Alkoon muutoin tullut, lukuun ottamatta Fuller’sin vuosikerta- ja Past Masters -oluita. Ei pääasiassa ainakaan. Ja tässä on vielä tämä tyyliseikka. Brittilager!? Tuplaelefantin vahvuusluokkaa?
Minä olen varmaan aktiivisemman olutväen joukossa niitä harvoja perverssejä, jolle tällainen olut ei lähtökohtaisesti ole ongelma. Ainakaan jos se ei maistu pahasti teollisuuspahville – kuten monet isojen lager-brändien vahvemmat versiot maistuvat. Uteliaisuus iski, ostin pullon, ja pahvillehan tämä ei kyllä mielestäni maistu. Tuoksu on maltainen, maku viinaisen päärynäinen, makeahko, ja taustavoimista löytyy jonkin verran humalaakin, ehkä konservatiivisen panimon lageriksi yllättävästikin.
Ei Spitfiren supervahva lager nyt mikään pohjahiivamaailman helmi ole – kyllä ajatukset ohjautuvat enemmän Kööpenhaminan norsujen kuin saksankielisten maiden parhaiden vaaleiden bockien suuntaan. Kannattaa juoda suhteellisen kylmänä.
Mutta jos olisin hopeahapsinen, tutisevajalkainen ex-hävittäjälentäjä ja kutsuttuna joihinkin Spitfiren juhlallisuuksiin, joissa tarjoiltaisiin pieni malja tätä lageria, kyllä se saattaisi jännällä tavalla ihan arvokkaalta tuntua. Tai vähintäänkin lämmittäisi, jos olisi hyisen kostea talvipäivä Kentin rannikolla. Monta jossia, mutta tätä taustaa vasten miedon positiivinen arvio.
Olutkoira 