Budvar Reserve ja Voll-Damm Doble Malta

Euroopan suurilta ja keskisuurilta panimoilta nähdään silloin tällöin Alkossa vahvoja lagereita. Ne eivät ole useinkaan kovin hyviä. Ehkä yksi vertailukohta on Itämeren laivoilla jo iät ja ajat myyty Carlsberg Elephant, vaikka heikompiakin esityksiä on varmasti nähty. Nyt maistossa on kaksi tämän tyyppistä olutta, joista minulla on lajiin nähden keskimääräistä korkeammat odotukset. Toinen tuote tulee Tšekin legendaarisesta panimokaupungista České Budějovicesta, toinen Barcelonasta, jolla silläkin on monien Euroopan suurkaupunkien tavoin 1800-luvulle ulottuvaa panimohistoriaa.

Tšekkiläisen Budvar Reserven (7,5 %) tuoksu on lempeän makea, ja siinä on hunajaista mallasta ja mantelia. Ohuehko suutuntuma johtaa hunajaisen makeaan makuun, joka on intensiivisen maltainen, reunoillaan manteliliköörimäistä, ruohoista ja miedon sitruksista sävyä. Ehkä mukana ei ole diasetyyliä, mutta jonkinlaista marsipaanin tai voin liukkautta maussa on. Loppuun jää vaatimaton sitruunainen, kevyesti humalakatkera kerros.

Tavallaan tämä olut tuntuu pitkän kypsytyksensä arvoiselta tšekkiläiseltä laatuoluelta, mutta kokonaisuudessa on myös vähän jotain tylppää. Tyylilaji ei ole helppo: panimon perusolut on sen verran keveä, pehmeä ja yksinkertainen, ettei sen kasvattaminen 7,5-prosenttisiin mittoihin ole varmaankaan läpihuutojuttu. Silti valtio-omisteinen Budvar on laatutekijä, ja tämäkin voisi olla esimerkiksi hanaoluena České Budějovicen entisellä lihatorilla aivan nappituote siinä missä panimon miedommat oluet parhaimmillaan. Reserve on kyllä lempeä ja tyylikäs, mutta hiukan saa pelätä alkoholin paistavan läpi.

Sitten maistoon pääsee Voll-Damm Doble Malta. Tämän katalaanioluen slogan on “Das Original Märzenbier”, mutta kun alkoholiprosentteja on 7,2 %, käytännössä mikä tahansa saksalainen panimo nimeäisi oluen jo epäröimättä bockiksi. Onko sitten varsinainen bock kyseessä, vai vaan jotenkin vahvennettu ja hiukan tummennettu versio Barcelonan suurpanimon Dammin oluista, joista Estrella on se peruslager? Voll-Damm on joka tapauksessa kullanväristä Budvar Reserveä jonkin verran tummempi ja punertavampi juoma.

Tuoksu on ainakin tässä pullossa kohtalaisen kiva, ei ehkä lupaa kuuta taivaalta mutta on miedosti pikkuleipämäinen ja sitruksinen, eri maata kuin kansainvälisissä keskioluissa. Maussakin tuntuu, että nyt mennään ilmeisesti astetta tummemmissa maltaissa sekä yli seitsemän prosentin lukemissa. Jotain pähkinän, palaneen karamellin makua on aistittavissa, samoin liuotinmaista alkoholia, mutta myös miellyttävää mallasta ja ripaus sitrushedelmää.

Kohtuullisen nopeasti ja viileänä juotuna tämä voi olla mukavan rohkaiseva vahva lager, mutta lämmetessään se päästää ilmoille ehkä turhan paljon kemikaalimaisia tuoksuja. Pullon etiketissä kerrotaan humaloinnista poikkeuksellisen tarkasti ison panimon lageriksi. Katkerohumalina on käytetty amerikkalaista Nuggetia sekä Saksan Magnumia ja Taurusta, aromihumaloinnissa jotain Hallertau-varianttia. Se, että EBU- eli katkeruuslukema on korkeampi (34) kuin edellisessä oluessa (26), ei oikeastaan juuri tunnu, ehkä johtuen tummemmista maltaista.

Aivan asiallisia oluita nämä kaksi ovat isojen peruslagerpanimoiden vahvoiksi tuotteiksi, kun verrataan vaikka Suomen suurten tekijöiden tuplapukkeihin ja orhioluihin. En sitten tiedä, miksi syysiltoihin lämmittävää ja voimakkaampaa olutta kaipaava kuluttaja ostaisi näitä laadukkaiden saksalaisten bock-oluiden sijasta, jos ei sitten vaihtelun kaipuusta. Ja onhan tuota humalan puraisua näissä vähän enemmän kuin joissain lempeimmän makuisissa bockeissa.

(Kuvat: Alko.)  

Ensivisiitillä: Bier-Bier

Näppäilin viime kuussa kuvia Erottajankatu 2:n toimistopalatsin ylempien kerrosten ikkunoista, kun rakennus oli auki yleisölle Helsinki Design Weekin tapahtumapaikkana. Vastapäinen talo, entinen Helsingin Sanomien ja Suomi-yhtiön pääkonttori, tallentui pariin otokseen. Uusrenessanssia edustava helmi sekin, mutta mittasuhteiltaan pienempi ja punatiilinen.

Tulin siinä ajatelleeksi, etten ollut koskaan käynyt talon katutasossa toimivassa Bier-Bierissä, vaikka baari täyttää pian viisi vuotta. Kun paikka avattiin tammikuussa 2015, yksi omistajista kertoi City-lehdelle: “Haluamme tehdä baarin jossa ihmisen on hyvä olla ja jossa oluisiin tutustuminen on helppoa.” Jutussa puhuttiin sadan oluen Bier-Bieristä.

Eilen sain vihdoin aikaiseksi poiketa sisään, kun visiitti sopi hyvin päivän reittiin ja aikatauluun. En tiedä tarkalleen, miksi olin vältellyt Bier-Bieriä näin pitkään. Ehkä olin pelännyt, että tiskillä saa tungeksia loputtomia maistelutilkkoja kärttävien hipstereiden seassa, tai että valikoima on rajattu liian tiukasti 2010-luvun globaalin käsityöoluen kapeaan eliittiin.

Lyhyt ensikäyntini oli kuitenkin positiivinen kokemus. Lauantain alkuillassa pöydät olivat suurin piirtein täynnä, mutta baaritiskillä sai käydä yksin ja ikkunan vierten jakkararivistöissä oli väljää. Toisin kuin melkein kaikissa muissa craft-baareissa, pullolista löytyi helpommin kuin hanaoluiden taulu – sen huomatakseen olisi pitänyt älytä katsoa vasemmalle ylös. Pullot (ja tölkit) oli jaoteltu makujen mukaan, ja oli hauskaa nähdä, että yksi makukategorioista oli maltaiset oluet.

Kun kerran olin Roomassa, otin modernia NEIPAa, jopa tuplasellaista. Olut oli katalonialaisen Garagen ja brittiläisen Verdantin kollaboraatio nimeltä Passata Styx (9 %), humalalajikkeinaan minulle tuntemattomat Cashmere ja BRU-1. Molemmat ovat amerikkalaisia, tällä vuosikymmenellä kehitettyjä lajikkeita. Alkutuoksuun niistä oli irronnut mukavaa trooppista hedelmäisyyttä, mutta sen jälkeen olut liikkui hieman tunkkaisemmilla vesillä, eikä tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Kaurapuuro ja humalan hapot tunkivat läpi, vaikka olin toivonut raikasta mehuisuutta. Hiivahiutaleet leijailivat hiljalleen kohti lasin pohjaa.

Bier-Bierin olutvalikoima on sen verran laaja, että melko helposti löytää jotain vähän vähemmänkin “moderniin” makuun, vaikkapa belgialaisia tyylejä tai Scotch alea. Tämähän minun ongelmani monissa pienemmissä uusissa craft-baareissa on, siis että kun valikoima virtaviivaistetaan vain trendityylien jäävuoren huippuun, seison tiskillä joskus huuli pyöreänä kuin entinen äijä. Onhan tuohonkin alkanut tosin tottua. Bier-Bierissä oli baarin toiminta-ajatuksen mukaisesti hyvä olla, ja ikkunan ääressä kelpasi katsella, kun lokakuun aurinko alkoi laskea Uudenmaankadun koristeellisten tornien taakse.