Orvalin munkit ja muut äänettömät yhtiömiehet

(Olutblogien yhteispostaus vuosimallia 2016.)

En aloita alusta: siitä että luostareissa eri puolilla Eurooppaa pantiin olutta jo keskiajalla, melkeinpä riippumatta sääntökunnasta, mihin kukin luostari sattui kuulumaan.

Vaikka kirjalliset lähteet esimerkiksi Rochefortin ja Orvalin luostarien panimotoiminnasta alkavat 1500-luvun lopulta ja 1600-luvun alusta, oluen valmistus näissä kuten monissa muissakin Belgian luostareissa oli todennäköisesti jatkunut silloin jo pitkään. Trappistit tulivat kuvaan vasta paljon myöhemmin.

Uusia alkuja ja ristipölytystä

Belgia oli itsenäistyessään vuonna 1830 maa täynnä tyhjiä luostareita. Sekä vuosien 1794–1815 ranskalaishallinto että sitä edeltänyt Itävallan Joosef II:n kausi olivat olleet munkeille ja nunnille hankalaa aikaa. Valistuksen ja vallankumouksen maalliset ihanteet houkuttelivat hallitsijoita tai ainakin antoivat heille tekosyyn vahvojen ja vauraiden uskonnollisten laitosten murentamiseen.

Elämä palaili moniin luostareihin vähitellen. Joskus se merkitsi tuhottujen rakennusten korjaamista, kuten Westvleterenissä, jossa luostari- ja panimotoiminta käynnistyivät jo 1830-luvulla. Toisaalta esimerkiksi Westmallella ja Chimayllä ei mitään vuosisatoja vanhaa historiaa olekaan, vaan niiden kasvu liittyy juuri tähän trappistien paluun aikaan.

Orval nousi raunioista viimeisenä nykyisin toimivista kuudesta belgialaisesta trappistiluostarista. Uuden luostarin peruskivi muurattiin vasta vuonna 1929, ja jo kaksi vuotta myöhemmin luostarin jälleenrakentamisen rahoittamiseksi perustettiin myös panimo.

Westmallessa panimotoiminta oli jatkunut jo vuodesta 1836 ja Westvleterenissä vuodesta 1839. Mielenkiintoista on se, miten kiinteästi nykyiset trappistiluostarit olivat alkuaikoinaan sidoksissa toisiinsa. Achelin luostarin perustajat tulivat Westmallesta, ja panimo avattiin siellä vuonna 1852.

Rochefortin luostaritoiminta taas käynnistyi uudelleen Achelin munkkien vaikutuksesta, ja heidän oluensa toimi innoittajana Rochefortin oluelle, joka palasi tuotantoon vuosikymmenten tauon jälkeen vuonna 1899. Chimayn perustajat olivat puolestaan Westvleterenin munkkeja, ja 1860-luvun alussa Chimayssä kehitetyn vahvan oluen voikin ajatella perustuvan Westvleterenin malliin.mde

Trappistien vanhoihin periaatteisiin kuului sitoutuminen hiljaisuuteen, mutta Belgian luostarien välisistä jatkuvista vastavierailuista ja vaikutteiden virtaamisesta voi päätellä, etteivät sikäläiset munkit ainakaan tiukasti tätä sääntöä noudattaneet. Elleivät sitten osanneet kommunikoida oluenpano-oppejaan äänettömästi!

Orvalista puhuttaessa mainitaan usein, että sen olut poikkeaa tyylilajiltaan muista Belgian trappistioluista. Yhtenä syynä voi olla, ettei Orvalin panimon perustamisessa ei muiden luostarien trappistiveljillä ollut osaa eikä arpaa. Itse asiassa Orvalin omienkin munkkien rooli oli siinä poikkeuksellisen pieni.

Panimo oli varta vasten perustettu osakeyhtiö, jolla oli toimisto myös Brysselissä. Se ei kummunnut luostarin asukkaiden päivittäisistä toimista ja tarpeista sillä tavalla, jolla useiden muiden luostaripanimoiden toiminta on aikanaan käynnistynyt. Toiminta käynnistyi maallikoiden voimin, mutta se siirtyi lopulta yhtiöltä voittoa tavoittelemattomalle yhdistykselle ja munkkien rooli kasvoi.

Arkkitehti Henri Vaes, joka suunnitteli Orvalin uuden luostarin rakennukset, piirsi munkeille myös nyt jo klassikoiksi muodostuneet olutlasin ja -pullon. Logo, jossa kala nappaa kultasormuksen, patentoitiin vuonna 1934.

Saison? Ale? Spéciale?

Orvalin poikkeuksellista olutta on luonnehdittu monin tavoin, mutta jotkut (esim. Hieronymus 2005) ovat sitä mieltä, että se muistuttaa kovasti ranskankielisen Belgian perinteisiä saison-oluita. Ajatus Orvalista saisonina perustuu siihen, että villeillä Brettanomyces-hiivoilla on ilmeisesti aina ollut oma osansa ”klassisen Orvalin maun” syntyprosessissa. Myös Orvalin vesi bikarbonaatteineen on tyypillistä Vallonian vettä.

Voi olla, että Orvalin ensimmäiset panimomestarit ovat yksinkertaisesti tehneet sellaisen oluen, jota panimoissa yleisesti vielä 1930-luvulla tehtiin. Englantilaistyylinen huivahumalointi on myös kuulunut kuvioon alusta lähtien. Ylipäätään humalan mausta puhutaan vähän vanhemmissa Orval-arvioissa ehkä enemmän kuin yllä mainitusta villihiivamausta. ”As bitter as decency will allow”, totesi esimerkiksi Tim Webb vuonna 1998. Nykyistä Orvalia en kyllä luonnehtisi noilla sanoilla.

Englantilaisista vaikutteista Orvalin panoprosessissa puhuu myös Van den Steen (2011). Esimerkiksi tapa lisätä erittäin kuumaa vettä tietyssä vaiheessa siivilöintiastiaan on hänen mukaansa belgialaisittain epätavallinen. Jopa se, että Orval-pulloissa on iät ja ajat ollut teksti abbey ale tai (vuodesta 1980) trappist ale, viittaa Van den Steenin mukaan Kanaalin taakse.

Belgialaisethan eivät perinteisesti ole käyttäneet ale-sanaa mistään muista pintahiivaoluistaan kuin niistä, jotka olivat tietoisesti brittiesikuvien mukaan tehtyjä. Tämä liittäisikin Orvalin sitten belgialaiseen pale ale– eli spéciale belge -perinteeseen, joka syntyi ensimmäisen maailmansodan tietämillä. Se olisi näin ollen De Koninckin tai Palmin sukulainen.

Vaikka Orval on ainakin omien maistelujeni perusteella mennyt viime vuosina miedompaan ja ainakin vähemmän katkeraan suuntaan, se on kuitenkin yhä trappistien joukossa omalaatuinen ja erikoinen olut. Ei se niin paljon ole luonnettaan menettänyt, että asema yhtenä klassisimmista belgialaisoluista olisi vielä vaarassa. Villiytensä vuoksi se on toisaalta juuri nyt äärimmäisen trendikkäänkin makuinen.

Jos olisin Orvalin panimotoimintaa valvova munkki, pitäisin kuitenkin tarkasti silmällä, mitä brett beer -markkinoilla esimerkiksi Atlantin takana tapahtuu. Orval on yksi belgialaisen panimoperinteen kruununjalokivistä, mutta pysyäkseen sellaisena sen olisi parasta tulevaisuudessakin erottua edukseen muista villihiivojen viljelijöistä.

(Lähteet: Hieronymus S., Brew like a monk, 2005. Van den Steen J., Les trappistes – bières de tradition, 2011. Webb, T. Good beer guide to Belgium, Holland & Luxembourg, 1998.)

Mukana yhteispostauksessa:
Arde Arvioi
Beerspectives
Bisseparoni
Brewniverse
Bönthöö Bönthöö
Every Beer I Take
Hankala asiakas
Humalablogi
Huurteinen
Jaskan Kaljat
Kaunis Humala
Keikyblogi
Loppasuut
Musamiehen Oluet
Mushimalt
Olutkoira
Oluttoverit
Pari sanaa oluesta
Pullollinen
Punavuori Gourmet
Reittausblogi
Tuopillinen
Tuopin Ääressä
Tyttö ja Tuoppi
Viinihullun päiväkirja
Ölmönger

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s