Perunakellarin uusivuosi – olutvaraston täydennykset 2018

Kuten tapana on ollut, vuoden lopuksi olen aina säilönyt joitakin kypsytyskelpoisia oluita talomme kellariin. Näihin palataan tulevien vuosien mittaan ja arvioidaan niiden kehittymistä.

Tänä vuonna kellariin pääsivät:

• Sint Bernardus Abt 12
• Mallaskoski Nemesis
• Samuel Smith Yorkshire Stingo
• Sinebrychoff Porter
• Chimay Grande Réserve
• Põhjala Öö
• Põhjala Must Kuld
• Shepherd Neame Christmas Ale
• Fuller’s Vintage Ale 2018

Hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

Samuel Smith’s 1758 Yorkshire Stingo – hiipuneen olutperinteen hengessä

Kirjoitin juuri viime viikolla George Gale & Co:n sukupuuttoon kuolleesta oluesta Prize Old Ale, jonka Marble Brewery ja Fuller’s (jolle Gale myytiin vuonna 2005) ovat nyttemmin herättäneet henkiin. Mainitsin postauksessa, että tämä olut perustui aikanaan – noin sata vuotta sitten – Galen uuden panimomestarin kotiseudulla Pohjois-Englannissa tunnettuun oluttyyliin.

En maininnut oluttyylin nimeä, mutta se oli Yorkshire Stingo.

Viime viikolla en myöskään voinut tietää, että sattuma toisi nyt eteeni tämän oluttyylin käytännössä ainoan elossa olevan edustajan, jota valmistaa Yorkshiren Tadcasterissa toimiva perinteinen panimo Samuel Smith’s. Mutta niinpä sitä vain oli yksi pullo jäljellä varsovalaisen Kufle i Kapsle -baarin kylmäkaapissa, kun siellä eilen poikkesin.

Tätä olutta en ole koskaan maistanut, mutta hieman vahvempien brittioluiden suurena ystävänä se oli pakko tietysti pyytää kaapista. Olut oli tosiaan suhteellisen voimakas, 8 % abv, vaikkakin pieni googlailu kertoo, että Sam Smith’s tekee sitä tällä hetkellä vielä yhtä prosenttiyksikköä vahvempana ja etikettiäkin on vähän modernisoitu. En saanut selville, kuinka vanha pullo kyseessä oli, koska etikettiin painettu päivämäärä oli tuhriintunut. Mahdollisesti parasta ennen -päiväys oli ensi vuoden tammikuussa.

Smith’s ei ole keitellyt tätä olutta mitenkään jatkuvasti etikettiin painetusta vuodesta 1758 lähtien, vaan nykyinen inkarnaatio on tullut heidän valikoimiinsa vuonna 2008. Stingo on kuitenkin vanha pohjoisenglantilainen sana vahvalle oluelle, ja esimerkiksi Brian Glover mainitsee kirjassaan The Lost Beers & Breweries of Britain, että sanasta löytyy tässä merkityksessä mainintoja jo 1600-luvulta.

Stingon sanakirjamerkitys liittyy ”vanhaan”, siis tynnyrissä ikäännytettyyn olueen, ja ilmeisesti maun pistävyyteen (koska sana on johdettu verbistä sting, pistää). Siinä missä viime viikolla esittelemäni Prize Old Ale oli belgialaisella tavalla viinimäinen – vähän hapan ja miksei siinä mielessä pistäväkin – tämä Sam Smith’sin Stingo on erittäin lempeä olut.

Tuoksussa on ehkä hento tynnyrin häivähdys, maussa tikkunekkua, vaniljaa, taatelia, korinttia, kanelia ja fariinia, sekä pehmeä brittihumalointi. Kun alkuperäistä olutta ei ole maistanut, voi tietysti pohtia, onko osa näistäkin mauista tullut tammitynnyristä, jossa olut on etikettinsä mukaan viettänyt vähintään vuoden. Olut samenee hieman pullon pohjaa kohti, mutta mitään isompaa sedimenttiä tai hiivakappaleita ei näy.

Tässä on jalo olut, joka nyt ei ehkä ainakaan tällä kertaa mitenkään haastanut juojaansa mutta oli silti erittäin miellyttävä tuttavuus. Enkä väitä, että meidän pitäisi yhä nykyään pyrkiä pitämään Yorkshire Stingoa omana oluttyylinään – tuskin siihen on perusteita. Reittaajat ja muut merkinnevät tämän ja mahdolliset muut Stingot erilaisiin nettipalveluihin sitten English strong alena tai old alena, toteutustavasta riippuen.